Fysioterapeutti

Syksyn kosteus liimasi keltaiset vaahterapuun lehdet asfalttiin. Ne olivat pettävän liukkaita ja jäivät kenkiin kiinni. Ei edes ollut vielä talvi, ja jouduin jo taistelemaan päästäkseni eteenpäin. Tilannetta ei parantanut vihlova kipu alaselässäni.

Hyvällä tasapainolla pysyin pystyssä. Ruumiini vastasi nopeasti korjatakseen horjumiseni. Äkkinäisten liikkeiden tuomat tuskat muistuttivat minulle, että kaikesta tästä ketteryydestä huolimatta olin ainakin osittain joutunut murrosiän tuoman kömpelyyden uhriksi. Koordinaatiossa ei ollut mitään vikaa. Selän lihakset vain eivät pysyneet mukana nopeassa kasvussa. Ne olivat jääneet kireiksi.

Sairaalan vastaanotossa minua tervehti nuorehko nainen. Kerroin hänelle, että minulla oli vastaanotto fysioterapeutin kanssa. Sain selville, että fysioterapeutti ei ollut siinä rakennuksessa vaan viereisessä. Sinne oli vaikea löytää, koska se näytti olevan siviiliasunto. Oikeastaan se olikin kerrostalon kellari, joka oli muutettu sairaalahuoneeksi. Haistoin valkoisen juuri kuivuneen maalin, jolla oli yritetty tuoda kellariin edes jonkinmoista puhdasta ilmapiiriä, tai vähintää samanlaisen vaikutelman kuin oltaisiin isossa ammattitaitoa täynnä olevassa sairaalassa.

Ovet olivat auki, mutta kukaan ei ollut vastassa. Minusta tuntui oudolta astua sisään. Tuntui kuin olisin ollut ventovieras jonkun toisen asunnossa. Pudistin mielestäni pois tuollaiset hupsut ajatukset. Olin sairaalassa, ja sairaitten odotettiin astuvan sisään hakemaan apua. Rohkeasti ylitin oven pielen.

Käytävä tuntui jatkuvan loputtomiin. Muutamia sivukäytäviä tuli vastaan, ja käännyin suuntaan, joka näytti enemmän sairaalamaisemmalta. Olin pian eksyksissä, ja panikoidessa jouduin vain syvemmälle sokkeloon. Tajusin pysähtyä ja ruveta ajattelemaan. Miettiminen ei luultavasti olisi johtanut mihinkään, mutta kun pysähdyin, kuulin miten naisen ääni huusi nimeäni. Lähdin tuota ääntä kohti.

Seinät kaikuivat omituisesti. Ääni tuntui kuuluvan läheltä, mutta silti en saavuttanut sitä. Taas hätäisesti lisäsin vauhtia, enkä huomannut nuoren naisen tulevan kulman takaa. Pääni osui hänen rintaansa, ja tyttö lennähti pyllylleen, ja minä hänen syliinsä siinä mukana. Minun laskuni oli aika pehmeä.

Nousin nopeasti. Olin todella pahoillani, ja olin juuri pyytämässä anteeksi, mutta yllätyin naisen nauravan heleästi tytön naurua, “Siinähän sinä olet! Anteeksi todella kauheasti, kun en ollut sinua vastassa. Et kai ollut eksyksissä kauaa?”

Olin hiukan sekaisin tuossa tilanteessa, kun nainen pyysi anteeksi minulta. Muistin miltä nainen oli tuoksunut törmätessäni häneen. Se ei oikeastaan tuoksunut sellaiselta, jonka voisin nimetä. Enemmän se toi mieleen keveyden, kukkaniityt ja solisevan veden. Se oli raikas ja ihana tuoksu, jota en enää haistanut. Sen pystyi vain haistamaan, kun oli tarpeeksi lähellä.

Huomasin tuijottavani naisen rintaa. Käänsin nopeasti katseeni jonnekin muualle. Muualle tarkoitti omia varpojani. Mielestäni tyhmin asia mitä voi tehdä naisen edessä on katsoa varpaisiin. Käänsin katseeni sivuun. Sitten tulin ajatelleeksi, että huonoin yhdistelmä on katsoa eka varpaisiin, ja sitten sivulle. Vihoviimeiseksi minä punastuin. Jos minulla olisi ase, niin olisin ampunut itseni.

“Et kai satuttanut itseäsi?” nainen kysyi ja nojautui eteenpäin katsoen minua tarkkaan, “Olet ihan punainen”.

Hän ei ollut siis nähnyt minun tuijotustani. Olin häpeillyt ihan turhaan. Sitä paitsi hän ei luultavasti edes tajunnut, että saattaisin pitää häntä edes jotenkin vetoavana. Olinhan minä aika nuori häneen verrattuna. Korkeutenikin yletti vain rintoihin asti. Hänelle minä olin pikkupoika.

Kun nyt taas rinnat tulivat mieleen... Niin edessäni oleva nainen nojautui juuri niin siveän tietämättömänä siitä, miten hänen rintansa aukko oli mukavasti edessäni luoden näkymän, joka huipeni mustaan salaperäiseen syvyyteen. Olisipa minulla taskulamppu.

Olisin halunnut katsella maisemia vähän pidempää, mutta huolestuneet pehmeän ruskeat silmät tuijottivat minua odottaen ja vaatien vastausta. Minun teki mieli ojentaa käteni ja pyyhkäistä ruskea hiussortuva kasvojen edestä ja silittää hänen sileää poskea lohduttaen . Se oli ironista, koska hänhän oli huolissaan juuri minusta.

“Olen ihan kunnossa”, oli paras mitä pystyin tuossa tilanteessa sanomaan.

Tyttö hymyili ja ojensi kätensä, “Minä olen Heidi”.

Tartuin lämpimään käteen. Näin, että Heidi odotti jotain, mutta en tajunnut mitä. Vasta kun hän alkoi puhumaan, niin ymmärsin, että hän odotti minun esittäytyvän myös muodollisesti, vaikka tiesikin jo nimeni. Juuri kun olin sanomassa nimeni, Heidi ehti ensin: “Sinun täytyy olla Kasti”, hän sanoi. Sitten hän kääntyi, ja teki selväksi, että minun pitäisi seurata.

En minä ihan täysin kuumana häneen ollut. Tilanne oli vain tullut yllättäen. Tästä eteenpäin ollaan asiallisia. Tärkeintä on saada selkä kuntoon. Siitä huolimatta katseeni hakeutui jatkuvasti lantioille. Heidi käveli sulavasti keinuen kireissä farkuissa. Hänen vanavedessä pystyin hieman haistamaan sen saman tuoksun, jonka olin haistanut, kun otsani oli törmännyt hänen vasempaan pehmeään rintaansa. Se oli ollut joustava. Aloin miettimään niiden kokoa; jotakuinkin suuren omenan kokoisia varmaankin. Miltäköhän tuntuisi koskea niihin käsillä? Miltä hänen nänninsä näyttäisivät?

Heidi puhui minulle lyhyen kävelyn aikana mitä toimeja hän suorittaisi, ja miten paranisin nopeasti lihasvenähnyksestäni. Minusta tuntui, että hän yritti saada oloni tuntumaan mukavalta. Oikeastaan olin jo aika hyvin toipunut törmäyksen tuomasta järkytyksestä. Vaiteliaisuuteni oli aika normaalia minulle. Olen kuitenkin aika ujo, ja koulussa monet kiusasivat minua siitä. Heidi luuli mykkyyttäni hänen syykseen, enkä minä voinut muuta kuin olla hiljaa pahoillani.

Saavuimme melko kodikkaasti sisustettuun huoneeseen. Seinillä olevat isot ihmisanatomiaa esittävät julisteet kertoivat sen olevan vastaanottohuone. Siellä oli potilassänky, sellainen kova, jota käytettään potilaan tutkimiseen. Iso peili oli aivan lavuaarin vieressä. Heidi meni työpöytänsä ääreen ja otti seinässä olevasta lokerosta paperinipun. “Odottaisitko hetken kun tarkistan tietosi?”

Yritin saada oloani vähän mukavemmaksi. Kävelin verkkaisesti ympäri huonetta. Näin silmäkulmastani miten Heidi nopeasti vilkaisi minua. En saanut silmäkontaktia, kun hän ehti kääntää päänsä takaisin papereihin. Hän näytti miettivän jotain. Hän oli söpö pureskellessaan kynää keskittyneesti..

Hän ei enää vilkaissut minua, mutta jotenkin olin todella varma, että hän pisti kaiken tahdonvoimansa, jotta ei tuijottaisi minua. Mitäköhän niissä papereissa luki?

“Noniin, aloitetaanpas”, Heidi sanoi yllättäen kuulostaen siltä, että olisi osoittanut sanat enemmän itselleen. Jokin potilastiedoissani oli saanut hänet epävarmaksi. Tietääkseni minussa ei ollut mitään mitä pitäisi pelästyä. Tietääkseni en ole psykopaatti tai hullu.

“Ota vaatteet pois”, Heidi pyysi. Tein niin, eikä minua hävettänyt yhtään. Olin odottanut tällaista ja mielestäni se oli ihan normaalia. Oikeastaan olen elämäni aikana joutunut riisuitumaan monenkin edestä, eikä koskaan ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Mutta kun olin ottamasssa housuja pois, tapahtuikin jotain mitä ei koskaan kukaan ollut sanonut. “Kai sinulla on jotain noitten alla?” Heidi kysyi.

“Tietenkin minulla oli”, mietin. Tuohan oli ihan käsittämätön kysymys. En minä nyt munasilleni kehtaisi olla. Kysymys oli jotenkin loukkaava, mutta annoin nopeasti anteeksi. Ehkä Heidi oli vain kokematon. Näyttihän hän aika nuorelta. Vastasin verkkaisesti: “Juu...”

Heidi vain nyökkäsi. Ihan kuin se olisi ollut rutiinikysymys.

Heidi pyysi minua nojaamaan seinään kyljelläni niin, että minun piti kohottaa molemmat käteni. Hän kokeili kylkeäni, ja laski kättä hitaasti kunnes yhtäkkiä kylkiluut loppuivat, ja käsi painui pehmään lantion yläpuolella olevaan luuttomaan kohtaan. Säpsähdin siitä hiukan. “Anteeksi”, Heidi sanoi, “ei ollut tarkoitus kutittaa.”

Seuraavaksi minun piti seistä suorana. Heidi oli aivan takanani. Hän pisti kätensä lanteilleni, ja pyysi, että minä kumartaisin eteenpäin. Kun pääni oli jo melkein koskettamassa lattiaa, Hedi päästi kiljaisun, ja otti nopeasti kätensä pois, ja peitti niillä suunsa. Minä olin hätääntynyt: “Mitä nyt?”

“Sinun housuissasi”, Heidi sopersi. “Siinä on reikä!”

Yritin katsoa taakse, mutta selän kääntäminen nopeasti tuotti kipua. “Katso peilistä”, Heidi sanoi.

Minulla oli reikä. En tiedä mistä se on tullut, mutta siellä se oli. Keskellä alushousuni takamusta. Suhteellisen iso vielä. Peitin nopeasti tuon reiän käsilläni. “Anteeksi”, minä vuorostaan sopersin. Heidi kotsoi jonnekin toiseen suuntaan. Kuulin hänen sanovan: “Voi luoja.”

Hetki oli todella nolo, ja se tuntui kestävän kauan. Kumpikaan ei keksinyt mitä tehdä. Lopulta Heidi sanoi: “Käyn etsimässä jonkun uuden alushousun, niin voidaan jatkaa.”

Heidi katosi nopeasti odottamatta mitään vastausta. Minä vain seisoin paikoillani tietämättä mitä tehdä. Odottaminen tuntui pitkältä. Säpsähdin, kun Heidi viimein tuli takaisin. Heidin posket punersivat: “En löytänyt oikein mitään miesten alushousua, joten saat min... erään alusvaatteen potilasosastolta.”

Kuulinko oikein? Oliko Heidi ollut sanomassa “minun alusvaatteeni”? Katselin vaaleanpunaisia pitsikoristeisia naisten alushousuja, joita Heidi roikotti edessäni. Ne näyttivät niin pieniltä ja oikeastaan aika söpöiltä. Ei noin seksikkäitä alusvaatteita voida tarjota edes potilasosastolla! Näin Heidin silmistä miten hän aneli, että otan alusvaatteet. Hän halusi kiihkeästi jatkaa tutkimustaan loppuun, ja saada tämä päivä lopetettua kunnialla. Satuin miettimään, että tämä oli ehkä hänen ensimmäinen oikea työpäivänsä. Otin vaaleanpunaiset housut vastaan.

“Minä menen tuonne toiselle puolle, niin voit vaihtaa”, Heidi sanoi ja käveli ripeästi ulos huoneesta. Minä seisoin taas yksin alusvaatekappale kädessäni. Katselin sitä. Se oli todella kaunis. Mutta minun ylläni? Huomasin sen olevan lämmin. Ei kai tämä ollut Heidin alushousu, jonka hän oli ottanut pois? Ja, että hän ei juuri tällä hetkellä pitänyt mitään pikkuhousua? Minua jotenkin karmi, mutta huomasin miten kaluni sykähti innoissaan. Se kasvoi pikkuisen, ja tahdon voimallani kielsin sitä enää kasvamasta.

“Joko olet valmis”, Heidi huusi oven toiselta puolelta.

Ainiin, eihän alusvaatteiden vaihtamisessä pitäisi mennä kovin kauaa. Riisuin nopeasti omani pois, ja rupesin laittamaan ylle uudet. En vastannut mitään Heidin huutoon, joten hän luuli, että olin jo valmis. Sain laittaa pikavauhdilla alusvaatteen ylleni, ja ehdinkin ajoissa. Heidistä kaikki näytti tavalliselta.

Onnittelen vieläkin sitä, miten sain pidettyä naamani perusilmeessä. Kun vetäisin pikkuhousut vauhdilla ylös, yllätyin että vaikka muu osa olikin lämmin, niin ala-osa oli kylmä! Sen tunsivat herkät kivekseni todella hyvin. Välittömästi minulle tuli kaksi mahdollisuutta kylmälle tunteelle. Kokemuksesta tiedän, että kylmä voi merkitä myös lievästi kosteaa. Ei kai heidi ollut märkänä? Mistä syystä? Kaluni sykähti jälleen. Asia ei voinut olla näin. Oli vain yksinkertaisesti kylmä! Eikä minua kiinnostanu mistä kylmä tunne on peräisin. Taas yksi pumppu lisää verta siittimeeni.

Tilanne oli tukala. Oli pakko estää kaluni turpoaminen. Naisten pikkuhousut ei oltu suunniteltu kovin tilavaksi edustalla. Minulla alkoi olla muutenkin jo ahdasta. Toisaalta, kangas tuntui hyvältä ihoa vasten. Se oli todella ohut, ja venyi kauniisti muotojen päälle. Minä kiitin, että minulla oli suhteellisen pieni penis. Vielä se ei ollut edessä kuin pienen perunan kokoinen. Pelkäsin, että minulla paisuisi niin paljon, että alusvaate venyisi paljastaen terskan muodon. Nyt sitä ei näkynyt, ainakaan vielä.

Kylmä ala-osa ei ainoastaan ulottunut kiveksiini. Kun olin nopeasti riuhtaissut housut ylös, niin se oli osunnut myös herkkään anukseeni. Hiukan nypin pikkuhousuja alemmaksi, mutta sitten huomasin, että se oli suunniteltu sellaiseksi; alapakara oli veikeästi näkyvillä. Suunnilleen puolikas osa takamustani oli aivan paljaana.

“Tuo on ihan söpön näköinen”, Heidi sanoi yrittäen lohduttaa minua. Hän näksi selvästikin kuinka piinattu olin. Oloni ei parantunut yhtään, kun Heidi tirskahti tahtomattaan. Hän yritti peittää sen kätensä taakse, mutta ei ollut tarpeeksi nopea. “Jatketaan”, anelin. Halusin nopeasti pois täältä.

Heidi teki lisää testejä. Useimmissa niissä hän kosketti minua. Yritin olla ajattelematta hänen lämpimiä käsiään. Yritin olla ajattelematta alushousua, jotka paljastivat alapakarani, olivat tiukat, ja jotka tuntuivat imeytyvän anukseeni. Yritin olla ajattelematta, että pikkuhousut kuuluivat Heidille. Ei ne välttämättä kuuluneetkaan. Ehkä vain kuvittelin asioita.

Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos Heidi ei olisi kokoajan yrittänyt rauhoittaa. Hän jatkuvasti yritti kehua minua, että näytin ihan hyvältä noissa housuissa, pinkki sopi minulle, pitsit sopivat minulle jne. Yhdessä vaihessa hän tarttui lihakseeni, joka oli juuri pakaran alapuolella. “Nyt taas kumarrat”, Heidi sanoi. “Hyvä että pakarasi näkyvät, koska olisin muutenkin joutunut vähän kurkkimaan niitä. Nyt säästettiin siltäkin vaivalta näitten housujen ansiosta.”

Onneksi Heidi ei ollut katsomassa etupuoltani. Hän olisi varmasti nähnyt, miten siittemeni hypähti, kun se teki pienen kasvun.

Viimein testit loppuivat, ja Heidi meni pöytänsä luo ja kirjoitti jotain merkintöjä. “Sinua ei vaivaa mikään muu kuin lihas venähdys, joka johtuu liian nopeasti kasvamisestasi. Tilanne korjaantuu kun venyttelet oikein. Kaikki on tältä puolin kunnossa. Muista pyytää minulta ennen lähtöä pieni venyttelyopas. Saat vähän kotilukemista, ja tiistaina tulet taas tänne, niin saamme harjoitella niitä”, Heidi piti tauon. Hän etsiskeli oikeita sanoja. “Voimme nyt alkaa tekemään niitä tarkastuksia, joita et ole jostain syystä käynyt ala-asteella. sinulla on vielä jotain rokotteita ottamatta.”

Ei siinä mitään. Olin valmiina ottamaan pistoksia. Muistan miten pienenä pelkäsin niitä. Lintsasin aina koulusta, kun tiesin, että joku oli rokottamassa minua. Nyt en enää pelännyt niitä. Nojasin sängylle, ja Heidi hiukan laski pikkuhousujani, ja pisti. Se ei todellakaan tuntunut pahalta. Heidi ei nostanut pikkuhousuja heti ylös. Hän sanoi, että hänen piti löytää laastari. Minun teki kokoajan mieli vetää pikkuhousut ylös. Olin kuin pornoasennossa pikkuhousut vähän alas vedettyinä.

“No ei niitä nyt löydy”, huokaisi Heidi. “Mutta ei se mitään. Olisin joutunut muutenkin laskemaan niitä alas taas uudestaan, kun laitan sinut valorentoutukseen.”

Heidi pyysi minua menemään selälteen sängylle, johon nojasin. Yllättäen Heidi otta sängyn alta isokokoisen lampun, ja asetti sen selkääni vasten. Tunsin heti kuinka lämpö alkoi vaikuttamaan, kun valot pistettiin päälle. Se tuntui todella mukavalta.

“Minä piipahdan tauolle vähäksi aikaa”, Heidi sanoi. “Olet siinä noin 15 minuuttia. Se ei varmaan haittaa sinua?”

Ei tosiaankaan haitannut. Valohoito oli todella rentouttavaa. Aloin unohtamaan tämän päivän stressit. Siittimenikin alkoi jo olla normaalia levossa olevaa kokoa.

Heidi tuli takaisin 15:sta minuutin kuluttua niinkuin oli luvannut. Aloin nousta, mutta Heidi esti: “Minun täytyy vielä yksi testi”, yhtäkkiä niin reippaalta kuulostava Heidi alkoi ujostella. Hän oli selvästi kerännyt voimia tämän sanomiseen tauon aikana, mutta murtui silti. “Minun täytyy katsoa, tarkistaa, että ovatko ne laskeu... kivek...”, sopersi Heidi, enkä tajunnut mitään. Sitten yllättäen Heidi vain huudahti: “Minun on tehtävä sinulle lusikkatesti!”

Punastunut Heidi oli silminnähden helpottunut, kun sai sanottua sen. Minun mielessäni oli vain yksi sana: “Mitä!?!”

On totta, että nekin päivät minä lintsasin koulusta. En halunnut kenenkään näpertelevän kalleuksiani. Mutta että lusikkatesti? Sehän on urbaani legenda, eikä mitenkään voi olla totta! Heidi kyllä piteli lusikkaa. Piteli sitä vielä sillä tavalla kuin aikoisi käyttää sitä. Suukin oli sellaisella mutrulla, että vastaan ei olisi olisi mitään sanottavaa. Muuten Heidi itkisi.

En oikeastaan ollut kovin varma edes mitä lusikkatestillä testattiin. Katsottiinko sillä, että olivatko kivekset laskeutuneet? Testattiinko sillä erektiota?

Heidi näki ilmeeni, ja yritti rauhoittaa minua: “Ei se mitään. Sinun ei tarvitse ottaa housuja pois, tai näyttää minulle mitään. Tuo pikkuhousu on sen verran ohut, että pystyn kyllä testaamaan nekin päällä. Ei mitään syytä huoleen.”

Se oikeastaan rauhoitti minua aika paljon. Vedin pikkuhosut takaisin ylös, ja yllätyin pientä kylmyyttä, jonka tunsin taas anuksessa.

“Avaisitko vähän haaroja?” Heidi kysyi. Avasin hiukan haarojani konemaisesti. “Noniin”, sanoi Heidi suureen koitokseen valmistautuen.

Yritin olla katsomatta. Katsoin jokapuolelle, mutta en alas. Lopulta pistin silmäni vain kiinni. Tunsin alapäässä pieniä tökkäisyjä. Yritin olla välittämättä niistä. Mutta älyni alkoi sanomaan, että jokin oli pielessä. Ei lusikalla tökitä? Vaikka olin vain kuullut legendoja, niin mielestäni tämä ei nyt vastannut niitä odotuksia. Aukaisin silmäni ja vilkaisin Heidiä. Hän ei edes katsonut kohdetta päin! Hän katseli sivulle, ja hiukan vain vilkuili. Heidi oli todella punastunut. Ja söpön näköinen. Mutta hyvä tyttö, voisitko katsoa ja tehdä työsi rivakasti loppuun?

“Ah, niin totta, anteeksi”, Heidi sanoi. Hups, olin sanonut ajatukseni ääneen. Toivottavasti en huutaen. Heidi näytti todella masentuneelta ja surulliselta. Mutta sitten hän nosti leukansa ylös, ja hänen ruusun nuppu suunsa muuttui päättäväiseksi. Nyt hän tosiaan katsoi tarkasti, mielestäni liiankin tarkasti. Minua alkoi nolottamaan. Hän yritti laittaa lusikan kupiksi kiveksien alle, mutta ei onnistunut, koska siittimeni oli edessä. Se oli lepoasennossa alaspäin. “Voisitko”, Heidi aloitti, mutta ei pystynyt jatkamaan, koska punastui. Tiesin kyllä mitä hän halusi. Tiimityöskentely näytti toimivan todella hyvin, koska minun ei tarvinnut antaa minkäänlaista elettä, ja Heidi silti ymmärsi kääntyä sillä välin, kun korjasin kaluni suuntaa pikkuhousujen alla ylöspäin. Heidi tiesi täsmälleen, milloin sain suoritettua toimeni, ja hän hyökkäsi aika rivakasti tutkimaan minua.
Minulla alkoi taas turvota. Toivoin, ettei Heidi näkisi miten kaluni suureni kuin joku olisi pumpannu ilmaa siihen. Pistin taas kaiken tarmoni estääkseni sen. Mietin mielessäni kokoajan: “Puu, vaahteralehti, puu, vaahteralehti, puu, iso ruma joulupukki”, kaikkea mahdollista ei seksikästä. Ja sain sen kyllä pysäytettyä. Siihen puolitienoon. Vilkaisin, jos Heidi olisi huomannut jotain. Hyvä, ei ollut. Hän oli niin keskittynyt liikuttelemaan kiveksiäni. Kylmä metalli tuntui ohuen pikkuhousun läpi kuin sitä ei olisi ollut.

Lopulta Heidi nousi: “Kaikki näyttäisi olevan kunnossa.”

Sitten Heidi meni kirjoituspöydän luokse tekemään raporttiaan. Minä nousin. Olin helpottunut, että kaikki oli viimeinkin ohi. Kaikki oli mennyt niin väärin, mutta samalla olin jotenkin nauttinut tilanteista. Kai. Ainakin varmaan tulevaisuudessa ajattelisin näitä muistoja lämmöllä.

Lopulta, kun Hedi oli saanut kirjoitettuaan raportin, hän kääntyi minuun päin. Hän näytti olevan shokissa. Hän ei päästänyt sanaakaan suusta. Hänen vasen käsi meni suun eteen kuin estääkseen äänettömän huudon. Ihmettelin asiaa, ja sitten seurasin hänen katsettaan. Se vei minun alapäähäni. Siittimeni, joka oli vain puoliksi erektiossa, oli kuitenkin sen verran iso nyt, että se oli työntänyt vasemman kivespussini ulos pikkuhousuista.

Käännyin salamana. Yritin hätäisesti laittaa kivekseni takaisin, mutta pikkuhousu oli liian pieni. Toinnen kivespussini singahti heti ulos, kun toinen tuli sisään. Tämän kaiken keskellä kikkelini halusi kasvaa täyteen mittaansa. Se teki sen todella nopeasti, ja huomasin pian, että kaikista yrityksistä huolimatta ainostaan yksi munani pystyi enää olla pikkuhousun sisällä. Loput, siittimeni mukaan lukien olivat nyt täysin ulkona, täysin paljaana. Kaluni oli jäykistynyt täyteen mittaansa. Olin todella hätäinen, enkä saanut aikaan muuta kuin, että siittimeni heilui puolelta toiselle kurkistaen aina pikkuhousujen etumuksen takaa. Nyt, Kasti, rauhoitu. Heidi ei ole näkemässä mitä puuhaan. Olen kääntänyt hänelle selän. En edes uskaltanut vilkaista taakse. En halunut tietää mitä Heidi ajatteli minusta tällä hetkellä.

Rauhoitu. Katse kauas teenpäin, vedä syvää henkeä. Yllätyin, kun näin edessä itseni. Minulla oli tiukka pinkki pikkupöksyt, jossa oli pitsiä, ja kaluni oli aivan näkyvissä. Vain yksi kives oli piilossa pikkuhousuissa. Edessäni oli peili, josta näin itseni selvästi. Miten nololta näytinkään. Peilissä, aivan takana, näin Heidin. Hän oli katsonut toimejani alusta asti peilin kautta.

Syöksyin nopeasti housujeni luo, ja rupesin laittamaan niitä jalkaan. Siinä samassa kuulin suhinaa, kun jokin hankasi toista vasten.

Heidi piteli vasenta kättään edelleen suussaan, mutta nimetön oli jotenkin uponnut hänen hieman aukinaiseen suuhunsa. Huulet olivat uskomattoman punaiset ja kauniit. Se suhina tuli hänen oikeasta kädestään, joka oli hänen haarojen välissään, ja liikkui vimmatusti edestakaisin.

Heidi veti käteen. Hän oli niin keskittynyt omaan nautintoonsa, ettei huomannut, miten minä jäin tuijottamaan häntä silmät suurina. En voinut uskota näkemääni todeksi. Heidi veti käteensä.

Tilanne ei jäänyt päälle kauaa. Heidi huomasi pian, että katselin häntä. Samassa hän tajusi, että hän oli ruvennut vahingossa masturboimaan.

Kiusallisen hiljaisuuden vallitessa laitoin housuni jalkaan. Heidi näytti puhuvan pöydälleen: “Tätä ei sitten koskaan tapahtunut. Tästä ei kerrota kenellekään, jooko?”

En voinut muuta kuin olla samaa mieltä.

Heidi ojensi minulle venyttelykirjan ja varoi katsomasta minua silmiin. Minäkin yritin välttää kaiken katsekontaktin. “Tiistaina”, aloitti Heidi, ja keskeytin sanomalla: “Juu..”

“Kello...”
“Juu...”
“Täällä...
“Juu...”
“Varo rasittama...”
“Juu...”

Heidi ojenteli minulle kaikennäköisia paperinpaloja muistutukseksi. Otin ne vastaan vilkaisemattakaan niitä, ja sulloin ne taskuuni. Lähdin hyvästelemättä.

Niin, ja minulla on vieläkin ne pikkuhousut.



-- Casquinha