raskaus hirveä anoppi

toivonsa kaivoon heittänyt

Onko kellään samanlaista ihanaa anoppia, kuin mulla.

Haukkana on aina mun kimpussa, kun olosuhteiden pakosta olen siellä joutunut käymään.

Kaikki alkoi siitä kun esikoiseni syntyi kuolleena. Noh tietenkin tuhkaamalla haudattiin hänet. Siitäpä ei anoppi tykännyt. Ottaa hirveät kännit ja sitten hyvä ettei päälle käy.

Se rauhoittui vähäksi aikaa, mut nyt kun mieheni meni möläyttämään että olen taas raskaana, niin ulos heitti minut. Ja tietenkään ei ollut mies taas sitä näkemässä. Ei tietenkään, sehän on helppo toisen selän takana haukkua toisen avovaimoa.

Sanoi että ihan turha kuule yrittää. (mä olin ihan että mitä mä sit muka yritän)

Sit sanoi et hän etsii poikansa kanssa pojalleen uuden "topakan" akan. (sellaisen joka kelpaa anopillekin: Heh sellaista ei ole olemassakaan.)

Ja että tähän taloon et pääse jos TIINEENÄ olet.

(Pöh! Siihen taloon en menisi edes vaikka en olis raskaanakaan, ellei minun tarvitsis käydä mun miehen pellolla joka sattumalta on siinä anopin pihan vieressä.)

Luulee että oon niiden rahojen perässä. Höpöhöpö! Enpä oo niiltä apua saanut rahallisesti vaikka oisin joskus tarvinnutkin. Omalta suvultani oon apua pyytänyt enkä mielelläni heiltäkään. Jos oisin rahan perässä niin oisinhan mä jo lähtenyt kävelemään aikoja sitten.

Eihän tuollaista kotkaa kukaan jaksa. Vaikka kuinka oon yrittänyt toimeen tulla niin ei onnistu.

Siis jos tällaisia anoppeja on paljon niin enpä ihmettele anoppien huonoa mainetta.

Onko kellään yhtä kamalaa anoppia, muuta sukua jotka tökkii kapuloita rattaisiin?

6

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itse kärsin

      ehkä maailman kamalimmasta anopista joten en usko että anoppien maine on tuulesta temmattu..tietkö mulla ei ole ketään joka tietää mitä tää "kärsimys" sen kanssa on..jos haluat niin voitais vaihtaa kokemuksia ym s-postilla,laitatko osottees tänne?

      • alkuperäinen .,.

    • Molluska

      Katsopa tuota Suku on pahin -palstaa, sieltä löytyy paljon samanlaisia ja pahempiakin tapauksia. Mun kirjoitus on otsikolla Hullu anoppi. Koitetaan kestää vaikka EI ole helppoa.

      • alkuperäinen .,.

        Etpä ole sinäkään helpolla päässyt. Mäkään en oo vielä anopille kertaakaan pahasti sanonut. Oon vaan yrittänyt ymmärtää, mut nyt kyllä alkaa tulla pohja vastaan. Jos ei anoppi osaa käyttäytyä niin ei tarvitse minunkaan.

        Voimia sinulle hullun anoppisi kanssa. Eihän tuo ihan selväjärkisen touhua ole.


    • Siitä kärsii kaikki.

      Joo, minulla on. Avokkini on uskovaisesta perheestä, isä tosi vanhoillis körttiläinen. Kaikki viisi lasta tottelee vanhempiaan, ei uskalla vastaan sanoa, tai muuten kalahtaa kalikka johonkin ja kovasti.

      Mieheni isä oli nuorin lapsista ja kun sen isä kuoli 16-vuotiaana, meni hänen äitinsä henkisesti sairaaksi. Orjuutti appeani ja pakotti jäämään lopullisesti kotiin asumaan. Kun appeni halusikin anoppini kanssa muuttaa omaan kotiin, hänen äitinsä suuttui, eivätkä sopineet koskaan.

      Minun mieheni tajuaa nyt minkälaisia vanhempansa ovat. Hekin ovat pakottaneet miestäni jatkamaan tilaa, ja kun muutimme yhteen, se oli heistä aivan kamalaa! Koko ajan anoppi on puuttumassa asioihimme, ei se minua minään lempi miniänään pidä.

      Avokkini oli jutellut yhden naisen kanssa, joka oli appeni kanssa aikoinaan samalla luokalla ja nykyään psykologi ammatiltaan, että avokkini isä on oikeasti henkisesti sairas, oli jo kouluaikoina. Vaimonkin on pannut uskomaan ja elämään kuten tahtoo. Lapsetkin ovat aivopestyjä, oman mielen mukaan ei saa koskaan tehdä. Kaikki ajatukset ovat vanhemmilta kotoisin.

      Nyt olen 19-vuotiaana tullut raskaaksi ja pitäisi anopille ja apelle kertoa. Oikeastaan mieheni on juuri kertomassa heille. JOs eivät hyväksy tätä, muutamme Savoon, kotikuntaani, jossa sentään omat vanhempani ovat tukemassa. Olen itsekin saanut kärsiä anoppini pahoista puheista. Ja masentunutkin.

      Että kyllä niitä hirviöanoppeja on!

    • ................

      Olen tavannut tulevan lapseni isän äidin yhden kerran. Se riittää minulle. Ihan hyvin tultiin toimeen, mutta olen ilmoittanut alusta asti miehelleni, että minä seurustelen hänen kanssaan; en hänen perheensä/sukunsa eikä minun tarvitse miellyttää ketään. Mies on läheisissä väleissä perheensä kanssa kuten minäkin omani. Mutta oma yhteinen perheemme on oma yhteinen perheemme ja ei siihen kuulu muun suvun mielipiteet. Edellisen anoppiehdokkaaseen (esikoiseni isän äiti) katkaisin välit muutaman tapaamisen jälkeen. Kamala ämmä. Ei minun tarvitse kestää paskaa keneltäkään. Ja josko mies odottaa sellaista minulta saa mieskin mennä. Mitään mammanpoikia tämä nainen ei kattele!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe