Halonen 3:lle kaudelle

ONKO KYSYNTÄÄ 3:LLE KAUDELLE?!

Siltä vahvasti vaikuttaisi, varsin laajoissa kansanjoukoissa.

Ajatus Halosen kolmannesta kaudesta vaan itää yhä useamman ihmisten mielissä, nyt vielä nämä huikeat gallup-tulokset sekä matka "marisemaan" lisäävät vettä myllyyn?

Kaiken lisäksi Tarja Halonen kävi mieliksenne ojentamassa itse isoa ja pahaa Putinia ja nosti marien asian valokeilaan, ojensi Häkämiestä pysymään formussaan, siivosi Supon ja taistelee vielä Stasi-listojen avaamisenkin puolesta ja yhdisti kansan asian taakse. Taitavatpa viimeisetkin vastarannan kiisket olla jo samaa mieltä mahdollisen kolmannen kauden hyvistä puolista?

Ajatelkaas nyt, vain pienen pieni perustuslain muutos ja Halosen kolmas kausi olisi mahdollinen. Kieltämättä tuota on monikin ajatellut ja pyöritellyt mielessään?

Halosella olisi loistavat mahdollisuudet jatkaa niin suosionsa kuin terveytensäkin puolesta. Miksi vaihtaa näin pystyvää ja kykenevää naista toiseen vuonna 2012?

Pitäisikö ryhtyä toimeen perustuslain muuttamiseksi? Sasi asialle muutosta valmistelemaan.
4258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Venezuelan presidentti Hugo Chavez on
esittänyt perustuslain muutosta, joka
sallisi hänen tulla uudelleen valituksi
ilman rajoituksia.

Chavezin mukaan presidentinkautta
tulisi pidentää kuudesta seitsemään
vuoteen. Lisäksi hän haluaisi, ettei
presidentin virkakausien määrää
rajoitettaisi.


Venezuelan nykyinen perustuslaki sallii
presidentille vain kaksi kuuden vuoden
pituista virkakautta peräkkäin.

Äänestä

... muuteta. Ja nyt on muutenkin tilaisuus päästä eroon sossupresidenttien putkesta. Niinistö ja Väyrynen esiintyvät aktiivisesti politiikan saralla nykyään. Kumpikin näyttää tekevän työtä presidentinvaalin hyväksi.

Presidentin tehtävähän ei ole kovin kummoinen uuden perustuslain oloissa. Eikä siihen kannatakaan uhrata nuorta työkykyistä miestä. Siksi Vanhasen ehdokkuudesta on turha puhua, maa tarvitsee päämnisterin vielä ensi vuosikymmenelläkin. Mutta vanhemmalle herrasmiehelle se tehtävä sopii. Niinpä Väyrysesta tai Niinistöstä tulisi sopiva presidentti.

Äänestä
  • kunhan halonen poistuu niin alkaa tapahtuun

    Äänestä

Poikkeuslailla ilman vaaleja kuten Kekkonen 1978.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pyydetäänkö toverit ? kirjoitti:

ONKO KYSYNTÄÄ 3:LLE KAUDELLE?!

Siltä vahvasti vaikuttaisi, varsin laajoissa kansanjoukoissa.

Ajatus Halosen kolmannesta kaudesta vaan itää yhä useamman ihmisten mielissä, nyt vielä nämä huikeat gallup-tulokset sekä matka "marisemaan" lisäävät vettä myllyyn?

Kaiken lisäksi Tarja Halonen kävi mieliksenne ojentamassa itse isoa ja pahaa Putinia ja nosti marien asian valokeilaan, ojensi Häkämiestä pysymään formussaan, siivosi Supon ja taistelee vielä Stasi-listojen avaamisenkin puolesta ja yhdisti kansan asian taakse. Taitavatpa viimeisetkin vastarannan kiisket olla jo samaa mieltä mahdollisen kolmannen kauden hyvistä puolista?

Ajatelkaas nyt, vain pienen pieni perustuslain muutos ja Halosen kolmas kausi olisi mahdollinen. Kieltämättä tuota on monikin ajatellut ja pyöritellyt mielessään?

Halosella olisi loistavat mahdollisuudet jatkaa niin suosionsa kuin terveytensäkin puolesta. Miksi vaihtaa näin pystyvää ja kykenevää naista toiseen vuonna 2012?

Pitäisikö ryhtyä toimeen perustuslain muuttamiseksi? Sasi asialle muutosta valmistelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu