Ooppera taidemuotona on vaikuttava; monitasoinen hengenravinto - valaisee kuulijan pimeimmätkin aivosopukat. Vanhemmalle väelle suosittelen teatterikiikarien ja kuulolaitteen käyttöä oopperassa takaamaan audiovisuaalinen harmonia.
Nyt pakolliset: keskusta, keskusta, keskusta.
Ooppera ja moottoripyörän korjaaminen
7
256
Vastaukset
- Uusi-Ukki
vielä, ajattelin hänen jääneen panttivangiksi Fikaron Häihin, ja näin on estynyt palstalle tulemaan. Sinäkö tuossa naapurikunta Kempeleessä vaikutat, nimimerkkisi mukaan, minulla onkin Kempeleessä paljon tuttuja, mutta ei yhden yhtäkään Ooperaystävää. Nyt muistin yli, onhan minulla meidän Jumppavalmentajamme josta olen jo kertoillutkin, hän on innokas Oopperamies, ja hän asuu Kempeleessä.
Epäilin kyllä aloitteentekijäksi jotakin toista henkilöä, Joopa joo, saahan sitä aina epäillä Niinpä niin, tuo Kempele kyllä vähän oudoksuttaa. Miten Oopera sopii minulle kevyenmusiikin miehelle, Oletko muuten kuullut tätä tähtitaivaan uutta tähteä Juha Metsäperää, hänhän on entisiä Kempeleläisiä, povataan loistavaa tulevaisuutta.
Miltäkylältä Kempeleestä olet, voitaisiin olla jopa sukulaisia, se on kuitenkin pieni mahdollisuus, koska suvussani ei tiettävästi ole kukaan Ooperaan sekaantunut. Voitaisiin Kempeleen Kaimaani vaikka tavata siellä teidän Seppeliinissänne, pienhan minä sinne Oulusta ajelen.- Kempeleen kaimaani
Sinua kun ei saa ärsyyntymään niin sitten millään. Minä luovutan. Poltetaan oopperaliput ja poljetaan teatterikiikarit tuhannen polliisipatsaan tuusan nuuskaksi. Henkilöllisyyteni salaisuuden säilytän, sillä tämä on ainoa henkilöllisyyteni. Sen verran voin valottaa että nimeni ei ole Stasi-listalla enkä polta mahorkkaa.
Pidähän lippu korkealla ! - Uusi-Ukki
Kempeleen kaimaani kirjoitti:
Sinua kun ei saa ärsyyntymään niin sitten millään. Minä luovutan. Poltetaan oopperaliput ja poljetaan teatterikiikarit tuhannen polliisipatsaan tuusan nuuskaksi. Henkilöllisyyteni salaisuuden säilytän, sillä tämä on ainoa henkilöllisyyteni. Sen verran voin valottaa että nimeni ei ole Stasi-listalla enkä polta mahorkkaa.
Pidähän lippu korkealla !Taidat sittenkin olla "Joopa joo", päättelin siitä kun et suutu vaikka olenkin teitä Ooperaihmisiä sanonut vähän niinkuin "Löylynlyömiksi", 98-prosenttia Ooperaharrastajista, suuttuisi tuollaisesta herjaamisesta, siksi koska he pitävät itseään muuta rahvasta sivistyneempinä.
No meneväthän he sinne Ooperoihinsa, hienosti pukeutuneina Frakeissaan ja cakeissaan, ja voi hera varjele niitä rouvia, pukunäyttelyitä parhaimmillaan. Ollaan niin sivistynyttä, että oksat pois, voi Helvetti että minua tämmoinen etoo. - se onnistui
Uusi-Ukki kirjoitti:
Taidat sittenkin olla "Joopa joo", päättelin siitä kun et suutu vaikka olenkin teitä Ooperaihmisiä sanonut vähän niinkuin "Löylynlyömiksi", 98-prosenttia Ooperaharrastajista, suuttuisi tuollaisesta herjaamisesta, siksi koska he pitävät itseään muuta rahvasta sivistyneempinä.
No meneväthän he sinne Ooperoihinsa, hienosti pukeutuneina Frakeissaan ja cakeissaan, ja voi hera varjele niitä rouvia, pukunäyttelyitä parhaimmillaan. Ollaan niin sivistynyttä, että oksat pois, voi Helvetti että minua tämmoinen etoo.se syksyn oopperamatkasi heinäkuussa Savonlinnaan. Saattaa olla, että olet JKK:n oppia seuraten tehnyt matkakertomuksen, mutta en ole sattunut näkemään.
- Uusi-Ukki
se onnistui kirjoitti:
se syksyn oopperamatkasi heinäkuussa Savonlinnaan. Saattaa olla, että olet JKK:n oppia seuraten tehnyt matkakertomuksen, mutta en ole sattunut näkemään.
Siitä virallisesti, myöskin saitilla ilmoitin, minua ei käytetä hyväksi, kuten nuo Ooperaihmiset tuppaavat tekemään. Kuskataan vanhuksia ja melkein sairaitakin ihmisiä pitkin Suomea näitä heikäläisten oopperanautintoja saamaan, vaikka tiedän takuuvarmasti sen nautinnon olevan pikemminkin kärsimysnautinto.
Ajattele nyt vähän, jo matkasta poikkiväsynyt vanhus joutuu kuuntelemaan torvien ja pasuunoiden pauhua josta vanhus ei ole koskaan tykännyt. Sitten lavalle tulee nainen kiikaamaan ulkomaankielellä jotä tämä pakkokuljetettu vanhus ei ole koskaan ymmärtänyt. on kuin helvetin pasuunat huutaisivat, tässävaiheessa vanhus menettää tajuntansa väsymyksestä ja salissa olleesta kauheasta metelistä.
Lääkäri tietenkin kutsutaan paikalle, joka toteaa tajuttomuuden nestevajaukseksi, kuuman ilman takia, ei se ole nestevajaus vaan salissa oleva pirullinen meteli se johti vanhuksen tajuttomuuteen. Tässä vähän ensimakua sinun kulttuuritapahtumistasi, lue ja nauti. - silloin reissussa.
Uusi-Ukki kirjoitti:
Siitä virallisesti, myöskin saitilla ilmoitin, minua ei käytetä hyväksi, kuten nuo Ooperaihmiset tuppaavat tekemään. Kuskataan vanhuksia ja melkein sairaitakin ihmisiä pitkin Suomea näitä heikäläisten oopperanautintoja saamaan, vaikka tiedän takuuvarmasti sen nautinnon olevan pikemminkin kärsimysnautinto.
Ajattele nyt vähän, jo matkasta poikkiväsynyt vanhus joutuu kuuntelemaan torvien ja pasuunoiden pauhua josta vanhus ei ole koskaan tykännyt. Sitten lavalle tulee nainen kiikaamaan ulkomaankielellä jotä tämä pakkokuljetettu vanhus ei ole koskaan ymmärtänyt. on kuin helvetin pasuunat huutaisivat, tässävaiheessa vanhus menettää tajuntansa väsymyksestä ja salissa olleesta kauheasta metelistä.
Lääkäri tietenkin kutsutaan paikalle, joka toteaa tajuttomuuden nestevajaukseksi, kuuman ilman takia, ei se ole nestevajaus vaan salissa oleva pirullinen meteli se johti vanhuksen tajuttomuuteen. Tässä vähän ensimakua sinun kulttuuritapahtumistasi, lue ja nauti.Mutta olisiko kuitenkin tuohon peruutukseen ollut ainakin osittain sama syy kuin niillä teidän lestadiolaisillanne, kun eivät saa katsoa televisiota. Olisi tietysti ollut jonkinasteinen riski, että olisit ihastunut oppperaan. Savonlinnasta se minullakin alkoi, kylläkin jo komekymppisenä ja pienessä humalassa.
- niinpä niin
Uusi-Ukki kirjoitti:
Siitä virallisesti, myöskin saitilla ilmoitin, minua ei käytetä hyväksi, kuten nuo Ooperaihmiset tuppaavat tekemään. Kuskataan vanhuksia ja melkein sairaitakin ihmisiä pitkin Suomea näitä heikäläisten oopperanautintoja saamaan, vaikka tiedän takuuvarmasti sen nautinnon olevan pikemminkin kärsimysnautinto.
Ajattele nyt vähän, jo matkasta poikkiväsynyt vanhus joutuu kuuntelemaan torvien ja pasuunoiden pauhua josta vanhus ei ole koskaan tykännyt. Sitten lavalle tulee nainen kiikaamaan ulkomaankielellä jotä tämä pakkokuljetettu vanhus ei ole koskaan ymmärtänyt. on kuin helvetin pasuunat huutaisivat, tässävaiheessa vanhus menettää tajuntansa väsymyksestä ja salissa olleesta kauheasta metelistä.
Lääkäri tietenkin kutsutaan paikalle, joka toteaa tajuttomuuden nestevajaukseksi, kuuman ilman takia, ei se ole nestevajaus vaan salissa oleva pirullinen meteli se johti vanhuksen tajuttomuuteen. Tässä vähän ensimakua sinun kulttuuritapahtumistasi, lue ja nauti.Kansallisoopperasamme on sykysyllä ensi-illassa Sevillan parturi, tämä mukava komediallinen ooppera sopii hyvin ensimmäiseksi oopperaksi. Tarina on tuttu, kaunis kasvattitytär on kasvatti isän juonnittelujen kohteena, hän haluaa naidan tytön. Nuori kreivi haluaa myös ja Sevillan parturin ansiosta tarina päättyy kutakuinkin onnellisesti.
Sevillan parturin henkilöhahmot jatkavat elämäänsä Figaron häissä. Figaron häät oli aikoinaan kohuooppera, eikä vähiten siksi, että osa yleisöstä poistui kesken näytöksen. Aatelisto marssi ulos, heihin kohdistuneen kritiikin vuoksi. Figaron häitä esitettiin aluksi ainoastaan yhdeksän kertaa. Ensi esitys oli toukokuussa vuonna 1779, näin kauan jaksetaan muistella siis sitä, että oopperasta on poistuttu kesken näytöksen. Mikään pikku juttu se ei siis ole. Figaron häät on Mozartin sävellys.
Tässä tarinasta lyhenelmä ja yksi kauneimmista aarioista.
http://www.youtube.com/watch?v=MqKw85Iy_Fs&mode=related&search=
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849