Lähdin pitkästä aikaa suurin odotuksin elokuviin ja vieläpä ensi-iltaan. Mikä oli lopputulos? Ei olisi kannattanut tuhlata rahojaan tuollaiseen roskaan. Valmistelin valintaani melko luotettavan IMdb pisteytyksen tarkistuksella. Edelliset Jason Bournesta kertovat elokuvat olivat aivan mukiin meneviä. Tämä uusi keitos oli saanut häkellyttävät pisteet 8.6/10 (20,269 votes) ja nousi heti TOP 250 sijalle 55. Elokuva on tehty MTV:n kiivaaseen musiikkivideo tuotantoon oppineelle sukupolvelle.
Ihmettelen suuresti millaisia nämä kuvaajat ovat? En ole yhtään käsivarakuvausta vastaan jos se on tehty hyvin. The Bourne Ultimatum on kuvaukseltaan suorastaan törkeää. Onko kuvaajilla ollut mahtava krapula vai miksi sitä kameraa pitää heiluttaa ja tärisyttää aivan poskettomasti. Leikkaus on hillittömän kiivastahtista. Mistään ei ehdi saada mitään selvää tarkennustenkin ollessa välillä päin p....ttä.
Koko elokuva on hillitöntä paahdetta alusta loppuun ilman minkäänlaisia hengähdystaukoja. 110 lasissa koko ajan puuduttaa kenet tahansa ja lopulta elokuva alkaa muistuttaa paloletkusta suihkuavaa vettä.
En ymmärrä, että jotkut arvostelijat voivat kehua tätä sarjan parhaaksi ja arvoisekseen lopetukseksi, ihmettelen suuresti. Uusi Bondikin tuntuu mestariteokselta tämän rallin rinnalla. Miten ihmeessä jo sarjoissa vierastamani kameran heiluttelu on siirretty elokuvaan kuin potensiin kymmenen. Hävettää miten Paul Greengrass voi ohjata tuollaista sontaa!
En voi millään muotoa suositella kyseistä elokuvaa vaikka jokainenhan voi tuhlata rahansa mihin haluaa.
Medusan sinetti, täyttä soopaa!
7
1205
Vastaukset
- Red Baron
Minä nyt en ole katsonut ainuttakaan uutta Medusa-leffaa, enkä taida katsoakaaan.Asia on nimittäin niin että näillä leffoillahan ei nimistään ja henkilöistään huolimati ole mitään tekemistä Ludlumin originaalitekstien kanssa!
Ja ainoa oikea Jason Burne/David Webb on Richard Chamberlain joka esitti hahmoa 80-luvun alussa tehdyssä 4-osaisessa minisarjassa (tuli Maikkarilta muutama vuosi sitten).Chamberlainissa on huomattavasti enemmän äijää kuin suloposki-Damonissa joka uusleffoissa yrittää olla Kovaa Jätkää.
Minisarjan juonikin on paljon uskollisempi kirjalle, mahtoikohan Ludlum itse ehtiä ennen kuolemaansa nähdä yhtään uusista leffoista?
Vanhaan Meduusan verkkoon kannattaa tutustua, löytyy DVD:nä. - J.Bourne-fani
Olen kanssasi täysin eri mieltä. Kävin tänään katsomassa saman leffan ja mielestäni käsivarakuvaus oli efektinä onnistunut valinta. Sen ansiosta elokuvassa oli "dokumenttimainen" olo ja tuntui oikeasti kuin olisi itse ollut mukana siinä hillittömässä vuoristoradassa. Esimerkiksi tyypilliset autokaahailut on elokuvissa pitkästyttäviä, mutta tässä elokuvassa sai pitää rystyset valkoisina kiinni penkistä.
Sen neuvon voin antaa niille, jotka ovat vasta menossa elokuvaa katsomaan, että juuri levottomien kamera-ajojen vuoksi pätkä kannattaa katsoa elokuvateatterissa mahdollisimman takaa. Luulen että Elokuvahullu oli istunut liian edessä? - P/S
Olen harrastanut kaitafilmausta jo poikasena. Medusan sinetin myötä tulivat mieleen omat kokeilut kameran kanssa. Kuvasin potkukelkkailua siten, että ensin etenevää kelkkaa ja sitten kyydistä vaappuvalla ja heiluvalla kameralla. Kamerahan tärisi vaikka miten yritti pitää sitä vakaana ja muutaman näyttökerran jälkeen tämä efekti alkoi sekä ärsyttämään että hävettämään. Ei auttanut kuin leikata pois tämä törkeä kokeellinen fiasko.
Mitä tämän päivän huippukuvaajat ja ohjaajat päästävätkään ihmisten katsottavaksi. Kaksi tuntia pelkää kameran heilumista ja tärinää autenttisuuden varjolla. Eiköhän heitä ala jossakin vaiheessa hävettää tuotoksensa. Enkä yhtään ihmettele kuvauksen tasoa kun stunttimiehillekin on lyöty kamera kouraan ja eiku kuvaamaan. Sitähän se lopputulos sitten on täyttä silppua ilman mitään ammattiylpeyttä.- J.Bourne-fani
Olen itsekin kaitafilmannut käsivaralla surkeita heiluvia kotielokuvia, mutta tuskin noita potkukelkkaralleja voi verrata elokuvaan, joka ensi-iltaviikonloppuna teki jenkeissä katsojaennätyksiä. Jos tykkää siitä, että kamera jököttää aina jalustalla, kannattaa nauttia 60-luvun James Bondeista. Hyviähän nekin ovat, mutta maailma muuttuu eskoseni. 8-mm filmitkin alkavat olla historiaa eikä se johdu pelkästään heiluvasta kuvasta.
- the_expert
Tuli eilen nähtyä vihdoinkin uusin Bourne ja pitää sanoa että kyseessä on trilogialle loistava päätös. Kiitos Elokuvahullun kritiikille, buukkasin lipun lähes katsomon takaosasta ja se oli sen arvoinen ratkaisu. Käsikamera oli kieltämättä erittäin kovassa käytössä tässä tiukassa ja erittäin hyvin teknisesti toteutetussa toimintatrillerissä. Voisin suositella avoimesti kenelle tahansa aiempien osien ystäville, rahat eivät mene hukkaan! ;)
- Mauritz
Todella hyvä elokuva, tosi hyvin tehty, Harmitti kun elokuva loppui, tuntui aivan liian lyhyeltä, olisi halunnut katsoa enemmänkin ja eläytyä menoon mukaan, harvaan elokuvaan pystyy "eläytymään, menemään mukaan" kuin tähän leffaan. Kymppi.
- elokuva.
Olen eri mieltä.
Olen pitänyt kaikista Bourne-elokuvista, mutta tämä oli kyllä paras. Aivan loistavaa kuvausta ja juoni etenee sutjakkaasti. Pidin todella paljon ja voin suositella lämpimästi. Rahasi eivät todellakaan mene hukkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3116745Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss653799- 2073086
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242767- 741912
- 1461672
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101662Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201528Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631511- 891398