Olen tavallinen suomalainen mies. Tavallisen näköinen vaimo ja kaksi lasta. Kuulun alempaan keskiluokkaan, asuntona 3h k lähiössä, auto Toyota Corolla. Juon kohtuullisesti ja joskus poltan sikaarin. Vieraissa käyn piikujoulujen jatkoilla ja joskus Tallinnassa.
Minua on alkanut tympiä keskinkertaisuuteni. Kun huomasin, että peniskin on ihan keskiarvoinen, sellainen 16/5, ovat itsemurha-ajatukset tullet mieleen. Enkö voi erottua millään!!?? En pysty kehumaan isolla, mutta en valehtelemaankaan, ettei koolla ole väliä! Viisi senttiä suuntaan tai toiseen toisi henkistä helpotusta.
Onko muilla samalaisia ongelmia peniksen koon suhteen?
Minua on alkanut tympiä keskinkertaisuuteni. Kun huomasin, että peniskin on ihan keskiarvoinen, sellainen 16/5, ovat itsemurha-ajatukset tullet mieleen. Enkö voi erottua millään!!?? En pysty kehumaan isolla, mutta en valehtelemaankaan, ettei koolla ole väliä! Viisi senttiä suuntaan tai toiseen toisi henkistä helpotusta.
Onko muilla samalaisia ongelmia peniksen koon suhteen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
No etkö ymmärrä että keskiverto penis on varmasti enemmänkin monen naisen mieleen kuin järetön meisseli. Ei 25cm kulli tee susta yhtään parempaa rakastajaa, aviomiestä/ihmistä...Monikin nainen on tyytyväinen tavalliseen 16cm penikseen eivätkä halua isompaa.
... kyllä vaimo ja huorat on tyytyväisiä! Mutta kun mä oon kaikessa vaan KESKIVERTTO, en ees huono missään!
life is short!
Lisää juomista. Ja pari askia tupakkaa päivässä, vähintään.
Jos sun peniksen halkaisija on 5 senttiä (ympärysmitta 15.7cm), on se HUOMATTAVASTI keskivertoa paksumpi.
Onneksi olkoon...
Tohon vaivaan löytyy apu helposti. Tarttee hommata peniksenjatke. Haet pankista kunnon kulutusluoton ja ostat jonkun ökyauton. Sitten elämä hymyilee...
Sitten vaan jyystät pikkupimuja kaaran takapenkillä, eikä kukaan huomaa enää sun pikkupippeliäsi...
mä kyllä ottasin ton söpöliinin henkihuoltoon sellasenaan, on nii rehellinen. isohan sillä on, eikkä se siitä kärsi niinku sano. ite oon kyllä köyhä duunariämmä mut unohtus keskiverrot. jätkät vaan tääl losottaa kusta päästään.
On sulla onnettomasti asiat. Itsellä elämä hymyilee, tumma komea pitkä ja sikarikas. Asun komeassa kartanossa ja aamuisin valitsen minkä värisen mersun tallista ottaisi kun lähtee bisneksiä tekemään. Vaimona mallityttö joka hoitaa kotia nöyrästi, tyttökavereita ympäri suomen niemeä ja muutama ulkomailla. Penis 25cm pitkä ja 18cm ympärysmitta. Piti palkata sihteeri hoitamaan faniposteja kun kaikki naiset sinkut ja varsinkin varatut kiltin oloiset perheenäidit kuolaa uusintaa jos niitä on erehtynyt joskus mersun takapenkillä tuuppaamaan, joskus tulee käytyä vieraissa kun keskiverto miehet ovat pikkujouluissa ja niiden pikkurouvat haluavat kokea olevansa naisia ;-)
Käytä sitä penispumppua 10-15 minuuttia päivässä hyvä mies, saat pituutta lisää ainakin 2-3 senttiä ja paksuuttakin ihan kivasti. Lupaan vähintään 2 senttiä parin viikon sisällä mittoja lisää. Ei ne tulokset ehkä pysyviä ole, mutta onko sillä väliä kun noin vähän päivässä tarvitsee asiaan sijoittaa. 16 sentin tilalla 18-19 sentin kalu (jopa 20) on jo paljon. Paksuuttasi tosin epäilen sillä se ei ole normikokoa, ota mielummin ympärysmitta, jos se on 13 cm, niin puhutaan normaalista.