Yle Teksti-TV Sivu 105/1
KOTIMAA YLE MAANANTAI
Lindén vaatii nettiäänestystä
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.)
kannattaa internet-äänestämisen
kokeilemista Suomessakin, kertoo
Aamulehti.
Lindén arvelee, että nettiäänestys
voitaisiin ottaa käyttöön
eduskuntavaaleissa vuonna 2015 ja
kunnallisvaaleissa jo aikaisemminkin.
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen
torjuu Lindénin ajatuksen jyrkästi.
Hänen mukaansa nettiäänestyshanke
romuttaisi käynnissä olevan vaalilain
uudistuksen. Uudistuksen tarkoitus on
tasata äänikynnystä vaalipiirien
välillä.
KOTIMAA YLE MAANANTAI
Lindén vaatii nettiäänestystä
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.)
kannattaa internet-äänestämisen
kokeilemista Suomessakin, kertoo
Aamulehti.
Lindén arvelee, että nettiäänestys
voitaisiin ottaa käyttöön
eduskuntavaaleissa vuonna 2015 ja
kunnallisvaaleissa jo aikaisemminkin.
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen
torjuu Lindénin ajatuksen jyrkästi.
Hänen mukaansa nettiäänestyshanke
romuttaisi käynnissä olevan vaalilain
uudistuksen. Uudistuksen tarkoitus on
tasata äänikynnystä vaalipiirien
välillä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
yhteys. Tämä änkyrä on keski-suomessa, loput asuu sen verran huitsin nevadassa, että sinne yhteydet syntyisi ainoastaan valtaisilla tulonsiirroilla..
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/08/553240
Itäisessä naapurissa kokeiltiin yhden ainoan oikean sallitun mielipiteen mallia.
Ei siitäkään hyvää seurannut.
Korhonen perusteli ajatuksensa.
Se koira taas älähti, johon kalikka kalahti...
Korhosen vankka kannattaja Keskustan ikiänkyrät ry johtoryhmä.. Eihän sitä netillä, kaupunkilaiset alkaisi äänestämään.. Ja kepuloisia vietäisiin kuin litran mittaa, tosin taitaa punamultakorhosen ja oikeistovanhasen loputon tappelu matkaan saattaa kepuloisten jakautumisen alkioihin ja "änkyräalkioihin".
Taitaa tulla Jääteenmäen amok-juoksun kaltainen syksy.. Hupia riittää kansalle, ei ihme, että keskustan Keskisuomalainen päätoimittaja on asiasta huolestunut.. Suutari pysyköön lestissään. nim.vanh
näkee minkälaiset suharit tätä käyttää, kyllä täälläkin on täysijärkiset vähissä, hyvä korhonen sinulla on sitä maalaisjärkeä.