Kiinnostus

Toisenlainen uskonto

Olen lukenut paljon surullista vanhoillislestadiolaisuudesta, uskontojen uhrien kertomuksia uskonnollisesta painostuksesta, naisten kuolemisista raskauden takia vaikka ne olisi voinut välttää ehkäisyllä, monen itseni mielestä normaalien ja synnittömien asioiden ankarista kielloista. Listaa voisi jatkaa vaikka miten paljon, niistä puhutaan tällä palstalla. Itselläni on vain muutama hyvänpäivän tuttu-VL. Moikataan, vaihdetaan kuulumiset, eikä uskonasioista ole puhuttu. En edes tiedä miten he suhtautuisivat jos ottaisin sen puheeksi.

Sukulaisissani ei ole lestadiolaisia enkä ole muutenkaan tämän liikkeen vaikutuspiirissä. Kaikkein hulluimmalta varmaan vaikuttaa, että kun olen lukenut herätysliikkeestä enemmänkin, negatiivisine puolineenkin, olen kiinnostunut siitä enemmän. Ehkä kaipaan voimakasta uskonnollista yhteisöä, se on varmaan yksi selitys. Valinnanvaraahan on hengellistä kotia etsiville. Itse en ole kokenut sitä vielä löytäneeni. Tekisi mieli mennä outona kasvona joihinkin outoihin(?) vl-tilaisuuksiin kuuntelemaan saarnoja.

Olen puhunut tästä muutamille, sekä helluntailaisille että ev.lut-uskovaisille kuin myös uskonnottomille läheisilleni, ja he ovat ilmaisseet huolensa, sanovat, että eivät halua menettää minua eivätkä halua että joudun vaikeuksiin tässä yhteisössä. Huoli minusta oli todella suuri, voimasanoja ei säästelty.

En tiedä tekevätkö he ovelta ovelle työtä. Pyytäisin sisälle keskustelemaan. En tiedä miten vl-tutut suhtautuisivat jos ottaisin asian esille, sillä uskonnolliset asiat ovat henkilökohtaisia ja niistä puhuminen voi olla kiusallista.

Kenen puoleen kannattaisi kääntyä jos haluaa keskustella opillisista kysymyksistä? Keskustelevatko saarnaajat tai vl-pastorit mielellään ulkopuolisten kanssa? Saako vl-piireistä helposti ystäviä jos on tullut liikkeeseen ulkopuolelta?

Kysyisin vielä, että onko liikkeeseen liittyminen Suomessa liikkeen vaikutuspiirin ulkopuolelta harvinaista? Onko esim. julkisuuden henkilöitä jotka ovat siihen liittyneet?

Vielä muutama vuosi sitten kammosin tätä herätysliikettä. Nyt olen ehkä menettämässä järkeni. Enää en niinkään kammoa, vaan tunnen pelonsekaista kiinnostusta.

17

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :-))))))

      Älköön kukaan vaivautuko, tämä on vanhoillislestadiolainen feikkaaja.
      Aika ovelaa porukkaa ovat.

      • Toisenlainen uskonto

        Vaikka ette vaivautuisi muuten, jos uskotte tämän olevan feikki, mutta vastaisitteko edes siihen tuleeko liikkeen vaikutuspiirin ulkopuolelta väkeä tähän liikkeeseen ja miten paljon? En ole kuullut tästä asiasta.


      • :-))))))
        Toisenlainen uskonto kirjoitti:

        Vaikka ette vaivautuisi muuten, jos uskotte tämän olevan feikki, mutta vastaisitteko edes siihen tuleeko liikkeen vaikutuspiirin ulkopuolelta väkeä tähän liikkeeseen ja miten paljon? En ole kuullut tästä asiasta.

        En minä ole vanhoillislestadiolainen. En liioin ikinä menisi mihinkään sen liikkeen tilaisuuteen.

        Miksi?

        Vstaus. Koska uskon Raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan olevan totta.


      • Toisenlainen uskonto
        :-)))))) kirjoitti:

        En minä ole vanhoillislestadiolainen. En liioin ikinä menisi mihinkään sen liikkeen tilaisuuteen.

        Miksi?

        Vstaus. Koska uskon Raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan olevan totta.

        Miksi en kysyisi liikkeestä josta haluan tietää? Ja kait sen liikkeen tilaisuuksiin voi mennä jos haluaa tietää minkälaista siellä on.


      • Kyllä on

        aivan aidon tuntuinen. Olen niin kauan ja paljon lukenut näitä avauksia, että aidon ihmisen äänen tunnistaa. Ei tämä ole edes epäselvä tapaus.


      • ämmä
        :-)))))) kirjoitti:

        En minä ole vanhoillislestadiolainen. En liioin ikinä menisi mihinkään sen liikkeen tilaisuuteen.

        Miksi?

        Vstaus. Koska uskon Raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan olevan totta.

        voisit mennä kuuntelemaan , miten suurta harhaoppia seuroissa julistetaan. Ota Raamattu mukaan ja vertaile.


      • :-))))))
        ämmä kirjoitti:

        voisit mennä kuuntelemaan , miten suurta harhaoppia seuroissa julistetaan. Ota Raamattu mukaan ja vertaile.

        ----------


    • :-))))))

      Tahtoisitko sinä nuori ystävä päästä kuoltuasi taivaaseen?

      Jos tahdot, niin minulla olisi ilouutinen sinulle kerrottavana.

      • Toisenlainen uskonto

           Tahtoisitko sinä nuori ystävä päästä kuoltuasi taivaaseen?
        Kyllähän se varmaan on sellainen paikka minne haluaisin.

        Jos tahdot, niin minulla olisi ilouutinen sinulle kerrottavana.
        No kerro pois. Lestiksiltä saisi varmaan toisenlaisen kertomuksen. Lähinnä siitä liikkeestä kyselen, mutta kerro toki oma ilouutisesi.


      • :-))))))
        Toisenlainen uskonto kirjoitti:

           Tahtoisitko sinä nuori ystävä päästä kuoltuasi taivaaseen?
        Kyllähän se varmaan on sellainen paikka minne haluaisin.

        Jos tahdot, niin minulla olisi ilouutinen sinulle kerrottavana.
        No kerro pois. Lestiksiltä saisi varmaan toisenlaisen kertomuksen. Lähinnä siitä liikkeestä kyselen, mutta kerro toki oma ilouutisesi.

        Siis liikkeestä syselet. Toivottavasti saat vastauksia.


    • Kempelainen

      Niin, joskus tulee jokaisella aika tarkistella missä seisoo. Seisooko Jeesuksen takana, vaan jonkin järjetön, jolla on luurankoja kaapissa niin, että ei ovi pysy kiinni.

      Tuntuu käsittämättömältä kuulua johonkin järjestöön, jossa pitää miettiä, voiko suutaan avata, se on täysin järjenvastinta, sekä antikristuksen työtä. Kristillinen yhteys, jota peräänkuulutetaan pitää sisällään vain kolme sääntöä.
      -   Usko Jeesukseen ja Hänen vapautustyöhönsä.
      -   Usko Jeesukseen ja Hänen vapautustyöhönsä
      -   Usko Jeesukseen ja Hänen vapautustyöhönsä

      Tässä saamme lahjaksi seuraavaa. >> Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi VAPAASTI TULLA JA MENNÄ, ja hän löytää laitumen.

      Vapauteen ei kuulu hyväksyä jotain pahoja tekoja, kuten Hoitokokous murhia, muuten on itse syypää niihin, kuten Sana sen sanoo. Asia on purettava mielestäsi.

      Se miten he suhtautuvat, on heidän asia, älä sitä murehdi, et ole lain alla.

      Olet kuitenkin oikealla tiellä, sillä etsi ensin Jumalan Valtakuntaa, niin kaikki sinulle annetaan ja Jumalan Valtakunta ei ole järjestöissä, vaan Jeesuksessa ja uudestisyntymisessä, jossa lähimmäinen on avuksi.

      ””Olen puhunut tästä muutamille, sekä helluntailaisille että ev.lut-uskovaisille kuin myös uskonnottomille läheisilleni, ja he ovat ilmaisseet huolensa, sanovat, että eivät halua menettää minua eivätkä halua että joudun vaikeuksiin tässä yhteisössä. Huoli minusta oli todella suuri, voimasanoja ei säästelty.”” Hienoa, jos He sanovat, että vain meillä ollaan oikealla tiellä, ollaankin väärällä, sillä Hedelmistä puu tunnetaan. Käy sisään vaan rohkeasti ja tutki Henkiä, lupaan, että Pyhä Henki auttaa etsivää.

      ””sillä uskonnolliset asiat ovat henkilökohtaisia ja niistä puhuminen voi olla kiusallista.”” Kuule, jos puhut ihmiselle Jeesusta, Hän alkaa kiemurtelemaan, koska Totuus koskee, ja se ei ole Henkilökohtaisen, sillä Jeesus käski kertoa ilosanomaa kaikelle kansalle, joten VL on jo hieman sekoittanut sinua, kuuluta, että Jeesus elää, niin Hän myös kuuluttaa sinua Isälleen.

      ””Kenen puoleen kannattaisi kääntyä jos haluaa keskustella opillisista kysymyksistä? Keskustelevatko saarnaajat tai vl-pastorit mielellään ulkopuolisten kanssa? Saako vl-piireistä helposti ystäviä jos on tullut liikkeeseen ulkopuolelta? ”” Etsi ensin Jeesus, ettei saatana pääse sydämeesi, kyllä sitten yhteinen joukko löytyy.

      VL;si ei tulla, vaan synnytään, joten ehkä sinulla olisi se huomioitava.

      ””Vielä muutama vuosi sitten kammosin tätä herätysliikettä. Nyt olen ehkä menettämässä järkeni. Enää en niinkään kammoa, vaan tunnen pelonsekaista kiinnostusta.”” Niin, jos sieltä löytyy Herra ja uudestisyntyminen ylhäältä, sekä armolahjoja, mene mukaan vaan, tärkeintä on juuri sinun pelastumisesi.

      Rukoilemme kilvoituksesi puolesta.J.

    • ...

      ei massoittain, mutta jatkuvasti yksittäisiä ihmisiä löytää armon. Liike kyllä kasvaa suurimmaksi osaksi sisältä päin, mutta tunnen useita, jotka ovat löytäneet uuden kodin sitä etsittyään.

      Uskovaiset ihmiset, niin papit kuin hyvän päivän tuttusikin ovat kyllä valmiita keskustelemaan kanssasi kun otat asiasi esille. Ovelta ovelle lähetystyötä ei VL liike tunne.

      Netin palstoilta syntynyt kuva ei varmaankaan ole oikea.

      • on vakio

        Toki vl-liikeeseen tulee uuttakin väkeä: vl-äitien synnytyksen kautta ja liikkeen ulkopuolelta kun joku tehdä paukasee parannuksen.
        Mutta vl-liikkeen kannatus on jo vuosi pysynyt jokseenkin vakiona. Esimerkiksi suviseuroihin tulee joka kesä väkeä 60-70 000, jos nyt SRK:n ilmoittamiin lukuihin on luottamista.
        Siis vl-liikkeestä eroaa jokseenkin saman verran väkeä kuin sinne tulee.


    • Läheltä seurannut

      SRK:n sivuilta

      www.srk.fi

      löydät eri paikkakuntien rauhanyhdistysten yhteystiedot.

      On paljon ihmisiä joita kiinnostaa selkeä, mutavalkoinen ja tarkoin määritelty elämäntapa. Moni rakentaa henkilökohtaisen turvallisuuden tunteensa sen varaan. Väliäkö sillä mistä ihminen lohtunsa saa, kun ei vaan vahingoita sillä toisia ihmisiä. (Voihan sitä vl-vallankäyttöä hengellisyydeksikin nimittää.)

      • ämmä

        Eikkait se ole keneltäkään pois , jos vl-ihmiset ovat tyytyväisiä., käyvät seuroissa , synnyttävät lapsia.....????Kaamea valitusvirsi joka tekemisestä,,!!!!


    • ämmä

      surullista myös vl- liikkeen ulkopuolella. !!!Mutta ketä se kiinnostaa.. Ei !!!VL- liike on kaiken pahan alku ja juuri ! Tämän palstan mukaan!!!!

    • Jaakkimus

      Lueppa viimeisestä Päivämiehestä erään äidin uskoon tulo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5130
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      119
      1626
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1376
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1183
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1070
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      817
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      793
    Aihe