Venezuelan presidentti Hugo Chavez on
esittänyt perustuslain muutosta, joka
sallisi hänen tulla uudelleen valituksi
ilman rajoituksia.
Chavezin mukaan presidentinkautta
tulisi pidentää kuudesta seitsemään
vuoteen. Lisäksi hän haluaisi, ettei
presidentin virkakausien määrää
rajoitettaisi.
Venezuelan nykyinen perustuslaki sallii
presidentille vain kaksi kuuden vuoden
pituista virkakautta peräkkäin.
---------------------
ONKO KYSYNTÄÄ 3:LLE KAUDELLE?!
Siltä vahvasti vaikuttaisi, varsin laajoissa kansanjoukoissa.
Ajatus Halosen kolmannesta kaudesta vaan itää yhä useamman ihmisten mielissä, nyt vielä nämä huikeat gallup-tulokset sekä matka "marisemaan" lisäävät vettä myllyyn?
Kaiken lisäksi Tarja Halonen kävi mieliksenne ojentamassa itse isoa ja pahaa Putinia ja nosti marien asian valokeilaan, ojensi Häkämiestä pysymään formussaan, siivosi Supon ja taistelee vielä Stasi-listojen avaamisenkin puolesta ja yhdisti kansan asian taakse. Taitavatpa viimeisetkin vastarannan kiisket olla jo samaa mieltä mahdollisen kolmannen kauden hyvistä puolista?
Ajatelkaas nyt, vain pienen pieni perustuslain muutos ja Halosen kolmas kausi olisi mahdollinen. Kieltämättä tuota on monikin ajatellut ja pyöritellyt mielessään?
Halosella olisi loistavat mahdollisuudet jatkaa niin suosionsa kuin terveytensäkin puolesta. Miksi vaihtaa näin pystyvää ja kykenevää naista toiseen vuonna 2012?
Pitäisikö ryhtyä toimeen perustuslain muuttamiseksi? Sasi asialle muutosta valmistelemaan? Asiallisia ja perusteltuja kommentteja, kiitos.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Palstan aihe on hallitus, ei pressa. Taidat olla rähmäkäpälä.