Millaisia unia näette autoilemisesta. Silloin kun itse unissa autoa ajan, henkeni lähes poikkeuksetta erkanee ruumiista katsomaan autoa ulkopuolelta. Usein vielä välillä menetän näkymän autoon ja tämän vuoksi pelkään ajavani kolarin. Yleensä sitä ei kuin ihmeen kaupalla kuitenkaan tule. Jarrut eivät autossa useinkaan toimi.
Uusimmassa autoilu-unessani kolari kuitenkin tuli. Auto oli sellainen, jossa oli kyllä normaalisti ratti mutta esim. jarruttaminen tapahtuikin kojelaudan nappuloilla jalkapolkimien sijaan. En tiennyt mitä nappia painaa ja niinpä jysäytin auton päin kallioseinää. Olin unessa ulkomailla, jolla ei kuitenkaan liene muuta merkitystä kuin selittämässä auton outoja ohjauslaitteita.
Makasin unessa mukamas pitkään koomassa. Siitä herättyäni liikuttelin ensin jäseniäni koska pelkäsin halvaantuneeni. En ollut halvaantunut, mutta sitten menin peilin eteen ja harmittelin kun kuntosalilla harjoitetut lihakset olivat surkastuneet kooman aikana. Sitten heräsin.
Autoileminen unissa
2
326
Vastaukset
- autoilu
Mieleeni tuli eräs uni, jossa ajoin autolla mäkistä soratietä. Auto tuntui tottelevan todella hyvin ohjaustani ja minä ännoin mennä. Nyppylöiden yli menin tosi vauhdikkaasti ja ilmalennot olivat mukavia. Joissakin nyppylöissä ei tohtinut aivan täysillä mennä, koska auton ollessa ilmassa sitä ei voi kääntää, mikäli tiessä sattuukin olemaan mutka. Auto otti valtavan pitkiä loikkia mutta pysyi hyvin tiellä.
Todellisuudessa auto ei pysyisi tiellä tuollaisilla lennoilla. - mietteitä
Luultavastii tunnet jollain tapaa et hallitse elämääsi, ne turvalliset ja totutut asiat eivät toimikkaan? Tuntuu, että olet vieraalla maalla ja oikeastaan syyt'ät tapahtumista jotain toista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917