Kuntoutuspaikoista

tietoja?

Katselin tässä KELAn hengityselinsairaille tarkoitettuja kuntoutuksia, ja mietin eri paikkoja. Hoikasta olemme kaikki kuulleet, että jos sen voi välttää niin hyvä (siis mikäli ei tykkää olla samassa talossa homeiden kanssa). Muina vaihtoehtoina olivat Oulun Verve, ent Merikartano (josta muistaakseni on siitäkin kuulunut ongelmaraportteja) sekä Mikkelin Anttolanhovi, Pohjoiskarjalan Kaprakka ja sitten sellainen Taukokangas Oulaisissa. Tästä Taukokankaasta en muista kuulleeni mitään. Te näissä paikoissa olleet, osaatteko sanoa, missä niistä on homeongelmia, erityisesti onko ongelma kaikissa/missä tiloissa/rakennuksissa, ja kuinka pahoja?

Mietin,että esim Anttolanhoviin voisin mennä, mikäli on luvallista tarvittaessa yöpyä toisaalla (siis mikäli kaikki majoitustilat ovat homeessa). Voisin kuvitella, että mikäli esim suurin osa luento-ja ruoka- yms saleista olisi kohtuupuhtaita, voisin pärjätä päivät vähintäänkin hengityssuojaimella ja sitten nukkua jossakin saman kaupungin kyläpaikassa. Tiedättekö, onko tällainen menettely edes "sallittua"? Tietenkään en tarkoita, että haluaisin nukkua muualla muuten vain, mutta toisaalta haluaisin, että voisin saada kurssilta sen annin, mutta ilman että tulisin todella kipeäksi.. ja tiedän kokemuksesta erään paikan, missä voisin siellä päin nukkua turvallisesti..
Osaatteko vastata?

3

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sopivia huoneita

      myös homesairaalle..
      olin siellä ja sain oireita vain sateisesta metsästä.. toki vältin kosteita tiloja eli allasosastoja ja saunatiloja.. en siis tiedä miten niissä olisi pärjännyt

      Anttolanhovin ongelma on ilmastoinnin riittämättömyys joissakin tiloissa.

      Mikrobialtistuminen kannattaa ottaa rohkeasti esiin jo varausvaiheessa niin homma hoituu..

      positiivista palautetta minulta ja maisemat on todella kauniit..

      • vanhasta keskustelusta

        Löysin Pikku Myyn vanhan kommentin Anttolanhovista:

        "Olen kuullut...
        Kirjoittanut: pikku Myy 27.4.2007 klo 14.51
           En ole itse Anttolanhovissa käynyt, mutta tunnen astmaatikkoja ja "homeastmaatikkoja" jotka ovat siellä olleet, ja ne ovat valittaneet siitä että ne siellä oireili. Oma keuhkolääkärinikin varoitti siitä paikasta... "

        Ja joku mainitsi sen korjauksista...

        Toisaalta siellä näyttäisi olevan hyvin monen sorttisia ja ikäisiä rakennuksia. Vanha puinen "kartano", uuden näköinen päärakennus/hotelli, n.80-luvun rivitaloja... Eli onko tietoa, mitkä talot ovat olleet niitä ongelmallisia? Pelkästä kuvasta voin itse kyllä päätellä, että ainakaan minulla ei ole asiaa siihen puiseen vanhaan kartanorakennukseen, mutta muista taloista saattaisi löytyä kohtuullisia vaihtoehtoja..


    • juu ja ei

      Siellä alakerran majoitustila täysin huono. Rinne rivari. Oireiltiin ja siellä haisi sädesieni.

      Myös muissa ak. tiloissa kurssilaisilla oli ongelmia. Silmiä kirveli, nenä tukketui, päätä särki, yskää. Yön jälkeen aina pää täysin tukossa. Kova lääkitys päällä koko ajan.


      Uimahalliss / saunas OK tosi hienoa.
      Ruokailu sujui ok.

      Eli pyydä huone yläkerrasta. TAI siinä on myös muita rakennuksia. Niistä en osaa sanoa.

      Heillä on ollut homeremontteja. Ei ole onnistunu, koska oireilu oli tosi pahaa. Haju tarttui niissä huoneissa olevien vaatteisiin myös.

      Kurssi oli hyvä, siellä oli hyvät ohjaajat ja henkilökunta. Sapuskat tehtiin allergiat huomioiden. :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe