kullia ei ole koskaan turvallista imeä! Jos se ei olekaan vaarallista imijälle, niin miehelle se voi sitä olla ;).
Parhaiten ja varmimmin vältyt sukupuolitaudeilta käyttämällä imutellessakin kondomia (makukondomit mukavimpia). Ainakin silloin kun mies on satunnainen tuttavuus tai et muuten voi olla varma hänen tautitilanteestaan.
Sukupuolitaudit voivat siis tarttua myös suuhun!
Yleensä miehet eivät ole innokkaita käyttämään kondomia varsinkaan suuseksissä, koska se ei tunnu niin hyvältä kondomin kanssa. Mutta sanoisin näin, että paremman pidät jos vaadit kondomin ja jos se ei käy miehelle, niin sitten jää imuttelut. Itse en missään tapauksessa enää suostu edes kohtuullisen tuttujen kanssa ilman kondomia suuseksiin(kään). Seurustelin erään miehen kanssa aluksi ilman seksiä, ja koska vaikutti, että kaikki on kunnossa, päätimme "virallistaa" suhteen. Sukupuolitautitartunta alapäähän (onneksi hoidettavissa!) tältä omien sanojensa mukaan "puhtaalta" ja "yhden naisen" mieheltä sai sen verran itsesuojeluvaistoa aikaiseksi, että nykyään joko kondomi tulee leikkiin mukaan, tai sitten minä ja kondomi lähdemme kotiin. Kun on omat mukana niin mies ei voi vedota siihenkään, ettei ole yhtään. Omalta kohdaltani voin sanoa, että toistaiseksi ne muutama mies, joille olen asian näin esittänyt, ovat valinneet kondomin ja minut jäämään ;).
0Äänestä
oppia ikä kaikki
Siis miehet ovat valinneet nimenomaan SUUseksin kondomilla mielummin kuin jääneet ilman sitä. Yhdynnässä kondomin käyttö on ollut heille melkeimpä itsestäänselvyys, tai ainakaan siitä ei ole tullut sen kummempia ongelmia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kullia ei ole koskaan turvallista imeä! Jos se ei olekaan vaarallista imijälle, niin miehelle se voi sitä olla ;).
Parhaiten ja varmimmin vältyt sukupuolitaudeilta käyttämällä imutellessakin kondomia (makukondomit mukavimpia). Ainakin silloin kun mies on satunnainen tuttavuus tai et muuten voi olla varma hänen tautitilanteestaan.
Sukupuolitaudit voivat siis tarttua myös suuhun!
Yleensä miehet eivät ole innokkaita käyttämään kondomia varsinkaan suuseksissä, koska se ei tunnu niin hyvältä kondomin kanssa. Mutta sanoisin näin, että paremman pidät jos vaadit kondomin ja jos se ei käy miehelle, niin sitten jää imuttelut.
Itse en missään tapauksessa enää suostu edes kohtuullisen tuttujen kanssa ilman kondomia suuseksiin(kään). Seurustelin erään miehen kanssa aluksi ilman seksiä, ja koska vaikutti, että kaikki on kunnossa, päätimme "virallistaa" suhteen. Sukupuolitautitartunta alapäähän (onneksi hoidettavissa!) tältä omien sanojensa mukaan "puhtaalta" ja "yhden naisen" mieheltä sai sen verran itsesuojeluvaistoa aikaiseksi, että nykyään joko kondomi tulee leikkiin mukaan, tai sitten minä ja kondomi lähdemme kotiin. Kun on omat mukana niin mies ei voi vedota siihenkään, ettei ole yhtään.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että toistaiseksi ne muutama mies, joille olen asian näin esittänyt, ovat valinneet kondomin ja minut jäämään ;).
Siis miehet ovat valinneet nimenomaan SUUseksin kondomilla mielummin kuin jääneet ilman sitä. Yhdynnässä kondomin käyttö on ollut heille melkeimpä itsestäänselvyys, tai ainakaan siitä ei ole tullut sen kummempia ongelmia.
Nyt oon vähän viisaampi.. Kiitti.