unessa alasti

bea--

Olen toistuvasti nähnyt unta, jossa olen alasti. En ole kokenut sitä mitenkään ahdistavana tai nolona (siis niissä unissa). Joissakin näistä vaatteet ovat hukassa ja yritän löytää niitä, ja toisissa ne vain katoavat päältäni mutten edes yritä löytää niitä tai laittaa niitä takaisin päälleni. Kaikissa näissä unissa on ollut muita ihmisiä (ei ketään tuttuja tosin), jotka yleensä ovat pitäneet alastomuuttani täysin normaalina. Jokaisessa näistä unista olen myös tekemässä jotain kun vaatteet katoavat. Paitsi toissayönä näkemässäni unessa jossa olin ilmeisesti tarkoituksella ottanut vaatteet pois, koska halusin keikistellä avonaisen ikkunan edessä jotta ikkunan toisella puolella olevat teinipojat näkisivät...

Mitäköhän voisi tarkoittaa?

3

2707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös samallaisia

      itse olen myös nähnyt, en nyt voi sanoa, että usein tai toistuvasti, mutta monia kertoja kuitenkin unia, joissa olen kokoajan alasti tai sitten osan aikaa.
      uneni ovat samantyyppisiä kuin sinulla: huomaan yhtäkkiä olevani alasti keskellä toria ja ihmiset ympärillä eivät ole tuttujani.

      ero sinun uniisi on, että itse häpeän suunnattomasti aina unessa, kun huomaan, että olen alasti! olen miettinyt, että tunne saattaa johtua ihan vain siitä , että olen _ainoa_ joka on alasti, jolloin en tunne kuuluvani joukkoon ja saan ylimääräistä huomiota. Kropastani olen kyllä ihan ylpeä, mutta eipä se paljon auta tilannetta, kun huomaan olevani alasti unessa.

      Olen usein miettinyt, että näenkö näitä alaston-unia ylimääräisen paljon, vai näkevätkö muutkin näitä?

      Ja tosiaan, mitä ihmettä tuollaiset unet merkitsevät...?

      • Angi *

        ettet olisi liian avomielinen, ettet kertoilisi kaikkea itsestäsi. Nämä asiat joista juttelet eivät aina mene perille kuten olet tarkoittanut. Koska ne usein muuttuvat ihmisten korvissa ja aivoissa toisen muotoiseksi, saaden tuntumaan asiat vääristyneiltä. Alastomuus on myös merkki ilmitulosta.


    • Laurami

      unessa, etenkin jos se tuntuu luonnolliselta eikä hävettävältä, kertoo rehellisyydestä. Joskus se on merkki siitä että toivoisit olevasi seksuaalisesti vapautuneempi. Jos häpeät alastomuuttasi, toivot että kertoisit totuuden jostakin asiasta, tai kertoo pelostasi että jotkut pitävät sinua tekopyhänä. Joskus se kertoo pelosta että salassa pitämäsi asiat paljastuvat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe