En oikein tiennyt, mihin osioon kirjoittaa, mutta pakko oli purkaa tätä hel*****ä johonkin. Kaikki alkoi keväällä, kun aloin tuntea itseäni alakuloiseksi aina välillä. (Taustalla ahdistuneisuutta, viimeksi 4 v. sitten)Kesän tullen sain puhutuksi asiasta, ja sain mielialalääkityksen, Citalopram. Aluksi sain kaameita paniikkikohtauksia, sitten mieliala rupesi kohoamaan, ja hetken jo tuntuikin ihan hyvältä. Mutta käytettyäni 2 vk lääkettä, alkoi vanha tuttavani ahdistus nostaa päätään tuoden mukanaan pahimmat viholliseni, pakkoajatukset, joista en ollut kärsinyt vuosiin.
Lääkärin kanssa puhelimessa keskusteltuani päätimme lopettaa Citalopramin käytettyäni sitä 4 vk, koko ajan 20 mg annoksella. Alakuloisuuteni alkoi tulla takaisin, samoin ärtymys, ja ahdistus vain kasvoi.
Sama jatkui lopettamisen jälkeen, joten 5 pv:n kuluttua lopetuksesta samainen lääkäri (taas puhelimitse) kirjoitti mulle Remeronin rinnakkaislääkettä Mirtazapinia, josta sain avun ahdistukseen 5 v. sitten. Nyt käytän samaa annosta kuin silloin, eli 30 mg. Olen käyttänyt tätä nyt reilun viikon, ja meinaan seota näihin ahdistuksiini.. Ahdistus on mielessä 24/7, mikään muu ei, kaikki ajatukset, mitä sattuu päähän pälkähtämään, ahdistavat. Tämä on kai jotain pakkoajatuksen suuntaista, kun joka asiasta ajattelen, että miksi teen sen näin, enkä näin.. Kirjoitettuna se kuulostaa vieläkin hullummalta. Siis analysoin joka ajatukseni ja tekoni jo. Tänään olin ihan varma, että pian koittaa sekoaminen, ja yritin jo soittaa apua. Mutta vaikeaa on päästä kenenkään vastaanotolle ihan äkkiä. Rauhoituin taas luettuani tätä palstaa. Kun enää en ole ihan 100 % varma, onko mulla sittenkään skitsofreniaa... (älkää naurako)
Onko kellään antaa mitään apua tähän toivottomaan noidankehään?? Eniten pelkään joutumista "hoitoon", kun on pieniä lapsia hoidettavana. Voisiko tämä olla vielä SSRI-lääkkeen lopetuksesta johtuvaa, sekä uuden aloitusoiretta? Kun kuitenkin Remeron viimeksi auttoi ahdistukseeni. Kun nyt tuntuu, että lääkkeet vaan syventävät ahdistustani ja sekoittavat pääni täysin. Mutta lopettaakaan en uskalla...
Ahdistunut vai sekoamassa?
4
593
Vastaukset
- usein joutuu
monia lääkkeitä kokeilemaan,ennenkuin löytyy sopiva.
- siis...
Sinulla on siis pieniä lapsia? Tuo vaikuttaa naiseen herkistävästi. Onko mitään puuhaa, minkä olet huomannut vaikuttavan tasoittavasti omaan mieleesi?
Entä jos kirjoittaisit paperille omia ajatuksiasi? Omia ajatuksiaan voi oppia hallitsemaan, kun ottaa ne ikävimmätkin ajatukset vain vastaan, käy ne läpi ja sitten heittää roskakoriin. Aikaa se kylläkin vaatii.- Myyryläinen
..teille vastanneille!
Minulla on tosiaan pieniä lapsia, ja yksi hirvittävimmistä menetyksistä taustalla; oman lapsen menetys. Tuohon en osaa näitä pakkoajatuskuvioita millään yhdistää, koska minulla oli näitä jo ennenkin tuota tapahtumaa. Mutta jossain mielen syövereissä tajuan, että mun (seko) mieleni ei ehkä pysty käsittelemään joitakin asioita, vaan ne ilmenee näin. Yhdistän pakkoajatukset mm. omaan epävarmuuteeni ja myöhäiseen itsenäistymiseeni (tavallaan vieläkin käynnissä) vanhemmistani. Aivan kuin mun olisi ihan hirveän vaikea uskoa, että mun omatkin siivet kantavat..
Keväällä, kun masennusoireita ilmeni, kirjoittelin ajatuksiani paperille, ja tavallaan se helpotti. Näissä kirjoituksissa huokui jonkinlainen viha omaa äitiäni kohtaan. Mulla onkin viha-rakkaussuhde äitiini. Jollain lailla kaipaan häntä elämääni, mutten halua päästää kovin lähelle, enkä varsinkaan neuvomaan liiaksi. Ehkä juuri siksi, koska koen hänen aina kannatelleen minua, ihan kuin minun ei olisi ikinä annettu tehdä omia päätöksiä ja koittaa omia siipiäni. Näinkö tämä sitten purkautuu...
Lisää kommentteja voi laittaa. Ai niin, edellinen vastaaja kyseli, onko jotain, mikä ahdistustani lievittää. On, liikunta esimerkiksi. Mutta kun ei lenkkipoluilla voi valitettavasti olla 24 h... On kohdattava ahdistavat neljä seinää myöskin. Täytyy sanoa, että tällaista en kyllä olisi uskonut lääkityksen aloittaessani, en ikinä. Mutta vielä mulla on se toivonkipinä, että jos tämä lääke sittenkin alkais toimia. Voisiko se toimia piankin, voisiko??? - Myyryläinen
..teille vastanneille!
Minulla on tosiaan pieniä lapsia, ja yksi hirvittävimmistä menetyksistä taustalla; oman lapsen menetys. Tuohon en osaa näitä pakkoajatuskuvioita millään yhdistää, koska minulla oli näitä jo ennenkin tuota tapahtumaa. Mutta jossain mielen syövereissä tajuan, että mun (seko) mieleni ei ehkä pysty käsittelemään joitakin asioita, vaan ne ilmenee näin. Yhdistän pakkoajatukset mm. omaan epävarmuuteeni ja myöhäiseen itsenäistymiseeni (tavallaan vieläkin käynnissä) vanhemmistani. Aivan kuin mun olisi ihan hirveän vaikea uskoa, että mun omatkin siivet kantavat..
Keväällä, kun masennusoireita ilmeni, kirjoittelin ajatuksiani paperille, ja tavallaan se helpotti. Näissä kirjoituksissa huokui jonkinlainen viha omaa äitiäni kohtaan. Mulla onkin viha-rakkaussuhde äitiini. Jollain lailla kaipaan häntä elämääni, mutten halua päästää kovin lähelle, enkä varsinkaan neuvomaan liiaksi. Ehkä juuri siksi, koska koen hänen aina kannatelleen minua, ihan kuin minun ei olisi ikinä annettu tehdä omia päätöksiä ja koittaa omia siipiäni. Näinkö tämä sitten purkautuu...
Lisää kommentteja voi laittaa. Ai niin, edellinen vastaaja kyseli, onko jotain, mikä ahdistustani lievittää. On, liikunta esimerkiksi. Mutta kun ei lenkkipoluilla voi valitettavasti olla 24 h... On kohdattava ahdistavat neljä seinää myöskin. Täytyy sanoa, että tällaista en kyllä olisi uskonut lääkityksen aloittaessani, en ikinä. Mutta vielä mulla on se toivonkipinä, että jos tämä lääke sittenkin alkais toimia. Voisiko se toimia piankin, voisiko???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760