Ei niin pientä tulta, ettei savu nousisi

Tämä palsta, kaikki metsästykseen liittyvä ja aihetta käsittelevät ihmiset osoittavat älykkyysosamääränsä alhaisuuden tai oikeastaan sen puutteen.

Jätin aikanaan lukematta keskenkasvuisten miesten kommentit ja olisi pitänyt jättää edelleen. Ottaen huomioon myös vähemmistön edustajat, eläimiä lahtaavat naiset.

Mitä hupia teistä metsästäjät saakaan kun samat argumentit (tai eivät ne ole argumentteja vaan saman toistelua) esiintyvät hiukan eri tavalla vailla tieteellistä faktaa tai muutakaan näyttöä kuin jo kuultu ja puhuttu.

Mitä järjen köyhyyttä metsästyksen puolesta puhujat osoittavat kiihkoilullaan ja fanaattisuudellaan sekä epäkiitollisuutta tätä elämää kohtaan.
Vastaan se tulee vielä, uskokaa tai älkää.

Niin, ei tämä ole provo.
Elämä maistuu, paremmalta näin kuin viattoman verellä tahrattuna.
261771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

yhtikäs mitään ja puolustella ei tartte koska metsästys ei ole kiellettyä. Teihin ei kannata tuhlata liiemmältä aikaa. Jotkut ihmiset vain sattumat terveydellisestä syistä tarttemaan eläinproteiinia. Kunnon ulkohommiakaan pihalla ei jaksa pelkällä kasvisravinnolla tehdä ja paleltaa talvella hitosti ilman sitä liharuokaa. Unikaan ei tule pelkillä kasviksilla (kokeiltu on kasvisruokavaliota puolisen vuotta). Vahvuus lihaksissa heikkeni ja kestävyys sen mukana. Kun palasin takaisin liharuoan pariin voimat tulivat takaisin ja yleinen jaksaminen. Myös kasvisruokavalion mukanaan tuoma unettomuus katosi. Tyhjällä vatsalla (pelkkiä kasviksia) kun ei uni tule, jos päivällä on pelkkiä rehuja popsinut. Ei se silti tarkoita että pelkkää lihaa pitäisi vain syödä vaan monipuolista ravintoa mikä sisältää kaiken ravintoympyrästä (tai kolmiosta, miten vaan).
Tätä ruokavaliota kokeilin kiputilojeni takia ja palasin sen jälkeen pikkuhiljaa liharuokaan. Ensin kalaa, sitten kanaa ja sitten muita. Naudanlihan kohdalla alkoivat taas kivut ja sitä en syö enään. Liekö syynä se, että naudanliha maistuu AIV:ltä. Ihan tosi! Siinä on sen maku. Ennen ei ollut kun naudatkin ruokittiin ilman AIV:tä. Mutta.. poro, hirvi, hevonen, kana, kalkkuna, sika, karhu, jänis, kani ja kala ymt ovat herkkua.

Äänestä

Sinä vain sitten viallisten verellä

Äänestä

olla vegaaneja, koska jonkun on tässä maailmassa myös ajatustyö tehtävä. Ja jos syöt teollista lihaa niin syyllistyt moninverroin pahempaan, kuin metsästäjät. Ja mitä tulee älykkyysosamäärään, tieteelliseen näyttöön ja faktaan, sinulla ei niistä ole mitään.

Äänestä

esim. eilen. Ja mikäli syöt lihaa, niin miten erotat kaupassa sen viattoman lihan, jotta voit jättää sen hyllyyn muiden syötäväksi.

Äänestä

pupujussi! Olet selvästi näitä heinäihmisiä. Syöt heinää ja poltat jotain höpöheinää. Siksipä ajatuksesi ja voimasi ovatkin kaikonneet.

Lisäksi hengität vain huonoa ilmaa siellä betonibunkkerissasi ja juot kaljaa päivät pitkät. Kätesi ovat yhtä rannetta ja paskasikin kuin jäniksen papanoita. Luonnosta et tiedä mitään, tuskin olet edes käynyt kaupungin ulkopuolella. Korvakorukin sinulla todennäköisesti on ja tuskinpa olet armeijaa käynyt.

Toista maata olemme me metsien poijat. Met elämme luonnosta. Met vedämme joka päivä keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja syömme lihapitoista luonnon ruokaa. Näin me jaksamme kulkea väsymättä ja kirkkain ajatuksin pitkiä vaelluksia luonnossamme. Tapamme syödäksemme ja elääksemme ja kuoleman kohdatessa voimme päättää päivämme ylpeinä siitä, että elämämme on ollut kaikin tavoin puhdasta.

Äänestä
  • vetää blossia, kuin maalaisista lammasta suoleen.

    Siinä sulle ja sun yleistyksille. Todista toisin, jos pystyt;)

    Äänestä

  • ihan yhtä usea kirjoitti:

    vetää blossia, kuin maalaisista lammasta suoleen.

    Siinä sulle ja sun yleistyksille. Todista toisin, jos pystyt;)

    senkin heinähanko. blossit voit syöttää penskakavereillesi ja hampputumpit työntää heiän perseeseen mutta älä täällä viisastele räkänokka

    Äänestä

  • Metsän poika kirjoitti:

    senkin heinähanko. blossit voit syöttää penskakavereillesi ja hampputumpit työntää heiän perseeseen mutta älä täällä viisastele räkänokka

    (viitaten penskakaveriin vrt. kundikaveri)on niitä böndepuuhii, kuten muutkin alle 40-kilosten kanssa ilottelut...

    Äänestä

  • kanssa puuhastelut kirjoitti:

    (viitaten penskakaveriin vrt. kundikaveri)on niitä böndepuuhii, kuten muutkin alle 40-kilosten kanssa ilottelut...

    sun kans voi keskustella kun latelet koko ajan ilmeisesti jonkin höpöheinän vaikutuksen alaisena kummallisia sanoja. Minä lähden nyt haukkaamaan raitista ilmaa ja kuntoilemaan.

    Äänestä

  • Metsän poika kirjoitti:

    sun kans voi keskustella kun latelet koko ajan ilmeisesti jonkin höpöheinän vaikutuksen alaisena kummallisia sanoja. Minä lähden nyt haukkaamaan raitista ilmaa ja kuntoilemaan.

    Puhuu selvää asiaa.Kaupungissa kasvaa paljon kieroutuneita ihmisiä.

    Äänestä

  • Metsämies1 kirjoitti:

    Puhuu selvää asiaa.Kaupungissa kasvaa paljon kieroutuneita ihmisiä.

    ei näihin edes kannata vastata. silkkaa provoilua... ei ne pitkään jaksa yksinään kiihkoilla. (huom. puhun metsästyksen vastustajista)

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    ei näihin edes kannata vastata. silkkaa provoilua... ei ne pitkään jaksa yksinään kiihkoilla. (huom. puhun metsästyksen vastustajista)

    hengailet täällä? Onko lukihärö, vai aivovamma?

    Palstakuvauksen alla palstalaiset on määritelty seuraavasti: "Jos vastustat metsästystä, keskustele aiheesta tällä palstalla. Muut palstat on tarkoitettu metsästyksen harrastajille."

    Äänestä

  • Metsän poika kirjoitti:

    senkin heinähanko. blossit voit syöttää penskakavereillesi ja hampputumpit työntää heiän perseeseen mutta älä täällä viisastele räkänokka

    ihan yhtälailla, kuin sinunkin murteesi. Miksi vain maalaisilla on "oikeus" käyttää asuinseudullaan vakiintuneita ilmaisuja ja sanamuotoja (samalla haukkuen henkilökohtisesti muita kirjoittajia)?

    Äänestä

  • suomea kirjoitti:

    ihan yhtälailla, kuin sinunkin murteesi. Miksi vain maalaisilla on "oikeus" käyttää asuinseudullaan vakiintuneita ilmaisuja ja sanamuotoja (samalla haukkuen henkilökohtisesti muita kirjoittajia)?

    käyn täällä lukemassa muutaman viestiketjun ehkä kerran kahteen kuukauteen. kysyit miksi. siksi koska oion suurimpia paskanjauhamisia, mutta mielenkiinto ei riitä, koska lähes joka kerta vastaukset ovat mitä ovat. yleensä niitä ei edes tule... hmm. mistäköhän johtuisi?? ei ole kovin vaikea arvata...

    vastaustasi oikein viestipuuhun. Tai sitten olet hämmentyneempi, kuin arvaatkaan;)

    Äänestä

  • suomea kirjoitti:

    ihan yhtälailla, kuin sinunkin murteesi. Miksi vain maalaisilla on "oikeus" käyttää asuinseudullaan vakiintuneita ilmaisuja ja sanamuotoja (samalla haukkuen henkilökohtisesti muita kirjoittajia)?

    tympii välillä itekseen viännellä, vaikka mitäpä sitä ei tekis luonnonsuojelullisista syistä.

    Jou!

    Et silleen hei!

    Äänestä

Maanantaina tulen ampumaan klo12 pullasorsas.
Muuta kaltaiselles ei kannata selitellä.

Äänestä

Lainaus aloittajalta:

" Tämä palsta, kaikki metsästykseen liittyvä ja aihetta käsittelevät ihmiset osoittavat älykkyysosamääränsä alhaisuuden tai oikeastaan sen puutteen. "

Tervetuloa vaan joukkoon. Kirjoittamalla tänne osoitat olevasi yhtä "tyhmä" kuin me muutkin.

Fiksumpaa on antaa jokaisen nauttia omasta (laillisesta) harrastuksestaan; minäkään en aio arvostella sinun harrastuksiasi, vaikka ne eivät olisikaan minulle mieleisiä.

Useita metsästäjiä tuntevana tiedän, että suurin osa porukasta on mukana muista syistä, kuin "verenhimoisina tappajina".

Itse olen lopettanut metsästyksen eettisistä syistä kymmenisen vuotta sitten, mutta se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi niin tehdä. Se on ollut aikanaan vain ja ainoastaan minun valintani.

Hyviä jahtikelejä toivottaen,

-Hirvikolarissa läheisensä menettänyt-

Äänestä
  • syy tukea metsästystä. Räjähtänyt hirvikanta on toki monen asian summa, mutta vähäisimpänä niistä ei voida pitää sitä seikkaa, että kanta lähti voimakkaaseen kasvuun silloin, kun Suomessa ei ollut yhtään sutta. Karhujakin vain kymmeniä. Mistä petokato johtui? Metsästäjistä...

    Nyt on taas parin viikon sisällä lehdistä saatu lukea, kuinka on ampuiltu joutsenia, jätetty sorsia kitumaan, oikeudessä käsitellään luvatonta karhunkaatoa, veljekset itkevät kelkkojensa perään (jotka menetettiin valtiolle sanktiona motoroidusta kettujahdista) jne.

    Metsästäjien ansiolista ei ole kovin mairitteleva...

    Äänestä

  • ovat huono kirjoitti:

    syy tukea metsästystä. Räjähtänyt hirvikanta on toki monen asian summa, mutta vähäisimpänä niistä ei voida pitää sitä seikkaa, että kanta lähti voimakkaaseen kasvuun silloin, kun Suomessa ei ollut yhtään sutta. Karhujakin vain kymmeniä. Mistä petokato johtui? Metsästäjistä...

    Hirvillä on nykymaailmassa niin edulliset elinolot, että kanta sikiäisi muutamassa vuodessa aivan kestämättömäksi ilman metsästystä. Metsät hakattu koko Suomen niemeltä, tilalle kasvanut suunattomat vesakko rytteiköt. Sapuskaa riittää. Semmoista susi määrää ei kukaan sietäisi pihoissaan, jotta pitäisivät hirvikannan pienenä.
    Metsästys on terveiden, reippaiden aikaansaapien miesten (naisten) harrastus nykyään. Ennen oli merkitystä ruuan hankintanakin.
    Nahjusmaisten idun purijoiden sekavista soperteluista ei kannata "korvaansa lotkauttaa".
    Metsästäjiä on noin 300000, joten joukkoon saattaa mahtua epäkelvotonta ainesta. Ko.olevissa tapauksissa lienevätkö tekijät edes varsinaisia metsästyksen harrastajia. Sitä vastoin idunpurijoiden joukossa sitä varsinaisia Kriminaaleja onkin, turkistarhojen hävittäjiä, kauppojen töhrijöitä, ohikulkijoiden häritsijöitä yms.

    Äänestä

  • ovat huono kirjoitti:

    syy tukea metsästystä. Räjähtänyt hirvikanta on toki monen asian summa, mutta vähäisimpänä niistä ei voida pitää sitä seikkaa, että kanta lähti voimakkaaseen kasvuun silloin, kun Suomessa ei ollut yhtään sutta. Karhujakin vain kymmeniä. Mistä petokato johtui? Metsästäjistä...

    Nyt on taas parin viikon sisällä lehdistä saatu lukea, kuinka on ampuiltu joutsenia, jätetty sorsia kitumaan, oikeudessä käsitellään luvatonta karhunkaatoa, veljekset itkevät kelkkojensa perään (jotka menetettiin valtiolle sanktiona motoroidusta kettujahdista) jne.

    Metsästäjien ansiolista ei ole kovin mairitteleva...

    Kieltämättä olet oikeassa, että viime aikojen lehtikirjoittelut ovat olleet vähemmän mairittelevia, mutta pitäisikö samasta syystä (muutama mätä omena pilaa kaikkien maineen) myös seuraavat asiat "lopettaa":

    1. Sairaanhoitajat
    2. Rekat
    3. Henkilöautot
    4. Tupakka
    5. Alkoholi
    6. Moottoripyörät
    7. Koirat
    8. Koiranomistajat
    9. Kissat
    10. Kissojen omistajat

    Lista on varmasti loputon ja pointtini tuli varmaan selväksi.

    Muutenkin tuo sinun ensimmäisen kappaleen argumentointi perustuu vain tunteeseen, ei tietoon.

    Äänestä

  • Toinen Dummy kirjoitti:

    "Muutenkin tuo sinun ensimmäisen kappaleen argumentointi perustuu vain tunteeseen, ei tietoon."

    Ilmeisesti Helsingin yliopiston "riistaeläinten ekologia"-kurssi myös perustuu vain tunteeseen ei tietoon. Kyseinen kappale on erittäin typistetysti se, mitä hirvikannan kasvusta "runoili"...

    Äänestä

  • vastoin parempaa tietoasi kirjoitti:

    "Muutenkin tuo sinun ensimmäisen kappaleen argumentointi perustuu vain tunteeseen, ei tietoon."

    Ilmeisesti Helsingin yliopiston "riistaeläinten ekologia"-kurssi myös perustuu vain tunteeseen ei tietoon. Kyseinen kappale on erittäin typistetysti se, mitä hirvikannan kasvusta "runoili"...

    ihanko totta?

    sellaistako siellä opetetaan? että metsästäjät olivat syypäitä petokannan pienenemiseen ja sitä kautta hirvikannan kasvuun?

    maailma oli varmaankin silloin vähän erilainen kuin nyt ja vallalla olivat erilaiset ajatusmaailmat. metsästäjät tuskin pahuuttaan petoja ampuivat, vai...?

    ensimmäinen kappale perustui tunteeseen, ei tietoon.

    Äänestä

  • inoto kirjoitti:

    Aijai on mukavampaa harrastusta kuin metsästys?! Maanantaina alkaa sorsastus ja pääsee taas istumaan passiin auringon laskiessa ja veden liplattaessa! kaaveet lähietäisyydellä ja pilli kädessä houkuttelua varten! sitten jostain kaukaa kuuluu sorsan tuttuakin tutumpi krrääk... Sanon aivan suoralta kädeltä että maailmassa ei ole monta yhtä antoisaa, rentouttavaa, jännittävää ja parempaa harrastusta kuin metsästys! Ja sitäpäitsi metsästäjät ovat fiksua porukkaa sillä ei sitä metsästyskorttia millään viherpiipertäjäsudenhalaakettutyttö- tason aivotoiminnalla voi edes PÄÄSTÄ läpi! Metsästystä on aina ollut ja tulee olemaan! Se on elämäntapa eikä mikään stnan alaarvoinen harrastus! Ei ne 30 000 vuotta sitten eläneet esi-isämmekään millään helvetin salaatilla elänyt vaan niiden piti saada lihaa jolla pysyä hengissä! Metsästys on kulttuuriharrastus! Sitä voi verrata oopperaan tai taiteeseen mutta sillä on paljooon pidemmät juuret ihmisen historiassa. Ollaan me metsästäjät ylpeitä tästä uljaasta harrastuksestamme sillä vain harvat ja valitut voivat
    kutsua itseään metsästäjäksi! antaa muiden puhua paskaa mutta meikäläiset vaan porskuttaa!

    Äänestä

  • ovat huono kirjoitti:

    syy tukea metsästystä. Räjähtänyt hirvikanta on toki monen asian summa, mutta vähäisimpänä niistä ei voida pitää sitä seikkaa, että kanta lähti voimakkaaseen kasvuun silloin, kun Suomessa ei ollut yhtään sutta. Karhujakin vain kymmeniä. Mistä petokato johtui? Metsästäjistä...

    Nyt on taas parin viikon sisällä lehdistä saatu lukea, kuinka on ampuiltu joutsenia, jätetty sorsia kitumaan, oikeudessä käsitellään luvatonta karhunkaatoa, veljekset itkevät kelkkojensa perään (jotka menetettiin valtiolle sanktiona motoroidusta kettujahdista) jne.

    Metsästäjien ansiolista ei ole kovin mairitteleva...

    tästä,vaikka olen metsästänyt yli 30 vuotta. Miksiköhän?
    Asioita ei pidä yleistää muutaman erillistapahtuman ja tekijän vuoksi koskemaan n. 300 000 harrastajaa koskevaksi.

    Äänestä

  • itseäni kirjoitti:

    tästä,vaikka olen metsästänyt yli 30 vuotta. Miksiköhän?
    Asioita ei pidä yleistää muutaman erillistapahtuman ja tekijän vuoksi koskemaan n. 300 000 harrastajaa koskevaksi.

    sormeasi yleistämisestä punaniskoille, jotka niputtavat vihreät, aktivistit, "niittinaamat", kaupunkilaiset, hipit, nistit ja pössyttelijät...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antimetsästäjä kirjoitti:

Tämä palsta, kaikki metsästykseen liittyvä ja aihetta käsittelevät ihmiset osoittavat älykkyysosamääränsä alhaisuuden tai oikeastaan sen puutteen.

Jätin aikanaan lukematta keskenkasvuisten miesten kommentit ja olisi pitänyt jättää edelleen. Ottaen huomioon myös vähemmistön edustajat, eläimiä lahtaavat naiset.

Mitä hupia teistä metsästäjät saakaan kun samat argumentit (tai eivät ne ole argumentteja vaan saman toistelua) esiintyvät hiukan eri tavalla vailla tieteellistä faktaa tai muutakaan näyttöä kuin jo kuultu ja puhuttu.

Mitä järjen köyhyyttä metsästyksen puolesta puhujat osoittavat kiihkoilullaan ja fanaattisuudellaan sekä epäkiitollisuutta tätä elämää kohtaan.
Vastaan se tulee vielä, uskokaa tai älkää.

Niin, ei tämä ole provo.
Elämä maistuu, paremmalta näin kuin viattoman verellä tahrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu