Sainpa selville äskettäin ku suomen kuvalehdessä oli siitä juttua että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko.ku koulusa on aina nii vaikeeta jännityksen takia ja esitelmien pidosta oon luistanu monia kertoja ku mulle ne ois iha mahotonta pitää koko luokan edessä eikä ees oikeen kaveri jutuista tuu yhtään mitään..yksin tulee vaa kotona nyypötettyä eli miten helposti tohon saa lääkitystä? tarviiko esim vanhemmille kertoa mitään????
sosiaalisten tilanteiden pelko
"%#//)/&
92230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
toimivaa lääkitystä jolla ei olisi pahoja sivuvaikutuksia ja riippuvuuspotentiaalia. Eiköhän olis parempi kehittää itseään ihmisenä, siitähän nämä pelot lähtee että on jokin alitajuinen pelko ja mahdollisia itsetunto-ongelmia.
Se että oppii etsimään pillereistä ratkaisua kaikkeen, ei ole mikään häävi tapa elää tätä ainoaa elämäänsä.
ehdottomasti kannattaa kertoa ne kyllä varmasti tietävät että mitä kannattaa tehä elä pilaa elamääs ja ole vaan koneella päivästä toiseen se ei oo elämää... siihen on lääkkeitä jotka on heroiini tai anfetamini pohjasia ja kyllä löytyy sen jälkeen rohkeutta... ei muuta ku vanhemmille kertomaan vaan jos et uskalla kertoa niin kirjota kirje ja anna se...
Itselläni oli sama tilanne.
Muutaman, paperista luetun alkulauseen jälkeen luokan edestä itkien pois.
En olisi uskonut että 13-vuotta myöhemmin pidän tunnin esitelmän Finlandiatalon suuren salin melkein täydelle kuulijakunnalle.
Välissä oli kaksi ammattiin liittyvää viikon kurssia ja puutteen torjuntaan liittyvää "pakkopuhumista".
Itseluottamuksen puutteesta siinä on kysymys.
Vanhempieni kodissa asuessani en osannut tehdä MITÄÄN riittävän hyvin.
Myöskää YKSIKÄÄN koe- tai todistunumero ei kelvannut.
Ainoastaan luokan ainoa 10 olisi tyydyttänyt vanhempiani.
Heillä oli takana 4-luokkaa Malkin kylän kansakoulua.
Autokuski ja kotona ollut, kouluutamaton nainen.
Katkaisin napanuoran ja häivyin heti vapaaehtoisen intin jälkeen Ruotsiin.
Siis, peilin eteen toteamaan että sinähän olet hyvä.
Kaikilla on hyviä ja vahvoja ominaisuuksia.
Olen samaa mieltä siitä, että sen kaiken kauheuden, tärinän, pelon ja vapinan kautta sitä pikkuhiljaa alkaa kestäää niitä kauheita tilanteita. Ne on (olleet) kaikkein v....maisimpia tilanteita elämässä-esiintymiset siis.
Nyt sitten olen hakeutunut sellaiseen ammattiin, jossa periaatteessa ei muuta tehdä kuin puhutaan ihmisten edessä, vaikka aina olen inhonnut esiintymistä ja panikoin ennen uutta ryhmää,mut oon huomannu että kerta kerran jälkeen siitä pelosta ehkä pieni osa on jäänyt pois :)
vahnempien kasvatus, siitä kaikki ongelmat johtuu. Itselläni isä haukkui mua koko mun teini-iän (mun ulkonäköä eniten, kun mulla oli huono ryhti ja haukkuminen vain pahensi sitä, se esim. imitoi tosi ilkeästi miten mä kävelen), ei ikinä kehunut, myös "opettanut" mulle sen että muiden mielipide on aina se tärkein, tärkeämpi kuin oma ja pitää aina miellyttää muita. Äinini ei haukkunu mua ja kehui välillä, mut ei riittävästi. Nyt oon 21v nuori nainen ja suorastaan pelkään ihmisiä, kavereiden saaminen on tosi vaikeaa, pidän itseäni huonompana ihmisenä kuin muut, häpeän itseäni, jos lähden edes ruokakauppaan niin pitää tälläytyä viimeisen päälle, kun "muitahan pitää miellyttää". Tää on todella rasittavaa, enkä voi itselleni mitään.
Ainoa hyvä puoli tässä on se että olen oppinut etten tee ikinä omalle lapselleni (kun sen joskus saan) noin, se tulee olemaan hyvä just sellaisena kuin on.
Inhottaa jotenkin, että täällä tuntuu pyörivän vain näitä "pelkäsin kuollakseni esiintymistä, mutta kävin parikurssia ja nyt puhun suurenjoukon edessä työkseni". Tuollaiset ihmiset eivät ole luonteeltaan tms todella arkoja ja ahdistuineita. HIenoa että esim sinä olet voittanut pelkosi mutta toiset ei vaan kykene siihen mitenkään, joten ei kannata yleistää että harjotusta vain niin tilanne paranee. Multa lähtee yleensä taju ym tollasissa tilanteissa nii vähän vaikeeta harjotella kun se on älyttömän raskasta.
Juuri tuo!
Mitä naapuritkin ajattelevat!
Miltä se näyttää!
Yhtä perkelettä! Ikään kuin eläisimme koko ajan toisten aivoilla ajatellen yrittäen aavistaa miten miellyttää ympäristöä!
Minulla leikkasi kiinni.
Lopetin lukion kesken kaiken.
Kävin intin vapaaehtoisena ja sen jälkeen häivyin Ruotsiin.
Vihdoin aloin löytää itsäni mutta vuosia se vei.
Nykyinen vaimoni on joskus huomauttanut että jossain määrin olisi hyvä ottaa ympäristöä huomioon.
Viimeisenä niittinä oli pohjukaissuolihaava joka parani sillä että ryhdyin elämään omien ja perheeni tarpeiden, en ympäristön kuviteltujen odotusten mukaan.
Taas blaalle: Voi pelätä eri asioita. Kärsin päivittäin sosiaalisesta fobiasta. Esiinnyn työssäni välillä isoillekin ihmisjoukoille. Nämä tilanteet, joissa ei ole käytännössä suoraa vuorovaikutusta, eivät ole minulle kovin vaikeita. Olen valmistautunut niihin, puhun minulle tutuista aiheista ja voin vetää asiantuntijaroolia esiintyessäni.
Sen sijaan kamalia tilanteita minulle ovat kokoukset, kahden ja kolminkeskiset ja kahvipöytäkeskustelut, joissa joudun esittämään mielipiteitä. Ehkä pahinta vielä on odottaa vuoroaan ja esitellä itsensä ja tekemisensä paikallaan istuen. Jos saisi nousta seisomaan ja liikkumaan, se helpottaisi. Mullakin meinaa mennä taju noissa tilanteissa. Xanorin avulla selviän joten kuten. Nyt tosin olen huomannut, että oireiluni on pahentunut ja pms-oireisiin kuuluu nykyään suunnaton ahdistus kaikenlaisessa kanssakäymisessä. Mihin tääkin johtaa? Voinkohan triplata lääkeannoksen ennen kuukautisten alkamista vai joudunko sairaslomalle?
huolestuttavaa että olet paljon yksin etkä ole ikätovereidesi kanssa. Jännityksen takiako vai onko sinun vaikea saada kóntaktia samanikäisiin. Voisit edetä kouluterveydenhoitajan vastaanoton kautta. Lääkitystä on saatavissa, voit saada terapiaa myös (ja taloudellista tukea KELAlta terapiaa varten) jos se tarpeelliseksi katsotaan. Ethän eristäydy ja mieti ongelmiasi vaan yksin. Oikeasti, apua on saatavissa eikä vanhemmille tarvitse kertoa ellet välttämättä halua.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on tautiluokilukituksessa ihan virallisesti. Ei siitä tarvitse yrittää itsekseen selviytyä!