Auttakaapa tytöt vuorostanne minua=)

Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta nuoren laihduttaminen. Työskentelen nuorison parissa ja nuorilla on monenlaisia vaikeuksia, yksi näistä usein toistuvista on alituinen (minun mielestäni siis) oman ulkonäön ja ennen kaikkea painon tarkkailu. Olen kyllä sitä mieltä, että lihavuus on epäterveellistä, mutta mielestäni nuoren pitäisi aina laihduttaa aikuisen, mielellään esim kouluterveydenhoitajan avulla. Olen hirveän huolissani nuorista, joilla laihduttaminen tuntuu katoavan käsistä, nuori vain laihtuu ja laihtuu, vaikka on mielestäni jo ajat sitten ollut sopusuhtainen. En halua puhua anoreksiasta tms nyt nimellä, vaan kysellä teiltä, oletteko tuon kokeneet ja miten asiat ovat menneet? Huomaan, että nuoret menevät usein hyvin nopeasti puolustuskannalle ja vetäytyvät syrjään, jopa sanoen, ettemme aikuiset saisi puuttua asiaan. Kyllä meidän aikuisten on puututtava asiaan, jos koemme, että jopa nuoren henki on vaarassa. Kertoisitteko minulle, miten voisin lähestyä. Miten kannattaa puhua. Miltä teistä oikeasti tuntuu, jotka olette tuon kokeneet? Miten selvisitte? Olen minäkin ollut nuori. Ja ei nuori ole enää lapsi, mutta huolettaa niin kovasti. Kun välittää. Kiitoksia jo etukäteen=)
2601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

laihduti itse just 10 kg olen 155cm pitkä ja painoin enne 55kg elikkä mulla nousi itsevarmuus ja oma tunto huimasti ÄLÄ MISSÄN NIMESSÄ TYRKYTÄ RUOKAA SE ON KAIKKEN PAHINTA MELKEEN MITÄ VOI TEHÄ JA HELVETIN ÄRSYTTÄVÄÄ!!!!

Äänestä
  • Joo, ei tässä tyrkytetä, sehän nyt ei mitään auta. Mutta jos olet 155 pitkä niin sinäkään et saa laihtua enää yhtään ollaksesi normaalipainoinen/hoikka. Seuraavaksi olet jo niin laiha, ettei ole enää kaunista edes mallimammojen mielestä. Miksi itsetuntonne on painonne varassa? Sen pitää muuttua ainakin iän myötä. Kiitos vastauksestasi! Aina pääsee piirun verran lähemmäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marisa-74 kirjoitti:

Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta nuoren laihduttaminen. Työskentelen nuorison parissa ja nuorilla on monenlaisia vaikeuksia, yksi näistä usein toistuvista on alituinen (minun mielestäni siis) oman ulkonäön ja ennen kaikkea painon tarkkailu. Olen kyllä sitä mieltä, että lihavuus on epäterveellistä, mutta mielestäni nuoren pitäisi aina laihduttaa aikuisen, mielellään esim kouluterveydenhoitajan avulla. Olen hirveän huolissani nuorista, joilla laihduttaminen tuntuu katoavan käsistä, nuori vain laihtuu ja laihtuu, vaikka on mielestäni jo ajat sitten ollut sopusuhtainen. En halua puhua anoreksiasta tms nyt nimellä, vaan kysellä teiltä, oletteko tuon kokeneet ja miten asiat ovat menneet? Huomaan, että nuoret menevät usein hyvin nopeasti puolustuskannalle ja vetäytyvät syrjään, jopa sanoen, ettemme aikuiset saisi puuttua asiaan. Kyllä meidän aikuisten on puututtava asiaan, jos koemme, että jopa nuoren henki on vaarassa. Kertoisitteko minulle, miten voisin lähestyä. Miten kannattaa puhua. Miltä teistä oikeasti tuntuu, jotka olette tuon kokeneet? Miten selvisitte? Olen minäkin ollut nuori. Ja ei nuori ole enää lapsi, mutta huolettaa niin kovasti. Kun välittää. Kiitoksia jo etukäteen=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu