Net Anttilassa oli mahdollisuus kuunnella Annan uudelta levyltä näyteitä. Luulin oikeasti, että hänen levynsä on cover-levy. Niin samanlaisia kappaleet on kuin radiosoitoissa olevat saman genren kappaleet. Silkkaa niekuttelua takakireällä äänellä. Nyt laulaa täysin hänelle sopimatonta musaa. Noi portugalin-kieliset kappaleet oli kivoja, niissä Anna ääni pääsee oikeuksiinsa. Ari taas laulaa vapautuneesti eikä jännityksestä ole tietoakaan. Vaikka levyt on eri genreistä ja niitä ei voi suoraan verrata niin näytteiden perusteella en Annan levyä ostaisi. Kaikkea hyvää vaan yritykselle, tuskin Arin listamenestykseen yltää.
Arin levy
vs Annan levy
20860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
tykännyt ollenkaan. Mun kohdalla johtuu siitä, että ton tyylinen musa ei oo mun mieleistä.
biisejä. Voihan se olla hyväkin, kuka tietää, mutta tuskin ostan levyä kun ostan yleensäkin aika vähän ja en koskaan mitään poppia. Tosin Amy Winehousen levy tuli hankittua, mutta sehän onkin Rn'B:ä. Ei mulla silti ole mitään Annan menestymistä vastaan.
Sen ekan sinkun Annan levyltä olen kuullut kerran, end of love tai jotain. Ei hyvä mun mielestä, muttei sysipaskakaan.
Onhan toi Ari saanut jo elvistellä paalupaikalla koko kesän. Luulen kyllä että Annakin saa hyvän myynnin levylleen, tuskin fanit ovat häntä vielä unohtaneet, varsinkin kun on jonkun verran keikkaillutkin. Video kantsis saada aika pian pyörimään musakanaville.
tollasta musaa. Liian kesyä.
minäkään ostaisi, mutta se johtuu ihan siitä, että olen hevin ystävä. En minä Arin levyä siksi ostanut, että on Idols-voittaja, joten en osta Annankaan levyä, koska on Idols-kakkonen.
Näytteet kävin kuuntelemassa ja kyllä Annan ääni kaunneimmalta kuulostaa espanjan (vai portugalin) kielellä.
Annalle toivon kuitenkin hyvää menestystä koska en ole ilkeä ihminen eikä Annan menestys ole Arilta pois.
Idols-puolelle. anna taablaa tyylillään, keskitytään me nyt vaan täällä arilandiassa meiän arskaan.
kadehduttaako? Pelottaako pieni Anna tyttö? Ootko euroopan omistaja? Osaatko muuta kuin tsättäillä?
Ootko koskaan aatellu pistää välejä poikki internetin kanssa? Etkö? tekis kuitenkin hyvää sun mielenterveydelle.
Niin metsä vastaa kun sinne huutaa eli ota ite myönteisempi ote asioihin niin et saa vettä niskaas.
pienoinen. Jatketaan viitoittamallasi kysymymyslauseiden tiellä: miksi tämä avaus on Ari-palstalla? Mitä tekemistä tällä avauksella on Ari Koivusen musiikin kanssa?
nyt vertaillaan kahden artistin levyjä ja musiikkia. Idolslandia on kuollut ja kuopattu.
palstalla on tarkoitus keskustella AK:n musiikista. ehkä mulle vielä avautuu miten AA ja r'n'b liittyy tähän kuvioon.
jos ihan hassuksi heittäytyisi, niin tässähän voisi kuvitella, että joillekin on aria ja arin musiikkia tärkeämpää hänen levynsä menestys virtuaalisessa kilpailussa muiden artistien levyjä vastaan.
Arin ääni kuulostaa tytöltä, Annan ääni kuulostaa mieheltä. Kummatkin on idioottimaisen idols-koneiston tuotteita, ilman taiteellista arvoa. Sanoisinkin että Ari :DDDDD/:DDDDD, Anna: :DDDDD/:DDDDD
sopivat lääkkeet jeesaavat. Hassuja nuo jakolaskut viestisi lopussa.
verrata keskenään. Mulla ei mitään Annaa vastaan, mut en diggaa tollasta musaa. Kuuntelen poppiksilta vain muutamia legendoja ja niitäkin harvoin.
Ja kaikki vertailu tosiaan pois. Mua ärsyttää, ihmiset, jotka eivät pääse idolsista yli. Jos jotain pitäisi/on pakko verrata niin kahden saman genren artistin musiikkia keskenään. Eli Annan ja Arin levyjä ei voi verrata.
Annan levystä sen verran, että mielenkiinnosta kävin kuuntelemassa nuo näytteet, koska Annalla on mielestäni upea ja persoonallinen ääni. Tämä ääni ei vaan valitettavasti tullut esille noissa näytteissä. No levyä en kuitenkaan aio ostaa, koska en pidä ko musagenrestä. Odotin ehkä vähemmän R´nB musaa ja enemmän poppia, mutta ei se sitä oikeen ole. En siis pitänyt, mutta syy ei ole varamsti Annassa tai biiseissä vaan siinä, etten genren musasta yleensäkään pidä.
Onnea Annan musiikki uraan!
Luulin että Annan levy on enimmäkseen poppia. Pitäisköhän kuunnella uudestaan ne näytteet ja/tai ladata pari biisiä koneelle.
En kyllä tykkää tän hetkisestä amerikkalaisesta rnb:stä mutta Amy Winehousesta diggaan. Jos Annan biisit on samantyyppisiä, niin ehkä saatan innostuakin, kuka tietää.
Eihän nuo biisit ole RnB:tä nähnytkään. Täyttä poppia se on. Valitettavasti.
Anna voittaa Arin ylivoimaisesti ainakin englannin lausumisessa. Arilla oli niin outoja suomalaispojan väännöksiä sanoissa.
muunkinmaailaiset et oma pohja näkyy ja sen pitääkin näkyä. Eikä ne sitä korjaa eikä häpeile. Anti mennä vaan omista lähtökohdista käsin. Ei tarvii olla samiksii anglojen eikä jenkkien kaa.
Esimerkiksi tuo Christina Aguilera kopiossa Anna ääntää englantia todella epäselvästi. Luulin ensin että tämäkö se espanjalainen kipale olikin. Ja pitää ottaa huomioon, että Annalla on sentäs ollut aikaa hioa tuollaiset asiat kuntoon mitä taas Arilla ei ollut ja on sitä itsekin harmitellut.
Mutta yleisesti ottaen suomalaiset ovat minusta turhan kriittisiä näissä ääntämisasioissa. Ei se niin tärkeä asia ole.
Ei pärjää muuten Anna alkuunkaan enkun ääntämisessä Arille. Ei Arikaan täydellisesti äännä, mutta Annan ainakin kaiken järjen mukaan pitäisi niin tehdä! Tämä kommentti kumpoaa siitä, että Anna on asunut osan elämästään Portugalissa ja vauvasta saakka puhunut muutakin kuin suomea, joka pitäisi kuulua ääntämisessä, siis sen luonnollisuudessa mutta ei kuulu! Annan biiseissä esimerkiksi S suhisee todella ärsyttävästi joka biisissä.