Nyt IPUn on

iskettävä

Koko maailman talous on romahtamassa velkaantumisen vuoksi,jonka ääretön ahneus on aiheuttanut.EU-kin on nyt ilmeisesti hajoamassa laman pyörteissä,sillä kun ei ole edes sotavoimia estämässä kansan raivoa.
IPUn ohjelma on nyt rautaa.Sitä noudattamalla olisi Suomi säästynyt tältä lamalta.Globalisaatiosta sivuun jääminen olisi estänyt meillä laman.Äkkirikastumisen halu voitti kaikissa muissa puolueissa,tuhoten velkaantumisen myötä taas kerran mahdollisuutemme.
Epävarmuus tulevaisuudesta vain lisääntyy pörssipelin vuoksi.Kohtahan tuo totuus taas paljastuu-joillekin.
Kun IPU on järjestelmällisesti ohjelmassaan esittänyt oikeat lääkkeet asioden hoitoon,niin nyt on edessä marjojen poiminta.Muut Suomen puolueet ovat menettäneet täysin uskottavuutensa.Tätä piti odottaa 12 vuotta,emmekä voineet kuin sivusta seurata alasajoa.Nyt on tekojen aika.

5

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joka myy itsensä

      ihan kelle vaan, joka tulee vaaliliittoon sen kanssa. Siinä on IPU:n "ohjelma".

      • Ajatuskulullesi hymyilevä

        Vaaliliitto on vain keino saada ohjelmalle mahdollisimman suuri kannatus. Joskus vaaliliitto tuo erinomaisen tuloksen, joskus taas vähemmän hyvän.
        Erityisesti entinen kristillinen liitto menestyi vaaleissa erityisen hyvin juuri vaaliittojensa turvin. Myös perussuomalaisten Soini onnistui juuri vaaliliiton avulla ensimmäiselle eduskuntakaudelleen. Esimerkkejä on toki muitakin.


      • maksusta

        Ja IPU ei niitä saa yrityksiltä ja miljonääreiltä.Kansan kannatus riittää.Pieleen meni huoritteluyritys.Muut puolue


    • IDiootti

      Ihan haaste: tule kadulle kertomaan typeryytesi. Ei niitä tarvitse täällä netissä jaella

      "Koko maailman talous on romahtamassa velkaantumisen vuoksi"
      Jos IPU:n mallilla oltaisiin eletty Suomen talous olisi ns. 100 vuotta jäljessä.

      "EU-kin on nyt ilmeisesti hajoamassa laman pyörteissä"
      Milloinhan se tapahtuu. No todennäköisyys, että se 100 vuoden aikana hajoaa on kuitenkin kovin pieni.

      "IPUn ohjelma on nyt rautaa.Sitä noudattamalla olisi Suomi säästynyt tältä lamalta."
      Voisitko lopettaa julkisen valehtelun? Siitä nimittäin voi saada sakkoja...

      "Globalisaatiosta sivuun jääminen olisi estänyt meillä laman."
      Mehän elettäisiin alati pahenevaa lamaa, jos IPU olisi vallassa

      "Kun IPU on järjestelmällisesti ohjelmassaan esittänyt oikeat lääkkeet"
      Lääkkeet on semmoisia kuin suolaa haavoihin tai makkaraa perseeseen.

      "Muut Suomen puolueet ovat menettäneet täysin uskottavuutensa"
      Etenkin IPU jonka kannatus on alhaisimmillaan 12 vuoteen.

      • täällä

        Lähtisit näet heti kadulla karkuun.Sinunlaiset uskovaiset eivät pysty ikinä keskusteluun ,saatikka ajatteluun.Millä muuten estät laman tulemisen? Inflaatiolla eli säästöjen sosialisoimisella? Pankkien tukemisella? Vai sodalla? Nämä on ne perinteiset keinot ja ne on kokeiltu. Kyllä se on deflaatio joka tulee nyt lopulta,puhukoon Korkman mitä tahansa.Niinhän tuo höpisi -91 ja vuosia sitä ennen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      79
      1525
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1004
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      902
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      139
      674
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      74
      633
    Aihe