Kesä ohi

Kesä alkaa olla ohi. Yksi sen merkki on kesätyöntekijöiden lähteminen työpaikalta. Meiltäkin lähtivät - se viimeinen lähti viimeisen työpäivän viimeisellä tunnilla paareihin kiinnitettynä ambulanssilla. Saattoväkenä oli meidän lisäksemme lääkäri,viisi ensihoitajaa,neljä palomiestä kantajana ja kaksi poliisia hoitamassa esitutkintaa. Poliisien virkapukujen pistoolit sopivat kuvaan huonosti.
Kesätyöntekijöiden työturvallisuudesta kannetaan huolta,ns. ytimeen he pääsevät meillä korkeintaan toisena kesänä. Useimmat eivät pääse koskaan,he seuloutuvat muihin töihin ensimmäisenä kesänään.

Meidän firmaamme päästään kesätöihin useimmin suhteilla. Ulkopuolisia on vähän ja työntekijöidenkin pentujen kesätyön saanti on vähän niin ja näin. Se poikii mielenkiintoisia keskusteluja ja laajentaa vakiäijienkin näkökulmaa. Kun ne suomalaiset herrat ovat nykyisin vähän sellaista lullukkaväkeä työpaikan kaiken päätöksenteon suhteen,niin on mielenkintoista kuulla ja etenkin katsoa kulissien taa poikien käytöksen ja puheen kautta.
Mielenkiinnolla odotan aina,kenethän näistä saan parin vuoden kuluttua kehitysinsinöörikseni?

Nyt toivoisin,että se olisi tämä tyyppi,joka ajatteli rasvanahkaisten työmiesten seurassa kohottavansa arvoaan piereskelemällä ruokapöydässä.
Me emme tuohon viitsineet puuttua, ties vaikka olisi ollut isoisän Liikemiesten Kauppaopistossa oppima suvun perinnäistapa taikka isin johtoryhmään pääsyn kunniaksi järjestettyjen munantervajaisten ohjelmanumero?
Onneksi muut kesötyöntekijät olivat lopettaneet sen kesälomamme aikana.

Kesätyöntekijöillä oli tapaaminen firman lomakylässä. Wäinäkin sattui siellä ainoalle grillikatokselle samaan aikaan. Kahden alle viisivuotiaan lapsenlapsen kanssa siinä odottelimme kolmisen varttia tarjottimen kanssa vuoroamme,mutta ei sellaista tullut. Yli kaksikymppiset isänmaan toivot katsoivat oman suunsa olevan lähinnä vaikka lämmittelivät maissejaan Wäinän lapsenlapsien tekemällä tulella.
Yhteisten tilojen käytössä ajattelisin olevan ainakin sen säännön,että jos ne varataan yksityiseen käyttöön,siitä ilmoitetaan. Tässä tapauksessa varaaminen ei ollut edes mahdollista,kyse oli valtaamisesta taikka sitten pelkästä oman erinomaisuuden tuottamasta välinpitämättömyydestä.
Vaan olipahan mielenkiintoista kuunnella miten maa tulevaisuudessa makaa! Vaikka laskisin pois luvusta nuoruuden kokemattomuuden,korkean testosteronitason ja siiderin rohkaisun,en voi olla ihmettelemättä,miten te porvarit nykyisin lapsenne kasvatatte? Kasvatatteko te lainkaan?
Kaikessa tekemisessä ja olemisessa päällimmäisenä näyttää olevan itsekkyys ja omanvoitonpyynti. Se ei ilmene kovinkaan rakentavalla tavalla kun keinoista päällimmäinen on toisen polkeminen. Tämä penikkalauma näytti tappelevan koirien tavalla luusta,jota kenelläkään ei vielä ollut.

No,maailmasta kyllälti saaneena vein grillitarjottimen mökkiin ja kärtsäsin takassa.
15, 5, 3 ja 1,5 vuotiaille selitin siinä syödessämme,miten toimitaan vieraissa paikoissa ja yhteisissä tiloissa.

Moottoripyörä on hieno kulkupeli. Ajaminen on näyttävää,kun 40 rajoitusalueella vetäistään toistasataa. Asian kruunaa se,että väistelee taitavasti asuinalueen kadulla liikkuvia lapsia ja rollaattorimummoja. Näin teki meidän kesätyöntekijöistämme yksi. Sakko olisi ollut lievä rangaistus,kun meiltä tulevana keväänä kysytään,kenet haluatte laitokseenne,me emme halua häntä.
Emme halua työtoveria,joka riskeeraa toisten turvallisuuden. Iso pomo laittakoon poikansa vaikka ajamaan ruohonleikkuria ja merkkauttakoon sen hänen ansioluetteloonsa.

Se ambulanssilla lähtenyt poika oli töissä kolmatta kesää ja asentajaporukassa,joka kiinnitti 120 tonnin tunkkia. Ne puheissa pätevämmät olivat jo tavaransa luovuttaneet ja istuivat kahvihuoneessa kertomassa loppukesän lomasuunnitelmistaan Kreikassa. Tunkinasentaja ei jättänyt hommaansa kesken vaikka päivä oli päättymässä,olisi kaiketi pitänyt elää näiden toisien tavalla?

Arvatkaapa kenet minä haluaisin tulevaisuudessa käyttöinsinöörikseni? Senkö piereskelijän,moottoripyöräilijänkö,nämä grillihileet vaiko tunkinasentajan? Voitte olla varmoja,että tässä kuviossa se ei ole tunkinasentaja - hän kun ei kuulu piireihin ja ontuu.
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jälkeen punikin valitus kaikuu entiseen malliin.

Voi voi kun rillikatoksessa ei aikuinen mies
saa sanottua kenen vuoro oikeasti on! Olisit
nostellut sivummalle jos puhe ei olisi tehonnut.

Iso mies ja itkeskelee täällä kun ei saanut
suutaan auki!

Mikähän tässä on että näitä "herrojen kakaroiden"
kanssa saatuja kokemuksia on vain vasureilla.

Kaikkiin firmoihin pääsee vain suhteilla kesä-
töihin.

Ja usko Wäinä tai älä niin monen työntekijänkin
perillinen on SUHTEILLA kesätöissä.

Useimmat.

Olisiko luulotauti kuvassa mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wäinä kirjoitti:

Kesä alkaa olla ohi. Yksi sen merkki on kesätyöntekijöiden lähteminen työpaikalta. Meiltäkin lähtivät - se viimeinen lähti viimeisen työpäivän viimeisellä tunnilla paareihin kiinnitettynä ambulanssilla. Saattoväkenä oli meidän lisäksemme lääkäri,viisi ensihoitajaa,neljä palomiestä kantajana ja kaksi poliisia hoitamassa esitutkintaa. Poliisien virkapukujen pistoolit sopivat kuvaan huonosti.
Kesätyöntekijöiden työturvallisuudesta kannetaan huolta,ns. ytimeen he pääsevät meillä korkeintaan toisena kesänä. Useimmat eivät pääse koskaan,he seuloutuvat muihin töihin ensimmäisenä kesänään.

Meidän firmaamme päästään kesätöihin useimmin suhteilla. Ulkopuolisia on vähän ja työntekijöidenkin pentujen kesätyön saanti on vähän niin ja näin. Se poikii mielenkiintoisia keskusteluja ja laajentaa vakiäijienkin näkökulmaa. Kun ne suomalaiset herrat ovat nykyisin vähän sellaista lullukkaväkeä työpaikan kaiken päätöksenteon suhteen,niin on mielenkintoista kuulla ja etenkin katsoa kulissien taa poikien käytöksen ja puheen kautta.
Mielenkiinnolla odotan aina,kenethän näistä saan parin vuoden kuluttua kehitysinsinöörikseni?

Nyt toivoisin,että se olisi tämä tyyppi,joka ajatteli rasvanahkaisten työmiesten seurassa kohottavansa arvoaan piereskelemällä ruokapöydässä.
Me emme tuohon viitsineet puuttua, ties vaikka olisi ollut isoisän Liikemiesten Kauppaopistossa oppima suvun perinnäistapa taikka isin johtoryhmään pääsyn kunniaksi järjestettyjen munantervajaisten ohjelmanumero?
Onneksi muut kesötyöntekijät olivat lopettaneet sen kesälomamme aikana.

Kesätyöntekijöillä oli tapaaminen firman lomakylässä. Wäinäkin sattui siellä ainoalle grillikatokselle samaan aikaan. Kahden alle viisivuotiaan lapsenlapsen kanssa siinä odottelimme kolmisen varttia tarjottimen kanssa vuoroamme,mutta ei sellaista tullut. Yli kaksikymppiset isänmaan toivot katsoivat oman suunsa olevan lähinnä vaikka lämmittelivät maissejaan Wäinän lapsenlapsien tekemällä tulella.
Yhteisten tilojen käytössä ajattelisin olevan ainakin sen säännön,että jos ne varataan yksityiseen käyttöön,siitä ilmoitetaan. Tässä tapauksessa varaaminen ei ollut edes mahdollista,kyse oli valtaamisesta taikka sitten pelkästä oman erinomaisuuden tuottamasta välinpitämättömyydestä.
Vaan olipahan mielenkiintoista kuunnella miten maa tulevaisuudessa makaa! Vaikka laskisin pois luvusta nuoruuden kokemattomuuden,korkean testosteronitason ja siiderin rohkaisun,en voi olla ihmettelemättä,miten te porvarit nykyisin lapsenne kasvatatte? Kasvatatteko te lainkaan?
Kaikessa tekemisessä ja olemisessa päällimmäisenä näyttää olevan itsekkyys ja omanvoitonpyynti. Se ei ilmene kovinkaan rakentavalla tavalla kun keinoista päällimmäinen on toisen polkeminen. Tämä penikkalauma näytti tappelevan koirien tavalla luusta,jota kenelläkään ei vielä ollut.

No,maailmasta kyllälti saaneena vein grillitarjottimen mökkiin ja kärtsäsin takassa.
15, 5, 3 ja 1,5 vuotiaille selitin siinä syödessämme,miten toimitaan vieraissa paikoissa ja yhteisissä tiloissa.

Moottoripyörä on hieno kulkupeli. Ajaminen on näyttävää,kun 40 rajoitusalueella vetäistään toistasataa. Asian kruunaa se,että väistelee taitavasti asuinalueen kadulla liikkuvia lapsia ja rollaattorimummoja. Näin teki meidän kesätyöntekijöistämme yksi. Sakko olisi ollut lievä rangaistus,kun meiltä tulevana keväänä kysytään,kenet haluatte laitokseenne,me emme halua häntä.
Emme halua työtoveria,joka riskeeraa toisten turvallisuuden. Iso pomo laittakoon poikansa vaikka ajamaan ruohonleikkuria ja merkkauttakoon sen hänen ansioluetteloonsa.

Se ambulanssilla lähtenyt poika oli töissä kolmatta kesää ja asentajaporukassa,joka kiinnitti 120 tonnin tunkkia. Ne puheissa pätevämmät olivat jo tavaransa luovuttaneet ja istuivat kahvihuoneessa kertomassa loppukesän lomasuunnitelmistaan Kreikassa. Tunkinasentaja ei jättänyt hommaansa kesken vaikka päivä oli päättymässä,olisi kaiketi pitänyt elää näiden toisien tavalla?

Arvatkaapa kenet minä haluaisin tulevaisuudessa käyttöinsinöörikseni? Senkö piereskelijän,moottoripyöräilijänkö,nämä grillihileet vaiko tunkinasentajan? Voitte olla varmoja,että tässä kuviossa se ei ole tunkinasentaja - hän kun ei kuulu piireihin ja ontuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu