ihmiset. Mitä siellä tapahtui todella, oliko nää ne "pidot" joissa oli Jonekin mukana?
Kertokaa
Imatran keikasta
201226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
meni ainakin Arin osalta. Ei muistanut sanoja ja laulo niin helvetin epävireesti, että korviin koski. Yleisökin oli niin saatanan flegmaattista. Mitähän tostakin oikein tulee?
No sulla sitten korviin koskee edelleenkin?
kauas, että et edes ollut keikalla. Mee muualle provoilemaan.
Nyt voisi joku, joka ihan aikuisten oikeesti oli Imatralla, vastata tähän ketjuun, kiitos.
Ei toiminut homma ollenkaan!Se Ari unohteli sanoja sekä kuullosti todella väsyneeltä ja poissaolevalta.Onkohan nuo sillä nyt jotain loppuunpalamisen oireita?Sitä miltä toi keikka kuullosti ei voi sanoin kuvata-ihan niinkun olisi ollut jonkun kellaribändin harjoituksissa.Yritin pyytää nimmariakin , mutta hän vain sanoi lakoonisesti ettei nyt jaksa kirjoitella??
muualle. Mitä muuten lakooninen tarkottaa? aika kornilta ainaskin kuullostaa.
siis tällä palstalla, kukaan ei enää kirjoita oikeeta asiaa, ei lähellekään, no olihan se arvattavissa, mutta ihmettelen noita Imatralaisiakin , taitavat tuolla rajan pinnassa olla hieman ymmärtämättömiä, eivät osaa edes kirjoittaa tai nauttia musiikista!!
miks pitää saada Arin nimmari? Mä en ole nimmarin metsäsätäjä, niin ei kai mun tarttekkaan ymmärtää. Mulle on nimmaria ihan tarpeeks siinä kun saan kuunnella sen levyjä nyt ja tulevaisuudessa.
Aina saa suhtautua varauksella mitä täällä vastataan, mutta kysyähän saa aina ;)
Mitä tuolta RTTR:n sivujen vieraskirjasta kävin lukemassa, niin ilmeisesti järjestelyt on pettäny siellä ja yleisö ollut aika vittuuntunutta. Aria siellä oli kehuttu, mutta saattoi olla jotain ihquttajiakin, tiedä häntä.
Toivotaan nyt vielä, että joku oikeesti keikan nähnyt ja kuullut kirjoittaisi tänne tunnelmistaan.
muuallakaan, et ihan turhaan porukoita on dissata. Ite en ole kuullut yhtään negatiivista kommenttia mistään. Siis oikeeta. Noista vaki-provoilijoista ny ei kannata välittää. Kyllä ne jo tunnetaan.
ainakin yhden uuden fanin saaneet, kun Arin kotisivuille oli uus kirjautuminen.
rekkaa. Ite en ole edes koskaan sellasta suunnitellu vaikka fani olenkin. Tulis heti banaania perseeseen.
saattas sattua mullekkin. Parempi pysyä täällä "villissä lännessä" täällä saa ampua myös kovilla. Eikä tuu banaania takamukseen.
luokkaa, ettei ole ihme jos ihmisiä vähän potutti!
http://www.rocktotheriver.com/index.php?option=com_guestbook&Itemid=17
On nuo Idols-Ari fanaatikot ihmeellisiä. Jos HEIDÄN idoli ei olekaan vetänyt kunnon keikkaa, niin vika onkin Imatralaisissa! Todella erikoista!
On varmaan hienoa elää maailmassa, ruusunpunaiset Idols lasit silmillä koko ajan. Idols "hevi" Ari ei voi tehdä mitään väärää, vaan vika on aina joissain muissa.
on erehtyny niin kirjottamaan niin ei se ole kaikkien mielipide. Älä yleistä. Ihan hyvää palautetta tuolla RTTR-sivujen vieraskirjassa ainakin on bändeistä, myös Arin ja ei ne muuta morkkaa kun niitä järjestelyjä, jotka oli vissiin aika kehnot ja suututti ihmisiä.
mutta kyllä ne vielä oppii vähitellen.
eli siel päässä se kehnous piili eikä paikallisissa. Missä kolkassa vaan voi olla hyvät bileet, ihan on järjestelyistä ja porukoista kiinni eikä mistään paikkakunnasta. Itellä on parhaimmat mis oon koskaan ollu niin Lapissa korvessa ja oli niin helvetin hauskaa, ettei ikinä.
huonot järjestelyt ja siitä kai nuo kirjoitukset johtuvat, useat ovat ollet tyytymättömiä, oli sitten bändi kuin bändi kyseessä. Kaipa siksi ei tännekään ole tullut koko keikasta paljonkaan tietoa. Ehkäpä on saatu Arinkin keikasta aiemmin enemmän tietoa ja nyt ihmetellään miksei kukaan kirjoita. Kritiikistä on toivottavasti apua seuraavan kesän festareihin, harmi kun siinä sitten kärsii myös esiintyvät bändit.
lentää! Sieltä se vaan nousi taas ja Valkeakoskella soikin sitten taas komeat sävelet!
http://www.arikoivunen.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=20&t=200&start=50
sivun alalaidassa löytyy kirjoituksia keikasta. Itse en tosin ollut paikalla, mutta uskoisin että ihan mukava keikka on ollut. Mitäpä muutakaan?