Minun on vaikea antaa anteeksi sitä, että minut on kasvatettu vl-maailmaan - joka ei yksinkertaisesti toimi - muuta kuin sen yhteisön sisällä - ja jos ei ole mäihää - niin kuin ei minulla ollut - on kauhean vaikea saada kiinni Elämästä sitten kun on huomannut joskus kypsyttyään aikuiseksi että elämän edellytyksiä seurakunta ei sen ikäiselle enää tarjoa (ellei ollut mäihää) - rajoituksia kylläkin -- ja sitten pitää opetella aivan uusi käsitysmalli elämästä, jos ei halua lahota seurapenkkiin -- ja se on hankalaa
maailma ei toimi niin
kuin uskotellaan
3261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
antautua sellaiseen elämäntyyliin, johon ei ole tottunut. Mielestäni kuitenkin kieltäymyksien kautta kulkeva , jalat maassa- elämä voi olla uskon jättämisen jälkeen ihan järkevä. Ei kannata rynnätä siihen , mikä ei tunnu itsestä hyvältä.
Saat kaiken myötätuntoni! Koen ymmärtäväni sinun tuntojasi. Itse asiassa tämä tunne on täysin luonnollinen kokemus ja ymmärrettävä seuraamus:
"Minun on vaikea antaa anteeksi sitä, että minut on kasvatettu vl-maailmaan "
...sillä emmehän me voineet sitä itse valita, millaiseen perheeseen ja ksvuympäristöön satuimme syntymään.
Mutta syvemmin kun asioita on miettinyt, juuri anteeksi antaminen omille vanhemmille ja kaikille niille vl-liikkeen julmureille on ainut tie selvitytyä terveen krijoihin... ja hyvään omana aikuisen elämään.
Ei niin että heidän ajatuksensa ja menettelynsä hyväksyisi. Ei.
Mutta on hyväksyttävä, että niin vain sattui käymään, että itse joutui sielullisen riistokasvatuksen uhriksi. Lapsen oma minuus ja persoonallisuus ei tullut tunnistetuksi eikä hvyäksytyksi. Rakkaus olikin ehdollista ja elämä oikeanlaisen suoritusvaatimusten täyttämää.
Jumalasta ja kristiuskosta väännettin kauhukuva. On aikuisena vikeaa saada uskosta lohtua kun itselle on muodostunut kristinuskosta niin vääristynyt käsitys kasvatuksessa. Todellisuudessa aito uskominen Jumalaan on voimavara ja turva elämässä. Mutta ei vl-usko, ei minulle!
Olen lukenut pari kirjaa itselle vääryyttä tehneille anteeksi antamisen tärkeydestä. Niille tosiaan pitäisi ajan mittaan mielessään antaa anteeksi.
Ehkä sinullekin olisi hyötyä näistä:
Valtavaara: Ainako anteeksi?
Holloway: Anteeksiantamisen viisaus : kuinka voimme antaa anteeksiantamattoman anteeksi?
Lindqvist: Hyvä, paha ja pyhä - kirja eloonjäämisestä.
Salo: Kasvatuksellinen realiteettiperiaate - välitätkö auktoriteettia vai väärää syyllisyyttä?
Muista, sinä olet Krituksen lunastama Jumalan lapsi, eikä sitä voi millään ansaita, se on lahja.
Kaikkea hvyää elämääsi - Jumala siunatkoon sinua.
Hyvä kirjoitus!
" -sitten pitää opetella aivan uusi käsitysmalli elämästä, jos ei halua lahota seurapenkkiin -- ja se on hankalaa"
Tosi on. Minun ainaki piti "alkaa alusta". Että kysyys itseltä kuka oon ja mikä on elämässä tärkeetä ja ykkösasia.
Tajusin että olla se mikä oikeasti on! Ei tarvi teeskennellä eikä toteuttaa kenenkään toisen ihmisen tahtoa sillä elämääni ei toinen ihminen voi elää.