Härmälä

Oliskohan källään mitään havintoja Härmälästä asuinalueena. Olen tulossa opiskeleen ja oon harkinnu vakavasti oman luukun hankkimista ja siellä nyt tuntui seassa olevan ihan kohtuullista hintatasoo. Elikäs onkohan moiselle alueelle sijoittamisessa mitään tolkkua vai onko parempi ajatus jättää hankinta toiseen kertaan kyseisen alueen osalta?
111281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olet siis sijoittamassa eli ostamassa omaa? Kyseessä varmaankin silloin kerrostalo. Härmälässä on todella paljon tulossa lentokonetehtaan taakse kerrostaloja, joten ainakin rakennuttaja uskoo, että alueella on menekkiä.

Härmälästä on kieltämättä hyvä, selkeä ja nopea kulku yhteydes kaupunkiin (kunhan Nuolialan koulun kohdan tietyö saadaan valmiiksi). < Kyseinen risteys olikin oikeastaan ainoa pullonkaula ja nyt siitäkin päästään. Aivan Härmälän rajan takana Pirkkalan alussa olevat ostoskeskukset, Partolakeskus ja Pirkkahalli ovat monelle isoa plussaa asuntoa valitessa.

On Bauhaussia, vaatekauppaa, verkkokauppa.com, huonekaluliikettä, Citymarket ja koko ajan alueelle laajennetaan kauppa tarjontaa. Pirkkahallin viereen jopa hotellia on kaavailtu. Parasta tässä mielestäni on se, että kauppakeskus on aivan erillään asutuksesta.

Negatiivista on omasta mielestäni ehkä vain tuo nimi :) Se kuulostaa jotenkin niin perus juntilta paikalta ;)

Summa summarum > Omasta mielestäni Härmälä ja sen lähistö etenee hyvään suuntaan. > toisaalta markkinat ovat nostaneet asuntojen hintoja jo niin lähelle kattoa, että huimaa hinnan nousua en kerrostaloissa usko (pikemminkin maltillista laskua). Silti sanoisin osta(tarkkojen laskelmiesi jälkeen ;) ). Oma on aina oma.

Äänestä
  • Härmälän yksi huono puoli on sijainti, jos ei opiskelijana haluaa ylläpitää autoa. Aika harvaan oppilaitokseen taitaa päästä yhdellä bussilla ja pyöräilymatkaakin tietenkin tulee.

    Jos ei autoa ole, niin kävelymatkan päässä olevat kauppapalvelutkaan eivät ole kovin kummoiset. Jos ei sitten asu ihan Pirkkalan rajalla, jossa Partolan kaupat eivät ole enää kovin kaukana.

    Äänestä

  • kaukana sieltä kirjoitti:

    Härmälän yksi huono puoli on sijainti, jos ei opiskelijana haluaa ylläpitää autoa. Aika harvaan oppilaitokseen taitaa päästä yhdellä bussilla ja pyöräilymatkaakin tietenkin tulee.

    Jos ei autoa ole, niin kävelymatkan päässä olevat kauppapalvelutkaan eivät ole kovin kummoiset. Jos ei sitten asu ihan Pirkkalan rajalla, jossa Partolan kaupat eivät ole enää kovin kaukana.

    "Jos ei autoa ole, niin kävelymatkan päässä olevat kauppapalvelutkaan eivät ole kovin kummoiset. Jos ei sitten asu ihan Pirkkalan rajalla, jossa Partolan kaupat eivät ole enää kovin kaukana."

    Tähän on pakko kyllä sanoa, että suurimmaksi osaksi kaikki Härmälän kerrostalo asunnot (sellaiset mitä nyt itselle kannattaisi sijoitus asunnoksi ostaa) ovat noin 10-15 minuutin kävelymatkan päästä Pirkkalan kauppakeskus keskittymästä (bussikin kyllä kulkee aivan kauppakeskuksen viereen) eli aika minimaalinen ongelma.

    Ja Härmälän lähikauppa on kyllä lähikauppana tosi hyvää tasoa. Mukavat myyjät ja siististi pidetty. Tuotevalikoimastakin(ruoka) kaikki perustarpeet löytyy. Siinä postin vieressä olevassa kaupassa en ole käynyt, joten siitä en osaa sanoa. Myös R-kioski ja joku toinen kioski löytyy.

    Äänestä

  • kaukana sieltä kirjoitti:

    Härmälän yksi huono puoli on sijainti, jos ei opiskelijana haluaa ylläpitää autoa. Aika harvaan oppilaitokseen taitaa päästä yhdellä bussilla ja pyöräilymatkaakin tietenkin tulee.

    Jos ei autoa ole, niin kävelymatkan päässä olevat kauppapalvelutkaan eivät ole kovin kummoiset. Jos ei sitten asu ihan Pirkkalan rajalla, jossa Partolan kaupat eivät ole enää kovin kaukana.

    härmälästä on erittäin hyvät yhteydet, harvasta paikasta sentään yhdellä bussilla kouluun pääsee, tampere kun on niin hassun muotoinen. Ikinä en ole autoa härmälässä tarvinnut, kävellen ja pyörällä hoituvat kaikki asiat, niin kaupungissa käynti kuin partolan kaupoilla käyntikin. Kyllä on taas laiskaa porukkaa...

    Äänestä

  • "Härmälästä on kieltämättä hyvä, selkeä ja nopea kulku yhteydes kaupunkiin (kunhan Nuolialan koulun kohdan tietyö saadaan valmiiksi). < Kyseinen risteys olikin oikeastaan ainoa pullonkaula ja nyt siitäkin päästään. "

    Mitä ihmettä, nuolialan koulu on hyvän matkaa pirkkalan puolella, ei haittaa mitenkään härmälän ja kaupungin välistä liikennettä.

    Mutta kuitenkin tervetuloa härmälään, täällä viihtyy hyvin, ja palvelut tosiaan lähellä.

    Äänestä

  • eipäs kirjoitti:

    "Härmälästä on kieltämättä hyvä, selkeä ja nopea kulku yhteydes kaupunkiin (kunhan Nuolialan koulun kohdan tietyö saadaan valmiiksi). < Kyseinen risteys olikin oikeastaan ainoa pullonkaula ja nyt siitäkin päästään. "

    Mitä ihmettä, nuolialan koulu on hyvän matkaa pirkkalan puolella, ei haittaa mitenkään härmälän ja kaupungin välistä liikennettä.

    Mutta kuitenkin tervetuloa härmälään, täällä viihtyy hyvin, ja palvelut tosiaan lähellä.

    No niinpäs onkin ;) Meni nimi sekaisin. Eli tarkoitin sitä koulua postin lähellä( En sitten tiedä edes sen nimeä). Kyllä ne tietyöt varmaan jokainen siinä paikkeilla on huomannut ;)

    Äänestä

  • joopstu kirjoitti:

    No niinpäs onkin ;) Meni nimi sekaisin. Eli tarkoitin sitä koulua postin lähellä( En sitten tiedä edes sen nimeä). Kyllä ne tietyöt varmaan jokainen siinä paikkeilla on huomannut ;)

    hatanpään koulu, yläaste, seuraava koulu härmälään päin on (piilossa tosin ja ilm. poistumassa käytöstä) rantaperkiön koulu, ala-aste ja sitten siellä nuolialantiellä lähimpänä pirkkalaa on härmälän koulu, ala-aste =)

    Äänestä

Itse asunut vasta pari kuukautta,ja hiljaista kuin huopatossu tehtaalla,tule vaan !

Äänestä

mukava ja rauhallinen asuinalue - ainakin tämä pirkkalan rajan puoli. lyhyet matkat monipuolisille kaupoille. paunun bussit pelastaa paljon mitä tulee bussiliikenteen nopeuteen ja sujuvuuteen. kaupungin keskustaan pääsee tarvittaessa nopsasti vaikka fillarilla - hyvät pyörätiet. ja tosiaan ainoa (etenkin kesäkuumalla!) ärsyttävä liikennepulma hatanpään valtatiellä korjaantuu toivottavasti ihan näillä näppäimillä, kun uudistettu tie bussikaistoineen valmistuu - ehkä se siitä alkaa vetämään kello neljän ruuhkankin aikoihin?

suosittelen!

Äänestä

Kannattaa kuitenkin varoa niitä Toivonkadun ja lähikatujen ympäristöjä. Valtavasti alkoholisteja, jotka häiriköivät mölyämisellään isolla alueella. Härmalästä löytyy kyllä rauhallisia alueitakin esim. sieltä Pyhäjärven puolelta, jonne on tehty uusia asuntoja.

Äänestä

Valmetinkadulla asuu kaikki juopot nykyisin että ei mitään rajaa, en suosittele aluetta kellekkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmmm.. kirjoitti:

Oliskohan källään mitään havintoja Härmälästä asuinalueena. Olen tulossa opiskeleen ja oon harkinnu vakavasti oman luukun hankkimista ja siellä nyt tuntui seassa olevan ihan kohtuullista hintatasoo. Elikäs onkohan moiselle alueelle sijoittamisessa mitään tolkkua vai onko parempi ajatus jättää hankinta toiseen kertaan kyseisen alueen osalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu