Worldnoni

Olli on tehnyt kesän aikana syväluotaavaa tutkiskelua ja päätynyt lopputulokseen että Worldnonin sivuston on paras, jopa paremman kuin Nonitieto.fi.

"Worldnoni on noussut parhaaksi noni-sivustoksi. Siellä on mm. käyttäjäkokemuksia, jokaisen nimi, kuva ja ikä on mainittu. http://www.worldnoni.org/testinonials.htm
Käyttäjäkokemuksia on useita satoja, ehkä tuhatkin. Huomionarvoista on se, että varsin moni kertoo lääkärin suositelleen hänelle nonia.

Sivustolla on myös laaja osasto: How Noni Works on Diseases, jossa kerrotaan mitkä nonin vaikuttavat aineet purevat kuhunkin noin sataan eri sairauteen. Millään muulla sivustolla ei ole mitään vastaavaa.

Sivustolla on myös viime vuoden noni-konferenssin aineistot, yhteenvedot eli abstraktit sekä alustukset Power Point -tiedostona.

Sivustoon on viime aikoina lisätty vielä kohta Scientific Tips About Noni, joka on suomennettuna tällä sivustolla.

Worldnonin takana on intialainen tutkimussäätiö ja sen parikymmentä tutkijaa, kaikki tohtoreita, osa professoreita. Säätiön tutkimustoiminta jakautuu neljään osaan, mukaan lukien nonin viljelyn tutkiminen ja kehittäminen, lisäksi nonin teoreettinen ja kliininen tutkimus.

Seuraava nonikonferenssi pidetään lokakuussa ja sen jälkeen julkistetaan säätiön ensimmäisen täyden vuoden tutkimustulokset.

www.worldnoni.org

Olli Lind
työtön tietokirjailija, suunnittelija,
kouluttaja"
3287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se on ihmeellinen aine tuo noni, puree sairauteen kuin sairauteen. Kyllä tuollainen ihmeaine pitäisi saada myyntiin tänne meillekin. On sen oltava tehokas jos kerran tohtorit ja rohvessorit näin sanoo.

Äänestä

Vilkasin tuosta worldnonista muutamaa kohtaa, allergia, ylipaino, astma yms.
Ihmeellisesti kaikki todistukset oli intialaisilta?

Äänestä
  • halvimmalla eikä kukaan kysele turhia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on paras kirjoitti:

Olli on tehnyt kesän aikana syväluotaavaa tutkiskelua ja päätynyt lopputulokseen että Worldnonin sivuston on paras, jopa paremman kuin Nonitieto.fi.

"Worldnoni on noussut parhaaksi noni-sivustoksi. Siellä on mm. käyttäjäkokemuksia, jokaisen nimi, kuva ja ikä on mainittu. http://www.worldnoni.org/testinonials.htm
Käyttäjäkokemuksia on useita satoja, ehkä tuhatkin. Huomionarvoista on se, että varsin moni kertoo lääkärin suositelleen hänelle nonia.

Sivustolla on myös laaja osasto: How Noni Works on Diseases, jossa kerrotaan mitkä nonin vaikuttavat aineet purevat kuhunkin noin sataan eri sairauteen. Millään muulla sivustolla ei ole mitään vastaavaa.

Sivustolla on myös viime vuoden noni-konferenssin aineistot, yhteenvedot eli abstraktit sekä alustukset Power Point -tiedostona.

Sivustoon on viime aikoina lisätty vielä kohta Scientific Tips About Noni, joka on suomennettuna tällä sivustolla.

Worldnonin takana on intialainen tutkimussäätiö ja sen parikymmentä tutkijaa, kaikki tohtoreita, osa professoreita. Säätiön tutkimustoiminta jakautuu neljään osaan, mukaan lukien nonin viljelyn tutkiminen ja kehittäminen, lisäksi nonin teoreettinen ja kliininen tutkimus.

Seuraava nonikonferenssi pidetään lokakuussa ja sen jälkeen julkistetaan säätiön ensimmäisen täyden vuoden tutkimustulokset.

www.worldnoni.org

Olli Lind
työtön tietokirjailija, suunnittelija,
kouluttaja"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu