Turkkilaisen vaihteisto toimimaan

Turkin corollistit, joilla on ongelmia vaihteiden päällekytkeytymisen kanssa, vaihdattakaapa vaihteiston öljyt. Alkuperäinen öljy lienee kamelin kusta, tai öljyä ei ole riittävästi. Omassa vaihteiden päällekytkeytyminen parani huonosta normaaliksi vaihteistoöljyjen vaihdolla. Öljynvaihdon jälkeen peruutusvaihde on mahdollista saada päälle ensi yrittämällä aikaisempien 3 yrityksen jälkeen. Alkuperäisöljyillä peruutusvaihteen kytkemiseksi ei riittänyt että haki pakkia kolmosen kautta. Piti kokeilla myös ykköstä.
2987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse ostin aikoinani uutena vm.-95 1.6 Corollan (eli aito japanilainen), jossa vaihteisto takerteli varsinkin jos lämpötila oli pakkasen puolella. Pakki meni yleensä päälle vain jos vaihteistoa käytti ensin vaikkapa ykkösellä. Huollossa vaihtoivat synteettiset laatikkoöljyt. Se ei paljon auttanut, kun täyttivät liian täyteen. Valuttelin ylimääräiset pois ja toimi hieman paremmin. Hyvin vaihteisto alkoi toimia vasta kun sinne pistettiin jotkut Mobilin ATF-öljyt. Osaansa takeltelussa varmaankin näytteli myös kylmänä hyvin jäykkä vaihdekepin "haitarimuovi".

Äänestä
  • oli -97 carinassa, muutenkin onneton lonksuva vaihteensiirto laajaliikeinen joy stick = muovit kolisi..ja pakki kytkeytyi kuin työkoneessa konsanaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pee-veli kirjoitti:

Turkin corollistit, joilla on ongelmia vaihteiden päällekytkeytymisen kanssa, vaihdattakaapa vaihteiston öljyt. Alkuperäinen öljy lienee kamelin kusta, tai öljyä ei ole riittävästi. Omassa vaihteiden päällekytkeytyminen parani huonosta normaaliksi vaihteistoöljyjen vaihdolla. Öljynvaihdon jälkeen peruutusvaihde on mahdollista saada päälle ensi yrittämällä aikaisempien 3 yrityksen jälkeen. Alkuperäisöljyillä peruutusvaihteen kytkemiseksi ei riittänyt että haki pakkia kolmosen kautta. Piti kokeilla myös ykköstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu