Lastenosastolla. Kuulema. 4 vuotta sitten.
Meno on tosin ollut kuulema sellaista kyseisellä osastolla, että kolleegat ei ehkä kieli, jos jotain epäilyttävää on tapahtunut.
Hoitsu ollut töissä
8
2245
Vastaukset
- epälevä
Onko tämä tyttö ollut oikein ammattikorkeakoulussa lukemassa sairaanhoitajaksi. Ajattelen vaan, että kuinka sairaanhoitajakoulun käynyt on viitsinyt mennä kauppaan töihin. Kaupan alan palkat ovat paljon pienemmät kuin sairaanhoitajien. Sairaanhoitajista on ollut pulaa jo useamman vuoden ajan.
Onkohan tyttö harjoitteluaikanaan jo tehnyt "sairaaloisssa tuhmuuksia" ja siten ollut välillä eri hommissa? Ihme, että hän on sekä kleptomaani että psykoosissa toimiva myrkyttäjä.- aikana
luin jostain, että valmistui vasta v.2007.
- pientä outoutta
Yrittänyt myrkyttää jonkun lapsen ja oman lapsen tapaaminen kielletty.
Irtisanoutunut itse "tuntemattomasta syystä" Nokian terveyskeskuksesta.
Oma lapsi oirehtinut.
Mies ei huomannut, että vaimo varasti 40 000 eurolla (400 euroa per päivä) tavaraa/ rahaa kaupasta (kauppiaan versio). Oman version mukaan varasti 50 euroa per päivä.
Mun arvion mukaan tuommoisen verovapaan bonuksen kera kaupanpalkka on parempi palkka kuin mitä hoitsulla on.
Eikös nämä ole kaikki palikkatestaajien kautta päästetty sairaanhoitajakoulutukseen. Keskinkertaiset ja heikot riskitapaukset jää kiinni noissa testeissä, mutta pahimmat saa keskimääräistä parempia arvioita.
Valmistui erinomaisilla arvosanoilla.
Käräjäoikeuden käsittämätön hempeily: Kleptomaani soveltuu oikein hyvin availemaan lääkekaappia!
Aiemmin onnettomuus Hämeenlinnassa, jonka seurauksena tämän uhri irtisanottiin.
Taitaa olla nämä kaikki pelkkiä vääriä epäilyjä. Ei kun vaan urakkapalkalla hoitojonoja purkamaan ja vanhuspaikkoja vapauttamaan tuo reipas tyttö Tampereelle. Kun tuo tyttö olisi työvuorossa niin loppuisi ne ylipitkiksi venähtävät kahvitautkin, kun kaikki olisivat yllättäen aloittaneet kahvinjuontilakon samaan aikaan terveyssyistä. Poistuisi myös tämä hemmetin hoitsupula sitä mukaa kuin potilaatkin.
- eppäilen
ettei neljä vuotta sitten ole missään vielä ollut. Kaikkia kuulemma-juttuja ei kannata totena levittää...
- onpas
Paitsi lehtien mukaan on 26 vee.
- Faktaa peliin
onpas kirjoitti:
Paitsi lehtien mukaan on 26 vee.
Tutkintaa laajennettu Nokialle terveyskeskuksen vuodeosaston kuolemantapauksiin.
Eikä tuolla hoitajalla mitään kleptomaniaa ole - aivan itsellensä lienee tarpeeseensa varastanut - kleptomaani taas ihan varastaa muusta syystä ja psykoosissa ei ketään noin määrätietoisesti töissä käydessä ruveta päiviltä hoitelemaan.
Voi pyhät hyssykät näitä jutskia! - 40 000lla
Faktaa peliin kirjoitti:
Tutkintaa laajennettu Nokialle terveyskeskuksen vuodeosaston kuolemantapauksiin.
Eikä tuolla hoitajalla mitään kleptomaniaa ole - aivan itsellensä lienee tarpeeseensa varastanut - kleptomaani taas ihan varastaa muusta syystä ja psykoosissa ei ketään noin määrätietoisesti töissä käydessä ruveta päiviltä hoitelemaan.
Voi pyhät hyssykät näitä jutskia!kaupasta kauppiaan version mukaan. Oman versionsa mukaan varasti 5 000 eurolla. Korvauksiksi sovittiin 20 000.
Eli tuo "tarpeenseensa varastanut" on kyllä toiveajattelua.
Niin, tuskin se psykoosissa oli, mutta kenties lähempänä psykopaattia.
Tytön on täytynyt olla vankimielisairaalakamaa jo kohta melkein vuoden. Jonkun on täytynyt tämä huomata, mutta miksi hälytyskellojen sointia ei ole kuunneltu työssä ja naapurustossa?
Kokemuksesta tiedän hyvin, että työhaastattelussa voi kusettaa ihan kirkkaasti ketä tahansa, kun haastateltava ymmärtää omat heikot kohtansa ja mitä haastattelija haluaa kuulla. Työssä sitten valheellinen imago alkaa rakoilla. Jos tieto siitä, mitä siellä kuoren alla on, ei ala välittyä työpaikalla, niin se on aktiivisen työtovereiden peittelyn tulos.
Kaikkein vaarallisimmista tapauksista; muutenhan nämä eivät olisi kaikkein vaarallisimpia, jos kaikki nämä huomaisivat; ei synny konsensusta vaan kolleegoiden mielipiteet alkavat polarisoitua voimakkaasti, mikä on hyvä tuntomerkki. Puolet työtovereista saattaa pitää psykopaattia vallan mainiona työtoverina siihen saakka kunnes poliisi vie hänet pois.
(Kyllä, psykoosissa oleva voi säilyttää normaalilta vaikuttavan toimintakykynsä jonkin aikaa psykoosin alussa, eikä psykoosissa olevalla ole välttämättä minkäänlaisia vaikeuksia päästä ampumaradalle ammuskelemaan CIAn agentteja; viitaten takavuosien tapahtumaan.) - levittää ...
Tänään jopa MTV3 kertoo tyttösen työskennelleen harjoittelijana TAYSin lastenosastolla.
Minä sain semmoisen käsityksen, että vinkki poliisille ei lähtenyt vammaisten hoitokodista vaan TAYSista, jonne se 9 kuukautinen myrkytyksen uhri oli tuotu.
Joku yritti ymmärtää tätä tapausta väkisin, ja arveli murhien tappaneen säälistä. Ei tuo 9 kuukautinen oikein sovi tähän ymmärryskuvioon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396