Seitsemän vuotta sitten kohtasin oinasmiehen. Ulospäin vähän itsepäisen oloinen, hyvin rotevarakenteinen eikä kovinkaan ulkonäkökeskeinen. Ehkä vähän junttura, ajatteli silloin. Tapailtiin ja ihastuttiin, pikkuhiljaa rakastuin hänen luonteeseensa. Mies oli hyvin hellä, huomaavainen ja oikea herrasmies minua kohtaan. Pidin siitä, että miehellä on terveet elämänarvot. Ei hyväksy pettämistä, ei tappele, pitää lapsista ja koti-illoista ja huolehtii hyvin raha-asiansa. Joskus kyllä tuskastuin hänen itsepäisyyteensä ja kaavoihin kangistumiseen. Hän vieruksui vähämmistöjä (homot, romanit, maahanmuuttajat... muttei onneksi päästellyt mielipiteitään ilmoille kaikkien kuullen, keskenään niistä tingattiin!!!) Itse olen suvaitsevainen ja odotan sitä mieheltänikin. Pikkuhiljaa hänenkin asenne alkoi pehmetä.
Yhteen muutettiin jo puolen vuoden jälkeen. Siinä ajassa olin täysin vakuuttunut siitä, että häneen voi luottaa. Vuosien varrella on yhdessä nähty ja koettu kaikkea: suhteemme on ollut hyvin tiivis. Olemme aina jakaneet asiat keskenämme ja puhuneet kaikesta avoimesti. Joskus on mennyt huonommin, niin kuin kaikilla pareilla.
Nelisen vuotta sitten jouduin vaikeuksiin: taloudellinen tilanne petti ja terveyteni oli heikoilla. En ikinä unohda sitä tukea ja rakkautta minkä mieheni tällöin antoi. En pystynyt maksamaan vuokraa tai ostamaan kodin yhteisiä tarpeita ollenkaan vaan mieheni huolehtti kaikesta mukisematta. Emme koskaan ole kiistelleet raha-asioista, sillä minun oinasmieheni on äärimmäisen reilu. Joskus ajattelen, että häntä käytetään hyväksi, koska hän kuskaa ja auttaa niin paljon ilmaiseksi kavereitaan ja sukulaisiaan.
Seitsemän vuoden jälkeen: YLÄTYS YLLÄTYS : kunnioitan oinasmiestä enemmän kuin ketään muuta aikaisemmin. Tämä saattaa hämmästyttää sillä yleensä oinaat kuvaillaan päinvastaisiksi. Jopa hieman rasistinen asenne hänessä on kadonnut. Mieheni nouseva merkki on rapu ja hän on syntynyt juuri sinä päivänä kun kalat vaihtuu oinaaseen (21.3.). Nämäkin seikat voivat vaikuttaa luonnekuvaan. Ei siis kannate leimata kaikkia oinaita itsekkäiksi sillä tunnen myös muitakin oinaita, jotka todella ovat helmiä.
Rakas Oinas
Rapuvaimo
2
1053
Vastaukset 2
- Rapu vaimo
Ja kuvailit juuri oinas mieheni, hänenkin Nouseva merkki on rapu. Olisiko tällä jotain tekemistä asiassa? Mieheni on myös rasistisesti ajatteleva jne. Hän on ehdottomasti parasta mitä itselleni voisin ajatella. Ps. Muutimme myös yhteen puolen vuoden jälkeen... :)
- Oinas-75
Oinasmies on paras, ainakin oinasnaiselle. Itselläni kaksi elämäni miestä ollut oinaita. Oinasmies on luotettava, hellä, fiksu. itsepäisyys on ainoa vika, mutta silloin katson itseäni peilistä;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1632731
- 561159
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160947Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....57887- 4809
- 83787
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173770Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e177712Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.191670- 6664
- 53657
- 59656
- 67646
- 55608
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21588Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?123555Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66539Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32538- 34517
- 55508