Pystyttekö ottamaan vastaan kotiinne vieraita, joiden vaatteet haisevat homeelle?
Vai olenko minä jotenkin yliherkkä kun en pysty?
Sitten ongelma onkin se, ettei minua uskota, jos asiasta sanon. Joitakin esineitä oli, joita en voinut kotiini heiltä ottaa kun ne haisivat. Silloin sanoin, että ne haisevat homeelle ja kommentit olivat vain, että "Eikä haise. Kyllä maailmaan hajuja mahtuu"
Ei kait se sitten auta muu kuin kieltää heitä tulemasta meille kylään kun minä olen niin yliherkkä. MInun kotini kun on minun kotini ja mielestäni minun ei tarvitse altistaa itseäni siellä millekkään hajuille, jotka häiritsevät minua.
Vieraiden haisevat vaatteet
9
1062
Vastaukset
- pikku Myy
En pysty sairastumatta ottamaan vastaan sellaisia vieraita jotka tulevat hometaloista. Oireilen voimakkaasti. Minuun he kyllä uskovat, kun näkevät miten naama kalpenee, kun yskittää koko ajan ja ääni häviää. On muistettava, että aina on niitä joukossa jotka eivät edes halua ymmärtää näistä homeasioista. Niille ei edes kannata selittää.
Saan myös oireita tavaroista, jotka tulevat homeisista tiloista. Niitä heitän sitten salaa pois, tai annan jollekin joka haluaa niitä.
Vaikka todennäköisesti saat niiltä samoilta ihmisiltä oireeita vaikka tapaisitte jossain kahvilassa, niin kannattaa ehdottaa tapaamista siellä. Silloin pääset pois milloin haluat, jos oireilu menee todella pahaksi. On kieltämättä aika hankalaa sanoa tuontyyppisille vieraille, että voisivat nyt lähteä oireilusi takia. Jos tapaatte kahvillassa on myös toinen "etu", silloin ei sinun kotiisi jää niitä homehajuja, kun vieraat istuvat sohvassasi. Minä olen joskus oireillut pitkään omassa sohvassa, koska "homevieraat" istuivat siellä tunnin verrran.- Miten menettelette?
Kuullostaapa tutulta.
Olen huomannut saman, haju tarttuu vaikka istuisivat jossakin vain hetken!
Olenkin yrittänyt ohjailla tilanteita, jolloin ovat olleet käymässä aina siten, että mahdollisimman paljon oltaisiin ulkona. Aina ei ole onnistunut.
En voi nauttia vierailuista ollenkaan kun kauhea stressi on päällä koko ajan kun he ovat täällä ja mietin kokoajan kuinka saisin heidät ulos istuskelemaan tai lähtemään kotiinsa. Yleensä heillä on lisäksi vähintään yksi kassi mukana ja sitten minä vaivihkaa yritän viedä sen olemaan vähintäänkin edes eteisessä. Jos voisin, heittäisin sen pihalle tai heidän autoonsa.
Haluan pitää oman kotini puhtaana. Mitä pidempää itse altistun (vaikka lievällekkin pitoisuudelle) sitä enemmän oireilen.
Ensioireiluni ei näy päällepäin (ensimmäiset oireet, jotka tulevat: kurkkukipu, silmien kirvely, karsea ihon kutina ja nipistely) ja kun jokin oire iskee niin minä aina vaihdan maisemaa.
Viimeeksi kun kävimme heillä pikaisesti, jouduin olemaan ulkona kun muut olivat sisällä kun en kerta kaikkiaan voinut mitenkään olla sisällä. Heti kun menimme sinne silmiä alkoi kirvellä ja iho kovasti kutista ja nipistelllä. Pihallakin piti etsiä paikkaa, mihin ei auki olevasta ovesta haju tulisi. Taas piti keksiä veruke mennä ulos.
Itse olen tehnyt kauhean homman hometalon jälkeen irtaimiston kanssa ja suuri osa onkin kiikutettu kaatopaikalle.
Vielä pitäisi mm. ruokapöydän tuolit verhoilla uudelleen ja vaihtaa samalla pehmustemateriaalit. Kun vaan tietäisi missä olisi varmasti sellainen verhoilupaikka, ettei siellä vaan ole mitään hometta.
Nyt pitää pitää jotain niiden päällä.
Koska aina ei vieraista voi tietää kenen vaatteet haisevat, olen ajatellut että hankitaan jossain vaiheessa sellainen vierassohva, jonka päällinen on vaihdettavissa. Ihan siltä varalta, että jos haju tarttuu, on tilanne helposti korjattavaksi minullekkin sopivaksi vain uusimalla päällinen. Juhlat on varmaan varmin tulevaisuudessa järjestää varmuuden vuoksi jossakin vuokratiloissa niin ei tarvitse olla huolissaan haiseeko jonkun vaatteet.
Muutenkin tuntuu, että tarkkana saa olla ketä kotiinsa kutsuu. Mielummin menenkin muille kylään, niin ainakaan ei omaan kotiin tule hajuja.
Heiltä tulleita tavaroita olemme palauttaneet ja kieltäydyin jo ottamasta vastaan muuta kuin lasi ja metalliesineitä.
He ovat mielellään tulossa meille kylään - ja mielellään yöksikin. Sitä en voi edes ajatella, kauhistuttaa ajatuskin!
Mielellämme voimme heidän kanssaan lähteä vaikka johonkin reissuun, mutta esim. yhteistä mökkiä emme voi ottaa vaan pitää olla majoitukset erikseen.
Viimeeksi kun nähtiin valittivat vatsavaivoja...Gefilus kuulemma auttaa...
Olisikohan missään mitään listaa siitä mitä sairauksia home voi aiheuttaa. Että on muutakin kuin hengitysoireet, jotta uskoisivat minua kun jotain sanon.
Ikävä tilanne kun mielellään heidän kanssaan oltaisiin tekemisissä, mutta ei heidän vaatteidensa ja muun irtaimiston kanssa.
Millä saisi heidät tajuamaan, heistä kun mikään ei haise miltään? - maitohappobakteereista.
Miten menettelette? kirjoitti:

Millä saisi heidät tajuamaan, heistä kun mikään ei haise miltään?http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Oireista
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Maitohappobakteeri - sanoi akka kun..

Millä saisi heidät tajuamaan, heistä kun mikään ei haise miltään?Tämä nyt on puolivitsi, mutta voisit ehkä ostaa (jos huumorisi ja kanttisi kestää)kunnon raitisilmakypärän (vaikka vain kypärän, jos et siitä oikeasti apua saa, ja jos saat niin toki moottoroidun puhallinsuojaimenkin, jos tyyliin auttaa kurkkuusi ja silmiisi), ja vedät sen muutamia kertoja päällesi kun tulevat kylään. Kyllä he vähitellen (ensin oudoksuttuaan) alkavat tajuta, että tarkoitat mitä sanot. Eivätkä he unohda sitä ihan hevillä, kun joutuvat kanssasi koko ajan katsomaan naamariin.. Moni joutuu laitetta muutenkin käyttämään, niin vaikka et siitä riittävästi hyötyisi(sehän ei auta ihon kutinaan tietenkään), niin ehkä psykologinen vaikutus vieraisiin olisi riitäävän tehokas että saisi heidät ottamaan sinut vakavasti..
- mitä...
kamalaa siinä on, jos vaatteet haisevat homeelle. Nyt taitaa vika olla jossain muualla. Olisiko kyseessä ylireakointi tai paranoidia..?
- Miten menettelette?
erittäin yliherkistynyt superallerginen yksilö.
Onneksi kaikki eivät ole yhtä yliherkkiä, kaikki on niin yksilöllistä. Harmi vaan, että itse olen erittäin yliherkkä.
Minusta on ihan sama mille kenenkin vaatteet haisevat. Eihän se minulle kuulu.
Mutta oma koti - se on minun reviirini. - taannoin
lentoasemalla.Olimme jo kokoontuneet lähtevän lennon portille, kun samassa "haistoin" vieressä seisovan pariskunnan homeentuoksun. Siirrymme nopeasti sivummalle ja hetken kuluttua nousimme koneeseen. Meidän arpaonnella kyseinen pariskunta tuli koneeseen viereemme ja aikaisemmista kokemuksista viisastuneena nousin nopesti penkiltä ylös ja keskustelemaan lentoemännän kanssa. Onneksi koneessa oli yksi kolmen hengen penkkirivi vapaana ja pääsimme sinne. Pari tuntia siinä meni enemmän ja vähemmän köhien, mutta loppumatka meni hyvin. Mielessäni mietin, miten olis menetelty, jos paikkoja ei olisi ollut vapaana, nyt homma hoidettiin niin, että ko. pariskunta ei syytä siirtoomme saanut tietää. Se vaan on niin, että kun on tarpeeksi homeelle herkistynyt, niin tämänkaltaisia tilanteita tulee esiin, ei sitä "terve" ihminen ymmärrä.
- ei terve ihminen
taannoin kirjoitti:

ymmärrä sitä, että pahasti altistunut kykenee haistamaan toisten vaatteista ne tietyt kosteusvauriomikrobien hajut, joille on herkistynyt. Tälläisen homeenhajuisen ihmisen ympärillä on ikään kuin näkymätön pilvi, joka kulkee koko ajan mukana. Hajun haistaa jo reilun metrin päästä. Ja väistettävä on ellei halua tukehtua yskäänsä.
- aiheuttavat
ei terve ihminen kirjoitti:
ymmärrä sitä, että pahasti altistunut kykenee haistamaan toisten vaatteista ne tietyt kosteusvauriomikrobien hajut, joille on herkistynyt. Tälläisen homeenhajuisen ihmisen ympärillä on ikään kuin näkymätön pilvi, joka kulkee koko ajan mukana. Hajun haistaa jo reilun metrin päästä. Ja väistettävä on ellei halua tukehtua yskäänsä.
minulle yskänkohtauksen ja huonon olon pitkäksi aikaa; lämpöily.Olen ollut jo kauan hometyöpisteestäni poissa ja harmittaa kun vieläkin reagoin homeenhajulle tuli se ihmisistä tai sitten joistakin työpapereista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po884397Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi202817Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242684Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441886- 251736
- 1521530
- 1251511
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1111471Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2821409Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.941360