PS,ja sosiaalinen

PERUSSUOMALAISTEN KESKEISIIN ARVOIHIN KUULUU SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS

Puolue on perustettu vuonna 1995 Suomen Maaseudun Puolueen toiminnan jatkamiseksi. Veikko Vennamosta tunnettu SMP perustettiin vuonna 1966. Vennamon rehellisyys oli yleisen pilkan ja vanhojen puolueiden vastatoimien kohde. Rötösherra-nimitys on tänä päivänä valitettavan totta. Suomen kansallisomaisuus on huijattu vanhojen puolueiden, pelinappulayritysten ja optiojärjestelyiden avulla ulkomaisiin käsiin.

AIKOINAAN TÄLLAISESTA TOIMINNASTA KÄYTETTIIN NIMITYSTÄ MAANPETOS.

Nyt puhutaan globalisaatiosta.
Vennamon toiminta oli jatkoa 1930-luvun pulaliikkeille, mitkä syntyivät yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Olemme jälleen siirtymässä huutolaisyhteiskuntaan, missä lapsia, vanhuksia ja sairaita kaupitellaan tilaaja-tuottajamallilla edullisimman tarjouksen tekijälle.

HISTORIA EI TOISTA ITSEÄÄN, VAAN IHMISET TEKEVÄT SYKLISESTI SAMOJA TYHMYYKSIÄ.

Oppi ei siirry sukupolvien yli.
Yleismaailmallinen lama iski maatalousvaltaiseen Suomeenkin 1920-luvun lopussa. Takana oli silloinkin hyvin nopea taloudellinen kasvu. Maataloustuotteiden hinnat laskivat 20 % ja kantohinnat 50 %. Työt vähenivät, palkat laskivat. 15.000 tilaa ajautui pakkohuutokauppaan takausrenkaiden lauettua. Lama synnytti poliittisia vaihtoehtoliikkeitä, joita sanottiin pulaliikkeiksi. Niitä oli erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Karjalan kannaksella.

Kalajokilaakson pulaliikkeet vetosivat keväällä 1932 eduskunnan puhemieheen, maalaisliiton Kyösti Kallioon, tuloksetta. Kesällä 1932 tilanne kärjistyi Keski-Pohjanmaalla. Syntyi ns. Nivalan konikapina, mikä taltutettiin kovin ottein. Suomen Pienviljelijäin puolue sai 1930-luvun alussa 3 kansanedustajaa. Oulun seudun kunnissa kannatus nousi jopa 40-60 %:iin. Konikapinan jälkeen Kalajokilaaksossa syntyi Kansanpuolue, mikä sai 1933 vaaleissa kaksi kansanedustajaa. Maalaisliiton kannatus romahti niin, että puolueen voimahahmo Kyösti Kallio oli pudota eduskunnasta. Näiden ilmiöiden pohjalta Veikko Vennamo perusti vuonna 1959 Suomen Pientalonpiokien Puolueen, mistä syntyi SMP vuonna 1966. Perussuomalaisten Timo Soini ja Raimo Vistbacka ovat juuriltaan SMP:laisia.

Olemme taas vastaavien ilmiöiden äärellä. Yritykset ovat ulkomaisia pelinappuloita ja työntekijöiden kohtelu sen mukaista. Nuoria perheitä ollaan taluttamassa asuntoloukkuihin kohtuuttomilla ja epärealistisilla lainoilla. Ulkomaiset kiinteistösijoitusyhtiöt saavat heistä tunnollisia vuokralaisia. Maaseudun autioituessa takausvastuut laukeavat. Ollaan tultu 1930-luvun ilmiöihin. Itsenäisyytemme on bulvaanien välityksellä luovutettu kansainvälisille sijoittajille. Ihantalassa 4.7.1944 kaatunut setäni kääntyilee haudassaan.
NÄIN SUOMI MYYTIIN !

Vuoden 1991 lopulla Neuvostoliitto hajosi ja Suomi joutui isännättömäksi. 1980-luvun hullujen vuosien jälkeen Suomi oli konkurssissa, samoin reilut 20-vuotta aiemmin Suomen ohjausvälineeksi muodostettu Nokia. Poikkeustilan julistaminen oli ministeri Ilkka Kanervan mukaan päivien kysymys. Tammikuussa 1992 entinen keskustanuori Jorma Ollila nimettiin Nokian johtoon. Maaliskuussa samana vuonna kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n miehet tulivat Suomeen sopimaan konkurssipesämme luotottamisesta.

Sopimuksen allekirjoittivat pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Silloin Suomi myytiin länsileiriin.

Rahaa tuli ovista ja ikkunoista ja meistä tuli teknologian kärkimaa maailmassa. Vaikka emme osaa tehdä ensimmäistäkään elektroniikan komponenttia. Kuka täysjärkinen tällaista uskoo? Kansa saatiin huijaamaan itseään. 15-vuoden aikana Suomen kansallisomaisuus on siirretty ulkomaille keskeisimpien puolueiden valheen säestämänä. Elinkeino- ja koulutusrakenteet on tuhottu ja aito yrittäjyys tapettu. Veronmaksajien rahaa virtaa näennäisyritysten kautta erilaisina tukina ulkomaille. Parissa vuodessa olemme tyhjennetty maa valmiina toimimaan taas lännen etuvartiona kunniakkaassa Hakkapeliitta-hengessä. Emmekö me opi mitään historiastamme?
4247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Sosiaalinen oikeudenmukaisuus" tarkoittaa tänään > uskollisille puukkoa harteisiin ja kahvaa myöten. Et silleesti.

Äänestä
  • Hannu on suositumpi,kuin Purho.hi,hi he he

    Äänestä

  • Eli... kirjoitti:

    Hannu on suositumpi,kuin Purho.hi,hi he he

    äidin viereen tutmaan. Aamulla tulee pii-paa auto, ei hätää. ;D

    Äänestä

  • ja käy kirjoitti:

    äidin viereen tutmaan. Aamulla tulee pii-paa auto, ei hätää. ;D

    Niin päin,että Purho on suositumpi,kuin Hannu hi hi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeudenmukaisuus. kirjoitti:

PERUSSUOMALAISTEN KESKEISIIN ARVOIHIN KUULUU SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS

Puolue on perustettu vuonna 1995 Suomen Maaseudun Puolueen toiminnan jatkamiseksi. Veikko Vennamosta tunnettu SMP perustettiin vuonna 1966. Vennamon rehellisyys oli yleisen pilkan ja vanhojen puolueiden vastatoimien kohde. Rötösherra-nimitys on tänä päivänä valitettavan totta. Suomen kansallisomaisuus on huijattu vanhojen puolueiden, pelinappulayritysten ja optiojärjestelyiden avulla ulkomaisiin käsiin.

AIKOINAAN TÄLLAISESTA TOIMINNASTA KÄYTETTIIN NIMITYSTÄ MAANPETOS.

Nyt puhutaan globalisaatiosta.
Vennamon toiminta oli jatkoa 1930-luvun pulaliikkeille, mitkä syntyivät yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Olemme jälleen siirtymässä huutolaisyhteiskuntaan, missä lapsia, vanhuksia ja sairaita kaupitellaan tilaaja-tuottajamallilla edullisimman tarjouksen tekijälle.

HISTORIA EI TOISTA ITSEÄÄN, VAAN IHMISET TEKEVÄT SYKLISESTI SAMOJA TYHMYYKSIÄ.

Oppi ei siirry sukupolvien yli.
Yleismaailmallinen lama iski maatalousvaltaiseen Suomeenkin 1920-luvun lopussa. Takana oli silloinkin hyvin nopea taloudellinen kasvu. Maataloustuotteiden hinnat laskivat 20 % ja kantohinnat 50 %. Työt vähenivät, palkat laskivat. 15.000 tilaa ajautui pakkohuutokauppaan takausrenkaiden lauettua. Lama synnytti poliittisia vaihtoehtoliikkeitä, joita sanottiin pulaliikkeiksi. Niitä oli erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Karjalan kannaksella.

Kalajokilaakson pulaliikkeet vetosivat keväällä 1932 eduskunnan puhemieheen, maalaisliiton Kyösti Kallioon, tuloksetta. Kesällä 1932 tilanne kärjistyi Keski-Pohjanmaalla. Syntyi ns. Nivalan konikapina, mikä taltutettiin kovin ottein. Suomen Pienviljelijäin puolue sai 1930-luvun alussa 3 kansanedustajaa. Oulun seudun kunnissa kannatus nousi jopa 40-60 %:iin. Konikapinan jälkeen Kalajokilaaksossa syntyi Kansanpuolue, mikä sai 1933 vaaleissa kaksi kansanedustajaa. Maalaisliiton kannatus romahti niin, että puolueen voimahahmo Kyösti Kallio oli pudota eduskunnasta. Näiden ilmiöiden pohjalta Veikko Vennamo perusti vuonna 1959 Suomen Pientalonpiokien Puolueen, mistä syntyi SMP vuonna 1966. Perussuomalaisten Timo Soini ja Raimo Vistbacka ovat juuriltaan SMP:laisia.

Olemme taas vastaavien ilmiöiden äärellä. Yritykset ovat ulkomaisia pelinappuloita ja työntekijöiden kohtelu sen mukaista. Nuoria perheitä ollaan taluttamassa asuntoloukkuihin kohtuuttomilla ja epärealistisilla lainoilla. Ulkomaiset kiinteistösijoitusyhtiöt saavat heistä tunnollisia vuokralaisia. Maaseudun autioituessa takausvastuut laukeavat. Ollaan tultu 1930-luvun ilmiöihin. Itsenäisyytemme on bulvaanien välityksellä luovutettu kansainvälisille sijoittajille. Ihantalassa 4.7.1944 kaatunut setäni kääntyilee haudassaan.
NÄIN SUOMI MYYTIIN !

Vuoden 1991 lopulla Neuvostoliitto hajosi ja Suomi joutui isännättömäksi. 1980-luvun hullujen vuosien jälkeen Suomi oli konkurssissa, samoin reilut 20-vuotta aiemmin Suomen ohjausvälineeksi muodostettu Nokia. Poikkeustilan julistaminen oli ministeri Ilkka Kanervan mukaan päivien kysymys. Tammikuussa 1992 entinen keskustanuori Jorma Ollila nimettiin Nokian johtoon. Maaliskuussa samana vuonna kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n miehet tulivat Suomeen sopimaan konkurssipesämme luotottamisesta.

Sopimuksen allekirjoittivat pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Silloin Suomi myytiin länsileiriin.

Rahaa tuli ovista ja ikkunoista ja meistä tuli teknologian kärkimaa maailmassa. Vaikka emme osaa tehdä ensimmäistäkään elektroniikan komponenttia. Kuka täysjärkinen tällaista uskoo? Kansa saatiin huijaamaan itseään. 15-vuoden aikana Suomen kansallisomaisuus on siirretty ulkomaille keskeisimpien puolueiden valheen säestämänä. Elinkeino- ja koulutusrakenteet on tuhottu ja aito yrittäjyys tapettu. Veronmaksajien rahaa virtaa näennäisyritysten kautta erilaisina tukina ulkomaille. Parissa vuodessa olemme tyhjennetty maa valmiina toimimaan taas lännen etuvartiona kunniakkaassa Hakkapeliitta-hengessä. Emmekö me opi mitään historiastamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu