Riitaa ja riitaa ja riitaa

Erosta alle vuosi, mies seurustelee naisystävänsä kanssa. Naisen mielestä lapseni ovat huonotapaisia, hemmoteltuja ja vaikeita.

Mitäs tässä nyt voisi tehdä?

Avioliiton aikana vastuu lapsista jäi minulle. Mies sai lapset esimerkiksi iltapesulle pelottelemalla, että äiti suuttuu. Lapset ovat pienestä asti käyttäytyneet isänsä kanssa eri tavalla kuin minun kanssani. Minulla on tiukahko kuri ja laitan lapsille rajat, mutta isänsä kanssa lapset ovat saaneet olla kuin elo pellossa. Kun liikuimme yhdessä, lapset olivat isän säännöillä, sillä on aika vaikeaa ottaa sitä "kuria", kun vieressä on isä, joka kumoaa jatkuvasti äidin säännöt. Mistään johdonmukaisesta kasvatusperiaatteista ei ollut koskaan tietoakaan. Koululaisiksi tullessaan lapset olivat jo hyvin oppineet, että jos äiti kielsi, soitto isälle, niin heltisi lupa.

Eron jälkeen lasten elämä isän luona on ollut kaukana arjesta. Isä ei ota lapsia luokseen, jos samaan aikaan on jotain velvollisuuksia, esim. lapsi pitäisi viedä autolla jonnekin tai pitäisi hoitaa joku asia, joka liittyy lapseen. Kun isä on lomalla, jätetään lastenkin menot, paitsi kouluun sentään mennään.

Isä alkoi eron jälkeen antamaan lapsille huomattavia summia rahaa ja tavaraa. Isän kanssa käydään kivoissa paikoissa ja ostetaan kaikki mitä mielii. Ostan lapsille ihan normaalit varusteet, enkä edes säästele tai pihtaa niissä, mutta kaikkea ei nyt kuitenkaan voi saada. Isän luona sitten ostetaan ne, joita äiti ei antanut.

En voi tuolle asialle mitään ja olen lapsille sanonut, että minä en tuohon kilpaan lähde, vaan me elämme normaalia arkielämää normaaleine sääntöineen. Isän luona on omat sääntönsä ja kotona sitten omansa.

Lapset käyttäyvät hyvin kotona, koulussa ja harrastuksissa ja palaute tuttavapiiristä on aina ollut myönteistä. Mitään ongelmia ei ole ollut koskaan missään.

Mutta nyt on. Isän naisystävä ei hyväksy sitä, miten lapset saavat isänsä luona elää. Naisystävä syyttää minua siitä, että olen kasvattanut lapset huonosti ja antanut heille aina kaiken periksi. Tilanne on kääntynyt päälaelleen, enkä tietenkään kutsu naisystävää meille todistamaan, että meillä on kotona monet asiat toisin kuin isän luona. Lapset eivät tottele naisystävää, mutta eivät he tottele isäänsäkään; he ovat oppineet, että kun tarpeeksi jankuttaa ja kieltäytyy, niin isä suostuu eikä tarvitse tehdä mitään. Isä solmii 11-vuotiaan kengännauhat ja voitelee leivät, eikä lasten tarvitse siivota jälkiään eikä huolehtia isän luona mistään: isä laittaa kaiken valmiiksi. Kotona tuollaista ei tapahdu, vaan lapset ovat 3-vuotiaista asti pukeneet itse ja voitelevat leipänsä itse (kattavat pöydän ja korjaavat astiat koneeseen jne.).

Ymmärrän kyllä ex-miehen naisystävää, sillä en minäkään jaksanut katsoa tuota peliä. Totesin vain, että eron jälkeen minulla ei ole mitään sanomista, sillä jos isä on valinnut sellaisen tavan olla lasten kanssa, se on täysin hänen oma asiansa.

Mutta miten minä saan sen naisystävän nyt tajuamaan, että minä en ole se syypää siihen, että lapset saavat siellä isän luona olla miten haluavat? Lapset saavat jatkuvasti kuulla, miten huonosti asiat ovat äidin luona, ja se ei pidä paikkaansa. Hyvän liittolaisen naisystävä on saanut ex-anopistani, joka lisää oman pökkönsä pesään, koska on katkera siitä, että otin avioeron hänen hienosta pojastaan. Heh heh.

Halusin eron, olen tyytyväinen siihen, että mies on löytänyt naisystävän itselleen, koska mies oli tosi sekaisin eron jälkeen. En vain enää jaksaisi kuunnella asioita, jotka eivät ole totta. Miehestä ei ole selvittämään mitään asioita, vaan hän on sellaista perässä vedettävää tyyppiä. Kun asioista yrittää keskustella, mies häipyy raivoissaan paikalta, koska hänen tekemisiään ei saa arvioida, tai häntä moittia.

Naisystävällä oli sanottavansa myös elatusmaksuun. Se on kuulemma ehdottomasti liian paljon, kun mies käyttää lapsiin rahaa yli 1000 euroa kuukaudessa. Elatusmaksun pienentämiseen ei kai tarvitse suostua, sillä jos mies ostaa lapsille ylimääräistä (ostan kaiken tarvittavan, enkä saa mieheltä rahaa isompia hankintoja varten) niin eikö se ole hänen valintansa. Tarkoitan sitä, että minä kyllä ostan lapsille esimerkiksi takin, kun takkia tarvitaan, mutta mies ostaa viisi pleikkaripeliä. Kotona lapset eivät ole saaneet televisiota omiin huoneisiinsa, mutta isän luona heillä on hienot digitelevisiot ja oheislaitteet. Ei kai tuollaisia voi käyttää perusteena olla maksamatta elatusmaksua? Naisystävän mielestä kulujen vähennys alkaa elatusmaksusta, minun mielestäni he saisivat harkita vähän niitä miehen hankintojen järkevyyttä.

Mitä tässä nyt voi tehdä? Minä en haluaisi olla missään tekemisissä ex-miehen kanssa enkä hänen naisystävänsä kanssa, eikä mitään riitaa pitäisi tulla, mutta tuntuu vain tulevan ja uutta keksitään lisää.
252247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

meillä vaan erona että erottu on jo 5v sitten ja uusi nainen ollut kuvioissa 4v.

Isällään ollut uskomatonta lahjomista, juhlaa ja passausta koko ajan. Peffat on siellä pyyhitty monta vuotta senkin jälkeen kun äidillä oli jo lopettettu. Äidillä lapsi käyttäytyy hyvin. Koulussa menee hienosti ja mitään ihmeellistä ei ole ollut. Jos jotain kasvatuksellista juttua on ollut niin asiaan on heti puututtu.

Kotiarestissa ollaan myös kotona oltu sekä asioita kerrattu ihan olan takaa eli siis rajoja ja rakkautta ollut riittävästi ja jopa paljon.

Nyt kuitenkin ex:n uusi nainen on sitä mieltä että lapsi ei osaa käyttäytyä ja pitäisi viedä kasvatusneuvolaan. Onko haistatellut teille kysyin? Ei ole mitään pahaa sanonut. Onko loukannut tai satuttanut jotakuta tai varastanut? Ei..

Loppujen lopuksi 3t puhelikeskustelujen päätteksi lasta oltiin viemässä kasvatusneuvolaan koska on epäsiisti. Jättää esim. omassa huoneessaan tavaroita lattialle.

Totuus minusta on että juhlaa ollut 5 vuotta joten lapsi ei ymmärrä että nyt kun isälle tullut muitakin lapsia että juhlat on ohi ja pitäisi palata arkeen. Lapselle 5:ssä vuodessa tullut kuva elämästä isänsä kanssaan että se on pelkkää lahjomista ja kivaa.. Miten s

Äänestä
  • Ikävää mutta hauskaakin, että löytyy samanlaista työnjakoa. Minulla oli niin huono omatunto monta vuotta siitä, että me vanhemmat emme koskaan päässeet yksimielisyyteen kasvatustavoista. Vaihtoehtona oli joko se, että äiti kasvattaa omalla tavallaan ja isä omallaan, tai äiti alkaa kasvattaa isän tavalla. Valitsin tuon ensimmäisen, koska halusin lapsista tulevan reippaita elämästä selviytyjiä, ja sehän alkaa sieltä naulakon luota - kun ensimmäinen suuri tehtävä on laittaa oma takki naulakkoon. :)))

    Lapsilla on isän luona ollut ihana lomahotelli. Olenkin sanonut heille, että maassa maan tavalla. En puutu isän lastenkasvatukseen enää millään tavalla. Avioliiton aikana mies kutsui minut aina loppujen lopuksi "käskemään" ja ratkaisemaan tilanteita, mutta nyt en enää siihen ryhdy. Tiukka raja menee kynnyksellä.

    Siinä hotellissa tosiaan pyyhitään kouluikäisen peffakin, joten palvelu pelaa.

    Meillä ei ole vielä ehdotettu kasvatusneuvolaa, vaan on tyydytty vain moittimaan minua. Ex-miehen naisystävä ei tunne minua, enkä ole keskustellut hänen kanssaan - enkä tulekaan keskustelemaan - vaan asiat tulevat tietoon lapsilta ja miehen vihjailuista.

    Minäkin pelkään, että se isän lomahotelli loppuu jonakin päivänä, eikä ole niin helppoa ryhtyä rakentamaan suhdetta (isän ja lasten) uudelle pohjalle. Lasten isä ei ole mitenkään varakas, joten joskus ne rahat saattavat sitten loppua. Tai sitten ne ovat jo loppuneet, ja naisystävää harmittaa, että miehellä ei ole varaa mihinkään. Oliko ilkeä huomautus? Minä en vain ymmärrä, miksi naisystävän tarvitsee ylipäätään sotkeentua lasteni asioihin mitenkään. Vai jos heillä ei mene hyvin, niin pitääkö etsiä syntipukki jostain muualta. Joskus vain uusperheitä seuratessa tulee sellainen olo, että kun suhde on menossa vinksin vonksin, on helppo etsiä kaiken syyksi se ex-puoliso.

    Sen verran sinulle lohdutusta, että jos lapsi jättää tavaroita lattialle eikä siivoa omaa huonettaan oma-aloitteisesti ja jatkuvasti, hän on harvinaisen terve.

    Äänestä

  • Kyllästynyt... kirjoitti:

    Ikävää mutta hauskaakin, että löytyy samanlaista työnjakoa. Minulla oli niin huono omatunto monta vuotta siitä, että me vanhemmat emme koskaan päässeet yksimielisyyteen kasvatustavoista. Vaihtoehtona oli joko se, että äiti kasvattaa omalla tavallaan ja isä omallaan, tai äiti alkaa kasvattaa isän tavalla. Valitsin tuon ensimmäisen, koska halusin lapsista tulevan reippaita elämästä selviytyjiä, ja sehän alkaa sieltä naulakon luota - kun ensimmäinen suuri tehtävä on laittaa oma takki naulakkoon. :)))

    Lapsilla on isän luona ollut ihana lomahotelli. Olenkin sanonut heille, että maassa maan tavalla. En puutu isän lastenkasvatukseen enää millään tavalla. Avioliiton aikana mies kutsui minut aina loppujen lopuksi "käskemään" ja ratkaisemaan tilanteita, mutta nyt en enää siihen ryhdy. Tiukka raja menee kynnyksellä.

    Siinä hotellissa tosiaan pyyhitään kouluikäisen peffakin, joten palvelu pelaa.

    Meillä ei ole vielä ehdotettu kasvatusneuvolaa, vaan on tyydytty vain moittimaan minua. Ex-miehen naisystävä ei tunne minua, enkä ole keskustellut hänen kanssaan - enkä tulekaan keskustelemaan - vaan asiat tulevat tietoon lapsilta ja miehen vihjailuista.

    Minäkin pelkään, että se isän lomahotelli loppuu jonakin päivänä, eikä ole niin helppoa ryhtyä rakentamaan suhdetta (isän ja lasten) uudelle pohjalle. Lasten isä ei ole mitenkään varakas, joten joskus ne rahat saattavat sitten loppua. Tai sitten ne ovat jo loppuneet, ja naisystävää harmittaa, että miehellä ei ole varaa mihinkään. Oliko ilkeä huomautus? Minä en vain ymmärrä, miksi naisystävän tarvitsee ylipäätään sotkeentua lasteni asioihin mitenkään. Vai jos heillä ei mene hyvin, niin pitääkö etsiä syntipukki jostain muualta. Joskus vain uusperheitä seuratessa tulee sellainen olo, että kun suhde on menossa vinksin vonksin, on helppo etsiä kaiken syyksi se ex-puoliso.

    Sen verran sinulle lohdutusta, että jos lapsi jättää tavaroita lattialle eikä siivoa omaa huonettaan oma-aloitteisesti ja jatkuvasti, hän on harvinaisen terve.

    Minä myös ollut se huono kasvattaja kun lapsi ei pysy rajoissa heillä ollessan tai ole niinkuin he haluavat. Todellisuuudessa lapsella ei ole mitään ihmeempiä ongelmia kotona muutakuin tuo omien jälkien siivous on joskus hankalaa ja pitää toki toistaa asiaa säännöllisesti. Kuitenkin kun moneen muuhun samanikäiseen vertaa tekee yllättävänkin paljon kotitöitä.

    Tuo peffan pyyhkiminen oli hauska esimerkki mutta että teilläkin sama juttu..

    Nyt lapsi 4 llä luokalla ja ei saa enää mennä isänsä luokse (ei ole enää ollut 2kk) vaikka ennen kävi säännöllisesti joka toinen viikko. On kuullemma vaaraksi näille uusille lapsille kun voi kuulemma unohtaa jotain lattialle ja pienet voi siihen tuksehtua.

    Hassua sinällään että meilläkin on 6kk vauva mutta en tuota isompaa siskosta pidä kauheana uhkana vaan vauveli meillä tykkää pelleillä ja pitää seuraa..

    Kun kysyin tältä uudelta naiselta miten heidän lapset sitten käyttäytyy isompana niiin sanoi että kyllä ne hyvin käyttäytyy kun hän ne kasvattaa. Eli siis vain minä en osaa omia lapsiani kasvattaa. Toisaalta sanoin heille että vain minun ruumiin yli lapsi viedään kasvatusneuvolaan sillä tuskin nekään lapsesta siistimpää saa.. :)

    Me olemme myös todenneet että taitaa siellä perheessä olla kriisi sillä mikä olisi helpompi syntipukki kuin lapsi ja häntä huonosti kasvattava äiti.

    Hauska todellakin lukea että jollakin on homma niin paljon samassa jamassa. Lapsen kannalta ikävää mutta niin se vaan on että jokaiseen sotaan pitää löytää syyllinen ja harvoin se siitä omasta peilistä löytyy. Sääli vaan kun syylliseksi laitetaan lapsi..

    Anneli

    Äänestä

  • No meillä on vähän samat ongelmat ollut tässä viime aikoina. Eli kun mieheni asui vielä yksin, oli hänen lapsillaan "isiviikonloput" loputonta juhlaa ja muutenkin tavaraa, rahaa ja lomamatkoja virtasi ihan vähäjärkisyyteen asti.

    Nyt on "isukilla" uusi perhe; maksetaan lainaa ok-talosta ja perheenlisäystäkin on tulossa. Kun muutenkin, vaikka ihan vakavaraisia ollaan, joudumme miettimään menojamme, niin mieheni lasten on ollut hyvin vaikea käsittää sitä, ettei enää sitä rahaa tule joka tuutista.
    Ja pahinta on se, ettei näiden lasten äiti sitä faktaa suostu hyväksymään. Puhelin soi ja tekstarit laulaa, kun ei mies enää "rakasta" lapsia. Siis isän rakkaus loppui vissiin kun meni lompsan nyörit kiinni :D

    Juu, mutta minun mielestäni se vastuu on aikuisilla ja olisi muistettava, ettei missään normaaliperheissä lapsille ostella sadoilla euroilla rojua per kuukausi. Miksi sitten erolapsille pitäisi ostella?

    Äänestä

miten kaikki tämänkin palstan ex-vaimot ovat niin mahdottoman huonoja kasvattajia, kun aina joku uo vinkuu kauhukakaroista =)
Tällaista olen uumoillutkin, varsinkin, kun ystäväpiiriin kuuluu ihan kavereina useampikin etäisä... samanlaista sirkusta se taitaa suurimmalla osalla olla. Mutta tuntemani muutama etä-äiti ei kyllä järjestä lapsilleen koko ajan huvituksia vaan rajat ja rutiinit säilytetään!
Jännä juttu!

Omakin puolisoni lellitteli etälastaan aikanaan, esim. viisisuotiaana joi vielä tuttipullosta ja ruuat oli aina pizzaa yms...kaikesta piti antaa periksi heti tai lapsi sai raivarit ja sai periksi sen jälkeen!
silti en hetkeäkään ole ajatellut lapsen käyttäytyvän äitinsä kanssa noin, ei kai kukaan kestäisi tuollaista jatkuvasti...
no, lapsen kasvaessa ja muuttuessa lähilapseksi on isäkin onneksi oppinut laittamaan rajoja ja pitämään säännöistä kiinni.
Kyllähän sen toisaalta ymmärtää, jos pari kertaa kuussa näkee lastaan, ettei halua "tuhlata aikaa riitelyyn" vaan ajattelee pääsevänsä helpommalla, kun menee lapsen pillin mukaan.

Tuo rahasumma (1000€) kuulostaa tosi isolta, mahtaa olla hyvätuloinen mies =)
Onko lapsia monta?
Ettekö pystyisi sopimaan, että ostaisi jotain tarpeellista lapsille?
Pelejä ei kukaan tarvitse tuollaista määrää!
Tai lapset voisivat toimittaa jooitakin askareita rahan eteen?!

Mutta joka tapauksessa, etenkään, jos mies ei asu yhdessä naisystävänsä kanssa, ei luulisi tälle kuuluvan paskaakaan, kuinka paljon mies laittaa lapsiinsa rahaa!

Äänestä
  • Se syy miksi täällä kirjoittajista ne exän UO:t ja puolison exät on niin kamalia ihmisiä on se, että tänne tullaan purkamaan ongelmia. Eikös olekin simppeliä? Harvemmalle oikeasti tulee mieleen, että haa - menenpä suomi24:n uusperheellisten palstalle ja ryhdyn kehumaan exäni UO:ta tai puolisoni exää. Ja toisaalta esim. itsellä kun tollaset asiat kunnossa, niin ei oikein tunnu riittävän sitä asiaa perustaa tuosta aiheesta itse otsikkoa. Kai siinä samat vaikutteet kuten uutislööpeissä, joissa kerrotaan aina vain niistä huonoista uutisista.

    Äänestä

ja reagoida niidenuusien naisten juttuihin. Ne aikansa kiukkuaa ja lopettaa kun huomaa että ne ei mahda sille mitään. Eihän teidän asiat edes sille kuulu. Sinä teet niinkuin haluat ja sovit miehen kanssa asioista.
Sinä kasvatat lapsesi niin kuin haluat, mitä heitä kuuntelemaan. Katkeruus on heidän pahe ja suuri sellainen.
Jos ei auta, kerro miehelle että laittaa naisensa aisoihin, kyllä kitinä loppuuu.

Äänestä
  • Onneks ette pääse vaikuttaan teidän exien uusien puoliskoiden tekemisiin, ne kuulkaa tekee ihan mitä ne tahtoo teidän plinsessoille ja plinsseille...Mitäs ootte kasvattanu ne huonosti? Kyllä niille konstit löytyy...

    Äänestä

  • Ei kai kannattaisi murehtia, ja miehen kanssa asiat on sovittu niin, ettei enää mitään sopimista luulisi tulevan.

    Mies on vähän sen luontoinen, että tuskin laittaa naistaan kuriin. Kyllähän se mies tietää, miten meillä nämä kasvatusasiat menivät jo alusta asti, joten tietää senkin, että lapset on hyvin kasvatettu ja hoidettu kotonaan. Luulen, että miehelle on vain mukavampaa, että naisystävä haukkuu asiasta minua eikä häntä itseään.

    Kyllä tämä tästä varmaan unohtuu, mutta harmittaa, kun on juuri luullut päässeensä siitä ex-miehestä ja nyt tulee 1 lisää.

    Äänestä

  • Heh ;) kirjoitti:

    Onneks ette pääse vaikuttaan teidän exien uusien puoliskoiden tekemisiin, ne kuulkaa tekee ihan mitä ne tahtoo teidän plinsessoille ja plinsseille...Mitäs ootte kasvattanu ne huonosti? Kyllä niille konstit löytyy...

    Sitähän tässä toivoisi, että ei joutuisi osalliseksi exän eikä naisystävän elämään millään tavalla, ei edes vaikuttamaan.

    Toivoisin kuitenkin, että mieheni ja hänen naisystävänsä keskittyisivät enemmän toisiinsa kuin minuun.

    Miehen naisystävän olkapääksi en sentään rupea, vaikka uumoilen, että sellaiseen siellä olisi nyt tarvetta. Onnea kaikille exille uusissa suhteissaan. Jos ei elämä ole helppoa ensimmäisessä liitossa, se tuskin on sitä toisessakaan.

    Siis oikeesti...miks ihmeessä luulet että miehesi uusi rakas kaipais sua olkapääksi? Eiköhän exmiehesi olkapää riitä?
    Miten se on niin vaikeeta käsittää, ettet todellakaan voi vaikuttaa mitä siellä miehesi kodissa tapahtuu? Ei kuulu sulle pätkääkään...Miehelläsi on nyt uusi elämä ja jos kaikki on ok. niin todennäköisesti hoitaa lapset ihan kunnolla, sille uo:lle sä et voi mitään. Ne teidän yhteiset prinssit ja prinsessat on sun miehen vastuulla, ei tosiaankaan sen uo:n, sitä uo:ta tuskin paljoa kiinnostaa ne kullanmurut. Se uo varmaan vaan oottelee lapsivapaata viikonloppua ja suunnittelee yhteisten lasten hankintaa.

    mut exää pystyn hyvin hallitsemaan. Tekee kaiken mitä sanon, ei uskalla vastustaa. Joten muuta en kaipaakaan.

    Äänestä

  • yks uo vaan kirjoitti:

    Siis oikeesti...miks ihmeessä luulet että miehesi uusi rakas kaipais sua olkapääksi? Eiköhän exmiehesi olkapää riitä?
    Miten se on niin vaikeeta käsittää, ettet todellakaan voi vaikuttaa mitä siellä miehesi kodissa tapahtuu? Ei kuulu sulle pätkääkään...Miehelläsi on nyt uusi elämä ja jos kaikki on ok. niin todennäköisesti hoitaa lapset ihan kunnolla, sille uo:lle sä et voi mitään. Ne teidän yhteiset prinssit ja prinsessat on sun miehen vastuulla, ei tosiaankaan sen uo:n, sitä uo:ta tuskin paljoa kiinnostaa ne kullanmurut. Se uo varmaan vaan oottelee lapsivapaata viikonloppua ja suunnittelee yhteisten lasten hankintaa.

    Sinä et taida uskoa, että minua ei kiinnosta se uo (mistä lyhenne tulee) vaan ne minun lapseni, jotka joutuvat kuuntelemaan soopaa.

    Luulen, että EX-mieheni rakas tarvitsee olkapäätä, koska yleisen päättelykyvyn perusteella ymmärrän, että jos heillä olisi kaikki hyvin, ei tarvitsisi kiukkuaan lapsiin purkaa. Siis vain luulen, en tiedä.

    Olen lasteni lähivanhempi ja vastuussa heistä aina, myös silloin, kun he ovat isänsä luona. Äitiyttä ja siihen liittyviä velvollisuuksia ei sammuteta siksi aikaa, kun lapset ovat kotioven ulkopuolella. Siltä osin ex-mieheni kodissa tapahtuvat asiat kuuluvat minulle.

    Se mitä siellä tapahtuu silloin kun lapset eivät ole siellä, ei kuulu eikä kiinnosta. Voit uskoa, että kun ottaa avioeron miehestä, haluaa miehestä eroon eikä osalliseksi hänen elämästään.

    Mies hoitaa lapset kunnollisesti, eikä hemmottelu ole lainvastaista. Jos luet aikaisemmat viestini, niin voit todeta, että meillä on ollut kaksi erilaista tapaa kasvattaa lapsia ihan aina. Ongelmia tulee vain, jos nuo kaksi tapaa ovat käytössä saman katon alla. Ja nythän ilmeisesti on, koska uo:lle ei sovi miehen tapa hoitaa lapsia, niin kuin ei aikanaan sopinut minullekaan.

    Miksi haluat niin jyrkästi käsittää väärin? Minä olen täysin samaa mieltä sen uo:n kanssa, ymmärrän häntä ja ärsytyksen syitä. Minulla ei ole tätä uota vastaan yhtään mitään, mutta ei kai kukaan haluaisi lapsiltaan kuulla, että heitä on haukuttu aiheettomasti.

    Kerronpa sinulle esimerkin, joka kuvaa tilannetta sellaisena kuin minä sen näen: Ajat autolla ja siitä menee kaasujousi poikki (kaasupoljin on siis käyttökelvoton), eikä autolla voi ajaa. Hinautat auton korjaamolle ja pyydät vaihtamaan virtalukon. Korjauksen jälkeen auto ei edelleenkään kulje, ja alat vähitellen ärtyä. Viet auton uudelleen korjaamoon. Jos vaihdatat virtalukon uudelleen, autolla ei edelleenkään voi ajaa. Jos taas kuuntelet korjaajaa, hän voi selittää sinulle, että vika on siinä, että kaasujousi meni poikki, joten kaasujousi pitää korjata. Kaasujousi korjataan, ja autolla voi taas ajaa. Jos olisit heti kuunnellut korjaajaa, olisit saanut auton nopeammin kuntoon, säästänyt rahaa ja aikaa, eikä olisi niin paljon ärsyttänytkään. Jos taas et kuuntele korjaajaa toisellakaan kerralla, vaan sitkeästi vaihdatat virtalukon kerta toisensa jälkeen, joudut lopulta vaihtamaan autoa - ja ihan turhaan.

    Olemme samaa mieltä myös siitä, että ne meidän yhteiset lapset ovat ex-mieheni vastuulla, eivät naisystävän. Siksipä onkin kummallista, että moitteet tulevat naisystävältä. Miehen tuntien se sopii miehelle hyvin, koska mies on taitava vetäytymään vastuusta - haluaa päästä helpolla.

    Naisystävän ei mielellään tarvitsisikaan olla kiinnostunut lapsistani, sillä naisystävällä on suhde ex-mieheeni, ei lapsiini. Siksipä olisikin hyvä, että he siellä saisivat niitä yhteisiä lapsia ja perustaisivat oman perheen. Pienen vauvan kanssa ei ehkä olisi sitten aikaakaan niin paljon puuttua minun elämääni. Ja kun se pieni vauva sitten kasvaisi, toivon ex-mieheni kasvaneen myös, ettei heille tule eroa ainakaan samoista syistä kuin meille tuli.

    Jos sinä sattuisit nyt olemaan se ex-mieheni uusi naisystävä, niin toivotan teille sydämestäni onnea - mielessäni. Hoitakaa te omat asianne ja minä hoidan omani. Omina ne asiat pysyvät vain, kun niistä pitää suunsa kiinni lasten kuullen. Jos lasten käytös ärsyttää, keskustelkaa niistäkin miehen kanssa niin, etteivät lapset kuule. Ja jos teille tulee ongelmia, älkää purkako niitä lapsiin, sillä juuri sen vuoksi erosin, että lapsilla olisi rauhallinen koti.

    Tiedoksi muuten, että lapsia voi hankkia myös arkipäivinä. Miehellä on 12 lapsivapaata päivää kahden viikon jaksoissa ja kesällä kaksi kuukautta. Jos yhteisten lasten hankinta ei ole onnistunut, se johtuu jostakin muusta, mutta ei ajanpuutteesta.

    Äänestä

  • yks uo vaan kirjoitti:

    Siis oikeesti...miks ihmeessä luulet että miehesi uusi rakas kaipais sua olkapääksi? Eiköhän exmiehesi olkapää riitä?
    Miten se on niin vaikeeta käsittää, ettet todellakaan voi vaikuttaa mitä siellä miehesi kodissa tapahtuu? Ei kuulu sulle pätkääkään...Miehelläsi on nyt uusi elämä ja jos kaikki on ok. niin todennäköisesti hoitaa lapset ihan kunnolla, sille uo:lle sä et voi mitään. Ne teidän yhteiset prinssit ja prinsessat on sun miehen vastuulla, ei tosiaankaan sen uo:n, sitä uo:ta tuskin paljoa kiinnostaa ne kullanmurut. Se uo varmaan vaan oottelee lapsivapaata viikonloppua ja suunnittelee yhteisten lasten hankintaa.

    Lue uudestaan, ei tätä ex-vaimoa haittaa se uo:n olemassaolo tai niiden suhde eikä jutussa ole tietoakaan katkeruudesta niin kun sun viestissä. Sinä olet katkera jollekin toiselle ex-vaimolle ja luulet että kaikki on samanlaisia.

    Äänestä

  • Kyllästynyt... kirjoitti:

    Sitähän tässä toivoisi, että ei joutuisi osalliseksi exän eikä naisystävän elämään millään tavalla, ei edes vaikuttamaan.

    Toivoisin kuitenkin, että mieheni ja hänen naisystävänsä keskittyisivät enemmän toisiinsa kuin minuun.

    Miehen naisystävän olkapääksi en sentään rupea, vaikka uumoilen, että sellaiseen siellä olisi nyt tarvetta. Onnea kaikille exille uusissa suhteissaan. Jos ei elämä ole helppoa ensimmäisessä liitossa, se tuskin on sitä toisessakaan.

    "olkapääksi"joutumisesta ei tuu kuun pää kipeeksi pidemmän päälle.

    Itsellä kokemusta..kun mieheni ex-avoke alkoi minua("uutta"vaimoa)moittimaan..soitin hälle,kun kyllästyin kuuntelemaan tuon naisen moitteita kun en hänen mielestään ollut "oikeanlainen nainen" miehelleni!

    (Heidän erostaan oli tuolloin yli vuosi,ja tuolla naisella oli jo uusi vauvakin uuden miehensä kanssa.

    No,ensin tuo nainen huusi ja raivosi minulle..sitten alkoi minua kuuntelemaankin..selitin että meidän ei tarvitse kuunnella hänen jatkuvaa haukkumistaan ja raivoaan.
    Meillä on oma elämä,ja hällä omansa.Hällä uusi mies,ja minulla oma mies..joka ei siis ole hänen mies.
    Hänhän nimenomaan halusi aikoinaan eroon,joten voisi olla nyt elämäänsä tyytyväinen.

    No,kuulosti siltä että tuolla exällä ei ole ketään todellista ystävää,ei juttukaveria.Avopuolisolleenkaan hän ei omien sanojensa mukaan asioistaan puhu..
    Puhui sitten minulle,ja lopetin puhelun siinä uskossa että nyt kaikki ilkeily loppuu..ja meillä alkaa onnellinen elämä.

    No,eipä alkanut...Seuraavan kerran kun poika tuli isälleen,alkoi tuo nainen taas huutaa ja kiukuta..sama oli tilanne "lasta palautettaessa".
    En ollut uskonut,kun mieheni sanoi että "ei sen kanssa voi keskustella,kun se ei kuuntele kuin itseään"..niinpä,olipas vaan pitänyt uskoa omaa miestä.

    Nyt vaan odotetaan sitä että 14 vuotta,ja poika on täysi-ikäinen..

    Jotkut ihmiset on vaan niin ikäviä.

    Äänestä

  • Heh ;) kirjoitti:

    Onneks ette pääse vaikuttaan teidän exien uusien puoliskoiden tekemisiin, ne kuulkaa tekee ihan mitä ne tahtoo teidän plinsessoille ja plinsseille...Mitäs ootte kasvattanu ne huonosti? Kyllä niille konstit löytyy...

    Hauska viesti! Totta joka sana, jatketaan samaan malliin niin saadaan miehen kersat kuriin!!!

    Äänestä

Huh huh.
Ei tuo naisystävä tule uskomaan mitään, mitä hänelle selität. Mies on ihana hänen mielestään, eikä ole voinut opettaa lapsia noin huonoille tavoille vaikka sen oman nenänsä edessä näkee.
Terveeseen järkeen on ihan turha vedota siihen suuntaan, mutta ehkäpä toiseen. Nimittäin, jos asian antaa olla, niin fiksut lapset oppivat hyödyntämään myös tätä seikkaa. Eivätkö he vähitellen voisi oppia myös tajuamaan, miten asiat oikeasti makaa? 10-vuotiaasta lähtien lasten oikeustaju on jo aika kehittynyt että luulisi heidän jo ymmärtävän hiukan kun oikein hyvin selittää. Tässä he vähitellen kenties ymmärtävät oman parhaansa uudessa tilanteessa jolloin saattavat oppia parhaassa tapauksessa vielä olemaan stressaamatta tilannetta "äitipuolen" ja oman äidin välillä. Tietysti tämän voi tehdä syyllistämättä heitä, eiväthän nyt oman parhaansa ymmärtävät lapset ole väärin tehneet, vaan mies joka heillä on isänä.

Äänestä
  • Eipä taida ymmärtää, enkä minä naisystävälle mitään selitäkään. Rakastumisen tunne tosiaan selittäisi tietynlaisen sokeuden miehen tekoja kohtaan. Ja mies käyttää ilmeisesti tilannetta hyväkseen, ei ole ensimmäinen kerta, kun minä saan syytökset miehen tekemisistä ja mies kääntää selkänsä luikkien pakoon.

    Olen asian antanut tosiaan olla, vain tänne nyt kirjoittelin siitä. Vastaukset ovat olleet mielenkiintoisia. Osa kirjoittajista tuntuu ymmärtävän asian ytimen, mutta sitten on myös niitä, jotka eivät yritäkään ymmärtää. Jälkimmäisten kanssa kaikenlainen puheaika on hukkaan heitettyä aikaa.

    Lapset eivät asiaa kovin vakavasti ota, ja meillä on onneksi sellainen tapaamisoikeussopimus, jossa kielletään isää jättämästä lapsia hoitoon. Tunnen miehen sen verran hyvin, että hoidattaisi lapset varmasti äidillään tai sisarellaan, jos ei tuota pykälää olisi. Miehellä ei ole oikeutta käyttää naisystäväänsäkään lastenhoitajana, mikä on mielestäni niin lasten kuin naisystävän kannalta oikeudenmukaista. Jos isä ei voi olla itse lasten kanssa, lapset jäävät kotiin.

    Lasten kanssa olemme keskustelleet tilanteesta, ja vähän huumorillahan siitä on menty. Keskusteltu ollaan myös siitä, että miksi he eivät korjaisi jälkiään ja tottelisi siellä isänkin luona, kun tiedän, että he osaavat. Mutta kun on se "sääntö", että maassa maan tavalla, niin ne säännöt täytyisi tulla sieltä isältä eikä minulta.

    Äänestä

Vaikuttaa siltä, että ex-miehesi nykyistä oikeasti ärsyttää juuri samat asiat exässäsi kuin sinuakin aikoinaan, mutta exäsi on varmaan saanut ex-anoppisi kanssa hänet vakuuttuneeksi että syy löytyy sinusta.

Oi voi. Pikkusieluista ja lyhytnäköistä toimintaa. Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi ymmärtää, että asioilla on monia puolia. Esim. lastenkasvatus ei ole vain lähin homma, ero ei johdu vain toisesta osapuolesta (ok, juopot ja väkivaltaiset asia erikseen), ja varsinkaan vain toisia osapuolia kuulemalla, ei voi tietää koko totuutta.

Kyllä se on valitettavasti niin, että tuskin voit paljoakaan vaikuttaa tuohon tilanteeseen. Tärkeintä on että itse tiedät mistä kyse, ja lapsetkin kyllä tietävät oikeasti, mikä tilanne on sinun kanssasi ollessa. Jos he kertoilevat sinulle juttuja joita exäsi nykyinen arvailee, voithan aina sanoa, että ohhoh, eipä näytä tietävän se ihminen mitään teidän arjestanne sinun kotonasi. Kyllä lapset tietävät myös sen.

Noista kurjista ihmisistä muuten taidat valitettavasti päästä eroon vasta kun lapsesi ovat aikuisia, eikä yhteydenpito exääsi sukuineen päivineen ole enää sinulle välttämätöntä.

Puhukoot mitä puhuvat, ainahan peepuheen vastaan tullessa voit sanoa, että nuo ovat niitä ikäviä oletuksia, joita siellä exän piireissä viljellään, mutta tosiasia on, että sinulla ei noita ongelmia ole, ilmenevät vain siellä. Että on aivan vierasta puhetta sinun lapsistasi tuo, kotona kun kaikki on niin hyvin.

Kyllä ne pahan puhumiset ärsyttävät, mutta kun toisille ei totuutta päähän väkisin saa, niin eipä oikeasti voi paljoa muuta kuin yrittää olla välittämättä.

Jaksamista sinulle, lohduttaudu sillä, että lopunelämääsi et joudu kuitenkaan tuota soopaa kuuntelemaan.

Äänestä
  • Juuri tuosta on kysymys! Kyllähän minua on naurattanutkin tämä juttu, ja minusta exän naisystävä on järki-ihminen, kun on huomannut sen elämäntyylin. Jotain kannustusta minäkin epäilen hänen saaneen, jotta minusta saatiin se syyllinen. Ex-anoppi inhosi minua aina ja erotessamme sain kuulla yhtä ja toista. Hyvä tietysti parisuhteen kannalta, että siellä nyt anoppikin on hyvää pataa miehen naisystävän kanssa, mutta tuskin se kauas kantaa, jos heitä yhdistää vain kauna minua kohtaan.

    Minä taidan sulkea korvani samalla tavalla kuin lapsetkin tekevät. Lasteni kannalta tietysti toivoisin, että siellä isänkin luona selkeytettäisiin sääntöjä, niin että kaikki saman katon alla olevat olisivat samaa mieltä. Meillä se ei avioliiton aikana onnistunut koko sinä aikana, kun lapsia oli, mutta jos se naisystävä on miehelle tärkeä, luulisin, että kannattaa tällä kerralla yrittää. Muuten tosiaan aika hoitaa asian jo ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä. Holtiton rahan antaminen tosin johtaa varmasti holtittomaan rahan pyytämiseen senkin jälkeen, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tapa on periytynyt miehen lapsuudenkodista, joten perinne on pitkä.

    Onhan se erilaisuuskin tietysti rikkaus, minkä vuoksi en ole suurempaa painetta ottanut siitä, että lapsilla on erilaiset rajat isänsä luona kuin kotona. Lapset eivät ole tehneet mitään väärää missään kohtaa, ja sen olen heille sanonut. Koulussa tai muualla ei ole koskaan ollut ongelmia, sillä kodin säännöt ovat onneksi kantautuneet mukana kaikkialle muualle kuin isän luokse. Lapset ottavatkin isäviikonloput lomana, ja kyllähän me aikuisetkin otamme lomalla vähän rennommin kuin muulloin.

    Äänestä

  • Kyllästynyt... kirjoitti:

    Juuri tuosta on kysymys! Kyllähän minua on naurattanutkin tämä juttu, ja minusta exän naisystävä on järki-ihminen, kun on huomannut sen elämäntyylin. Jotain kannustusta minäkin epäilen hänen saaneen, jotta minusta saatiin se syyllinen. Ex-anoppi inhosi minua aina ja erotessamme sain kuulla yhtä ja toista. Hyvä tietysti parisuhteen kannalta, että siellä nyt anoppikin on hyvää pataa miehen naisystävän kanssa, mutta tuskin se kauas kantaa, jos heitä yhdistää vain kauna minua kohtaan.

    Minä taidan sulkea korvani samalla tavalla kuin lapsetkin tekevät. Lasteni kannalta tietysti toivoisin, että siellä isänkin luona selkeytettäisiin sääntöjä, niin että kaikki saman katon alla olevat olisivat samaa mieltä. Meillä se ei avioliiton aikana onnistunut koko sinä aikana, kun lapsia oli, mutta jos se naisystävä on miehelle tärkeä, luulisin, että kannattaa tällä kerralla yrittää. Muuten tosiaan aika hoitaa asian jo ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä. Holtiton rahan antaminen tosin johtaa varmasti holtittomaan rahan pyytämiseen senkin jälkeen, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tapa on periytynyt miehen lapsuudenkodista, joten perinne on pitkä.

    Onhan se erilaisuuskin tietysti rikkaus, minkä vuoksi en ole suurempaa painetta ottanut siitä, että lapsilla on erilaiset rajat isänsä luona kuin kotona. Lapset eivät ole tehneet mitään väärää missään kohtaa, ja sen olen heille sanonut. Koulussa tai muualla ei ole koskaan ollut ongelmia, sillä kodin säännöt ovat onneksi kantautuneet mukana kaikkialle muualle kuin isän luokse. Lapset ottavatkin isäviikonloput lomana, ja kyllähän me aikuisetkin otamme lomalla vähän rennommin kuin muulloin.

    Ongelma on tosiaan exäsi ja hänen UO:nsa. Jos isä on iänkaiken ollut lepsu, niin mihinkäs se eron myötä muuttuisi, korkeintaan pahempaan suuntaan.

    Exäsi ja UO saavat toivottavasti aikaan jonkunlaisen sopimuksen siitä, miten siinä kodissa ollaan. Jos eivät saa, niin ikävää heille.

    Helposti tuntuu siltä, että lasten käyttäytyminen on seurausta siitä, miten heitä on kasvatettu molempien vanhempien toimesta. Harva tulee ajatelleeksi, että lapset onkin koko ajan käyttäytyneet eri tavalla toiselle ja toiselle vanhemmalle.

    Se, miten sinä toimit omassa kodissasi ei muuten kuulu pätkääkään ex-miehellesi eikä varsinkaan hänen UO:lleen. Aika tyhmää edes puhua "kylillä" asiasta.

    Äänestä

  • UO ja äitipuoli 24/7 kirjoitti:

    Meillä hiukan samanlaista ollut, ehkä lievempänä. Minä äitinä ja lähinä olen kasvattanut lapsia rajoilla ja rakkaudella. Lasten isä jo avioliiton aikana ei tahtonut rajoja laittaa ja kannatti ns. vapaata kasvatusta. Lopputulos onkin aika ennalta arvattu ; ).

    Minulla ei lasten kanssa ongelmia, käyttäytyvät hyvin ja ovat tosi ihania ja jopa nuorin (6-vuotia poika) haluaa itse siivota huoneensa kun tykkää järjestelemisestä : ). Isän luona sitten käyttäydytään miten käyttäydytään. Huutamalla saadaan isi kantamaan sylissä, huutamalla ja kiukkuamalla ostamaan lahjoja ja riehutaan ja metelöidään urakalla... kerran käytiin yhdessä pari vuotta sitten ostamassa lapselle saappaat isin vuorolla ja kyllä hävetti. En ollut tuntea omia lapsiani!

    Niin makaa kuin petaa. Helpolla voi päästä, mutta mitä tapahtuu murrosiässä?? meillä exän UO on onneksi itsekin melkoinen homssu (siivuosrätti ei pysy kädessä)ja muutenkin vapaan kasvatuksen kannattaja joten heillä ei kai näistä riitoja ole? Siinä mielessä ei meillä kaltaistasi ongelmaa ole.

    Tsemppiä! Minä ehkä nätisti sanoisin/soittaisin UO:lle ja rauhallisesti toteaisin, että sinun luona asiat lasten kanssa sujuu ja mahdolliset ongelmat heidän luonaan johtuvat isän "vapaasta kasvatuksesta", jota voi muuttaa. Mainitsisin, että jutut kulkevat lasten kautta ja lapset ovat ikävässä välikädessä kun äitiä syytetään heidän kuullen. Voi olla että saat ryöpyn niskaasi, mutta ehkä hän jotain edes miettii...kun exä kerran on tuollainen vastuunpakoilija...

    Äänestä

Niin kauan kuin ei ole juridisia mahdollisuuksia vaikuttaa elatustukeen (eikä pleikkaripeleilla ole), niin ehkä kannattaa jättää muitten mielipiteet omaan arvvoonsa. On toki normaalia pahottaa mielensä, kun ei ainoastaan elatustukiteemaa oteta esille vaan myös haukutaan omia lapsia ja epäillään ääneen kasvatuskykyjä, mutta ei ole syytä upottaa energiaa toisten mielipiteitten muutamiseen. Entäs sitten, jos ajattelevat pahoin? Mielipiteitä satelee aina joka puolelta. Tärkeintä on, että sinä tiedät, mitä teet ja olet sisäisessä rauhassa lastesi suhteen.

Äänestä

Meillä asia on juuri toisipäin. Erosin ex-miehestäni kaksi vuotta sitten ja hän meni naimisiin uuden naisen kanssa, jolla vielä oli edellisestä avioliitostaan yksi kuusivuotias poika, joka ei ilmeisesti tapaa isäänsä juurikaan ja asuu pysyvästi exäni ja hänen vaimonsa luona. Minulla ja exälläni on yksi kymmenenvuotias tytär, joka nyt asuu vuoroviikoin meillä ja exälläni.

Ongelma on siinä, että sekä minä että exäni olemme olleet lastenkasvatuksessa siitä lepsummasta päästä, kun taas exäni uusi vaimo pitää heillä todella tiukkaa kuria. Meillä tytöllä on päivittäin 3h ruutuaikaa, jonka saa jakaa televisiolle ja tietokoneelle miten haluaa. Lisäksi hänellä on älypuhelin, jonka käyttöä en kontrolloi. Tyttö on kuitenkin fiksu, eikä käy koneella kuin ehkä joka kolmas päivä ja vähintään joka toisena ei katso televisiotakaan. Puhelintaankaan hän ei räplää jatkuvasti. Hänellä on siis melko vapaata ruutuajan suhteen, mutta hän osaa käyttää vapauttaan oikein. Lisäksi hän harrastaa jalkapalloa ja judoa, ja kulkee harrastuksiinsa itse pyörällä tai bussilla. Viikkorahaa hänellä on 10€ millä ostaa karkin lisäksi myös muut ylimääräiset kivansa kuten mangapokkarit joita lukee kovasti (sarjasta riippuen uusi ilmestyy aina 1-2 kuukauden välein ja maksaa seitsemän euroa). Myös esim. bussimatkat harrastuksiin maksaa omista rahoistaan.

Exäni luona onkin sitten toinen meininki. Tietokoneella saa olla kaksi tuntia viikossa ja telkkaria katsoa yhden leffan viikossa. Mitään sarjoja tms. ei seurata. Viikkorahaa ei ole vaan rahaa saa pyytämällä exän vaimolta jota muuten käskee sanoa äidiksi, eikä sitä anneta kuin harvoihin valittuihin kohteisiin. "Äiti" kuskaa autolla harrastuksiin vaikka tyttö menisi mielummin itse. Meillä valot sammutetaan kymmeneltä, heillä puoli yhdeksän. Ja niin edelleen tiukkaakin tiukempia sääntöjä. Minulle tytär on kertonut inhoavansa äitipuoltaan, mutta isälle sitä ei tietenkään saa sanoa - exäni on niin hillittömän rakastunut uuteen vaimoonsa ettei siedä kuulla yhtään poikkipuolista sanaa.

Kaiken tämän lisäksi tyttäreni äitipuoli on ottanut tavakseen morkata minua joka puolella. Olen kuulemma aivan liian lepsu ja luonani tyttö saa valvoa pikkutunneille ja olla ruudun ääressä rajattomasti. Lisäksi olen vastuuton, koska annan kymmenvuotiaan kulkea yksin bussilla harrastuksiin. Kaiken huippu oli se, kun hän väitti minun yrittävän hukuttaa lapsen materiaan antamalla liikaa viikkorahaa. Samalla olen kuitenkin pihi, koska lapsi maksaa bussimatkat omista rahoistaan. Kaikki on aina minun syytäni - jopa koulusta myöhästymiset ja tekemättömät läksyt, myös isän viikolla. Jos lapsi edes vihjaa missä tahansa asiassa haluavansa luokseni tai että teen jonkin asian äitipuolta/isää paremmin tai että hän pitää minusta enemmän kuin heistä, heti alkaa aivopesuhyökkäys. "Voi älä sä sitä Hannaa nyt mieti, sul on täällä äidin ja isän luona paljon kivempaa kun sen tylsän Hannan luona, eikö vain?" Tyttö on oppinut, että saarna katkeaa kun hän myöntää viihtyvänsä siellä paremmin. Siitä äitipuoli saa taas uuden aseen minua vastaan - "älä yritäkään väittää ettei Siru tykkäisi kasvisruuasta, eilenkin se sanoi tykkäävänsä MUN kasvispullista enemmän kuin SUN lihapullista!"

Äänestä

Sinä voit soittaa miehen naisystävälle ja kertoa kuinka asiat ovat sinun kotonasi. Kerrot, että pidät kuria, lapsilla on säännöt ja homma toimii teillä. Sinä et ole vastuussa siitä miten lapset käyttäytyy isänsä luona!! Siitä ovat vastuussa lasten isä ja myös naisystävä varsinkin, jos asuu exäsi kanssa.

Ex miehesi ja hänen naisystävänsä laatikoon säännöt lapsille ja vahtikoon niiden noudattamista. Lasten isän tulee ottaa auktoriteetti takasin ja opettaa lapsia kunnioittamaan häntä ja uutta naista. Isän tulee myös osoittaa, että lasten tulee totella uutta kumppania. Kun isä vahvistaa uuden kumppanin auktoriteetin, niin silloin uusi kumppani voi ottaa paikkansa uudessa tilanteessa.

Exä kokee erosta syyllisyyttä. Hän paikkaa tätä syyllisyyttä antamalla kaiken lapsille periksi ja tekee täten karhunpalveluksen lapsille, joista tulee kiittämättömiä ja röyhkeitä.

Jokainen perhe laatii omat sääntönsä. Meillä on tilanne se, että mieheni exä ei ole osannut koskaan pitää kuria lapsille, kun taas meillä on ollut selvät sävelet ja lapset tottelee ja homma toimii. Eli ei ole sinun syysi mitä toisessa talossa tapahtuu. Se on lasten isän ja uuden naisen tehtävä hoitaa hommat heidän kodissaan!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllästynyt puheenaiheisiin kirjoitti:

Erosta alle vuosi, mies seurustelee naisystävänsä kanssa. Naisen mielestä lapseni ovat huonotapaisia, hemmoteltuja ja vaikeita.

Mitäs tässä nyt voisi tehdä?

Avioliiton aikana vastuu lapsista jäi minulle. Mies sai lapset esimerkiksi iltapesulle pelottelemalla, että äiti suuttuu. Lapset ovat pienestä asti käyttäytyneet isänsä kanssa eri tavalla kuin minun kanssani. Minulla on tiukahko kuri ja laitan lapsille rajat, mutta isänsä kanssa lapset ovat saaneet olla kuin elo pellossa. Kun liikuimme yhdessä, lapset olivat isän säännöillä, sillä on aika vaikeaa ottaa sitä "kuria", kun vieressä on isä, joka kumoaa jatkuvasti äidin säännöt. Mistään johdonmukaisesta kasvatusperiaatteista ei ollut koskaan tietoakaan. Koululaisiksi tullessaan lapset olivat jo hyvin oppineet, että jos äiti kielsi, soitto isälle, niin heltisi lupa.

Eron jälkeen lasten elämä isän luona on ollut kaukana arjesta. Isä ei ota lapsia luokseen, jos samaan aikaan on jotain velvollisuuksia, esim. lapsi pitäisi viedä autolla jonnekin tai pitäisi hoitaa joku asia, joka liittyy lapseen. Kun isä on lomalla, jätetään lastenkin menot, paitsi kouluun sentään mennään.

Isä alkoi eron jälkeen antamaan lapsille huomattavia summia rahaa ja tavaraa. Isän kanssa käydään kivoissa paikoissa ja ostetaan kaikki mitä mielii. Ostan lapsille ihan normaalit varusteet, enkä edes säästele tai pihtaa niissä, mutta kaikkea ei nyt kuitenkaan voi saada. Isän luona sitten ostetaan ne, joita äiti ei antanut.

En voi tuolle asialle mitään ja olen lapsille sanonut, että minä en tuohon kilpaan lähde, vaan me elämme normaalia arkielämää normaaleine sääntöineen. Isän luona on omat sääntönsä ja kotona sitten omansa.

Lapset käyttäyvät hyvin kotona, koulussa ja harrastuksissa ja palaute tuttavapiiristä on aina ollut myönteistä. Mitään ongelmia ei ole ollut koskaan missään.

Mutta nyt on. Isän naisystävä ei hyväksy sitä, miten lapset saavat isänsä luona elää. Naisystävä syyttää minua siitä, että olen kasvattanut lapset huonosti ja antanut heille aina kaiken periksi. Tilanne on kääntynyt päälaelleen, enkä tietenkään kutsu naisystävää meille todistamaan, että meillä on kotona monet asiat toisin kuin isän luona. Lapset eivät tottele naisystävää, mutta eivät he tottele isäänsäkään; he ovat oppineet, että kun tarpeeksi jankuttaa ja kieltäytyy, niin isä suostuu eikä tarvitse tehdä mitään. Isä solmii 11-vuotiaan kengännauhat ja voitelee leivät, eikä lasten tarvitse siivota jälkiään eikä huolehtia isän luona mistään: isä laittaa kaiken valmiiksi. Kotona tuollaista ei tapahdu, vaan lapset ovat 3-vuotiaista asti pukeneet itse ja voitelevat leipänsä itse (kattavat pöydän ja korjaavat astiat koneeseen jne.).

Ymmärrän kyllä ex-miehen naisystävää, sillä en minäkään jaksanut katsoa tuota peliä. Totesin vain, että eron jälkeen minulla ei ole mitään sanomista, sillä jos isä on valinnut sellaisen tavan olla lasten kanssa, se on täysin hänen oma asiansa.

Mutta miten minä saan sen naisystävän nyt tajuamaan, että minä en ole se syypää siihen, että lapset saavat siellä isän luona olla miten haluavat? Lapset saavat jatkuvasti kuulla, miten huonosti asiat ovat äidin luona, ja se ei pidä paikkaansa. Hyvän liittolaisen naisystävä on saanut ex-anopistani, joka lisää oman pökkönsä pesään, koska on katkera siitä, että otin avioeron hänen hienosta pojastaan. Heh heh.

Halusin eron, olen tyytyväinen siihen, että mies on löytänyt naisystävän itselleen, koska mies oli tosi sekaisin eron jälkeen. En vain enää jaksaisi kuunnella asioita, jotka eivät ole totta. Miehestä ei ole selvittämään mitään asioita, vaan hän on sellaista perässä vedettävää tyyppiä. Kun asioista yrittää keskustella, mies häipyy raivoissaan paikalta, koska hänen tekemisiään ei saa arvioida, tai häntä moittia.

Naisystävällä oli sanottavansa myös elatusmaksuun. Se on kuulemma ehdottomasti liian paljon, kun mies käyttää lapsiin rahaa yli 1000 euroa kuukaudessa. Elatusmaksun pienentämiseen ei kai tarvitse suostua, sillä jos mies ostaa lapsille ylimääräistä (ostan kaiken tarvittavan, enkä saa mieheltä rahaa isompia hankintoja varten) niin eikö se ole hänen valintansa. Tarkoitan sitä, että minä kyllä ostan lapsille esimerkiksi takin, kun takkia tarvitaan, mutta mies ostaa viisi pleikkaripeliä. Kotona lapset eivät ole saaneet televisiota omiin huoneisiinsa, mutta isän luona heillä on hienot digitelevisiot ja oheislaitteet. Ei kai tuollaisia voi käyttää perusteena olla maksamatta elatusmaksua? Naisystävän mielestä kulujen vähennys alkaa elatusmaksusta, minun mielestäni he saisivat harkita vähän niitä miehen hankintojen järkevyyttä.

Mitä tässä nyt voi tehdä? Minä en haluaisi olla missään tekemisissä ex-miehen kanssa enkä hänen naisystävänsä kanssa, eikä mitään riitaa pitäisi tulla, mutta tuntuu vain tulevan ja uutta keksitään lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu