Haastava isovanhemmuus

Vastaan omalta kohdaltani, jos olet alalla?

vinkkejä antaa, kun raotit tuota tilannettanne sen verran vähän, mutta jos esim. lapset ovat jo muutaman vuoden ikäisiä, niin itse varmaan yrittäisin lähetellä kortteja ja kirjeitä, joita pyytäisin sitten vanhempien lukevan. Lähettäisin valokuvia itsestä ja pyytäisin näyttämään lapselle, miltä mumi näyttää.
Rahatilanteen mukaan sitten kait yrittäisin jotain pientä pakettiakin laittaa.
Voisit myös tehdä sellasta jotain sukupuun tapasta
josta lapsi voisi vähän isompana nähdä mihin hän sijoittuu, sinun suvussasi ja ketä muita sukuunne kuuluu.
Tosi kertomuksia ja tarinoita sukulaisistanne ja sinun omasta lapsuudestasi ja sinun vanhemmistasi. voit kertoa myös tarinoita, joita mahdollisesti omat vanhempasi ovat sinulle kertoneet. Näin siirrät lähes huomaamatta lapsenlapsille tärkeää tietoa heidän juuristaan.
Olen itse kertonut meidän sij.lapsille omasta lapsuudestani, miten silloin elettiin, sekä myös omien vanhempieni lapsuus ajoista. Meidän lapsista ne jutut oli aina parhaita ja halusivat kuulla uudestaan ja uudestaan. Se elämä kun oli silloin ennen niin erilaista.
Jos lapsenlapsesi ovat vielä liian pieniä ymmärtämään tarinoitasi, niin kirjota niitä jo valmiiksi johonkin vihkoon ja sitten myöhemmin lähettelet. Se on kuin jotain satua lähettäis jatkokertomuksena. Siitähän saattais muodostua ihan jännä juttu, kun lapsi innolla odottais mummun seuraavaa kirjettä, kun se viimeksi se juttu jäi pahasti kesken. Valokuviakin voi liittää mukaan.
Osta sellanen mappi ja sitten lähetät sen ensin ja pyydät, että laittavat siihen mappiin kaikki lähettämäsi kirjeet, niin siitä tulee lopulta kirja ja siitä saa varmaan eri ikäisenä irti aina lisää ja lisää. Sieltä voi myös tarkistaa, et mitäs sukua nyt olinkaan sille, tai mikä se isoisoisän ammatti olikaan ja ies vaikka mitä.
Siinä joutuu näkemään kyllä vaivaa, mutta kustannukset ei varmaan korkeiksi nouse. Se on sellasta, mitä ei rahalla mistään saa ja siitä voi olla iloa loppuelämäksi lapselle ja vielä hänenkin lapsilleen jne. Kuka tietää vaikka siitä tulisi oikein perinne, että mummo aina kertoo seuraavalle sukupolvelle tarinoita.
Tämä nyt tuli ekana mieleen. Varmasti on monia muitakin mahdollisuuksia, mutta pitäis tuntea tilanne vähän tarkemmin. Älä kuitenkaan luovu omista lapsenlapsistasi mistään hinnasta.

Isovanhemmuus on sellainen järjestymätön ja tutkimaton "luomuala", ettei tiedetä, mitä se on ja mikä sen merkitys on aikuiselle itselleen tai lapselle.
Se elää epämääräisinä henkilökohtaisina mielikuvina, joita joku voi tai saa toteuttaa, joku ei edes yritä.
Tarvitseeko lapsi isovanhempaa? Lähteekö tarve isovanhemman omasta tarpeesta, vai mistä/kenestä? Onko isovanhemmuus jonkun koetun tai valmiin mallin matkimista?
Joku toteuttaa valmiita mielikuvia, joku elää ja tekee vain sen mukaan mitä arki antaa tehdä tai vaatii.
Uskaltaako kukaan luoda jotain kokonaan uutta?
Isovanhemmuus on vahvasti sukupuoleen sidoksissa ja odotukset sen mukaisia.
Arvelen, että tämän päivän mummo on identiteettikriisissä.

Hei,

ja suuri kiitos kaikille, jotka miettivät ja täällä "ääneen" kanssani ihmettelevät isovanhemmuuden kiemuroita.Luin viestejänne suurella mielenkiinnolla ja saan pohdinnoistanne uusia näkökulmia omaan rooliini isovanhempana.Erityisesti kiitos sukupuu ja suvun jatkotarinaa koskevasta vinkistä.Toteuttamiskelpoinen idea ja tuokaan ei omaan päähäni aikaisemmin edes pälkähtänyt..

Olen 46 vuotias lähihoitaja ja sosionomiksi opiskeleva neljän lapsen ja viiden lapsenlapsen mummi täältä pohjoisesta.Tyttäreni asuu perheineen eteläsuomessa ja hänellä on kaksi vuotiaat kaksoset, uusi perheenjäsen syntyy marraskuussa.Välit tyttäreen ja hänen perheeseensä ovat läheiset välimatkasta huolimatta.Näiden kaksosten ollessa pieniä tytär olisi kyllä halunnut tiiviimpää läsnäoloa ja lähetti jo kerran viestinkin, että hän on miettinyt ja tullut siihen tulokseen, etten yhtään välitä lapsenlapsistani.Se viesti ravisteli minua kovin.Selvitimme sen jälkeen yhdessä perusteellisesti toisillemme omia näkemyksiämme.Ymmärsin, kuinka hän tunsi omassa, uudessa elämäntilanteessaan, vaikka perheelämä olikin onnellista, turvattomuutta ja epävarmuutta
äitiydestään kaukana kun oli minusta, lapsuusmaisemistaan, suvusta ja tuttavista.Hän puolestaan ymmärsi, kun juurta jaksaen selvitin, että vaikka hän ja pienet lapsenlapset ovat kovin rakkaita ja tärkeitä ei silti ole käytännön mahdollisuuksia jatkuvasti siellä heidän luonaan vierailla.Opiskelu vie aikaa ja voimavaroja.Välimatkaa on paljon, matkustamaan ei muutaman päivän aikataululla kannata lähteä ja taloudelliset resurssitkin asettavat omat rajoituksensa.Ei ole ollenkaan kyse siitä, että arvottaisin opiskelun tärkeämmäksi kuin heidät.Vai onko sittenkin niin?Kyselin kyllä itsekin itseltäni.Elämässä vain on tiettyjä reunaehtoja, joiden rajoissa toimimme.Eikö kuitenkin rakkaat ihmiset ja ihmissuhteet ole niitä kaikista tärkeimpiä asioita, joiden kuuluisi näkyä toiminnassamme, eikä vain pelkkinä sanoina.

No, siitä olen vakuuttunut, että haluanluoda läheisen,lämpimän suhteen lapsenlapsiini, tutustua heihin ja haluan, että myös he oppivat tuntemaan minut.Kun on hyvää tahtoa, löytyy myös keinoja, eikö totta?
Tyttäreni on kyllä ollut todella kekseliäs, koska en juurikaan ole päässyt vierailemaan heidän luonaan ja tapaamiset rajoittuvat yhteen kertaan vuodessa on tyttäreni suurentanut minusta yhdessä lastensa kanssa otetun kuvan lasten huoneeseen ja hän sanoo, että hän usein lasten kanssa katselee kuvaa ja kertoo mummista pohjoisessa.Kortteja myös lähettelen ja muistan näin nimi- ja syntymäpäivät.Tytär ne lukee pienille ja säästää, jotta he itse kasvettuaan voivat myös nähdä ja lukea kortit, joilla olen heitä muistanut.

Vaikka lapset ovat vielä pieniä puhumme myös puhelimessa ja odotankin heidän kasvamistaan, että voisimme pitää yhteyttä skypen kautta.Näin nykytekniikka tulee avuksemme ja voimme hyödyntää sitä elämässämme!