Aloitin seurustelun miehen kanssa jonka olen jo tuntenut pidempään. Tiedän ennestään, että hän ei ole seurustellut, mutta seksisuhteita on ollut.
Itse olen seurustellut aikaisemminkin. Meillä molemmilla vähän jo ikääkin, että mistään teinisuhteesta ei oo kysymys. Ei lapsia.
Soitellaan päivittäin, nähdään melkein joka päivä tai ainakin joka toinen päivä. Vietämme yöt yhdessä, seksi on ihanaa. Harrastukset meillä on samanlaiset. Harrastuksen parista toisemme löysimmekin. Pettämisestä ollaan puhuttu ja hän on sanonut, että oon hänen oma rakas, muita ei ole, eikä tule. Ja hän avoimesti mua esittelee ystävilleen ja kaverit sanoo, että ollaan tosi onnelisen näköisii. Että heitä ihan hymyilyttää, kun kaksi epätoivoista on löytäneet toisensa.
Mutta... koko ajan joku epäilys. Että voiks tää olla tosi? Rakastaako mies minua oikeesti? Tahtooko hän olla mun kaa? Onko hänellä joku toinen? Epäilys valtaa mieleni...
Ei mies mitään oo tehnyt sellaista, mikä laittais epäilemään. Kännykkäkin on aina näkyvillä ja äänet päällä. Että varmasti kyllä kyllä kuulee, että jos siihen joku viestiä pistää.
En tiedä olenko itse sen verran luottamuspulasta kärsivä, että kuvittelen kaiken näköistä höperöä. Edellisessä suhteessa mies petti ja oli toisten kanssa mennen tullen. Ja nyt siis pelkään, että tää rakastamami mies tekee samoin.
Pitää vissiin oppii vaan luottamaan toiseen, ei siitä muuten kyllä taida mitään tulla.
Uskollinen vai ei?
3
1209
Vastaukset
- huomisesta
Miksi murehdit etukäteen asiaa jota ei ehkä koskaan tapahdu?
- rrer.
Aikahan sen näyttää. Ehkä juttunne kestää loppuelämän, ehkä se loppuu hyvinkin pian. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin mies sortuu toiseen naiseen, tai kyllästyy muuten vaan sinuun.
- tiedän tunteen
Itsekin seurustelen miehen kanssa, joka kyllä väittää olleensa aina kunnollinen, ettei mikään naistenmies, mutta kuitenkin olen jo tässä kuullut kaikenlaisia juttuja hänen menneisyydestään, että ei kuulemma kannata luottaa.
Mies on minua kohtaan todella mukava, eikä ole antanut juurikaan aihetta epäillä pettämistä, mutta silti pelkään että sinisilmäisyyttäni käytetään hyväksi ja että toinen osaa niin hyvin esittää että sellaiset jutut eivät tulisi julki. Kuitenkin hän on itse osannut minut vakuuttaa kerta toisensa jälkeen siitä etteivät jutut pidä paikkaansa. Silti nekin jostain ovat alkunsa saaneet...
Mutta totta on sekin, että yrittänyttä ei lasketa, täytyy yrittää pitää pää kylmänä ja olla valmiina lähtemään suhteesta jos epäilykset osoittautuvatkin aiheellisiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713075
- 922855
- 512095
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201555- 151339
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51318Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131263- 181230
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241222