Mikä se mahtaa olla?
Mistä me hänet muistamme ja mistä meidän lapsemme hänet muistavat?
Mistä me hänet muistamme ja mistä meidän lapsemme hänet muistavat?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ensimmäisenä tulee mieleen että muistamme Presidentti Tarja Halosen koko kansan presidenttinä.
Toiseksi tulee mieleen kuinka hän hoiti Suomen ulkopolitiikan kiitettävästi.Paransi Suomen mainetta ja suhteita todella paljon ulkomailla.
Kolmanneksi tulee mieleen kuinka Presidentti Halonen otti napakasti kantaa päivän polttaviin kysymyksiin.
Kyllä Tarja Halonen on yksi parhaista presidenteistä mitä Suomessa on ikinä ollut.
No, sano asiantuntijana, mikä oli kannustimensa, kun vaativat toveriensa kera, Suoemea liitettäväksi Neuvostoliittoon. Joe et tiedä puheista, niin älä ainakaan sano etteivät puhuneet.
Eivät huoli USA:kaan noilla taustoilla (kommunisti)
Se ymmärrettävääkin USA:n puolelta.
Siihen lisätään vielä mm. Seta tyyppisten järjestöjen puheenjohtajuskin.
DDR:kin oli samaa sarjaa hänellä. Tuommoista murhaaja valtiota piti paapoa.
Sama kuka USAS:n Presidentti, ei ole asiaa, kuin ehkä ihan muiden mukana. Meni jo otsikkoaikansa EU puheenjohtaja kaudella tuonne suunalle.
Ei ole kuin riippakivi Suomelle. Mutta semmoista se "demokratia" on. Knnattaisikin pohtia, pitäisi palata entiseen Pr vaalitapaan. Ei niin tuommoiset järjestöt sitten olisi takana tuomoisilla.
Kukas ny sitä sotahullua dapljuupussia haluaisikaan tavata.Hullu mikä hullu.Omatkin ovat jo siellä jenkeissä kääntyneet häntä vastaan.Kannatusprosentti tällä sotahullulla on jotain 20% tietämillä.Pistetään nyt vaan asiat tärkeysjärjestykseen ja unohdetaan tommoset sotahullut vallan.Ja kun sinua noin kamalasti näyttää harmittavan Suomen presidentti niin tässä tulee ilmainen vihje.Muuta Ruotsiin siellähän ei ole presidenttiä ollenkaan.
Luovuuslauantaista me Halosen muistamme! Lapset käyvät koulussa lauantaisin olemassa luovia!
Halosesta tule jäämään mieleen.
Eihän se Halosen vika ole jos sinulla on niin huono muisti ettei mitään jää mieleen.
mutta ei tapahdu riman alittaneen Halosen kohdalla tuokaan.
Sun täytys varmaan mennä lääkärin puheille.Ei tuo ole normaalia.
kiukuttelua ja iso perse.
Homoratsastajapatsas keppi ojossa
halonen kuin bryggare
nyök nyök
suomen vihatuin henkilö
Kyllä se vihatuin presidentti Suomessa aikoinaan oli C.G.E Mannerheim ylivoimaisesti.Muut tulevat kaukana perässä.
Puniikit varmaan vihaa marskia ja suomalaiset vihaa halosta.
näin se menee.
kiitos sdp vastakkainasettelun aika on taas suomessa.
No ainakin kun katsoo Halosen nykyisiä kannatuslukemia niin Suomen kansahan tuntuu rakastavan Nykyistä presidenttiä.
demarit ja naiset siitä tykkä äei kukaan muu. sdp muutenkin vääristelee gallubeitä jotka on otos demari kansasta ei suomen kansasta.
Tämä viimeinen galluptutkimus ei nyt ollutkaan minkään poliittisen puolueen aikaansaama.Se oli vaan se pakollinen tilasto joka tehdään Suomessa määräajoin.Sen mukaan Halosen kannatus Suomessa oli yli 80%.Etkö muuten itse tykkää naisista?Saa jotenkin sellaisen kuvan.
En tykkää teistä naisiata jotka kannatatte halosta. vaaleissa 49 % suomalaisista äänesti niinistöä ja minä kanssa.
Musta halonen yhtä luotaantyötävä kuin heinäluoma!
Muisto neukkulan ajoilta.
Olit näköjään siis häviäjän puolella.Eikö?
Te halosen kannatajat ootte pikku mrginaali ryhmä porvari suomessa.
Sale ja 60 000 ääntä puhuvat totta
Oikesto on suomessa vallassa, halonen hikoilkoot nyt porvari suomessa. Mitäs meni potkimaan kanervaa polveen.
Äläpäs ny vähättele yhtään Niinistön äänimäärää.Saihan se nyt reilusti enemmän ääniä presidentinvaaleissa kuin 60000.Jos Halonen sai reilut puolitoistamiljoona ääntä niin Saulihan sai siten hiukan vähemmän.Vai kuinka se oikein menikään?
mikäs oli edellinen ennätys joku 20 000 oliko ?
Tämä on kyllä presidenttipalsta.Mutta menköön tämän kerran.
Joo ei sale ole pressa eikä varmaan tule pressaksi ei enään.
Ne vaalit meni jo.
ps. en ole porvari, äänestin silti niinistöä.
Halonen muistetaan yk-puheestaan ,missä hän julisti irakin sodan laittomaksi ja bushin solmion oikomisesta. Siihen katkesi bushin ja halosen välit.
Tarjahan kertoi vain totuuden.Totuus on vain joillekkin hirveän paha asia.
Joo hussein auko päätä bushi lle siihen malliin pyhästä sodasta usaa vastaan että siitä se johtuu. cia puhu bushille paskaa joukkotuho aseista, mutta päällimäinen syy oli irakin paluttaminen demokratiaan.
usa vois vetää joukkonsa pois ,niin mitä sitten tapahtuis????
Olet aivan oikeassa.Asia on juuri näin.Mutta jenkit hyökkäsivät Irakiin ilman YK:n valtuutusta.Joten silloin Halonenkin pystyi hyvillä mielin sanomaan Bushille että hyökkäys oli laiton.Taisi olla vaan Georgelle tämä aika arka paikka.
halonen ärsyttää mua ihan persoona, ilman mitään julistuksia.
jenkit ite ei tykkää irakin sodasta, ne sotilaat on siellä oikeesti kusessa.
joo ei usa mitään valtuuksia kaipaa, vahvimman oikeudella tällä on ennekin pelattu. 9/11 ei voinut olla vaikuttamatta asiaan.
haloselta vaan typerää pisteiden kalastelua yk-hommiaan ajatellen.
menis mummo jo eläkkeelle. ei asioita noin hoideta isossa maailmassa.
Pedofiilit homojen jalanjäljissä
Kirjoittanut: maailmanihmettelijä 26.1.2008 klo 03.41
Jos joku löytää nimimerkkien "BlueValues" ja "Freedom of Speech" kirjoituksia, niin huomaa että homojen perässä ovat tulossa. Poliittisella sanakikkailulla haluttiin vaan piilottaa se että kyse on lisääntymisviettihäiriöstä, eikä mistään muusta ja sitä ei haluttu hoitaa vaan siitä haluttiin hyötyä poliittisesti.
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Ensimmäistä löytyy hyllystä,
Kirjoittanut: mutta toinen on vaikeampi 26.1.2008 klo 04.53
http://www.google.fi/search?q=BlueValues&ie=utf-8&oe=ut f-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Kuten huomaamme, näitä
Kirjoittanut: suojellaan tosi 26.1.2008 klo 04.56
tarkasti juuri poistamalla viestit ja vielä erittäin tarkasti. Herää kysymys, miksi! Korkea poliittinen tuki?
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Tietoa vaan kokokansalle
Kirjoittanut: ja silmät auki 26.1.2008 klo 05.01
http://www.hameensanomat.fi/Article.jsp?article=17544&m ain=54
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Yölliset salaiset
Kirjoittanut: keskustelutkin on syytä 26.1.2008 klo 06.15
vähin äänin poistattaa? Huono omatuntoko se?
Pidät siis yksinpuhelua homoista?
Kirjoittanut: M1KS1 26.1.2008 klo 05.05
Ihan yksin, aamuyöstä.
Kiinnostaako aihe kovastikin?
Tiedätkö, että suomi24:llä on omat palstat homoille, lesboille ja transihmisille?
Kannattaisikohan sinunkin siirtyä sinne? Vaikka chatin puolelle, niin ei tarvitse yksin höpistä?
No en nyt ihan yksin
Kirjoittanut: Näyttää olevan kaksi 26.1.2008 klo 05.14
muutakin. Mikä sinua valvottaa? Jonkin paljastuminenko? Pedofiiliaihe kiinnostaa siinä mielessä, että se nyt sattuu olemaan ajankohtainen, tosi ajankohtainen aihe. Ihan siis tutkinnan ja poliisiasian nimissä kiinnostaa. Kiinnostaa myös tämä ihmeellinen presidenttipalsta-ilmiö.
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Tällainen poistettu Blue
Kirjoittanut: Valuesia koskeva on 26.1.2008 klo 06.39
http://64.233.183.104/search?q=cache:sgNGAb-YyVkJ:kesku stelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conferenc e=695&subcat=1049 BLue Values Suomi24&hl=fi&ct=cl nk&cd=1&gl=fi&client=firefox-a
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Huomatkaa myös pitkä ketju
Kirjoittanut: ROXOR ON POISTETTU! 26.1.2008 klo 06.41
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=695&posting=22000000032168255
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Mistähän infosta
Kirjoittanut: viranomaisille kysymys? 26.1.2008 klo 06.45
Roxor? Infoa Viran... 42 1138
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Sama lyhyempänä
Kirjoittanut: ketjuna poistettuna 26.1.2008 klo 07.05
http://64.233.183.104/search?q=cache:dOcO7_Ylr3oJ:kesku stelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conferenc e=695 Roxor Suomi24&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi&client=f irefox-a
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Siitähän se löytyy ylempänä
Kirjoittanut: Frreedom of Speechkin! 26.1.2008 klo 07.07
Sekin tietysti poistettu! Mistä siis mahtaakaan olla kysymys?
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Äkkiseltään ei keksi muuta
Kirjoittanut: selitystä kuin että 26.1.2008 klo 07.22
pedofiilit päivystävät äitien keskustelusivuilla. Miksi? Päästäkseen käsiksi lapsiin, siellä suorastaan vauvaikäisiin. Suomi24 rekatut äidit omistavat myös oman sähköpostiosoitteen, jota kautta on hyvä solmia lähempää tuttavuutta?
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Ristiinlinkitys palstojen
Kirjoittanut: välillä voi 26.1.2008 klo 07.42
antaa keskustelulle aiheita
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=695&subcat=1049
vanhana naisena joka kieriskeli menneiden talvien lumissa.
suuresti miten meillä on tollainen muinaisjäänne Presidenttinä?
Ja en uskoakseni ole asiassa aivan yksin? Vai mitä mieltä sinä olet?
joka kieriskeli menneiden talvien lumissa
Punaisista kaulahuiveita (5m pikiä) ja punaisista rintakoruista ja höyhenistä, hänet muistamme.
Muistamme hänet demarina joka ei pystynyt uusiutumaan.
Suomen liitämisestä Neuvostoliittoon.
DDR suhteista, hänet muistamme.
ja punaisista höyhenistä jakkupuvun rintapielisessä. punaisesta 5m pitkästä kaulahuivista.
suomi24 palstan sensuurista ja kansan kahtia jakajana.
että hän ei kyennyt estämään stasi ja kgb tiedostojen ja listojen avautumista
eikä estämään salailu mätäpaiseen puhkeamista.
Kallion kasvatti, joka ihaili suunnattomasti Che Guacvaaraa(terrosti)ja kaikkia vasemmistolaisia digdatuureja. Olipa vielä toiveissa Neuvostoliiton herääminenkin ja yhteistyön lujittuminen kommunismiin...siitä me hänet muistamme ja Setasta.