DDR:rän tappokäsky

Entisen DDR:rän asiakirjoista on lötynyt tappokäsky. Tappokäsky koski sitä, että kaikki jotka yrittää loikata länteen on ammuttava viimeistään rajalle. Käsky koski myös naisia ja lapsia.

Nyt joku kommunisti väittää, että löydetty DDR asiakirja on väärennös.

Jos mahdollista, niin tappokäskyn antaja tai antajat on saatava vastuuseen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös ampujat on saatava vastuuseen.

Toivottavasti Saksan viranomaiset aloittavat tutkimukset. Saksan kansa vaatii, että tutkimukset on aloitettava.

Miksi muuten kommunistien ihanne valtioista kuten NL ja DDR, niin tavalliset ihmiset halusivat kyseisistä valtioista paeta henkensä menettämisen uhalla?
271618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tuo miksi rajoja ei voinut pitää auki!

Punaiset nakertajat itkevät että "kapitalisti
olisi tullut valehtelemaan kansalle".

Eihän kommunismi pysy voimassa kuukauttakaan jos
saa vapaasti äänestää kantapäillään.

Sitä voidaan harjoittaa vain uhkaamalla väkivallalla, kieltämällä mielipiteen- ja ilmaisun
vapaus sekä vapaat vaalit.

Kommunismissä ei aatteena ole sitä mahdollisuut-
ta että kansa äänestäisi sitä vastaan.

Kansan vangitseminen henkisesti ja fyysisesti
on perusedellytys punaisen terrorin harjoittami-
sessa.

Nämäkin punaiset ääliöt tällä palstalla tietävät
sen aivan hyvin.

Koettavat verhota sitä milloin milläkin valeella.

Punaisilla rotilla on ihmisen näkoiset kumimas-
kit naamalla.

Äänestä

"Entisen DDR:rän asiakirjoista on lötynyt tappokäsky. Tappokäsky koski sitä, että kaikki jotka yrittää loikata länteen on ammuttava viimeistään rajalle. Käsky koski myös naisia ja lapsia."

Hyvä kun joku ottaa täällä esille saksalaisen yhteiskunnan epäkohdat, sillä näitä tappokäskyjä tuskin hyväksyy edes tämän palstan kommunistit. Ei DDR:n ongelmat olleet kuitenkaan ainoat ongelmat Saksan yhteiskunnan historiassa, sillä samalla tavalla natsismin aikana annettiin tappokäskyjä kaikkien juutalaisten tappamisesta, mukaan lukien myös naiset ja lapset.

"Jos mahdollista, niin tappokäskyn antaja tai antajat on saatava vastuuseen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös ampujat on saatava vastuuseen."

Ampujat ja käskyjen antajat pitäisi tietenkin saada vastuuseen, sillä se olisi oikeudenmukaista toimintaa jo uhrien omaistenkin kannalta. Vielä kun saisimme oikeuden eteen kaikki ne saksalaiset natsirikolliset, jotka antoivat käskyjä juutalaisten tappamisesta, sekä syyllistyivät näihin viattomien ihmisten tappamiseen. Kaikille on varsin selvä asia, että näitä sotarikollisia on vieläkin elossa tämän päivän Saksassa. Valitettavasti kapitalistinen yhteiskunta ei varsinkaan länsi-Saksassa halunnut lähteä etsimään näitä sotarikollisia, eikä varsinkaan asettaa heitä tuomiolle tekemistään veriteoista.

"Toivottavasti Saksan viranomaiset aloittavat tutkimukset. Saksan kansa vaatii, että tutkimukset on aloitettava."

Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, jos tästä asiasta aloitettaisiin tutkimukset vaikka välittömästi. Samalla voitaisiin aloittaa myös oikeudenkäynnit kaikkia elossa olevia natsirikollisia vastaan, joita Saksassa elää vielä tänäkin päivänä varsin monia.

Äänestä
  • Onko kommunismi puhdas kuin pulmunen näihin julmuuksiin?????

    Äänestä

  • DDR saksalainenko yhteiskunta, eiköhän se ollut neuvostoliitto joka sinne määräsi systeemit ja lait sun muut päättömyydet.

    Äänestä

  • Mitens?? kirjoitti:

    Onko kommunismi puhdas kuin pulmunen näihin julmuuksiin?????

    ampuivat kommunisteja Unkarissa suojellakseen Unkarilaisia Unkarilaisilta kommunisteilta...

    "Venäläiset panssarit toissan ampivat Unkarilaisia AVH poliiseja itsenäisyyden aukion verilöylyssä jonka ko. Unkarilaiset AVH-miehet järjestivät omilleen, ohjelmassa asia jätettiin mainitsematta, mutta CIA-miehen kertoman mukaan Venäläiset panssarit avasivat todellakin tulen näitä katoilta tulittavia AVH/AVO-miehiä vastaan yrittäen suojella maan kansalaisia eli tässä tapauksessa mielenosoittajia/kapinallisia, tilanne oli niin outo, että jopa maan kommunistit toivoivat länneltä apua, jota ei sitten tullutkaan..."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000127&posting=22000000020656609

    Äänestä

  • sekavaako? kirjoitti:

    Selevä tämä on. Kyllä uskoon taipuvainen on sokea. Ei voi muuta kuin ihmetellä.

    Äänestä

  • että kyse oli DDR:n valtion virkamiesten antamista tappokäskyistä.
    Natsitouhut oli tuolloin jo historiaa.

    Rautalangasta:

    Ihmisten tappokäskyt antoi DDR:n valtion kommunistinen johtoeliitti.

    Siis kommunistit.

    Myös pakenevia perheitä selkään ampuneet eivät tuollein olleet natseja eikä länsi-saksalaisia.
    He olivat kommunistisen uuden valtion DDR:n kommunistisia sotilaita.

    Länsi-Saksassa ei ammuttu maasta pois muuttavaia.

    Ymmärsitkö, käsititkö?

    Äänestä

  • Natsirikollisia on tuomittu oikeudenkäynneissä 1940 luvulla. Tämän jälkeenkin natseja on napattu kiinni ja laitettu kantamaan vastuu rikoksista. Metsästys jatkuu edelleen.

    Nyt on korkein aika saada entisen DDR:n rikolliset kiinni ja vastuuseen. Asian omaiset ihmiset vaativat oikeutta.

    Äänestä

  • psn kirjoitti:

    Natsirikollisia on tuomittu oikeudenkäynneissä 1940 luvulla. Tämän jälkeenkin natseja on napattu kiinni ja laitettu kantamaan vastuu rikoksista. Metsästys jatkuu edelleen.

    Nyt on korkein aika saada entisen DDR:n rikolliset kiinni ja vastuuseen. Asian omaiset ihmiset vaativat oikeutta.

    "Natsirikollisia on tuomittu oikeudenkäynneissä 1940 luvulla. Tämän jälkeenkin natseja on napattu kiinni ja laitettu kantamaan vastuu rikoksista. Metsästys jatkuu edelleen."

    Tosiasia on kuitenkin se, että natsirikollisista tuomittiin sodan jälkeen vain pieni osa ja heistäkin suurin osa onnistui selviämään muutaman vuoden vankilatuomioilla ja monet pystyivät jopa välttämään vankeusrangaistukset lähinnä huonoon terveydentilaansa vedoten. Valitettavasti yhä useammat näistä kansanmurhaajista ja sotarikollisista ovat karkuteillä vielä tänäkin päivänä, eikä heitä edes yritetä jäljittää heidän korkean iän ja huonon terveydentilansa takia.

    Kuinka monta entistä natsirikollista on muka etsitty ja tuomittu 2000-luvun aikana? Olen aika varma siitä, että ei ketään tai jos on niin muutamia hyvin harvoja.

    "Nyt on korkein aika saada entisen DDR:n rikolliset kiinni ja vastuuseen. Asian omaiset ihmiset vaativat oikeutta."

    Saksalaisten olisi pitänyt etsiä ensin natsirikolliset ja vasta sen jälkeen DDR:n kommunistihallinnon mahdolliset rikoksiin syyllistyneet sotilaat ja virkamiehet.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No jo oli kommunistinen kirjoitus - ei pienintäkään järjen häivää vaan pelkästään kommunistista söperrystä.

    Vai ei kommunistin mielestä saa uusia rikoksia tutkia ennenkuin aikaisemmin tehdyt rikokset ovat selvitetty. Mitään yhtä typerää Kalle ei ole lukenutkaan täällä aikoihin - ihan siinä mieli virkistyy huomatessaan kommunistien edelleen olevan kommunistimaisia järjenjuoksussaan.

    Katsohan itsekin vielä kerran, että mitä tuli kirjoitettua!

    Siis jos 60-luvulta on yksikin ratkaisematon murha jäljellä niin 2000-luvulla tehdyt murhat saavat odottaa tutkimusvuoroaan kunnes kaikki 60-, 70-, 80- ja 90-luvun murhat on selvitetty. Kommunistien ihannemaailmassa kulkevat murhamiehet turvallisesti sillä murhatutkimus on muuttunut argeologiaksi.

    Kyllä oli kommunistilta tosi terävä viesti - rikokset täytyy tutkia rikostentekojärjestyksessä. Kuinkahan monta poliisisukupolvea saa tutkia Kyllikki Saaren murhaa ennenkuin murhaaja löytyy ja sen tutkimuksen ajan siis kaikki myöhemmät murhamiehet saavat kulkea vapaana tutkimusvuoroaan odotellessa. Vitun looginen - ettei peräti kommunistinen - tämä toverin poliiseille antama lista töiden kiireellisyysjärjestyksestä.

    /Kalle, joka tuli todella hyvälle tuulelle heti aamusta naurettuaan kippurassa kommunistin viestille

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    "Natsirikollisia on tuomittu oikeudenkäynneissä 1940 luvulla. Tämän jälkeenkin natseja on napattu kiinni ja laitettu kantamaan vastuu rikoksista. Metsästys jatkuu edelleen."

    Tosiasia on kuitenkin se, että natsirikollisista tuomittiin sodan jälkeen vain pieni osa ja heistäkin suurin osa onnistui selviämään muutaman vuoden vankilatuomioilla ja monet pystyivät jopa välttämään vankeusrangaistukset lähinnä huonoon terveydentilaansa vedoten. Valitettavasti yhä useammat näistä kansanmurhaajista ja sotarikollisista ovat karkuteillä vielä tänäkin päivänä, eikä heitä edes yritetä jäljittää heidän korkean iän ja huonon terveydentilansa takia.

    Kuinka monta entistä natsirikollista on muka etsitty ja tuomittu 2000-luvun aikana? Olen aika varma siitä, että ei ketään tai jos on niin muutamia hyvin harvoja.

    "Nyt on korkein aika saada entisen DDR:n rikolliset kiinni ja vastuuseen. Asian omaiset ihmiset vaativat oikeutta."

    Saksalaisten olisi pitänyt etsiä ensin natsirikolliset ja vasta sen jälkeen DDR:n kommunistihallinnon mahdolliset rikoksiin syyllistyneet sotilaat ja virkamiehet.

    Toveri Kalle veikin jo melkein kaikki sanat
    suusta, mutta oletko ihan tosissasi ja täysissä
    ruumiin ja sielun voimissa!

    Muistatko herran nimeltä Simon Wiesenthal?

    Mitä tulee teloittajien tuomitsemiseen niin
    neukkupaskalassa homma on KOKONAAN tekemättä.

    Natseja on sentään hirtettykin.

    Kommunismin tappajat sekä teloittajat ovat
    vielä kokonaan tuomiota vailla.

    Hyvä pointti tuo Kallen Kyllikki Saari.

    Tai Bodom järven surmat.

    Toveri Urpokin nauraa kippurassa vaikka aihe
    onkin vakava.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    "Muistatko herran nimeltä Simon Wiesenthal?"

    Muistan kyllä tämän miehen ja arvostan häntä ja hänen työtään erittäin suuresti, kunnia vaan hänen muistolleen.

    "Natseja on sentään hirtettykin."

    Onneksi edes muutamat natsirikolliset ovat saaneet oikeudenmukaisen rangaistuksen teoistaan ja joutuneet hirteen, joka onkin ollut heille täysin oikeudenmukainen rangaistus. Valitettavasti suurin osa natsirikollisista on pystynyt selviämään teoistaan ilman minkäänlaista rangaistusta ja monet heistä elävät tänäkin päivänä varsin onnellista elämää.

    "Kommunismin tappajat sekä teloittajat ovat
    vielä kokonaan tuomiota vailla."

    Ei niitä natsirikollisiakaan ole kovin montaa teloitettu, sillä suurin osa onnistui välttämään rangaistuksensa myös kiinni joutuessaan.

    "Ei niitä natsirikollisiakaan ole kovin montaa teloitettu, sillä suurin osa onnistui välttämään rangaistuksensa myös kiinni joutuessaan."

    Ehhehe. Taas sitä puolustellaan murhaajia, ja vieläpä siihen tyyliin kuin joku olisi täällä natseja puolustellut.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    "Muistatko herran nimeltä Simon Wiesenthal?"

    Muistan kyllä tämän miehen ja arvostan häntä ja hänen työtään erittäin suuresti, kunnia vaan hänen muistolleen.

    "Natseja on sentään hirtettykin."

    Onneksi edes muutamat natsirikolliset ovat saaneet oikeudenmukaisen rangaistuksen teoistaan ja joutuneet hirteen, joka onkin ollut heille täysin oikeudenmukainen rangaistus. Valitettavasti suurin osa natsirikollisista on pystynyt selviämään teoistaan ilman minkäänlaista rangaistusta ja monet heistä elävät tänäkin päivänä varsin onnellista elämää.

    "Kommunismin tappajat sekä teloittajat ovat
    vielä kokonaan tuomiota vailla."

    Ei niitä natsirikollisiakaan ole kovin montaa teloitettu, sillä suurin osa onnistui välttämään rangaistuksensa myös kiinni joutuessaan.

    Israelilaisetkin kävivät mieluusti noutamassa
    hakaristi heinzeja.

    Euroopan kansanmurhista ja rikoksista ihmisyyttä
    vastaan pitäisi tuomita myös kommunisteja.

    Ylipäänsä kaikki jotka ovat edellä mainittuun
    syylistyneet tulisi panna köyden jatkoksi.

    Mutta kun elämme sivistyneessä euroopassa ei
    hirttotuomioita enää jaella.

    Taitavat vanhat natsit olla jo muistamattomassa
    iässä.

    Sen sijaan neukkuteurastajat heiluivat vielä
    sodan jälkeenkin.

    "Israelilaisetkin kävivät mieluusti noutamassa
    hakaristi heinzeja"

    Tästä erittäin suuri kiitos Israelille ja heidän tehokkaalle tiedustelupalvelu Mossadille, heidän ansiosta Adolf Eichmann saatiin oikeuden eteen ja hän oli samalla yksi niistä harvoista natsirikollisista, jotka saivat oikeudenmukaisen tuomion, eli joutuivat hirsipuuhun roikkumaan. Tosin näidenkin tekojen vuoksi Israelin valtio on saanut kuulla kovasti kritiikkiä varsinkin saksalaisten ja muiden natsimielisten suunnalta, sillä monien mielestä se natsirikollisten etsiminen ja kuolemaantuomitseminen on olevinaan niin väärin heitä kohtaan.

    "Ylipäänsä kaikki jotka ovat edellä mainittuun
    syylistyneet tulisi panna köyden jatkoksi."

    Tässä asiassa olenkin täysin samaa mieltä kanssasi. Valitettavasti suurin osa viime vuosien sotarikollisista on onnistunut välttämään oikeudenkäynnit ja selvinnyt jopa ilman minkäänlaista rangaistusta rikoksistaan. Tästä esimerkkinä mm. Slobodan Milosevic ja monet muut Jugoslavian sotarikolliset, jotka ovat vielä tänäkin päivänä karkuteillä.

    Tosin tällä palstalla näiden sotarikollisten tekoja on usein puolusteltu ja syytä yritetty vierittää mm. Yhdysvaltojen ja Naton niskaan, jotka ovat vain mahdollistaneet sen asian, että nämä kansanmurhaajat ja sotarikolliset on ylipäätään edes saatu kiinni ja oikeuden eteen. Tällä tarkoitin nyt sitä, kun muistaa miten paljon Yhdysvaltoja ja Natoa on syytetty Jugoslavian veriseen sisällissotaan puuttumisesta. Yhtä monet tuntuvat pitävän myös Saddam Husseinin teloitusta vääränä ja epäoikeudenmukaisena, koska operaatio oli jenkkien suorittama.

    "Mutta kun elämme sivistyneessä euroopassa ei
    hirttotuomioita enää jaella."

    Tämä rangaistusmuoto pitäisi olla täysin sallittu rangaistus näiden sotarikollisten ja kansanmurhaajien tapauksessa.

    "Taitavat vanhat natsit olla jo muistamattomassa
    iässä."

    Tämä onkin juuri se kaikkein yleisin syy, jota nämä natsien puolustelijat aina käyttävät silloin kun puheenaiheena on natsirikollisten etsiminen ja heidän tuomiolle asettaminen. Mielestäni se ikä ja terveydentila ei ole mikään puolustus näin vakavissa rikoksissa, sitä paitsi natseja vastaan sitä todistusaineista kyllä löytyy enemmän kun tarpeeksi heidän tekemistään rikoksista. Minkä verran nämä kansanmurhaajalahtarit oikein ajattelivat viattomien juutalaisten ikää ja terveydentilaa, silloin kun he heitä teloittivat ja ajoivat kaasukammioihin kuolemaan. Voin sanoa sen, että ei varmasti minkään vertaa, kun he olivat valmiita tappamaan miljoonia viattomia naisia, lapsia, vanhuksia ja muita täysin viattomia ihmisiä. Nyt natsirikolliset yrittävät vain saada ihmisten sympatioita puolelleen vetoamalla omaan ikään ja huonoon terveydentilaansa, jonka mukaan he olisivat olevinaan itse uhrin asemassa.

    "Sen sijaan neukkuteurastajat heiluivat vielä
    sodan jälkeenkin."

    Niin tekivät, mutta ei se ole silti mikään este etsiä, vangita ja tuomita näitä vanhoja elossa olevia natsirikollisia. Eräs entinen natsirikollinen Kurt Waldheim sai toimia jopa YK:n pääsihteerinä ja sen jälkeen vielä Itävallan presidenttinä. Näin korkeassa asemassa ollut sotarikollinen sai jatkaa tehtävissään, eikä häntä vastaan edes koskaan nostettu minkäänlaisia syytteitä.

    Ei voi oikein sanoa, Milosevic olisi selvinnyt ilman rangaistusta, kun hän sentään kuoli kesken oikeuden käynnin...

    >Tässä asiassa olenkin täysin samaa mieltä >kanssasi. Valitettavasti suurin osa viime >vuosien sotarikollisista on onnistunut >välttämään oikeudenkäynnit ja selvinnyt jopa >ilman minkäänlaista rangaistusta rikoksistaan. >Tästä esimerkkinä mm. Slobodan Milosevic

    Äänestä

  • Potras kirjoitti:

    "Ei voi oikein sanoa, Milosevic olisi selvinnyt ilman rangaistusta, kun hän sentään kuoli kesken oikeuden käynnin..."

    Ei Milosevicia koskaan tuomittu hänen rikoksistaan, vaikka hän ehti olla vangittuna useamman vuoden. Voi kyllä sanoa, että Milosevic onnistui selviämään teoistaan todella helpolla, kun hän sai kokea kivuttoman kuoleman, eikä saanut koskaan minkäänlaista rangaistusta tekemistään rikoksista.

    ">Tässä asiassa olenkin täysin samaa mieltä >kanssasi. Valitettavasti suurin osa viime >vuosien sotarikollisista on onnistunut >välttämään oikeudenkäynnit ja selvinnyt jopa >ilman minkäänlaista rangaistusta rikoksistaan. >Tästä esimerkkinä mm. Slobodan Milosevic"

    Oikea rangaistus Milosevicille olisi ollut, kun hänelle olisi järjestetty samanlainen näytösoikeudenkäynti kun Romanian diktaattori Nicolae Ceausesculle, jonka jälkeen hänet teloitettiin välittömästi yhdessä vaimonsa Elenan kanssa. Milosevic sai istua monta vuotta luksusvankiloissa ja määräillä mielensä mukaisesti Haagin sotarikostuomioistuinta, sama pelleily hänen kanssaan olisi varmasti jatkunut, ellei hän olisi kuollut kesken oikeudenkäynnin.

    Yksi hyvä esimerkki näistä helpolla päässeistä kansanmurhaajista on Chilen diktaattori Augusto Pinochet, joka onnistui myös välttämään oikeudenkäynnit ja rangaistukset teoistaan vetoamalla korkeaan ikään ja huonoon terveydentilaansa. Nämä puheet olivat myös pelkästään Pinochetin valehtelua, sillä Pinochet eli vielä monta vuotta näiden syytöksien jälkeen.

    Äänestä

Onneksi CIA (USA) ei ole sekaantunut yhteenkään kansannousuun, eikä antanut yhtäkään tappokäskyä...Sen kunniaksi korpikommunisti värkkää lämpimän kaakaoplörön, jonka vahvistan hyvällä siivulla jaloviinaa ja muistelen muitakin CIA:n kansainvälisiä mainetekoja..

Äänestä
  • teoillaan ihmisyyttä ja vapautta. Pahan akseli ja roistovaltiot polkee ihmisoikeuksia.

    Äänestä

  • esim tämän palstan kommunistit puolustuskannalle, kun otetaan esille entisen Neuvostoliiton ja DDR:n antamat tappokäskyt?

    On itsestään selvää, että kaikki ao tappokäskyt ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan.

    Äänestä

  • antikomukka kirjoitti:

    esim tämän palstan kommunistit puolustuskannalle, kun otetaan esille entisen Neuvostoliiton ja DDR:n antamat tappokäskyt?

    On itsestään selvää, että kaikki ao tappokäskyt ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan.

    -George Bernard Shaw-

    U.S. GOVERNMENT ASSASSINATION PLOTS

    1949 - Kim Koo, Korean opposition leader

    1950s - CIA/Neo-Nazi hit list of more than 200 political figures in West Germany
    to be "put out of the way" in the event of a Soviet invasion

    1950s - Chou En-lai, Prime minister of China, several attempts on his life

    1950s, 1962 - Sukarno, President of Indonesia

    1951 - Kim Il Sung, Premier of North Korea

    1953 - Mohammed Mossadegh, Prime Minister of Iran

    1950s (mid) - Claro M. Recto, Philippines opposition leader

    1955 - Jawaharlal Nehru, Prime Minister of India

    1957 - Gamal Abdul Nasser, President of Egypt

    1959, 1963, 1969 - Norodom Sihanouk, leader of Cambodia

    1960 - Brig. Gen. Abdul Karim Kassem, leader of Iraq

    1950s-70s - José Figueres, President of Costa Rica, two attempts on his life

    1961 - Francois "Papa Doc" Duvalier, leader of Haiti

    1961 - Patrice Lumumba, Prime Minister of the Congo (Zaire)

    1961 - Gen. Rafael Trujillo, leader of Dominican Republic

    1963 - Ngo Dinh Diem, President of South Vietnam

    1960s-70s - Fidel Castro, President of Cuba, many attempts on his life

    1960s - Raúl Castro, high official in government of Cuba

    1965 - Francisco Caamaño, Dominican Republic opposition leader

    1965-6 - Charles de Gaulle, President of France

    1967 - Che Guevara, Cuban leader

    1970 - Salvador Allende, President of Chile

    1970 - Gen. Rene Schneider, Commander-in-Chief of Army, Chile

    1970s, 1981 - General Omar Torrijos, leader of Panama

    1972 - General Manuel Noriega, Chief of Panama Intelligence

    1975 - Mobutu Sese Seko, President of Zaire

    1976 - Michael Manley, Prime Minister of Jamaica

    1980-1986 - Muammar Qaddafi, leader of Libya, several plots and attempts upon his life

    1982 - Ayatollah Khomeini, leader of Iran

    1983 - Gen. Ahmed Dlimi, Moroccan Army commander

    1983 - Miguel d'Escoto, Foreign Minister of Nicaragua

    1984 - The nine comandantes of the Sandinista National Directorate

    1985 - Sheikh Mohammed Hussein Fadlallah, Lebanese Shiite leader (80 people killed in the attempt)

    1991 - Saddam Hussein, leader of Iraq

    1993 - Mohamed Farah Aideed, prominent clan leader of Somalia

    1998, 2001-2 - Osama bin Laden, leading Islamic militant

    1999 - Slobodan Milosevic, President of Yugoslavia

    2002 - Gulbuddin Hekmatyar, Afghan Islamic leader and warlord

    2003 - Saddam Hussein and his two sons

    http://members.aol.com/bblum6/assass.htm

    On itsestään selvää, että kaikki tappokäskyt ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan.

    Äänestä

on aina pahasta, oli ne sitten kommunistisia tai kapitalistisia liikkeitä, niitä ei koskaan pitäisi päästää valtaan.

Yhden asian kiilusilmät on aina saaneet vain pahaa aikaan ja äärikommunistit ja äärioikeisto on aatteellisesti hyvin lähellä toisiaan, samalla lailla kuin piirretyn ympyrän molemmat päät on lähellä toisiaan ennen kuin yhtyvät.

Äänestä

Monien suomalaisten kommunistien unelma valtioissa, kuten entisessä Neuvostoliitossa ja DDR:ssä tappokäskyt olivat osa kommunistisen yläluokan politiikkaa.

Toveri Lenin oli sanonut, että kommunismiin kuuluu ajatteleva yläluokka. Niinpä ajatteleva proletaarien yläluokka jakeli tappokäskyjä Neuvostoliitossa ja DDR:ssä. politrukit toteuttivat käytännössä tappokäskyt. Tappokäskyn saamiseen riitti se, kun olit toisinajattelija. Naiset ja lapset eivät säästyneet tappokäskyiltä.

Useat suomalaiset kommunistit tiesivät Neuvostoliiton ja DDR:n toimintatavat, mutta silti he ihannoivat näitä valtioita.

Isä aurinkoinen Stalin oli ahkera jakelemaan tappokäskyjä.

Tiedän varmuudella ainakin yhden suomalaisen kommunistin joka pitää Neuvostoliiton ja DDR:n menettelytapoja oikeutettuina.

Äänestä

on nyt saatu todisteita, niin uskon, että vastuulliset saksalaiset aloittavat tutkimukset.

Ei kai kukaan tervejärkinen suojele niitä henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Kenen etu on suojella näitä rikollisia?
Tiedän, että maailmassa on tahoja jotka suojelevat tiettyjä asioita.

Tänä päivänä esim Venäjä käy julmaa peliä, siinä ei ihmisen henki paljon paina.

Irakissa oikeus-istuntoja on ollut ja istunnot jatkuu ja pyövelit saavat puuhaa.

Äänestä
  • "on nyt saatu todisteita, niin uskon, että vastuulliset saksalaiset aloittavat tutkimukset."

    Vastuulliset saksalaiset eivät kuitenkaan halunneet koskaan aloittaa tutkimuksia natsirikollisten löytämiseksi, vaikka todisteita olisi kyllä ollut enemmän kun riittävästi. Kaikki ne vähät pidätykset ja tuomitsemiset mitä natsirikollisten löytämiseksi tehtiin sodan jälkeen, niin tapahtuivat pääasiassa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton painostuksen takia. Oma-aloitteisesti saksalaiset eivät olisi varmasti halunneet etsiä ja tuomita yhtään natsirikollista.

    "Ei kai kukaan tervejärkinen suojele niitä henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan."

    Kovasti niitä vanhoja natsirikollisia halutaan suojella vielä tänäkin päivänä, välittämättä mitään siitä, vaikka he ovat syyllistyneet aikoinaan viattomien ihmisten tappamiseen.

    "Kenen etu on suojella näitä rikollisia?
    Tiedän, että maailmassa on tahoja jotka suojelevat tiettyjä asioita."

    Kenen etu oli ja on edelleen suojella näitä elossa olevia vanhoja natsirikollisia? Jos natsirikolliset eivät olisi saaneet minkäänlaista suojelua, niin he eivät olisi pystyneet toimimaan sodan jälkeen korkeissa viroissa, eivätkä olisi pystyneet välttämään kiinni joutumista ja mahdollista teloitustuomiotaan.

    "Irakissa oikeus-istuntoja on ollut ja istunnot jatkuu ja pyövelit saavat puuhaa."

    Onneksi sentään jossain päin tapahtuu oikeutta ja kansanmurhaajat saavat siellä oikeudenmukaisia rangaistuksia tekemistään veriteoista joihin he ovat syyllistyneet. Tämäkään ei valitettavasti kaikkia miellytä, sillä näitä oikeudenkäyntejä pidetään lähinnä jenkkien johtamina näytösoikeudenkäynteinä. Totta kai oikeudenkäynnit ovat tapahtuneet pitkälti voittajien määräysten mukaisesti, näin tapahtui sodan jälkeen myös Saksassa, kun natsirikollisia tuomittiin kuolemaan Nurmbergin oikeudenkäynneissä. Valitettavasti siellä tuomittiin vain pieni osa sotarikollisista, onneksi irakilaiset ovat ottaneet kovemman linjan käyttöön jakaessaan oikeutta kansanmurhaajille.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    "on nyt saatu todisteita, niin uskon, että vastuulliset saksalaiset aloittavat tutkimukset."

    opettaa perusteelliesti hyvää moraalia ja etiikkaa. Ennen kaikkia ihmisten tulisi toimia käytännössä hyvän moraalin sekä etiikan mukaisesti.

    Voiko väkivallalla lopettaa väkivallan?

    Ihmisen pahin synti on itsekkyys ja vallanhimo.

    Realistina täytyy todeta, että maailmassa tarvitaan rangaistuksia. Esivalta ei turhaan kanna miekkaa.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    "opettaa perusteelliesti hyvää moraalia ja etiikkaa. Ennen kaikkia ihmisten tulisi toimia käytännössä hyvän moraalin sekä etiikan mukaisesti."

    Tässä olenkin täysin samaa mieltä kanssasi, valitettavasti nämä sotarikolliset ja kansanmurhaajat ovat vaan vahvasti eri mieltä tästä asiasta.

    "Voiko väkivallalla lopettaa väkivallan?"

    Ainakin nämä teloitukset varmistavat sen asian, että kyseinen sotarikollinen ja kansanmurhaaja ei tule enää koskaan syyllistymään samaan tekoon uudestaan. Lisäksi uhrien omaisilla on mielestäni täysi oikeus vaatia oikeutta ja samalla syyllisten teloittamista. Miksi vanhat natsirikolliset saivat aikoinaan tappaa viattomia ihmisiä täysin mielensä mukaisesti, mutta sitten kun heille aletaan vaatia rangaistuksia näistä veriteoista, niin siinä vaiheessa aletaan puhua rikollisten ja kansanmurhaajien oikeuksista ja kuolemantuomion epäoikeudenmukaisuudesta?

    "Realistina täytyy todeta, että maailmassa tarvitaan rangaistuksia. Esivalta ei turhaan kanna miekkaa."

    Näin ollen se vanhojen natsirikollisten rankaiseminen olisikin täysin oikeutettua, sillä syylliset täytyy asettaa aina tuomittavaksi heidän vääristä teoistaan viattomia ihmisiä kohtaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

antikomukka kirjoitti:

Entisen DDR:rän asiakirjoista on lötynyt tappokäsky. Tappokäsky koski sitä, että kaikki jotka yrittää loikata länteen on ammuttava viimeistään rajalle. Käsky koski myös naisia ja lapsia.

Nyt joku kommunisti väittää, että löydetty DDR asiakirja on väärennös.

Jos mahdollista, niin tappokäskyn antaja tai antajat on saatava vastuuseen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös ampujat on saatava vastuuseen.

Toivottavasti Saksan viranomaiset aloittavat tutkimukset. Saksan kansa vaatii, että tutkimukset on aloitettava.

Miksi muuten kommunistien ihanne valtioista kuten NL ja DDR, niin tavalliset ihmiset halusivat kyseisistä valtioista paeta henkensä menettämisen uhalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu