Oheisvahingot (collateral damage) on termi, joka on käytetty paljon Jugoslavian sodan ja sitä seuranneiden sotien yhteydessä ja se tarkoittaa niitä sivullisia, jotka joutuivat kärsimään esim. pommituksista. Hääsaattueet, sairaalat, koulut, siviilit ylimalkaan ja joskus vieraiden maiden lähetystöt olivat vain oheisvahinkoja, terrorismin vastaisen sodan välttämätön sivutuote.
Viime kesän Libanonissa koetun sionismin tappion jälkeen sulkeutui kokonainen sykli ja terrorismin vastainen sota oli tältä erää ohi. Tämä ilmeni sotilaallisella tasolla Afganistanin ja Irakin sotien umpikujalla ja Irania vastaan suunnitellun sodan lykkäämisellä. Tässä vaiheessa sotilaalliset oheisvahingot alkoivat koskea jo myös omia maahantunkeutujia. Nykyään amerikkalaisia kuolee päivittäin ja eloonjääneet palaavat miltei mielipuolina takaisin. Kotomaassa heitä odottaa toisia, tällä kertaa sosiaalisen tason oheisvahinkoja. Sellaisia ovat avioerot, työttömyys, syrjäytyminen, huumeista riippuvuus, lista on pitkä.
Yksi poliittisen tason oheisvahinko on "ystävien" kaikkoaminen USA:n läheisyydestä. Ensiksi liittouman rivit harvenivat sotakentillä. Irtisanoutuneista maista suurimman iskun antoi Espanja. Sitten alkoi uppoavan laivan hylkääminen Yhdysvaltojen sisällä. Terrorismin vastaisen sodan "aivot", sitä suunnitelleet arkkitehdit käänsivät selkänsä juoksupojalleen Bushille tai joutuivat eroamaan jonkun suurskandaalin riepottamina.
Nyt kun seitsemäs sotatalvi on alkamassa "uuden amerikkalaisen vuosisadan projektin" ruorin ääressä ei enää istu puolustusministeri Donald Rumsleld, varapuolustusministeri ja sittemmin IMF:n johtaja Paul Wolfowitz, YK:n lähettiläs Bolton, Dick Cheneyn apulaisjohtajia, oikeusministeri Alberto Gonzales eikä äskettäin Bushin vaalivilppien suunnittelija, "arkkitehti"- ja "Poikanero" -nimelläkin tunnettu Karl Rove. Samaan "pelistä ulos" - tiehen ajautui Toni Blair. Pakistanin diktaattori Musharraf on pakkaamassa laukkujaan samalle matkalle.
Pois pelistä on myös hallituksen uskottavuus ylipäätään. Erityisesti ideologisia perusteluita terrorismin uhasta ja joukkotuhoaseista kukaan ei enää usko. Langetut tuomiot terrorismista ja oikeus pitää vankeja Guantanamossa ilman oikeudenkäyntejä ja ilman että heille luettaisi syytteitä, on menettänyt uskottavuuspohjansa. Yhteiskunnan sisäinen kansalaisiin kohdistuva valvonta nähdään uudesta näkökulmasta. Yhdysvaltoihin matkaaville asetetut
rajoitukset, puheluiden ja sähköpostien salakuuntelu ja seuranta lisäävät muiden epäkohtien lisäksi (laittomat siirtolaiset, huono sosiaaliturva, luonnonmullistusten jälkien korvaamattomuus) vettä kansan kiukkuisuuden myllyyn.
Viimeinen (muttei viimeisin) pakeneva avustaja on Valkoisen Talon tiedottaja Tony Snow. Hän selitti CNN:lle eilen, että syyt ennenaikaiseen lähtöönsä ovat taloudelliset (Fox News työntekijänä aikaisemmin tienasi 168 000 dollaria vuodessa) ja terveydelliset. Poliittisia syitä Snow ei maininnut, mutta hänen lähdöllään näyttää olevan kiire. Sen sijaan Republikaanien johtoon kuuluva kongressin kansanedustaja Dennis Hastert sanoi AP-tietotoimistolle jäävänsä poliittiselta näyttämöltä pois viimeistään tammikuussa 2009.
New York Timesin viimeisen kirjoituksen mukaan Bush aikoo ehdottaa joukkojensa asteittaista vetäytymistä Irakista. Lehden mukaan poistuminen Irakista ei tule olemaan samassa mittakaavassa kun demokraatit ja jotkut kongressin jäsenet vaativat. Tällä taktiikalla Bush tähtää siihen, että hän saa kannatusta pysyä Irakissa valtakautensa loppuun asti jonkin vahvuisella armeijalla. Paineet lähteä Irakista on kovat silloin kun omat jättävät johtajansa yksin. Vetäytymisen odotetaan alkavan ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tällä hetkellä Irakin loukussa on yli 160 000 yhdysvaltalaista sotilasta.
Kapitalismin rappeutumisen kriisissä on alkamassa nyt uusi sykli. Niin kuin se edellinen -2001- tämäkin alkaa pankkien pumppaamisella ennätysmäärä rahaa markkinoiden rahoittamiseksi. Tämä "sammutustoimenpide" ei kuitenkaan ole seikka, joka antoi kapitalismille pientä seitsemän vuoden aikalisää. Ylimääräinen järjestelmän "elinvoimaisuus" tuli muualta. Lopullista romahdushetkeä lykkäsi Kiina-ilmiö. Nyt sekin vaihe on ohi eikä sen tilalle ei ole näkyvissä muuta vastaavaa valoa tunnelin päässä. Intia ei voi korvata Kiinaa kapitalismin veturina monestakin syystä. Yksi tärkeimpiä piirteitä on se, että tämän romahduksen vanavedessä pyörre imee Kiinan ja Intian taloudet mukaan upotukseen. Työväenluokan rooli historian subjektina on tässä tapauksessa ratkaiseva ja merkittävä koko sivilisaation olemassaolon kannalta. Sosialismiin siirtyminen ei ole yksi hyvä ratkaisu, vaan ainoa välttämätön ja humaani teko.
Viime kesän Libanonissa koetun sionismin tappion jälkeen sulkeutui kokonainen sykli ja terrorismin vastainen sota oli tältä erää ohi. Tämä ilmeni sotilaallisella tasolla Afganistanin ja Irakin sotien umpikujalla ja Irania vastaan suunnitellun sodan lykkäämisellä. Tässä vaiheessa sotilaalliset oheisvahingot alkoivat koskea jo myös omia maahantunkeutujia. Nykyään amerikkalaisia kuolee päivittäin ja eloonjääneet palaavat miltei mielipuolina takaisin. Kotomaassa heitä odottaa toisia, tällä kertaa sosiaalisen tason oheisvahinkoja. Sellaisia ovat avioerot, työttömyys, syrjäytyminen, huumeista riippuvuus, lista on pitkä.
Yksi poliittisen tason oheisvahinko on "ystävien" kaikkoaminen USA:n läheisyydestä. Ensiksi liittouman rivit harvenivat sotakentillä. Irtisanoutuneista maista suurimman iskun antoi Espanja. Sitten alkoi uppoavan laivan hylkääminen Yhdysvaltojen sisällä. Terrorismin vastaisen sodan "aivot", sitä suunnitelleet arkkitehdit käänsivät selkänsä juoksupojalleen Bushille tai joutuivat eroamaan jonkun suurskandaalin riepottamina.
Nyt kun seitsemäs sotatalvi on alkamassa "uuden amerikkalaisen vuosisadan projektin" ruorin ääressä ei enää istu puolustusministeri Donald Rumsleld, varapuolustusministeri ja sittemmin IMF:n johtaja Paul Wolfowitz, YK:n lähettiläs Bolton, Dick Cheneyn apulaisjohtajia, oikeusministeri Alberto Gonzales eikä äskettäin Bushin vaalivilppien suunnittelija, "arkkitehti"- ja "Poikanero" -nimelläkin tunnettu Karl Rove. Samaan "pelistä ulos" - tiehen ajautui Toni Blair. Pakistanin diktaattori Musharraf on pakkaamassa laukkujaan samalle matkalle.
Pois pelistä on myös hallituksen uskottavuus ylipäätään. Erityisesti ideologisia perusteluita terrorismin uhasta ja joukkotuhoaseista kukaan ei enää usko. Langetut tuomiot terrorismista ja oikeus pitää vankeja Guantanamossa ilman oikeudenkäyntejä ja ilman että heille luettaisi syytteitä, on menettänyt uskottavuuspohjansa. Yhteiskunnan sisäinen kansalaisiin kohdistuva valvonta nähdään uudesta näkökulmasta. Yhdysvaltoihin matkaaville asetetut
rajoitukset, puheluiden ja sähköpostien salakuuntelu ja seuranta lisäävät muiden epäkohtien lisäksi (laittomat siirtolaiset, huono sosiaaliturva, luonnonmullistusten jälkien korvaamattomuus) vettä kansan kiukkuisuuden myllyyn.
Viimeinen (muttei viimeisin) pakeneva avustaja on Valkoisen Talon tiedottaja Tony Snow. Hän selitti CNN:lle eilen, että syyt ennenaikaiseen lähtöönsä ovat taloudelliset (Fox News työntekijänä aikaisemmin tienasi 168 000 dollaria vuodessa) ja terveydelliset. Poliittisia syitä Snow ei maininnut, mutta hänen lähdöllään näyttää olevan kiire. Sen sijaan Republikaanien johtoon kuuluva kongressin kansanedustaja Dennis Hastert sanoi AP-tietotoimistolle jäävänsä poliittiselta näyttämöltä pois viimeistään tammikuussa 2009.
New York Timesin viimeisen kirjoituksen mukaan Bush aikoo ehdottaa joukkojensa asteittaista vetäytymistä Irakista. Lehden mukaan poistuminen Irakista ei tule olemaan samassa mittakaavassa kun demokraatit ja jotkut kongressin jäsenet vaativat. Tällä taktiikalla Bush tähtää siihen, että hän saa kannatusta pysyä Irakissa valtakautensa loppuun asti jonkin vahvuisella armeijalla. Paineet lähteä Irakista on kovat silloin kun omat jättävät johtajansa yksin. Vetäytymisen odotetaan alkavan ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tällä hetkellä Irakin loukussa on yli 160 000 yhdysvaltalaista sotilasta.
Kapitalismin rappeutumisen kriisissä on alkamassa nyt uusi sykli. Niin kuin se edellinen -2001- tämäkin alkaa pankkien pumppaamisella ennätysmäärä rahaa markkinoiden rahoittamiseksi. Tämä "sammutustoimenpide" ei kuitenkaan ole seikka, joka antoi kapitalismille pientä seitsemän vuoden aikalisää. Ylimääräinen järjestelmän "elinvoimaisuus" tuli muualta. Lopullista romahdushetkeä lykkäsi Kiina-ilmiö. Nyt sekin vaihe on ohi eikä sen tilalle ei ole näkyvissä muuta vastaavaa valoa tunnelin päässä. Intia ei voi korvata Kiinaa kapitalismin veturina monestakin syystä. Yksi tärkeimpiä piirteitä on se, että tämän romahduksen vanavedessä pyörre imee Kiinan ja Intian taloudet mukaan upotukseen. Työväenluokan rooli historian subjektina on tässä tapauksessa ratkaiseva ja merkittävä koko sivilisaation olemassaolon kannalta. Sosialismiin siirtyminen ei ole yksi hyvä ratkaisu, vaan ainoa välttämätön ja humaani teko.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mahdotomuuteen!
ei rahaa voida tehdä pelkällä osakkeen nousulla!
Ja männäviikollahan USA:n keskuspankki taikoi tyhjästä kymmeniä miljardeja "rauhoittaakseen" markkinoita.
juuri voidaan tehdä osakkeiden nousulla, mutta vaurautta ei voida tehdä osakearvojen nousulla. Tässä piilee sellainen asia, että tällä pörssissä tehdyllä rahalla voidaan ostaa reaaliomaisuutta. Tällöin keinottelemalla tehty raha muuttuu reaaliseksi, kun sillä esim. hankitaan kiinteistöjä, mikä nostaa niiden hintoja. Mikä taasen tarkoittaa, että työllä hankittu raha ei enää riitä asuntojen ostamiseen. Rahan arvo on erotettu reaalimaailmasta.
hallinta, kansainvälisesti, on EU-laista finanssiointia.