Timo Soini /ps: (Ed. Takkula: Muistakaa tukea hallitusta!) - Katsotaan nyt. Arvoisa herra puhemies! Tämä hallitusohjelmasta käyty keskustelu on ollut todella mielenkiintoista. En tiennytkään, että esimerkiksi kokoomus ja vasemmistoliitto ovat niin tyytymättömiä Suomen tilaan oman vallankäyttönsä jälkeen, miltä tämän keskustelun osalta näyttää. Mutta silti äsken ed. Zyskowicz erittäin hyvin konkretisoi ne vaalilupaukset, jotka on tuoreeltaan petetty seisaalleen. Kyllä näitä minultakin löytyy mappikaupalla, niin kuin olen lehdistä lukenut. Eli en todellakaan ole mikään lahonsuojahallituksen kannattaja, mutta eihän tämä hallitus vielä ole muuta paljon ehtinyt tekemään kuin syömään mämmiä, ensimmäistäkään esitystä ei ole vielä saliin tullut.
Keskusta sen sijaan Lappajärvellä on suitsuttanut omiaan ja vakuuttanut tyytyväisyyttään hallitusohjelmaa kohtaan, vaikka sieltä puuttuvat juuri ne asiat, joilla keskusta vaalivoittonsa sai, (Ed. Zyskowicz: Aivan oikein!) kun se lupasi eläkekorjaukset, pohjaosat ja taitetun indeksin ja monta monta muuta eläkekorjausta. Minäkin olen lukuisia tunteja seisonut turuilla ja toreilla keskustalaisten naapurissa, kun se rukousmylly pyöri, että tätä sitten tulee, kun me pääsemme valtaan. Höyry nousi hartioista keskustan saarnamiehillä pakkasessa, että nämä asiat tulevat nyt kuntoon, kun vain antakee voemoo. Voemoo on annettu, mutta korjauksia ei ole tullut eikä tule.
Yksi asia on ruoan arvonlisävero, siitä on vouhkattu monin paikoin. Se löytyy jopa sieltä kylmäksi haukutun Raimo Sailaksen paperista, mutta tämän hallituksen ohjelmasta tätä pienituloisia ja köyhiä puolustavaa uudistusta ei löydy. Eli kyllä tässä nyt keskusta niin sanotusti harhautti vaalikansaa, se sai äänet, mutta ei näköjään valtaa, kun ei näitä korjauksia tee. Esimerkiksi Seppo Lahtela niitä varmasti tekisi kyllä, jos olisi rahaa, (Ed. S. Lahtela: Puhuja on oikeassa!) sen verran ollaan köyhän puolella, näin uskon.
www.eduskunta.fi
Kohta:kansanedustajat. Sieltä:puheet.

Vastaukset 2
Vanhimmat
AIJAIJAI UJUIJUI kun ottaa koville vaalitappio.
Ota kantaa asiaan, äläkä volloto!
PS. Itse äänestin Jäätteenmäkeä!