Anni Sinnemäki

Itsenäisyyspäivän juhlan nimen muuttamista monikulttuurisuusjuhlaksi tai erilaisen etnisyyden illaksi,jota voitaisiin kutsua myös suvaitsevaisuus juhlaksi.

Sinnemäen mukaan on tarkoitus muistuttaa,ettei ihmisrotuja ole olemassa vaan ajatus ihmisroduista on pelkkä sosiaalinen konstruktio.

Erityisesti hän korostaa,ettei rotujen välillä ole älykkyyseroja,elleivät mustat sitten ole suvaitsevampia ja harmoonisempia kuin valkoiset.

Hän ehdottaa myös uutta kunniamerkkiä hopeista puolikuuta ,joka olisi Mannerheimristin veroinen.Ensimmäiset kunniamerkin saajat olisivat ne uussuomalaiset, jotka ovat taistelleet Somalian vapaussodassa.

Hänen mielestään on aika saada uusittu itsenäisyysjuhla vastaamaan ajan henkeä.

SUVAITSEVAISUUS KUNNIAAN!!
10343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sinnemäen kaltaiset punavihreät mädättäjät saavat vastaansa ROTURINTAMAN yhtyneet voimat.

Äänestä
  • No pääsee himoitsemaansa politiikkojen eturintamaan...

    Äänestä

  • uhoaisi olemattoman roturintamasi kanssa.

    TOSINATSI T:RE

    Äänestä

  • etkä vaan kirjoitti:

    uhoaisi olemattoman roturintamasi kanssa.

    TOSINATSI T:RE

    Meitä on monta Helsingin piirissä, myös Turussa toimimme, osittain yhteistyössä mäenpääläisten kanssa. Enempää en kerro koska urkkijoita on tällä palstalla liikaa. VAKOOJA OHJAA POMMIT KOTIISI.

    Äänestä

  • Roturintama kirjoitti:

    Meitä on monta Helsingin piirissä, myös Turussa toimimme, osittain yhteistyössä mäenpääläisten kanssa. Enempää en kerro koska urkkijoita on tällä palstalla liikaa. VAKOOJA OHJAA POMMIT KOTIISI.

    eivät ole laiskoja vaan syy on rasistisessa yhteiskunnassa,joka ei anna heille mahdollisuutta.
    Useat heistä ovat taitavia moniosaajia.
    KATRI

    Äänestä

  • tummaihoiset Afrikkalaiset kirjoitti:

    eivät ole laiskoja vaan syy on rasistisessa yhteiskunnassa,joka ei anna heille mahdollisuutta.
    Useat heistä ovat taitavia moniosaajia.
    KATRI

    perseeseen koskipuistossa.TOSINATSI

    Äänestä

  • tummaihoiset Afrikkalaiset kirjoitti:

    eivät ole laiskoja vaan syy on rasistisessa yhteiskunnassa,joka ei anna heille mahdollisuutta.
    Useat heistä ovat taitavia moniosaajia.
    KATRI

    Roturintama pitää huolen siitä että nämä moniosaajat siirretään Suomesta takaisin luonnolliseen ympäristöönsä. SUOMI SUOMALAISILLE - OMA KANSA ENSIN.

    Äänestä

  • Roturintama kirjoitti:

    Roturintama pitää huolen siitä että nämä moniosaajat siirretään Suomesta takaisin luonnolliseen ympäristöönsä. SUOMI SUOMALAISILLE - OMA KANSA ENSIN.

    Muslimienemmistö ja se on mielestäni vain oikeudenmukaista siitä saatte rasistit. KATRI

    Äänestä

  • Suomen eduskunnassa kirjoitti:

    Muslimienemmistö ja se on mielestäni vain oikeudenmukaista siitä saatte rasistit. KATRI

    Sianlihan käyttö ruuan valmistukseen.Säälisitte muslimiparkoja joiden asuntoihin leviää tuuletuskanavia pitkin tuo kammottava sian löyhkä.
    Ainakaan näin viikonlopuisin ei sianlihaa saisi käryttää kerrostaloissa.Oikeastaan koko sianlihan tuotanto Suomessa pitäisi kieltää.Suvaitsevaisuutta hyvät ihmiset pyytää:KEITTIÖPÄÄLIKKÖ

    Äänestä

  • kerrostaloissa kieltää kirjoitti:

    Sianlihan käyttö ruuan valmistukseen.Säälisitte muslimiparkoja joiden asuntoihin leviää tuuletuskanavia pitkin tuo kammottava sian löyhkä.
    Ainakaan näin viikonlopuisin ei sianlihaa saisi käryttää kerrostaloissa.Oikeastaan koko sianlihan tuotanto Suomessa pitäisi kieltää.Suvaitsevaisuutta hyvät ihmiset pyytää:KEITTIÖPÄÄLIKKÖ

    Keittiöpäällikkö? ;D älä kehtaa.... Säkin voisit hakeutua töihin, ettei sua tarvii veroeuroilla elättää ja juopotteluas maksaa. Kammottavaa vanhan viinan löyhkää kerrokäytäviss' jatkuvasti ja häiritsevää rökellystä yökaudet. Mene töihin siitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehdottaa vihreistä kirjoitti:

Itsenäisyyspäivän juhlan nimen muuttamista monikulttuurisuusjuhlaksi tai erilaisen etnisyyden illaksi,jota voitaisiin kutsua myös suvaitsevaisuus juhlaksi.

Sinnemäen mukaan on tarkoitus muistuttaa,ettei ihmisrotuja ole olemassa vaan ajatus ihmisroduista on pelkkä sosiaalinen konstruktio.

Erityisesti hän korostaa,ettei rotujen välillä ole älykkyyseroja,elleivät mustat sitten ole suvaitsevampia ja harmoonisempia kuin valkoiset.

Hän ehdottaa myös uutta kunniamerkkiä hopeista puolikuuta ,joka olisi Mannerheimristin veroinen.Ensimmäiset kunniamerkin saajat olisivat ne uussuomalaiset, jotka ovat taistelleet Somalian vapaussodassa.

Hänen mielestään on aika saada uusittu itsenäisyysjuhla vastaamaan ajan henkeä.

SUVAITSEVAISUUS KUNNIAAN!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu