millaisia rapu miehet ovat poikaystävinä? kertokaa vapaasti kokemuksistanne..
millainen teidän rapu poikaystävänne on/oli luonteeltaan, tavoiltaan? mitä hyvää, mitä huonoa?
rapu poikaystävänä
9
4950
Vastaukset
- oli maailman
ihaninpia poikia! hän oli luotettava, huumorintajuinen, uskollinen ja hiukan ujo. Oltiin yhdessä pari vuotta, kunnes se muutti kauemmas, yli 200 km päähän.
tavoiltaan, rapupoikaystäväni oli kohtelias, ja hän ei sikaillut juuri lainkaan. huono puoli oli se että
hän oli aika kova nukkumaan. Kävi se sitten nukkumaan kahdeksalta, se aina nukkui yli kahteen. Ja välillä hän myöhästeli tapaamisilta, kerran syynä oli se, että se ei osannu laittaa paitaa kiireessä. tuli paikalle paita nurinperin. eli huonoa oli myös se, että hän oli vähän hajamielinen, mutta sellainen symppis kuitenkin.
Itkin kyllä karvaasti erotessa. Hänkin itki jopa. Tästä on nyt aikaa sellainen vuosi ja vähän päälle. kaipaan häntä yhä. Olaan kuitenkin vielä kavereita ja jutellaan silloin tälloin puhelimessa. Hyvää tässä pojassa oli juuri nuo jotka luettelin et se oli luetettava. Siitäkin tuli plussaa et se ei juonu tai polttanu. Ja ujous
oli herttaista, sillä hän punastelee aika paljon.
Luulen vain, että kadun sitä, että erosin siitä, ylipäätään miksi edes jätin sen. mutta ei oikein kaukosuhteet kunnolla toimi. Itse olen aurinkomerkiltä Oinas, kuumerkiltä rapu ja nousevalta muistaakseni myös rapu.
Rapumiehet on kyllä ihania ^^- kauris ev
tunnistin kyllä paljon samoja piirteitä omasta rapu poikaystävästäni. olemme oleet yhdessä vuoden verren.
Minustakin rapu miehet ovat ihania, todella luotettavisa ja uskollisia. Omani on hyvin hellä ja kiltti. Ei kuitenkaan mikään romantikko, ei keksi yllätyksiä tms.. hän on jonkin verran herkkä ja on itkenyt joskus kun on ollut suhteessa ongelmia
Minun poikaystäväni ei myöskään sikaile, eikä polta..
Käyttäytyy aina hyvin ja kiltistä eikä ole sanonut minulle mitää loukkauksia..
miinuspuolena pidän pientä saamattomuutta joissain asioissa.. kyllä hän työnsä hoitaa hyvin ja kunnialla, mutta muuten on hieman saamaton ja se ärsyttää minua..
yleisesti rapu miehet ovat ihania ja olen todella kiintynyt omaani, enkä näe syytä erota. Jos joskus ero tulee luulen sen olevan todella vaikea ja en usko pääseväni hänestä koskaa täydellisesti yli.
Muilla kokemuksia rapu poikaystävistä? - belliina_69
kauris ev kirjoitti:
tunnistin kyllä paljon samoja piirteitä omasta rapu poikaystävästäni. olemme oleet yhdessä vuoden verren.
Minustakin rapu miehet ovat ihania, todella luotettavisa ja uskollisia. Omani on hyvin hellä ja kiltti. Ei kuitenkaan mikään romantikko, ei keksi yllätyksiä tms.. hän on jonkin verran herkkä ja on itkenyt joskus kun on ollut suhteessa ongelmia
Minun poikaystäväni ei myöskään sikaile, eikä polta..
Käyttäytyy aina hyvin ja kiltistä eikä ole sanonut minulle mitää loukkauksia..
miinuspuolena pidän pientä saamattomuutta joissain asioissa.. kyllä hän työnsä hoitaa hyvin ja kunnialla, mutta muuten on hieman saamaton ja se ärsyttää minua..
yleisesti rapu miehet ovat ihania ja olen todella kiintynyt omaani, enkä näe syytä erota. Jos joskus ero tulee luulen sen olevan todella vaikea ja en usko pääseväni hänestä koskaa täydellisesti yli.
Muilla kokemuksia rapu poikaystävistä?Olen seurustellut rapumiehen kanssa ja tälläinen hän on....Ei mikään hirveen herkkä, ei ainakaan anna ulkopuolisten nähdä sitä jos onkin...Aika seikkailunhaluinen,touhukas. Monta rautaa tulessa samaan aikaan, tekee paljon töitä.Innostuu helposti asioista ja kokeilunhaluinen. Huomioi minut paljon, järjesti pieniä yllätyksiä. Osaa olla tosi hellä, sängyssä hyvin intohimoinen ja muutenkin tosi seksuaalinen ihminen. Rehellinen, luotettava. Tosi miehekäs, halusi osoittaa aina olevansa MIES meidän suhteessa. mikä kyllä kelpasi minulle, minä kun pidän hyvin miehekkäistä miehistä. Aika mustasukkainen kylläkin. Ennen minua oli varsinainen naistenmies. Ei olla enää yhdessä mutta minun mielestäni oikealle naiselle varmasti aivan ihana poikaystävä.
- kauris ev
belliina_69 kirjoitti:
Olen seurustellut rapumiehen kanssa ja tälläinen hän on....Ei mikään hirveen herkkä, ei ainakaan anna ulkopuolisten nähdä sitä jos onkin...Aika seikkailunhaluinen,touhukas. Monta rautaa tulessa samaan aikaan, tekee paljon töitä.Innostuu helposti asioista ja kokeilunhaluinen. Huomioi minut paljon, järjesti pieniä yllätyksiä. Osaa olla tosi hellä, sängyssä hyvin intohimoinen ja muutenkin tosi seksuaalinen ihminen. Rehellinen, luotettava. Tosi miehekäs, halusi osoittaa aina olevansa MIES meidän suhteessa. mikä kyllä kelpasi minulle, minä kun pidän hyvin miehekkäistä miehistä. Aika mustasukkainen kylläkin. Ennen minua oli varsinainen naistenmies. Ei olla enää yhdessä mutta minun mielestäni oikealle naiselle varmasti aivan ihana poikaystävä.
sinun rapu miehesi on aikalailla erilainen kuin minun.
Ei hänkään muiden nähden ole herkkä mutta minun kanssani joskus kyllä..
Hän ei kuitenkaan ole mikään kovin touhukas, laiska hän ei todellakaan ole, mutta ei mikää idearikaskaan. Yleensä minä keksin ja ideoin meille tekemistä, hän on kyllä usein innoissan mukana mutta omia ideoita joskus myös kaipailisin.
Hellytys asia on aivan totta, hellempää poikaystävää saa hakea! Ja seksuaalinenkin hän on, mutta joskus tuntuu että minä olen tässäkin asiassa aktiivisempi..
naistenmies hän ei kuitenkaan ole, vaikka onkin hyvännäköinen ja tulee hyvin juttuun kaikkien naispuolisten kavereiden kanssa. - belliina_69
kauris ev kirjoitti:
sinun rapu miehesi on aikalailla erilainen kuin minun.
Ei hänkään muiden nähden ole herkkä mutta minun kanssani joskus kyllä..
Hän ei kuitenkaan ole mikään kovin touhukas, laiska hän ei todellakaan ole, mutta ei mikää idearikaskaan. Yleensä minä keksin ja ideoin meille tekemistä, hän on kyllä usein innoissan mukana mutta omia ideoita joskus myös kaipailisin.
Hellytys asia on aivan totta, hellempää poikaystävää saa hakea! Ja seksuaalinenkin hän on, mutta joskus tuntuu että minä olen tässäkin asiassa aktiivisempi..
naistenmies hän ei kuitenkaan ole, vaikka onkin hyvännäköinen ja tulee hyvin juttuun kaikkien naispuolisten kavereiden kanssa.niin...ovathan ihmiset hyvin erilaisia, ei se horoskooppi kaikkea kerro. minäkin olen rapu ja itse olen tosi idearikas, mutta muutenkin aktiivinen ja urheilullinen. ehkä sä voisit vihjata sille miehelles siitä että olisi mukava jos hänkin keksis teille tekemistä tai yllättäis sut jotenkin :) Mut varovasti, ettei se vaan loukkaannu, kyllä se varmasti tiedät miten herkkiä ravut ovat...Mun mies paistoi kuin Naantalin aurinko jos sai mut iloiseksi omalla yllätyksellä... :) Mut oli siinäkin miehessä tietenkin huonoja puolia....Kuten jo mainitsin niin piti tunteensa aika tiukasti sisällään...tunteista puhuminen oli yhtä tuskaa..mutta toisaalta kai se on tärkeämpää että näyttää tunteensa kuin että puhuu niistä .Ja kyllä minä tiesin tasan tarkkaan mitä hän mua kohtaan tuntee...Mut kannaattaa yrittää kertoa toiveistaan..ainakin sit tietää et on yrittänyt.
- kauris ev
belliina_69 kirjoitti:
niin...ovathan ihmiset hyvin erilaisia, ei se horoskooppi kaikkea kerro. minäkin olen rapu ja itse olen tosi idearikas, mutta muutenkin aktiivinen ja urheilullinen. ehkä sä voisit vihjata sille miehelles siitä että olisi mukava jos hänkin keksis teille tekemistä tai yllättäis sut jotenkin :) Mut varovasti, ettei se vaan loukkaannu, kyllä se varmasti tiedät miten herkkiä ravut ovat...Mun mies paistoi kuin Naantalin aurinko jos sai mut iloiseksi omalla yllätyksellä... :) Mut oli siinäkin miehessä tietenkin huonoja puolia....Kuten jo mainitsin niin piti tunteensa aika tiukasti sisällään...tunteista puhuminen oli yhtä tuskaa..mutta toisaalta kai se on tärkeämpää että näyttää tunteensa kuin että puhuu niistä .Ja kyllä minä tiesin tasan tarkkaan mitä hän mua kohtaan tuntee...Mut kannaattaa yrittää kertoa toiveistaan..ainakin sit tietää et on yrittänyt.
olen mä asiasta joskus varovasti yrittänyt vihjasta ja kyllä hän on jotain pientä ylläriä joskus keksinytkin :) mut se on niin pieni ongelma tollanen, ku muuten on niin ihana mies :)
kiinnostais vaan tietää, että millaisia kaikkia ylläreitä poikaystävät on tyttöystävilleen kehitellyt?
ja millaisia taas tyttöystävät poikaystävilleen? jos vaikka sais jotain kivoja ideoita.
itse tykkään kovasti hoitaa parisuhdetta, koska kun se toimii niin elämä hymyilee :) - poikaystävä,
kauris ev kirjoitti:
olen mä asiasta joskus varovasti yrittänyt vihjasta ja kyllä hän on jotain pientä ylläriä joskus keksinytkin :) mut se on niin pieni ongelma tollanen, ku muuten on niin ihana mies :)
kiinnostais vaan tietää, että millaisia kaikkia ylläreitä poikaystävät on tyttöystävilleen kehitellyt?
ja millaisia taas tyttöystävät poikaystävilleen? jos vaikka sais jotain kivoja ideoita.
itse tykkään kovasti hoitaa parisuhdetta, koska kun se toimii niin elämä hymyilee :)joka tosin oli skorpioni, teki paljon yllätyksiä. Kerran oli laittanut ruusun tuulilasinpyyhkimen alle, kun olin kaverini luona kylässä. Muutenkin muisti merkkipäiväni kukkasin tai koruin, joskus myös itse keksimin runoin.
Toisaalta yllätykset saattoivat olla myös velmuja piloja. Kerran laittoi kynneliä hammasharjaani, ja seurasi huvittuneena ilmeitäni ja irvistyksiäni pestessäni hampaita ja kerran laittoi koiranmakkaraa leivälleni oikean makkaran ja juuston alle, ja vasta syötyäni leivän kysyi:" Eikö maistunut yhtään oudolta?"
Yllätyksellinen siis, mutta oikeastaan nautin kaikista. Niin kukista kuin kynneleistäkin... :) - sannuli
rapumies tosi rauhallinen ja ymmärtäväinen. nukkkuu,pussaa ja välittää täysin. ei kannata jättää liian rauhallisuuden takia. aivan ihana mies. ite tein kans sen virheen. tai oikeesti hän jätti mut,kun luuli mun jättäneeni hänet ja tietääkseni hnen töppäilyt. koskaan en ois jättännyt niin ihanaa miestä,kaikesta huolimati. takasi en halunna enää ottaa. periaattesta. loppu mikä loppu. MUT ÄLÄ KOSKAAN JÄTÄ RAPUMIESTÄ.
- tutulta...
Olen seurustellut rapumiehen kanssa nyt muutaman kuukauden, ja onhan hän aivan ihana, mutta juuri tuo nukkuminen on ei nyt ongelma, mut yksi juttu, johon olen kiinnittänyt huomiota. Vaikkakin mieheni on vuorotöissä, en pysty ymmärtämään, kuinka paljon ihminen voi nukkua!
Luonteeltaan mieheni on aivan ihana. Pitää hyvänä, ottaa minut huomioon, on kiinnostunut elämästäni ja on kaikilla tavoin äärimmäisen rakastettava.
Elämme kaukosuhteessa, välimatkaa on parisataa km ja näemme vain viikonloppuisin, mutta hänelle se ei tunnu olevan ongelma, kuten ei minullekaan.
Spontaanit hellyydenosoitukset ovat todella vähissä, eikä tähän mennessä ole tullut mitään romanttisia ylläreitä, josta olen hieman pahoillani. Tosin koen sen myös omaksi viakseni, koska en ole hänelle niitä haluavani. Luulen, että rapumies tarvitsee sanallisen kehoituksen tehdäkseen asioita. Jos hän sen saa, on hänellä kyllä kyky olla TODELLA romanttinen halutessaa.
Luotettava ja rakastettava rapumies on, joten kannattaa koittaa!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004045945- 222403
- 2012254
- 1141648
- 1111599
- 751072
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu601063IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka21039Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.134968Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59826