Ruusupavun sadonkorjuu??

ekakertalainen

Olen ensimmäistä kertaa nyt kylvennyt ruusupapuja parvekkeella.

Ja kysymys kuuluukin milloin voin korjata sadon talteen?

Tällä hetkellä kaikki pavut ovat pieniä mutta joukosta löytyy myös isompi veijjari noin 25 cm pitkä paksu papu joka on roikkunut siinä jo noin kuukauden.

Tekisi mieli avata sen mutta pelkään että pavut sisällä ei ole valmiit.

5

10002

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin meillä syödään

      Olen keittänyt ruusupavut palkoineen ohjeella: kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä keittämistä n. 25 min. Ne voi syödä kokonaan, joskin vanhemmiten palko sitkistyy ja varsinkin "nauhat" molemmin puolin pitää ottaa pois ennen syömistä. Se iso palkosi saattaa olla juuri sellainen. Pienemmät palot ovat pehmeitä syödä kaikkineen.
      Seuraavan vuoden istutusta varten kannattaa kasvattaa osa isoiksi. Niiden siemenet ovatkin sinipunaisia.

      • ekakertalainen

        Ruusupavun pavut koristeeksi lasiseen purkkiin. Pitääkö niille tehdä jotain vai voiko pavut ottaa suoraan palkosta?

        Onko tuo keittäminen pakollista? Tarkoitus ei ole syödä papuja vaan ainoastaan pitää koristeena.

        Niin ja ensivuodeksi ajattelin kylvetä (omasta sadosta) taas ruusupapuja mutta pitääkö niitä papuja laittaa kylmään tai jotain että ne alkaisivat itämään sitten?

      • annat kasvaa
        ekakertalainen kirjoitti:

        isoiksi, sitten kun palot ruskettuu, niin siemenet ovat isoja ja kypsiä.

        Ruusupapu ei tarvitse kylmäkäsittelyä kylvettäessä.

        Samalla lailla minä pidän niitä lasisessa kukkamaljakossa koristeena talven ja keväällä kylvän taas köynnösritilän viereen kasvamaan.

      • ekakertalainen
        annat kasvaa kirjoitti:

        isoiksi, sitten kun palot ruskettuu, niin siemenet ovat isoja ja kypsiä.

        Ruusupapu ei tarvitse kylmäkäsittelyä kylvettäessä.

        Samalla lailla minä pidän niitä lasisessa kukkamaljakossa koristeena talven ja keväällä kylvän taas köynnösritilän viereen kasvamaan.

        Kuinka ruskeat palkot pitää olla että ne sitten voi korjata pois? Kokoruskea? puoliruskea?
        Minulla on tällähetkellä pari isompaa jossa on vähän ruskeaa. Mutta näyttävästi liian pienet korjattavaksi pois.

        Ja en jaksannut odotta joten tänään kun tulin kotiin kaupasta kävin ottamassa isoin palko pois ja avasin sen, sisältä löytyi 5 kirkkaan vaaleanpunaista papua. Kun kylvin pavut ne olivat vaaleanpunaiset ruskeilla merkeillä, tulevatko pavut haalistumaan vai olisiko minun pitänyt odottaa vielä?

      • ....

        Palkojen kuorikin ohenee, silloin kun ne kypsyy. Anna kasvaa ihan syyskuulle tai pidempäänkin, ellei tule pakkasia. Yksikin pakkasyö palelluttaa papusi.

        Ne ei muuten joka kesä ehdi kypsyttää siemeniään ennen pakkasia, riippuu kesän säästä. Mulla on tällä hetkellä melkoinen määrä pieniä palkoja tulossa, muutama isompikin, mutta luulen ettei ne kaikki tuleennu syksyyn mennessä. Sen näkee sitten...peukut pystyyn!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe