Jouduin unessa sähkötuoliin

Olen mielestäni aivan normaali kolmekymppinen suomalainen akateemisesti koulutettu nainen, mutta näen toisinaan erikoisia unia. Kaiken huippu oli kuitenkin uni, jonka näin viime lauantain vastaisena yönä.
Uneni aluksi olin yksinäni huoneessa, jonka ikkunassa oli kalterit. Tajusin heti olevani vankilassa. Minulla oli myös päällä jonkinlainen vanginpuku, valkoinen lyhythihainen napitettu kauluspaita ja valkoiset housut.
Uneni jatkui siten, että selliini tuli naispuolinen univormuun pukeutunut vanginvartija. Kysyin vartijalta miksi olin vangittuna. Hän vastasi, että olin tehnyt murhan, ja että minut olisi tuomittu kuolemaan sähkötuolissa. Sain myös tietää, että teloituspäiväni olisi koittanut.
Ihmettelin miksi minut oli tuomittu, koska en muistanut murhanneeni ketään. Yritin kysyä vanginvartijalta kenet olin muka murhannut, mutten saanut vastausta. Sen sijaan vartija käski minun mennä suihkuun. Tottelin häntä, riisuuduin ja menin sellini yhteydessä olevaan pieneen kylpyhuoneeseen. Tuossa huoneessa oli peili ja näin siitä itseni sellaisena kuin olen, 180-senttisenä ja satakiloisena naisena. Samalla mieleeni tulivat kaikki elämäni epäonnistumiset, huono onneni rakkauselämässä ja pätkätyöt. Sitten tunsin yllättävää helpotusta. Ajattelin, että pian olisin kuollut eikä tarvitsisi murehtia mistään. Niin peseydyin unessani rauhallisella mielellä ja kuivasin vartaloni isoon valkoiseen pyyhkeeseen.
Uneni jatkui siten, että vanginvartija käski minun pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Ihmettelin hieman, kun vaatekertaan kuului vain valkoinen lyhythihainen napitettu kauluspaita ja tummat lyhyet alushousut, muttei ollenkaan aluspaitaa tai rintaliivejä. Pukeuduin kuitenkin vaatteisiin niin kuin vanginvartija käski.
Kun olin pukeutunut, vanginvartija saatteli minut ulos sellistäni, ja aloimme kävellä pitkää käytävää pitkin. Hetken aikaa pohdin mielessäni voisinko kolkata minua huomattavasti lyhyemmän vanginvartijan ja paeta, mutta sitten ajattelin, ettei se kannattaisi.
Kun olin kävellyt vanginvartijan kanssa käytävän päähän, hän avasi oven ja johdatti minut tyhjään huoneeseen, jonka keskellä oli jakkara. Vartija istutti minut jakkaralle ja otti esiin tukanleikkuukoneen. Sitten hän leikkasi kaikki hiukseni. Parturoinnin jälkeen vartija johdatti minut ulos huoneesta ja aloimme taas kävellä käytävää pitkin.
Lopulta vartija aukaisi taas erään huoneen oven, ja näin huoneessa useita naispuolisia vanginvartijoita, sekä valkotakkisen nuoren naislääkärin. Huoneen perällä oli sähkötuoli. Minut huoneeseen tuonut vartija talutti minut sähkötuolin luo ja käski istua siihen. Tein niin kuin hän käski, ja käteni ja jalkani sidottiin remmeillä tuoliin. Myös vartaloni sidottiin tuoliin vatsan yli vedetyllä remmellä.
Kun minut oli istutettu sähkötuoliin, vanginvartija kastoi pesusienen vesisankoon ja laittoi märän pesusienen päähäni. Tajusin, että tuo tehtiin sen vuoksi, että sähkö johtuisi märän pesusienen kautta paremmin aivoihini. Sienen päälle vartija asetti metallikypärän, joka kiinnitettiin hihnalla leukani alle. Sitten päähäni laitettiin huppu, ja tunsin kuinka pääni sidottiin tuoliin kasvojen yli vedettävällä remmellä.
Hetken kuluttua kuulin rätinää ja tunsin sähkövirran kulkevan kehoni läpi. Seuraavassa hetkessä tunsin oloni hyvin kevyeksi ja tunsin irtoavani ruumiistani. Sitten aloin seurata teloitustani ikään kuin ulkoa päin. Näin sähkötuolissa kouristelevan ruumiini ja ympärillä seisovat vartijat. Näin myös ilmassa savua ja kuulin rätinää. Yhtäkkiä savu hälveni ja rätinä lakkasi.
Katselin ikään kuin yläviistosta, kun lääkärintakkiin pukeutunut nainen asteli sähkötuolissa istuvan ruumiini luo, avasi paitani nappeja ja painoi stetoskoopin paljaaseen rintaani. Sitten lääkäri totesi minun olevan kuollut. Kuulin tuon aivan selvästi ja ajattelin, että tällaistako se kuolemanjälkeinen elämä onkin. Pystyin ajattelemaan selkeästi, mutta olin irronnut ruumiistani.
Lääkäri kehotti vanginvartijoita irrottamaan ruumiini sähkötuolista vasta sitten kun olisin hieman jäähtynyt. Vartijat odottivatkin hetkisen ennen kuin näin heidän irrottavan ruumiini sähtötuolista. Sitten he nostivat velton ruumiini jonkinlaisille ruumiskärryille. Katsoin itseäni taas ylhäältäpäin ja näin, ettei ruumiissani ollut pahoja vammoja. Päässäni oli tosin hieman palovammoja, ja kasvoni olivat sinipunertavat. Lisäksi suuni oli auki, ja kieli oli työntynyt jonkin verran ulos suusta. Huomasin myös, että kärryillä lojuvan ruumiini jalkoväli oli märkä. Olin siis teloituksen aikana virtsannut alleni, ja tunsin siitä hieman häpeää.
Seurasin kuinka vanginvartijat työnsivät ruumiini kärryillä jonkinlaiseen ruumishuoneeseen ja riisuivat ruumiini alastomaksi. Sitten näin kuinka he pesivät ruumiini ja peittivät sen lakanalla. Sen jälkeen he työnsivät ruumiini jonkinlaiseen kylmäkaappiin.
Tässä välissä uneni jatkui siten, että henkeni lähti siinä vaeltelemaan pois vankilasta. Näin seuraavassa hetkessä lapsuudenkotini ja sitten vanhan mummolani sekä entisen kouluni. Sitten palasin jostain syystä taas vankilan ruumishuoneelle ja näin ruumiini makaamassa ruumiinavauspöydällä.
Pöydän ympärillä oli sama naislääkäri joka oli todennut minut kuolleeksi sekä kaksi sairaanhoitajaa. Sitten näin miten minulle tehtiin ruumiinavaus. Ensin päänahkani skalpeerattiin ja kalloni sahattiin auki. Sitten näin miten lääkäri punnitsi, viipaloi ja tutki aivoni. Kuulin hänen puhuvankin jotain, mutten saanut sanoista selvää. Kun lääkäri oli tutkinut aivoni, näin hänen viiltävän rintalastani auki ja levittävän sen. Sitten hän nosti yksitellen sisäelimiäni tutkittaviksi. Tämän jälkeen lääkäri hakkasi selkärankani halki ja tutki selkäytimen.
Katsoin tuota ruumiinavaustani aikansa, ja näin kuinka sen lopuksi ruumiini viillot ommeltiin kiinni niin, että vartalooni tuli tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki. Sitten henkeni lähti taas vaeltelemaan muualle, ja näin seuraavaksi nykyisen kotini ja viimeisimmän työpaikkani. Näin siellä kaiken olevan ennallaan ja hyvin. Pohdin mielessäni, ettei se kuolema ollutkaan niin kamala kokemus, mutta sitten henkeni palasi jälleen vankilaan, ja tällä kertaa eräänlaiseen kappeliin. Siellä näin keskellä avonaisen valkoisen ruumisarkun ja itseni makaamassa tuossa arkussa. Arkun vierellä seisoivat vanhempani ja itkivät katkerasti. Yritin huutaa heille ylhäältäpäin, että minulla oli kaikki hyvin, ja että elämä jatkuu kuoleman jälkeen, mutta huomasin pian, etteivät he kuulleet huutoani vaan itkivät entistä katkerammin. Sitten minullekin tuli ensimmäistä kertaa uneni aikana paha olo, kun näin vanhempieni tuskan. Ei ollutkaan niin helppoa olla kuollut.
Sitten heräsin ja huomasin olevani omassa sängyssäni ilmielävänä. Hiuksenikin olivat tallella eikä vartalossani ollut mitään ruumiinavausviiltoja. Huokasin helpotuksesta, mutta kirjoitin uneni muistiin, ja tuon muistiinpanon pohjalta kirjoitin tämänkin tarinan. En tiedä mitä uneni mahdollisesti merkitsee, mutta se saattoi syntyä alitajunnassani sen vuoksi, että olen katsellut joitain toimintaelokuvia ja tv-sarjoja, jotka hieman muistuttavat tapahtumiltaan uniseikkailuani, mutta mikään yksittäinen näkemäni elokuva tuskin on ollut uneni innoittajana.