Kymen Sanomien taso vaan laskee!

Onko syy toimittajakunnassa vai Markku Espon johtamistavassa?

Mielenkiintoisia paikallisista tapahtumista kertovia juttuja ei saada julkaisuun asti sitten millään ja internetistä jo edellisenä päivänä luettu tavara täyttää lehden kaikki sivut. Puhumattakaan Markku Espon arveluttavasta julkaisupolitiikasta, jonka malli on suoraan Pravdasta!
121106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kymen Sanomat voi tehdä puolueetonta uutisointia, koska silloin täytyisi kirjoittaa Kotkan kaupungin rappiotilastakin totuutta! Mahdottomuus se olisi muutenkin kun lehden toimittaista jotkut hakevat ns. kirjoitusluvan ja uutisvinkit kaupungintalolta!
Vai oletteko milloinkaan nähneet Kymen Sanomissa uutista, jossa olisi ollut jotain tutkivaa journalimia tai kritiikkiä päättäjistä, tonttipolitiikasta, kaavoituksesta, terveydenhoidosta, hukkainvestoinneista, vanhustenhoidosta tai kaupungin pahenevasta taloustilanteesta ja niiden syistä esimerkiksi?
Ketkä lehteä tarvitsevat?

Äänestä
  • joka on selkeästi tuonut esille kaupungin mdännäisyyden. Ihme että Kysa ja Ankkuri julkaisevat Eerolan ja Freddyn tekstejä. Eivät sensijaan ikinä Pesua imartelevia galluppeja.

    Äänestä

  • on ainoa puolue kirjoitti:

    joka on selkeästi tuonut esille kaupungin mdännäisyyden. Ihme että Kysa ja Ankkuri julkaisevat Eerolan ja Freddyn tekstejä. Eivät sensijaan ikinä Pesua imartelevia galluppeja.

    Niitä on kiva lukea itsekin. Parhaita heti Nenosen jälkeen.

    Äänestä

  • J Eerola kirjoitti:

    Niitä on kiva lukea itsekin. Parhaita heti Nenosen jälkeen.

    Sulla on hyviä juttuja. Älä panttaa, äläkä pidättele. Anna tulla kaikki nyt jo kerralla.

    Äänestä

Jokainen soittaa tänään KySaan ja sanoo tilauksensa irti!

Minä itse aion näyttää esimerkkiä!

Äänestä
  • ----

    Äänestä

  • Siis lopetin tilaukseni jo vuosia sitten em syistä. Kunpa kaikki muutkin tajuaisivat:)

    Äänestä

niinpä mitä sitä moista lehteä tilaamaan,eihän se ole kuin kotkan sisäänpäin kääntyneiden lehti,ja vieläpä punaisella sektorilla varustettuna,jos esim yrittää laittaa vaikkapa soiaalitoimiston tekemisistä/tekemättömistä saatikka muita todellista asiaa,vaikkapa tekstari palstalle niin eipähän näy siellä,

Äänestä
  • 7 tekstaria, asiallisia, yhteisten asioiden hoitamisesta, ei mikään läpi, aivan uskomaton sensuuri näistä aiheista!

    Äänestä

  • tuolla KySan toimituksessa. Espo sopii hyvin keulakuvaksi heh heh!

    Tuossa oli jollain ajatusta, pannaan KySan tilaukset poikki!

    Äänestä

....Kysan toimittajat ajattelevat oikeesti lehdestään ja vaikkapa Häkkisen politiikan toimittamisen asemasta maltillisena sosiaalidemokraattina....en usko että kaikki katsovat näitä hovitoimittajia kovinkaan hyvällä mielillä...

Äänestä

Alueellemme tarvittaisiin uusi, oikeasti SITOUTUMATON lehti eikä mitään sosialismin äänenkannattajaa jollaiseksi Espo on kymensanomat jo muuntanut.

Ei kukaan jaksa enää lukea päivästä toiseen sosialismin kaikkivoipaisuutta jatkuvasti ihannoivaa ummehtunutta lehteä.
Lopetin pitkäaikaisen tilaamisen pysyvästi vuoden alusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leena U. kirjoitti:

Onko syy toimittajakunnassa vai Markku Espon johtamistavassa?

Mielenkiintoisia paikallisista tapahtumista kertovia juttuja ei saada julkaisuun asti sitten millään ja internetistä jo edellisenä päivänä luettu tavara täyttää lehden kaikki sivut. Puhumattakaan Markku Espon arveluttavasta julkaisupolitiikasta, jonka malli on suoraan Pravdasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu