Olen kahden lapsen äiti. Perheemme on muuttanut pienehkölle paikkakunnalle muutama vuosi sitten. Meillä ei ole isovanhempia tai muita tukiverkkoja.
Ne vuodet kun lapsemme olivat aivan pieniä, olivat hyvin yksinäisiä perheellemme. Minullakaan ei oikeastaan ole ollut yhtään kunnon ystävää n. 6:en vuoteen. Omat hyvät vanhat ystävät ovat parinsadan kilometrin päässä.
Yksinäisten vauvavuosien jälkeen olen viimein saanut ystäviä paikkakunnalta, n. vuoden sisällä. Olen liittynyt harrastustoimintaan ym.
Mieheni sen sijaan on edelleen aivan yhtä yksinäinen. Ei sillä että hän seuraa ennen olisi kovin paljon kaipaillut, mutta nyt kun lapset ovat hieman isompia niin hänkin ehtii ilmeiseti miettimään ja katselemaan ympärilleen... todetakseen sen saman asian kuin minä että pienellä paikkakunnalla on todella vaikeaa löytää kaltaisiaan, varsinkin jos ei edusta keskivertoa ammatillisesti ja harrastusmielenkiinnossa.
Olen ottanut lapseni mukaan mahdollisimman usein menoihini jotta mieheni saisi huovahtaa sen ajan. Sitten on taas menoja joihin ei tietenkään lapset sovi niin hyvin, esim. naisten ilta jonkun ystävän luona siiderin ääressä.
Ongelma tulee siitä että kun minulla olisi jokin meno, esim naisten kutsut, niin se on sitten aina mieheni jonka täytyy olla kotimies ja lastenvahti. Asiassa ei olisi niinkään ongelmaa mutta parisuhdettamme rassaa se että miehelläni ei ole mitään vastapainoa ja omaa menoa. Mustasukkaisuudesta ei asiassa ole kysymys. Mieheni vaan sanoo olevansa, toisaalta ihan ymmärrettävasti kyllä rankkaa elämäntilannetta ajatellen, täynnä arkielämään ja vastuksia. Silloin hänen mielestään yksin läpivedetty ilta lasten kanssa tuntuu isolta rasitteelta.
Kyse ei ole siitä että ramppaisin menoissani jatkuvasti. Näitä iltamenoja on ehkä kerran puoleentoista kuukauteen. Kahvillakäyntiä tms. ehkä joka toinen viikko. Muissa harrasteissa lapset kulkevat mahdollisuuksien mukaan mukanani.
Kyse on vain siitä että minäkin tarvitsen kodin ulkopuolista elämää joka ei liity toimeentulon hankkimiseen. Muuten en jaksa.
Pitäisikö minun luopua sosiaalisesta elämästä tyylin "kun ei toisellakaan niin ei toisellakaan"?
Aika sekavasti kirjoitettu, mutta koittakaa ymmärtää pointtini.
Ne vuodet kun lapsemme olivat aivan pieniä, olivat hyvin yksinäisiä perheellemme. Minullakaan ei oikeastaan ole ollut yhtään kunnon ystävää n. 6:en vuoteen. Omat hyvät vanhat ystävät ovat parinsadan kilometrin päässä.
Yksinäisten vauvavuosien jälkeen olen viimein saanut ystäviä paikkakunnalta, n. vuoden sisällä. Olen liittynyt harrastustoimintaan ym.
Mieheni sen sijaan on edelleen aivan yhtä yksinäinen. Ei sillä että hän seuraa ennen olisi kovin paljon kaipaillut, mutta nyt kun lapset ovat hieman isompia niin hänkin ehtii ilmeiseti miettimään ja katselemaan ympärilleen... todetakseen sen saman asian kuin minä että pienellä paikkakunnalla on todella vaikeaa löytää kaltaisiaan, varsinkin jos ei edusta keskivertoa ammatillisesti ja harrastusmielenkiinnossa.
Olen ottanut lapseni mukaan mahdollisimman usein menoihini jotta mieheni saisi huovahtaa sen ajan. Sitten on taas menoja joihin ei tietenkään lapset sovi niin hyvin, esim. naisten ilta jonkun ystävän luona siiderin ääressä.
Ongelma tulee siitä että kun minulla olisi jokin meno, esim naisten kutsut, niin se on sitten aina mieheni jonka täytyy olla kotimies ja lastenvahti. Asiassa ei olisi niinkään ongelmaa mutta parisuhdettamme rassaa se että miehelläni ei ole mitään vastapainoa ja omaa menoa. Mustasukkaisuudesta ei asiassa ole kysymys. Mieheni vaan sanoo olevansa, toisaalta ihan ymmärrettävasti kyllä rankkaa elämäntilannetta ajatellen, täynnä arkielämään ja vastuksia. Silloin hänen mielestään yksin läpivedetty ilta lasten kanssa tuntuu isolta rasitteelta.
Kyse ei ole siitä että ramppaisin menoissani jatkuvasti. Näitä iltamenoja on ehkä kerran puoleentoista kuukauteen. Kahvillakäyntiä tms. ehkä joka toinen viikko. Muissa harrasteissa lapset kulkevat mahdollisuuksien mukaan mukanani.
Kyse on vain siitä että minäkin tarvitsen kodin ulkopuolista elämää joka ei liity toimeentulon hankkimiseen. Muuten en jaksa.
Pitäisikö minun luopua sosiaalisesta elämästä tyylin "kun ei toisellakaan niin ei toisellakaan"?
Aika sekavasti kirjoitettu, mutta koittakaa ymmärtää pointtini.
Vastaukset 3
Vanhimmat
.. entä jos menisitte miehen kanssa yhdessä jonnekin ulos/ johonkin harrastukseen?.. tai jos järjestätte naistenillan tilalle illan, johon miehetkin osallistuu? Sitten miehesi voisi tutustua tyttökavereidesi miehiin...
niinpä jos ei mulla niin ei sullakaan jne. Se on kai sitä suomalaista kateutta..
Kuinkahan kaukana olette paikasta jossa ennen asuitte? Eikö kaverisuhteita voi ylläpitää sinne jollain tapaa edelleen ja vierailuilla? Mulla on ainakin ystäviä ympäri maata kuka minnekin sijoiteltuna ja yhteys toimii laajakaistaa pitkin eri tavoin ja tapaamalla epäsäännöllisesti tai säännöllisesti. Autolla pääsee ja junallakin aika moneen paikkaan..
Vanhoja kaverisuhteita kannattaa verestää josohtuneet vaikka kutsumalla kylään reilusti. Muutenkaan muuttaessa ei kannata polttaa siltoja takanaan vaan pitää kiinni ystävistä. Jotkut ystävyydet saavatkin vasta alkunsa oikeastaan muutosta eli kun esim vaihdoin työpaikkaa niin joitakin vahoja työkavereita jäi siitä ystäviksi, Ennnen töissä oltiin vain työkavereita.. Yhteys vaan säilyi ja kasvoi!
Tuo kaveruuskin on vähän niin että saattaa jopa olla että muut ovat tulkinneet ettei mies halua ystävystyä enempää jos ei aikanaan ole lähtenyt esim työmaan illanviettoihin tai jonkun muun jutun tiimoilla liikkeelle. Ei sitä moneen kertaan kukaan kysele, joten tässä vaiheessa omaa aktiivisuutta peliin vaan. Kaljalle on helppo pyytää tai lenkille riippuen mikä on kiinnostus eri osapuolilla jos jonkun kanssa paremmin synkkaa. Tai sitten pitää löytää se harrastus..
Kuitenkin pidä kiiinni ystävistä ja menoistasi sillä ei se ketään auta jos kummallakaan ei ole kuin toisensa ja pirtti ympärillä..
olemme sen verran kaukana , useamman tunnin ajomatkan päässä vanhasta asuinpaikasta. Myöskin rahatilanne on sellainen että siellä toisessa läänissä ei ihan alvariinsa senkään takia ramppailla. Myös lapset tekevät oman rajoitteensa reissauksiin.
Kyllähän sitä vanhojen ystävien kanssa tulee pidettyä jonkinlaista yhteyttä, mutta se ei korvaa sitä arkielämän kanssakäymistä mitä jokainen kaipaa joskus. Paikka minne mennä pistäytymään, ystävä jonka kanssa mennä lenkille tai kahville tai baariin. Sitä ei meset tai muut viestimet kuitenkaan ihan korvaa.
Juu, onhan siinä luonnekysymystä mukana että mieheni ei ystäviä helposti löydä pieneltä paikkakunnalta.
Tarkoitus onkin pitää kiinni menoistani ja ystävistäni, mutta sehän siinä rassaa että se virkistäytymisen "hinta kotirintamalla" tuntuu turhan korkeelta joskus. Kun pitää joutua liikaa puolustautumaan ja perustelemaan omia menojaan.