Hyvistä piireistä tullut jätettiin tuomitsematta

"Joensuun yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen ihmettelee sitä, miksi Tampereen käräjäoikeus ei tuominnut 26-vuotiasta nokialaisnaista varkauksista, joihin hän syyllistyi taannoisessa työpaikassaan Nokian Citymarketissa.

Kauppiaan arvion mukaan naisen varastaman tavaran arvo oli jopa 43 000 euroa. Käräjäoikeus ei tuominnut naista vankeuteen, koska merkintä rikosrekisterissä olisi huonontanut hänen työnsaantimahdollisuuksiaan.

- Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä ratkaisua. Tekijähän kiistatta hyötyi tässä. Hän sai tuotteet itselleen ja ainoa hinta, jonka hän joutui korvaamaan, oli aiheuttamansa vahinko. Jos näin on, niin sittenhän kannattaa varastaa ja katua. Semmoista viestiä ei tämä oikeuslaitos saa lähettää, Tolvanen kritisoi.

Myös Turun yliopiston rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuutila pitää päätöstä tavattomana.

- Tässä mittaluokassa en tiedä tapauksia, joissa olisi jätetty tuomitsematta. Tämä on erittäin poikkeuksellista.

Tolvasen mielestä katumisen määrä ei voi olla perusteena tuomitsematta jättämiselle.

- Se on hirvittävää, jos tällainen viesti lähtee. Se *rapauttaisi* koko systeemin."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708176471339_uu.shtml
0146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


reuterssi kirjoitti:

"Joensuun yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen ihmettelee sitä, miksi Tampereen käräjäoikeus ei tuominnut 26-vuotiasta nokialaisnaista varkauksista, joihin hän syyllistyi taannoisessa työpaikassaan Nokian Citymarketissa.

Kauppiaan arvion mukaan naisen varastaman tavaran arvo oli jopa 43 000 euroa. Käräjäoikeus ei tuominnut naista vankeuteen, koska merkintä rikosrekisterissä olisi huonontanut hänen työnsaantimahdollisuuksiaan.

- Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä ratkaisua. Tekijähän kiistatta hyötyi tässä. Hän sai tuotteet itselleen ja ainoa hinta, jonka hän joutui korvaamaan, oli aiheuttamansa vahinko. Jos näin on, niin sittenhän kannattaa varastaa ja katua. Semmoista viestiä ei tämä oikeuslaitos saa lähettää, Tolvanen kritisoi.

Myös Turun yliopiston rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuutila pitää päätöstä tavattomana.

- Tässä mittaluokassa en tiedä tapauksia, joissa olisi jätetty tuomitsematta. Tämä on erittäin poikkeuksellista.

Tolvasen mielestä katumisen määrä ei voi olla perusteena tuomitsematta jättämiselle.

- Se on hirvittävää, jos tällainen viesti lähtee. Se *rapauttaisi* koko systeemin."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708176471339_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu