Armoneuvoista

samoq

Nimimerkki toiste kirjoitti Mopin palstalla mielenkiintoisen viestin. Koska se on pitkä viesti, olen poistanut siitä muutaman kappaleen. Alkuperäinen viesti osoitteessa: http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=695&start=0

”Nyt vasta oivalsin, että Väinö Havas tietysti luki vuonna 1940 sen ajan kristinoppia ja Raamattua, ja kirjoitti itse vanhempaa suomenkieltä. Ei tätä 2000-luvun suomea.
Sanalla ”neuvo” on kielessämme vanhastaan myös merkitys ”väline”. Esimerkiksi ”kirjoitusneuvot” = kirjoitusvälineet.
Vuoden 1938 Raamatussa käytettiin vielä tätä sanaa:

"Ja katso, pellavavaatteisiin puettu mies, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä, toi tämän sanan:`Minä olen tehnyt, niinkuin sinä käskit minun tehdä." (Hes. 9:11.)

Arvid Järnefelt kirjoitti romaanissaan Heräämiseni, v. 1894:
"Pöydällä olisi matalajalkaiset kynttilät, komeat kirjoitusneuvot, avattu kirja, jonka lehdellä luinen paperiveitsi."

Sanalla "kirjoitusneuvot" tarkoitetaan siis kirjoitusvälineitä.

Kristillinen termi armoneuvot on nykysuomeksi tietysti aivan tuttu käsite: armonvälineet. Nyt viimeistään jokaisella rippikoulun käyneellä alkaakin jo kello kilistä... tuttua!
Sanalle löytyy tarkasti määritelty, kiinteä merkitys kristinopissa. Armoneuvot ovat vanhurskauttamisen välineitä. Käsite on siis kristinuskon ytimessä. (Erinomainen löytö, Jemima! Aplodeja!)

"Armonvälineet : Armonvälineiden kautta Jumala välittää armonsa. Hän käyttää "ajoneuvoja" eli näkyviä armonvälineitä uskon synnyttämiseksi ja ylläpitämiseksi. Armonvälineet ovat sana ja sakramentit. Sana tarkoittaa Raamattua, sakramentit ovat kaste ja ehtoollinen. Ne ovat Jumalan armon näkyviä merkkejä, joissa hän itse on salatulla tavalla läsnä." (Lähde:
Suomen ev.-lut. kirkko, Nettikinkerit:
http://www.evl.fi/srk/virrat/nettikinkerit.htm)

Summa summarum. Päivämiehessä ja vl-saarnoissa voimistuneella puheella ”armoneuvoista” voidaan tietysti tarkoittaa juuri näitä tiettyjä, kristinopin mukaisia vanhurskauttamisen välineitä: Raamattua, kastetta ja ehtoollista.
Koska saarnojen ja kirjoitusten perusteella vaikuttaa siltä, että näin ei ole, syynä sanan lisääntyneeseen käyttöön voidaan nähdä kaksi erilaista mahdollisuutta.

1. Nykyisiltä saarnaajilta ja Päivämiehen kirjoittajilta on kadonnut tietoisuudesta suomen kielen sanan ”neuvo” vanhempi merkitys ”väline”. Näin heidän mielessään on syntynyt sellainen väärinkäsitys, että käsite ”armoneuvot” on vain yleissana, jolla voidaan tarkoittaa erilaisia käytännöllisiä ”neuvoja”, siis milloin minkäkinlaisia, eri aikoina vaihtelevia ohjeita tai sääntöjä.
Kyseessä voi siis olla pelkkä puhujien tietämättömyydestä johtuva erehdys, väärinkäsitys. Tuskin sentään!

2. Toinen vaihtoehto tietysti on se, että kyseessä on tietoinen strategia määritellä vanha kristiopin käsite uudelleen. Tälle strategialle voidaan nähdä olevankin tarvetta. Koska SRK:n opetuksessa on nyt päätetty nostaa seurakunnan tekemät päätökset ja ratkaisut Raamatun rinnalle uskon ylimmäksi ohjeeksi, näiden ohjeiden arvovaltaa ja sitovuutta halutaan voimistaa antamalla ohjeille kristinopista historiallisesti tuttu ja vakuuttava nimitys.
Vanhalle, tietyn eksaktin merkityksen sisältäneelle kristinopin käsitteelle olisi näin tietoisesti annettu kokonaan uusi sisältö.

21

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei mennyttä

      Aina täällä jaksetaan...jaaritellaan ikivanhoista jutuista.Mitä väliä... vanhoilla kirjoituksilla. Katsosit eteen päin ja elä tätä päivää!minä ainakin vaan uskon omat synnit anteeks.

      • samoq

        Pelastit päiväni.

      • tuossa

        Mopin palstan kirjoituksessa juuri on kysymys. Tänä päivänä tuota ilmausta armoneuvot käytetään väärin, tarkoittamaan neuvoja ja ohjeita, vaikka se tarkoittaa armon välineitä. Lue linkin takaa koko kirjoitus, tai mieluiten koko keskustelu, niin ymmärrät, että sanan sisältö on kokonaan muutettu. Tarkoituksella vai ymmärtämättä?

        Nykyisiä seurakunnan "rakkauden neuvoja" siis perustellaan kirjoituksilla, jotka puhuvat armon välineistä. Tämä on vakava opillinen harha, ja tähän tukeutuen harjoitetaan hengellistä painostusta ja kontrollia.

      • typeristä
        samoq kirjoitti:

        Pelastit päiväni.

        kommenteista välitä. Tuollainen viesti kertoo vain lähettäjän oman yksinkertaisuuden.
        Sinun kirjoitukset luen aina, kirjoitat niin selkeästi ja perustellusti. Itsekin olen väärähenkisenä erotettu.

      • hiohoi
        tuossa kirjoitti:

        Mopin palstan kirjoituksessa juuri on kysymys. Tänä päivänä tuota ilmausta armoneuvot käytetään väärin, tarkoittamaan neuvoja ja ohjeita, vaikka se tarkoittaa armon välineitä. Lue linkin takaa koko kirjoitus, tai mieluiten koko keskustelu, niin ymmärrät, että sanan sisältö on kokonaan muutettu. Tarkoituksella vai ymmärtämättä?

        Nykyisiä seurakunnan "rakkauden neuvoja" siis perustellaan kirjoituksilla, jotka puhuvat armon välineistä. Tämä on vakava opillinen harha, ja tähän tukeutuen harjoitetaan hengellistä painostusta ja kontrollia.

        "Nykyisiä seurakunnan "rakkauden neuvoja" siis perustellaan kirjoituksilla, jotka puhuvat armon välineistä. Tämä on vakava opillinen harha, ja tähän tukeutuen harjoitetaan hengellistä painostusta ja kontrollia. "

        ---

        Tuskinpa sanamuotoa "armoneuvo" esintyy raamatussa. Ei ole niin että perustellaan rakkauden neuvoja viittamalla sellaisiin kirjoituksiin jossa "armoneuvo" esiintyy :-)

        Mielestäni toduudessa rakastaminen ei voisi mitenkään olla mahdollista jos uskovaiset eivät noudattaisi esim. tätä raamatussa esiintyvää rakkauden neuvoa:

        13. Vaan neuvokaat teitänne keskenänne joka päivä, niinkauvan kuin tänäpänä sanotaan, ettei joku teistä synnin petoksen kautta paatuisi.
        14. Sillä me olemme Kristuksesta osallisiksi tulleet, jos me muutoin aljetun uskon loppuun asti vahvana pidämme,

      • raamatussa
        hiohoi kirjoitti:

        esiinny, vaan muissa kirjoituksissa, joilla oppia perustellaan. En muista, mitä ne ovat, mutta tuosta Mopin palstan keskustelusta sen pitäisi selvitä. Muistaakseni ainakin Lutherin teksteihin vedotaan. Niistä kirjoituksista nimenomaan se sana on saatu.

        En tiedä, mistä yhteydestä tuon raamatun kohdan otit, mutta jos perustelet sillä SRK:n "rakkauden neuvoja", jotka koskevat erilaisia uskon kannalta merkityksettömiä tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, niin luet kuin piru raamattua. Neuvominen ja tukeminen uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi on aivan muuta, se koskee todellisia raamatunmukaisia syntejä.

      • Rippikoulun käynyt
        raamatussa kirjoitti:

        "...vaan muissa kirjoituksissa, joilla oppia perustellaan.En muista, mitä ne ovat, mutta tuosta Mopin palstan keskustelusta sen pitäisi selvitä."

        Lutherin Kristinopista, Isosta Katekismuksesta. Nämä asiat opetetaan normaalisti rippikoulussa.

        Ehkä ei opeteta SRK:n rippikoulussa?

      • rippikoulusta
        Rippikoulun käynyt kirjoitti:

        jo niin pitkä aika, että ovat ne opit puupäältä unohtuneet. Ja jos rehellisiä ollaan, kyllä siellä leirillä kiinnosti aivan muu kuin ne opetukset.

      • Rippikoulun käynyt
        rippikoulusta kirjoitti:

        jo niin pitkä aika, että ovat ne opit puupäältä unohtuneet. Ja jos rehellisiä ollaan, kyllä siellä leirillä kiinnosti aivan muu kuin ne opetukset.

        Ei se mitään... :-) Tulee vain mieleen kysymys, että jos vl-uskovainen ei tunne edes kristinopin peruskäsitteitä, miten hän siitä huolimatta pystyy epäröimättä tuomitsemaan ei-vl:t ja hoitokokouksissa erotetut vl:t kylmästi suoraan helvettiin?

    • Vakavaa vai ei?

      Mitä käytännön merkitystä sillä on, miten "armoneuvo" kristillisyydessä ymmärretään ?

      • kysymys...

        ei se muutenkaan niin vakavaa ja tarkkaa ole miten ja mihin me uskotaan. Kunhan pysytään porukassa.

      • samoq

        Mitä tuo armoneuvo sana oikeastaan pitää nykyään sisällään. Mikä siinä on armoa?
        Minä ymmärrän sen käytön vl-liikkeessä niin, että Jumala ikään kuin osoittaa noilla neuvoillaan armoaan, ettei kukaan eksyisi taivastieltä. Omantunnon merkitys tällaisessa ajattelussa tietysti kapenee. Vl-liikkeessä on nykyään itsestään selvyys, että seurakunnalla on aivan erityistä uskoa varjelevaa tietoa ja ymmärrystä, jota se jakelee lähinnä puhujien suulla yksittäisen vl-uskovan uskossa varjeltumisen vuoksi. Ja usein nämä neuvot ovat lähes tyystin vailla raamatun pohjaa, nojautuen lähinnä muutamaan hätäisesti valittuun raamatunkohtaan.

        Mutta mistä tuo erityinen, armoneuvoiksi puettu, tieto ja ymmärrys on seurakunnalle tullut?
        Pahasti tuntuu siltä, että vl-seurakunnassa lähinnä vanhat ja arvovaltaiset miehet ovat päässeet valta-asemaan, josta he jakelevat "armoneuvojaan", joissa ei ole armoa ollenkaan, vaan pelkkää lakia. On käsittämätöntä, että säännöistä, joilla uskovaisen omatuntoa kahlitaan käytetään nimitystä armoneuvo. Noissa neuvoissa on armoa eli "ansaitsematonta lahjaa" samassa määrin , kuin eläintarhaan lukitun eläimen saamassa hoivassa ja ruoassa.

      • Näitä opiskellut

        Siitä yksinkertaisesta syystä, että ermoneuvot esimerkiksi erottavat luterilaisuuden katolilaisuudesta ja muista harhaopeista.

        Luterilaisen opetuksen mukaan armoneuvo tarkoittaa Jumalan sanaa (=Raamattu), synninpäästöä ja sakramentteja (=kaste ja ehtoollinen).

        Armoneuvo-käsite ei tarkoita mitään muuta.

        Se ei tarkoita mitä tahansa liikennesääntöä. ei seurakunnan eri aikoina kehittelemiä neuvoja tai ohjeita. Niiden nimittämienn sanalla "armoneuvo" on vastoin Lutheria ja kristinopin perusteita, josita ainakin vl-pappien kuvittelisi pitävän tiukasti kiinni.

        Jos ei pidetä kiinni kristiopista, pian ollaan kuin hollituvassa. Itse kukakin julistaa mitä sattuu muka jumalan käskyinä ja autuaaksi tulaan vaikkapa katuojassa rypemällä. tai vaihtoehtoisesti kylpemällä SRK:n puheenjohtajan saunassa. Uusia säätnöjä voidaan siis silloin kehittää vapaasti, ja elävän kristillisyyden oikea opetus ja evenkeliumi katoavat.

    • Kysynpä vaan

      Tulin tänne toosan ääreen juuri moottoriajonauvoasetuksen tarkoittamalla ajoneuvolla.

      • Rippikoulun käynyt

        Terävä oivallus!

        "Armonvälineet: Armonvälineiden kautta Jumala välittää armonsa. Hän käyttää "ajoneuvoja" eli näkyviä armonvälineitä uskon synnyttämiseksi ja ylläpitämiseksi. Armonvälineet ovat sana ja sakramentit. Sana tarkoittaa Raamattua, sakramentit ovat kaste ja ehtoollinen. Ne ovat Jumalan armon näkyviä merkkejä, joissa hän itse on salatulla tavalla läsnä."

      • Yksityisyrittäjä

        söisin Raamatun, ei tällainen omaehtoinen "sisäänajo" voi minua eikä sinua pelastaa.

      • Vakuuttunut
        Yksityisyrittäjä kirjoitti:

        söisin Raamatun, ei tällainen omaehtoinen "sisäänajo" voi minua eikä sinua pelastaa.

        puhuu, ovat ne sanat, joita Hän käyttää, täyttä totta. Ehdottomasti.

        Armoneuvot eli armon välineet eivät itsessään ole ihmisen pelastus, vaan se, mitä Jumala armovälineitten kautta ( simin nähden ja korvin kuullen) sinulle ja minulle vakuuttaa.

        Ilman Jumalan Sanaa ei nimittäin ihminen voi armoa omistaa.

      • Toivo Rikas
        Vakuuttunut kirjoitti:

        puhuu, ovat ne sanat, joita Hän käyttää, täyttä totta. Ehdottomasti.

        Armoneuvot eli armon välineet eivät itsessään ole ihmisen pelastus, vaan se, mitä Jumala armovälineitten kautta ( simin nähden ja korvin kuullen) sinulle ja minulle vakuuttaa.

        Ilman Jumalan Sanaa ei nimittäin ihminen voi armoa omistaa.

        Silmin nähden ja korvin kuullen.

    • Hulda Huoleton

      tarkoittavat eri sanoina kahta eri asiaa.

      Sana ARMO Raamatun mukaan tulkiten voi ARMAHTAA ihmisen synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Tämän armo tekee TÄYDELLISYYTTÄÄN. Jumalan mitan mukaan.

      Sana NEUVO ei armahda vaan velvoittaa (ottamaan neuvosta vaarin). Neuvo EI siis VAPAUTA ihmistä, vaan asettaa hänelle tehtävän (tai tehtäviä) suoritettavaksi.

      Silloin, kun sana neuvo muuttaa ihmismielessä sisältöään niin, että "annettuja neuvoja on kuuleminen uskon säilyttämiseksi" tarkoittaa tämä sitä, että neuvon sanat muuttuvat lain kirjaimeksi.

      Raamatun mukaan ihminen ei kuitenkaan pelastu lain töiden kautta, vaan YKSIN USKOSTA. Toisin sanoen,kaiken sen, minkä ihminen tarjoaa omasta itsestään (neuvojen jakajana tai niiden oivallisena noudattajana)Jumalan pyhälle alttarille,Jumala tuomitsee edessään kelpaamattomaksi puuhasteluksi. Sillä vain YKSI SOVINTO on täydellinen ja riittävä "tulisilmäisen tuomarin" edessä.

    • aaaaaaaaaaaaaa

      aaa

    • kirjoituksesta.

      Tämä vastasi aamenta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5445
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2286
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1840
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1565
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1477
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1368
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      219
      989
    Aihe