Astelin hitaasti koulun käytävillä. Mietin pitäisikö minun kävellä kovempaan vauhtiin sillä siten pääsisin nopeasti luokkaan. En voinut päättää, joten lisäsin hiukan vautia.
"Alexia!" joku huusi. Katsahdin hämmästyneenä taakseni. Ihanan näköinen poika jolla oli mustat hiukset ja ihanan siniset silmät huitoi minulle. Minulleko vai? No ei, se oli rinnakkaisluokan Aleksia joka tuli minua vastaan. "Tuskinpa joku nyt sulle huutais, älä kuvittele!", hän sanoi ivallisesti purjehtien ohitseni omahyväisen näköisenä. Huokaisin. Tästä lähtien en ikinä kuuntelisi heitä, sillä - ajatukseni katkesi kun koulun kello soi. Äkkiä lokerolle! En halunnut mistään hinnasta jäädä pois kuvaamataidon tunnilta. Rakastin taidetta yli kaiken. Jopa rumpujenkin soitto hävisi taiteelle. Juoksin lokerolleni, tyrkkäsin matematiikan kirjan sisälle, ja löin oven kiinni. Juoksin tunnille. Vastaani osui yhtäkkiä poika, se sama jonka olin luullut vilkuttavan minulle.
* * *
Ollessani yksin kotona - taas, ajattelin Kristeriä. Yksikään poika ei ikinä ollut katsonut mustia pitkiä hiuksiani, tai vihreitä silmiäni niinkuin Krister oli katsonut. Mutta ei, hän oli Aleksian kanssa yhdessä, heillä oli kivaa. Krister katsoi paljon syvemmälle Aleksian vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiään. Joskin Aleksian silmät olivat siniset mutta haaleansiniset. Ei niin hienot kuin hänellä oli.Aleksia oli muutenkin niin noitamainen. Mutta Krister ei huomannut sitä. Alexia säikähti kun ovi aukesi ja äiti astui sisälle. "Kulta,minulla on loistavia uutisia", äiti lörpötteli iloisesti. "Pääsit siihen kuvataidekouluun!Eikö olekin ihanaa? Olen tosi ylpeä sinusta!" Alexia nielaisi palan kurkustaan. Mutta, entä nyt kun Krister oli puhunut hänen kanssaan ja kaiken lisäksi vielä... - "Alexia?", äiti kutsui. "Joo tosi kivaa!" Alexia sanoi vaisusti. Äidin takia vain. Äiti oli tosi ylpeä hänestä ja - Alexia ei vain voinut sanoa että hän ei ollut varma, halusiko hän enään sinne.
"Alexia!" joku huusi. Katsahdin hämmästyneenä taakseni. Ihanan näköinen poika jolla oli mustat hiukset ja ihanan siniset silmät huitoi minulle. Minulleko vai? No ei, se oli rinnakkaisluokan Aleksia joka tuli minua vastaan. "Tuskinpa joku nyt sulle huutais, älä kuvittele!", hän sanoi ivallisesti purjehtien ohitseni omahyväisen näköisenä. Huokaisin. Tästä lähtien en ikinä kuuntelisi heitä, sillä - ajatukseni katkesi kun koulun kello soi. Äkkiä lokerolle! En halunnut mistään hinnasta jäädä pois kuvaamataidon tunnilta. Rakastin taidetta yli kaiken. Jopa rumpujenkin soitto hävisi taiteelle. Juoksin lokerolleni, tyrkkäsin matematiikan kirjan sisälle, ja löin oven kiinni. Juoksin tunnille. Vastaani osui yhtäkkiä poika, se sama jonka olin luullut vilkuttavan minulle.
* * *
Ollessani yksin kotona - taas, ajattelin Kristeriä. Yksikään poika ei ikinä ollut katsonut mustia pitkiä hiuksiani, tai vihreitä silmiäni niinkuin Krister oli katsonut. Mutta ei, hän oli Aleksian kanssa yhdessä, heillä oli kivaa. Krister katsoi paljon syvemmälle Aleksian vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiään. Joskin Aleksian silmät olivat siniset mutta haaleansiniset. Ei niin hienot kuin hänellä oli.Aleksia oli muutenkin niin noitamainen. Mutta Krister ei huomannut sitä. Alexia säikähti kun ovi aukesi ja äiti astui sisälle. "Kulta,minulla on loistavia uutisia", äiti lörpötteli iloisesti. "Pääsit siihen kuvataidekouluun!Eikö olekin ihanaa? Olen tosi ylpeä sinusta!" Alexia nielaisi palan kurkustaan. Mutta, entä nyt kun Krister oli puhunut hänen kanssaan ja kaiken lisäksi vielä... - "Alexia?", äiti kutsui. "Joo tosi kivaa!" Alexia sanoi vaisusti. Äidin takia vain. Äiti oli tosi ylpeä hänestä ja - Alexia ei vain voinut sanoa että hän ei ollut varma, halusiko hän enään sinne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan tähän aluks vaan... toi alku oli vähän sekava koska vuoropuheet meni sekaisin, kai te ite huomasitte? Sorry...=) Pistäkää hei kommenttii...
* * *
Alexia astui uuteen kouluunsa. Oppilaita virtasi käytävillä. "Miksi minä ikinä suostuinkaan tähän" Alexia ajatteli. Hänelle tuli taas mieleen Krister. Koulun kello soi ja Alexialle tuli kiire etsiä luokka numero 89. Täällä luokat oli numeroitu, ja tässä koulussa oli ala-aste, ylä-aste ja lukio! Luokkia oli varmaan miljoona. Niinpä Alexian täytyi kysyä joltain. "Anteeksi, missä on luokka 89?" hän kysyi tytöltä jolla oli pitkät vaaleat hiukset. "Minä voin näyttää tietä, olen itse menossa sinne päin" tyttö vastasi. Matkan varrella hän esitteli itsensä. Tytön nimi oli Kristy ja hän oli supermukava. Kun he vihdoin pääsivät luokkiinsa, Alexia oli riemuissaan. Hän oli saanut uuden ystävän hetkessä. Ehkä tämä ei ollutkaan niin huono ajatus, hän ajatteli.
Koulupäivän jälkeen hän asteli bussipysäkille. Hän olisi mielellään kävellyt Kristyn kanssa mutta tämä pääsisi koulusta myöhemmin. Bussipysäkki oli täynnä iloisia oppilaita. Hän istui penkille ikkunan viereen, ja pian hänen viereensä istahti poika joka oli nuorempi Alexiaa. "Moi, olet Aleksei. Kuka olet?" poika kysyi. "Alexia. Millä luokalla olet?"
Poika huokaisi. "Aina kaikki kysyvät tuota. Olen vuotta nuorempi kuin sinä. Viidesluokkalainen."
"Mitä sillä on väliä?" kysyi Alexia.
"No, kukaan ei halua puhua viidesluokkalaisen kakaran kanssa."
"Mutta minä haluan" Alexia vastasi niin nopeasti, ettei edes miettinyt mitä suustaan päästi. Hän punastui.
"Hyvä, sillä olet ainoa järkevä. Pidätkö koirista?" poika katseli Alexian reppua jossa oli iso susikoiran tarra. "Kyllä, pidän tosi paljon. Erityisesti susikoirista, ja bordercollieista."
Koko matkan kotiin Alexia ja Aleksei puhuivat koirista. Kummatkin olivat hulluina koiriin.
Jäädessään pois bussista Alexia mietti, ettei päivä voisi olla yhtään parempi.
Mutta eikö, sen hän huomasi kotona. Kun hän käveli pihalla, hän näki Kristerin. "Moi!" he huusivat. He juttelivat pihalla viisitoista minuuttia jonka jälkeen Alexia meni kotiin kylpyyn. Hän päätti muuttua.
* * *
Mun mielestä tää sun novellis on hyvä, ainakin tosi kiinnostava. Mutta mä odotan innolla, että mitä se Krister miettii..? Oot näköjään tahallaas jättänyt sen kirjottamatta.. x) no mut hei jatka ihmeessä...=)
Josh on oikeessa, tää on hyvä=) Tästä lähin mä katon nää sun juttus, oikeesti. Ja teille rakkaat ystävät, joudutte odottaa noin päivän tai pari ennen kun mä julkasen mun stoorin... sen mä oon tehny vuodessa joten hei se oikeesti on sairaan pitkä. Varautukaa ystävät=)
Mua kiinnostaa myös se, et minkä ikäsii ootte?
Spyro, mä luulen et sun nimes on... hmm. Heitetään vaikkapa Julia. Tuskin oli oikein vai sattuiko ihme?
Mäkin oon 13 x) Tässähän on kunnon kerho..
MISSÄ te ootte, Spyro ja Josh??
Miss ya...
Ja Josh, kissejä sullekin x)
*BiG HuG*
...13 vuotta. Ja muuten, kai te myös huomasitte että tää mun novelli oli tositarina, joten oikeesti mun nimi on Alexia. Mä pidän mun nimestä ja mulla on oikeesti kauhee vihollinen. Mä VIHAAN sitä. Yli kaiken., Mutta pelkäämpä että joudun kohta lähtee. Ostaa kännykkä kuoria.
Eli moikka=)
.. 13 vuotta! Samat mulla, pitää mennä harkkohin. See Ya! *Kiss kiss*