Pitkä on suru ja masennus..masennus vei elämäni jo ajat sitten..4vuoden avoliitto kaatui oikukkaan luonteeni ja ainaisen valittamisen vuoksi, johon pitkälti oli syynä 2 suuntainen mielialahäiriö sekä ainainen ahdistus..hyviäkin päiviä oli, mutta elämältä putosi pohja puoli vuotta sitten. Ainut ihminen, ainut rakkauteni, rakkain ystäväni lähti ja muutti pois. Muutin pienempään asuntoon, jossa en viihdy, en elä, en hengitä. Aloin syödä rauhottavia, jotka lopulta veivät päihdekatkaisuun. Vierotuksen loppuvaiheessa alkoholi on tullut ainoaksi pakotieks. Ei enää onnellisia päiviä, ei yhteisiä päivällis hetkiä, ei enää mitään minkä vuoksi olisin tärkeä. Ex mies vaan reissuaa (mitä minun kanssa ei voinut tehdä) pyörittelee naisia sekä nuorempia tyttöjä koko ajan. Kaiken tämän kuulen aina jostain, jonkun puoli tuntemattoman ihmisen suusta, joka haluaa vain loukata minua. Ei valoa enää tunnelin päässä.
Ei valoa enää tunnelin päässä
6
447
Vastaukset
- ex-miehesi.
Sama mitä hän tekee,ei kannata jäädä roikkumaan entisiin,vaan mennä eteenpäin.Viina kannattaa jättää heti alkuunsa,masentaa vain ja saa pois tasapainosta.Joka päivä on uudet mahdollisuudet vaikka mihinkä.
- Kokenut
Surullista.
Palasin aikaan n.16v taaksepäin,kun vuoden kestänyt ensirakkauteni -antoisa parisuhde loppui.Olin tuolloin sairastunut masennukseen ja suurin murheeni oli rakkauden hiipuminen väliltämme..Tunteet on uskomattoman vahvoja ja vangitsevia..itsesääli kurkkii oven takana ja katkeruus nostaa päätään,ja tietä oman itsen rakastamiseen ei meinaa löytää,virheet ja puutteet näkee sitäkin selvemmin..itsessä...vaan älä hellitä,usko mua kun sanon että lähde eteenpäin,avaa kotiovesi ja lähde etsimään apua omaksi parhaaksesi,päihteistä pääsee eroon kun saat siihen tukea,sydänsurut hellittää ajan kanssa,mutta puhu ne ihmeessä läpi jonkun kanssa,ja niinkauan kunnes tuntuu koko aihe tunkkaiselta,vanhalta menneisyydeltä...usko pois,hienoja ihmisiä on edelleen ja sullekin voi löytyä yhä oma rakas...uusi onni!!!!mäkin oliv 7 v yksin ja kokosin elämääni ehjemmäksi,ja odotus palkittiin,nyt on mennyt viimeiset 7 v yhdessä rakkaan miehen vierellä ja meillä on ihana perhe!Anna itsellesi aikaa,rakasta itseäsi,anna anteeksi kaikille sua loukanneille ja käännä uusi lehti eteesi,elämäsi on suuri mahdollisuus!Toivon että löydät avun myös rukouksesta ja raamatun lehdiltä..kuten itse löysin!saarnaajan kirjassa on paras kohta:kaikella on aikansa,joka asialla taivaan alla...aika on itkeä ,aika on rakastaa..jne. Voimia, siunausta ja varjelusta sinulle!!!- eksynyt pieni nainen
Kirjoituksesi sai kyynelet herahtamaan..eli toivoa voi viellä olla. Mieltäni kalvaa juuri nuo tunteet sekä lapsi joka meillä olisi ollut jos olisimme ajatelleet selkeästi:(
Kaikki tuntuu vielä niin usvalta..kotoa lähteminen kauppaan tekee jo tuskaa..olen saanut apua ammatti auttajilta, mutta tulosta ei vaan synny. Koska olen liian masentunut ja surullinen.
Sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja auringon paistetta sekä onnea tuleviin aikoihin! - Kokenut
eksynyt pieni nainen kirjoitti:
Kirjoituksesi sai kyynelet herahtamaan..eli toivoa voi viellä olla. Mieltäni kalvaa juuri nuo tunteet sekä lapsi joka meillä olisi ollut jos olisimme ajatelleet selkeästi:(
Kaikki tuntuu vielä niin usvalta..kotoa lähteminen kauppaan tekee jo tuskaa..olen saanut apua ammatti auttajilta, mutta tulosta ei vaan synny. Koska olen liian masentunut ja surullinen.
Sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja auringon paistetta sekä onnea tuleviin aikoihin!Masennus on lopulta tunteita ja tunteiden sairastumista ja tunteiden ylivaltaa,niiden rinnalla kulkee muistot ja koetut vääryydet ajatuksissa,ja itsesääli kurkki ja tahtoo riuduttaa viimeisetkin voimanrippeet..joskus masennus meinaa jäädä elämäntavaksi...kuin muunlaista ei voisi enää löytää..se ei todellakaan ole totta!!!!!!on hyvä tajuta että tunteet olisi hyvä hoitaa ensitöikseen,puhua kaikki halki vaikka tuhanteen kertaan että helpottaa,ja siinämielessä koettaa ottaa järki käteen ja nähdä että ei elämäni voi loppua tunteisiin eikä myöskään tukahtua niihin!vakava syöpä voi lopettaa kenen tahansa elämän,mutta sydämen suruista pääsee eroon kun viimein päästää irti ja antaa anteeksi,myös itselle!!!ei kannata katua enää,eilinen on kuin kuollutta ,kadonnutta aikaa ja totista totta on tämä hetki ja kaikki huomisen mahdollisuudet,..!ihmiset kaikkialla osaa rakastaa kuin myös haavoittaa toinen toistaan,tahtomattaan tai tahallaan..anteeksiantaminen on väistämätön elinehto,kukaan ei ole täydellinen,onneksi toisaalta..olemme samalla viivalla!heikkoutemme on puettu monenlaisiin vaatteisiin,kuka on anorektikko ,kuka yltiöshoppailija,kuka pelihimoinen,kuka kärsii mistäkin milloinkin,vaan aika on myös parantua..kun kovasti tahtoo ja ponnistelee!ja vastaanottaa apua sitä tarvitessaan!
Voimia,ja toivoa eteenpäin sinulle!!! - eksynyt pieni enkeli
Kokenut kirjoitti:
Masennus on lopulta tunteita ja tunteiden sairastumista ja tunteiden ylivaltaa,niiden rinnalla kulkee muistot ja koetut vääryydet ajatuksissa,ja itsesääli kurkki ja tahtoo riuduttaa viimeisetkin voimanrippeet..joskus masennus meinaa jäädä elämäntavaksi...kuin muunlaista ei voisi enää löytää..se ei todellakaan ole totta!!!!!!on hyvä tajuta että tunteet olisi hyvä hoitaa ensitöikseen,puhua kaikki halki vaikka tuhanteen kertaan että helpottaa,ja siinämielessä koettaa ottaa järki käteen ja nähdä että ei elämäni voi loppua tunteisiin eikä myöskään tukahtua niihin!vakava syöpä voi lopettaa kenen tahansa elämän,mutta sydämen suruista pääsee eroon kun viimein päästää irti ja antaa anteeksi,myös itselle!!!ei kannata katua enää,eilinen on kuin kuollutta ,kadonnutta aikaa ja totista totta on tämä hetki ja kaikki huomisen mahdollisuudet,..!ihmiset kaikkialla osaa rakastaa kuin myös haavoittaa toinen toistaan,tahtomattaan tai tahallaan..anteeksiantaminen on väistämätön elinehto,kukaan ei ole täydellinen,onneksi toisaalta..olemme samalla viivalla!heikkoutemme on puettu monenlaisiin vaatteisiin,kuka on anorektikko ,kuka yltiöshoppailija,kuka pelihimoinen,kuka kärsii mistäkin milloinkin,vaan aika on myös parantua..kun kovasti tahtoo ja ponnistelee!ja vastaanottaa apua sitä tarvitessaan!
Voimia,ja toivoa eteenpäin sinulle!!!taas sanoistasi. Tilanteeni ei ole muuttunut viime kirjoituksestani..yritin aloittaa työharjoittelua joka nyt kariutuu taas jaksamattomuuteni vuoksi. Kovasti olen yrittänyt elää, mutta aina yksin jäätyäni tuo ikävän ja ahdistuksen tunne kasvaa niin voimakkaaksi etten tiedä miten käsitellä sitä.
Olen harkinnut muuttoa mutta olen kykenemätön siihen, en tiedä mihin mennä. Tiedän ettei ongelmat poistu pakenemalla.
En tiedä miten selviän. - Kokenut
eksynyt pieni enkeli kirjoitti:
taas sanoistasi. Tilanteeni ei ole muuttunut viime kirjoituksestani..yritin aloittaa työharjoittelua joka nyt kariutuu taas jaksamattomuuteni vuoksi. Kovasti olen yrittänyt elää, mutta aina yksin jäätyäni tuo ikävän ja ahdistuksen tunne kasvaa niin voimakkaaksi etten tiedä miten käsitellä sitä.
Olen harkinnut muuttoa mutta olen kykenemätön siihen, en tiedä mihin mennä. Tiedän ettei ongelmat poistu pakenemalla.
En tiedä miten selviän.Tuntuu että sun tarvitsee mennä jonnekin keskustelemaan kaikesta,luotettavan ihmisen kanssa,terapiaa voi tarvita meistä teoriassa jokainen jossain elämän vaiheessa,kun on vaikeaa. Oletko kysynyt mielenterveysasemalta psykologille aikaa?Itse löysin paremman kuulijan Suomen valkonauhaliitolta,joka toimii H:gin Kruunuhaassa,antavat nuorille ja nuorille aikuisille maksutonta terapiaa n. vuodeksi kerrallaan,mahdollisesti edelleen,sieltä löysin aikoinaan itse erittäin mukavan ja luotettavan terapeutin=psykologin,jonka kanssa synkkasi ja jonka kanssa pääsin pikkuhiljaa menneisyyteni taakoista eteenpäin. Kenties se voisi olla myös sinulle juuri se oikea paikka saada apua,"kainalosauvoja" ja ymmärrystä !Siunausta,johdatusta ja voimia,enkeleitä varjelemaan askeleitasi ja ajatuksiasi..!Pidä hyvää huolta itsestäsi,me olemme itsemme parhaita kavereita pitämään puoliamme...on siis opittava sitä riittävää itserakkautta ja parannuttava siitä riuduttavasta itsesäälistä!Ajattele pitkällä aikavälillä,että voisit ottaa ensi kevään vastaan jo paremmassa ja pirteämmässä kunnossa!Nauttia lintujen tuoreesta liverryksestä ,uusista puhkeavista kukkasista,jäiden lähdöstä..mistä vain mikä tekee sinut iloiseksi kesän kynnyksellä!On niiiin paljon hyvää ja kaunista!Mikä odottaa löytäjäänsä!Minunkin ihanat pienokaiset saivat tulla tähän maailmaan minun ja puolisoni iloksi,kun minä en ahdistuneena nuorena sittenkään luovuttanut ja päättänyt päiviäni,vaikka tekikin todella todella pahaa ja kipeää joskus,että tuntui että tämä tunne suorastaan tappaa...niin kipeä oli henkinen suru ja tuskani,että velloin syvällä masennusvesissä...rukous oikeasti auttoi minua pahimmasta,aivan selkeästi,tuolloin rukoilin ekakertaa Jeesuksen nimessä Jumalaa,koska olin niin toivoton,että päätin yrittää kaikkeni,..tv.stä tuli tuona talvi-iltana dokumentti Viktor Klimenkosta,joka sai avun tuskaansa ja kriisiinsä vasta rukoiltua vapahtajan Jeesuksen nimessä Jumalan puoleen,...antamalla hänelle köyhä ja onneton elämänsä...hänen käsiinsä..minä päätin rukoilla samoin,ja valehtelematta,pahin tuska ja ahdistus ja toivottomuus oli ajatuksistani hellittänyt ,näin valoa tunnelin päässä pitkästä aikaa,valoa jota ei ollut ollut kuukausiin..ja se valo tuli Jumalalta,tiesin sen koska itse on ollut pystynyt itseäni auttamaan..!Se rukous muutti elämäni suunnan ja raamatun lehdet alkoi kiinnostaa aivan uudessa valossa!
Samassa dokumentissa oli niin koskettava laulu jonka Viktor esitti: "Olen särkynyt saviruukku,pala palata murtui pois. Vain ihmettelin ja itkin. En millään murtunut ois. Sinä Herra,minut murskasit, vaan talletit kaikki palat. Niin paljon minua rakastit. Tahdoit uutta kokonaan..Anna savelle uusi muoto,tee minusta uusi ruukku,niin rakkautesi nyt näytät,taas murtunutta käytät. :Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin kädessä ois:...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839