nainen

alalla. Eli miksi miesvaltaisella alalla on niin vaikea hyväksyä naista tasavertaisena työntekijänä. Itselläni on yritys ja itsekkin siellä metalli / putki ym. miestentöitä teen. Kuitenkin kovin nihkeää on ottaa esim. aliurakointina työhön naista ko töihin. Onpa käynyt niinkin että työntekijöitä on tilattu kaksi kolmeksi viikoksi ja kun olen naisena ollut se toinen niin on ilmoitettu että ehkä he eivät sittenkään tarvitse, ja on otettu tilalle muualta muita työ tekemään. Minusta se on omituista työni teen tunnollisesti ja hyvin. En ole koskaan viinan takia pois töistä. Enkä krapulassa joten onko se YKSI asia niin tarpeellinen miesten töissä?
Sitä en saa kasvamaan millään. Enkä edes halua. Mitä mieltä palkkaisitko sinä naisen esim putkiasentajaksi?
4318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehkä jopa mieluummin kuin miehen.

SE ei ole oleellinen, mikä on oleellista on se että työmaalle tullaan silloin kun on luvattu ja työn jälki on priimaa. Nähdäkseni siinä naisella on ihan samat edellytykset kuin miehelläkin.

Äänestä
  • Aina kun olen etsinyt putkimiestä, sähkömiestä tai muuta remonttireiskaa, olen sanonut "tahdon mieluummin naispuolisen henkilön", mutta ei ainuttakaan ole tullut vastaan.

    Nyt asuntoni kaipaa pintaremonttia, mistä löytäisin naispuolisen tapetoijan ja maalarin??

    Äänestä

  • Täti Suorasuu kirjoitti:

    Aina kun olen etsinyt putkimiestä, sähkömiestä tai muuta remonttireiskaa, olen sanonut "tahdon mieluummin naispuolisen henkilön", mutta ei ainuttakaan ole tullut vastaan.

    Nyt asuntoni kaipaa pintaremonttia, mistä löytäisin naispuolisen tapetoijan ja maalarin??

    sijaitsee? Ehkä voin auttaa.

    Äänestä

töissä.Kaksi jo sitä mieltä ettei minun kannata luovuttaa vielä kolme vuotta olen kitkutellut. Paikkakunta ilmeisesti väärä. Mistäspäin viestinne tulevat? Kiitän rohkaisuista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miesten kirjoitti:

alalla. Eli miksi miesvaltaisella alalla on niin vaikea hyväksyä naista tasavertaisena työntekijänä. Itselläni on yritys ja itsekkin siellä metalli / putki ym. miestentöitä teen. Kuitenkin kovin nihkeää on ottaa esim. aliurakointina työhön naista ko töihin. Onpa käynyt niinkin että työntekijöitä on tilattu kaksi kolmeksi viikoksi ja kun olen naisena ollut se toinen niin on ilmoitettu että ehkä he eivät sittenkään tarvitse, ja on otettu tilalle muualta muita työ tekemään. Minusta se on omituista työni teen tunnollisesti ja hyvin. En ole koskaan viinan takia pois töistä. Enkä krapulassa joten onko se YKSI asia niin tarpeellinen miesten töissä?
Sitä en saa kasvamaan millään. Enkä edes halua. Mitä mieltä palkkaisitko sinä naisen esim putkiasentajaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu