Menetkö juttelemaan

Minulla on tapana höpistä tuntemattomillekin. Huomaan, että jotkut katsovat vähän kieroon, mutta en voi mitään luonteelleni. Olen syntyjäni savolainen ja olen asunut kuusi vuotta sellaisessa maassa, missä on tapana jutella kaikkien kanssa, joten joudun useinkin toppuuttelemaan ja hillitsemään itseäni, että en puhuisi liikaa.

Muiden koirien omistajien luokse voin mennä juttelemaan mutta en muuten. Aika paljon ihmiset alkavat puhua bussipysäkillä ja metrossa. Ihan mukavaahan se on.

mutta vastaan kyllä jos mulle joku alkaa asiallisesti jutella tai kysyy vaikkapa neuvoo.

voin kommentoida jotakin, mutta se vaatii "akuutin" tapahtuman, johon ottaa kantaa tms.

Minulle tullaan usein juttelemaan ja usein minulta myös kysytään neuvoa - asiakaspalvelijan ammatti taitaa jotenkin huokua minusta ;D

Ihan mielelläni juttelen ja neuvon...

En ota askeleita kenenkään suuntaa, mutta jos vieressä seisoo bussipysäkillä tai kassajonossa takana tai edessä, niin juttelen, jos sille päälle satun. Kahvin juominen kirvoittaa kielen.:-)

Minulle tuli joku vanhus juttelemaan bussipysäkillä, kun näki naurun rypyt silmäkulmissani. Sanoi elävänsä yksin, ei koskaan lapsia synnyttänyt. Piti jutella vieraalle ja uskalsi minulle puhua. En minä pahastu.

Totta kai tarinoin jos on kuollutta aikaa.

Vieraissakin kaupoissa jututan kassoja.
Kassajonossa muita asiakkaita.
Ostokset, hintavertailu, turkki, kampaus jne.

Lentokentän jonoissa muita jonottajia. Määränpää, kentältä majapaikkaan, aiemmat kokemukset jne.

Lentsikassa tietenkin vieressä istuja(t).

Terasseilla pöytäkaverit.

Kadulla elukoiden taluttajat.

Kuntosalilla vakiokävijät ovatkin jo tuttuja mutta aina uusiakin "uhreja" tulee.

Ts. Joka paikassa.

Melkein kaikki ovat alkuun epäluuloisia.
Löytyy niitäkin jotka kiusaantuvat.

Kotimaassa ja varsinkin matkoilla aina tilanteen tullen muun kieliset.
Helppo aloittaa heidän kotiseudustaan.
Talous ja urheilu ovat hyviä jatkoaiheita.
Naisten kanssa usein joku taidemuoto.

Politiikan ja uskonnon kanssa täytyy hieman varoa.

Olisi helkutin hölmön tuntuista möllöttää tuppisuuna seurassa.

lenkkeillessä se silloin tällöin "onnistuu". Jotkut taitavat "pelätä" vieraan kanssa juttuihin joutumista eivätkä päästä koiraansa toisen lähellekkään vaikka selvästi näkee, että koirakin haluaisi ja tulisi juttuun oman koiran kanssa. Onhan toki niitäkin, jotka haluavat esim. näyttelykoiransa koulia niin, että vastaantulevat koirat jätetään huomiotta.

Viimeksi mattopyykkijonossa tuli aloitettua juttelu parinkin ventovieraan kanssa. Yleensä sen kyllä näkee ihmisen naamalta, että kannattaako aloittaa ja tuntuu, että harvemmin kannattaa. Johtuuko sitten omasta naamasta (jota peilikin pelästyy) vai siitä paljon puhutusta suomalaisten juroudesta.

Kauppajonossa, linja-autossa tai juuri mattopyykillä joku on jota kovasti haluttaa puhua. Kyllä sitten olen jutustelemaan alkanut, enkä laita pahakseni ollenkaan :)

kohteliaasti ihmisille, jotka ovat minulle jotain sanoneet. Saatan halutessani itse ryhtyä juttusille ihmisten kanssa ihan missä vaan. Aina en halua, enkä aina välittäisi edes vastata, mutta vastaan kuitenkin.

Elämän varrelta on jäänyt mieleen muutamia mielenkiintoisia satunnaisia kohtaamisia, jolloin olemme käyneet todella mielenkiintoisia keskusteluja täysin vieraan ihmisen kanssa ja erotessa olemme luultavasti molemmat kokeneet jatkavamme matkaa hieman entistä rikkaampina.

Joskus maailmalla liikkuessa vieraalle ihmiselle esitetty kysymys on saattanut poikia jotain kiinnostavaa tai kokemuksen, jota ilman olisi muuten jäänyt. Joku on järjestänyt yksityisen venematkan toivottuun kohteeseen, joku on vienyt mukanaan johonkin mielenkiintoiseen paikkaan ja joku kotiinsakin sekä kaikenlaista muuta mukavaa. Kerran sain Sofiassa pikkusumman rahaakin kaupungin laidalla vuoristossa, kun yritin tinkiä hissinkuljettajan kanssa päästäksemme viimeisen vuorenhuipulle johtavan köysiradan kyytiin. Olimme päiväkävelyllä vain hypänneet bussiin, emmekä arvanneet, ettei rahanvaihtopaikkoja ollut koko kylässä siihen aikaan.

Olen kuullut lukemattomia tarinoita ihmisten elämästä sekä Suomessa että ulkomailla, joskus kuuntelen kohteliaisuudesta joskus toivon, että aikaa olisi enemmän. Ääsimmäisen harvoin kukaan on minua häirinnyt. ;)

alan iskemään omasta aloitteesta täysin tuntemattomalle henkilölle.

Juttelen kuitenkin hyvinkin mielelläni jos joku aivan selvinpäin alkaa tarinoimaan.
Yleensä erilaisissa odotus tiloissa jotain jutunjuurta alkaa syntymään.
Kuitenkin nykyään nää kaupunkilaiset haluaa
säilyttää mykkyytensä mahdollisimman pitkään.

ei tarvita, että juttu ventovieraankin kanssa lähtee käyntiin. Ihmiset ylipäätään kiinnostavat minua ja se kai näkyy ulospäinkin, sillä keskustelukumppaneita on riittänyt ilman että juttua on pitänyt väkisin vääntää. Pelkän "small talkin" puhujana olen kyllä onnettoman huono, joskus olen joutunut sitä jopa harjoittelemaan, mutta ne ajat ovat onneksi jo eletty.