Useita vuosia sitten tapasin neitsytmiehen ja tiesin heti, että hänet haluan. Tapailimme vähän aikaa, mutta juttu kaatui siihen että sain pitää yksin yhteyttä ja luulin että miestä ei kiinnosta. Jälkeenpäin tajusin, että kyse saattoi olla siitäkin, että bailasin aika railakkaasti, kavereitten joukossa oli myös usein hänen ystäviään, joiden kautta tutustuimme. En myös pitänyt yhteyttä juurikaan, minäkään. Äkkipikaisena oinasnaisena hermostuin kun neitsyt vastaili ympäripyöreitä kun vihdoin ujoudeltani sain taas soitettua. Ajattelin, etten ala itteeni tuputtaan jos ei kiinnosta. Taisin olla aika tyly tämän jälkeen, kun hän oli mulle kun ilmaa kun samoihin juhliin osuttiin. Tämä taas johtui siitä kuinka ihastunut ja loukkaantunut edelleen olin. Ylpeänä tyyppinä en halunnut näyttää surkeuttani...Hieman myöhemmin aloin seurustella toisen kanssa. Olemme nyt olleet yhdessä jo useita vuosia, mutta nyk. mieheen en ole tuntenut koskaan sellaista vetoa kun tähän neitsytmieheen. Tapaan häntä silloin tällöin yhteisten tuttujen kautta ym. ja sydän jättää joka kerta lyönnin väliin. Ajattelen häntä todella paljon. Hän seurustelee myös, mutta silti tunnen aina hänen katseensa ihollani. Hän selkesäti myös välttelee seuraani, esim , juhlissa lähtee pois huoneesta, jos minä sinne tulen.Kysymys siis kuuluu, että olenko vain hullu, vai onko tässä jotain mikä pitäisi selvittää?! Miten tähän neitsyeen pitäisi oikein suhtautua? Tarvitsen hieman vahvistusta näille pohdinnoille. Kiitos
Auttaakaahan neitsyet
ihastunut oinas
2
1524
Vastaukset
- jakoa
Unohda tämä neitsyt-herra..hän ei sinulle toista tilaisuutta anna.
Olet ihan väärä ihminen hänelle,tulta ja tuisketta ja kaikki pitäisi tapahtua heti...
neitsyt ei tee tuollaisia ratkaisuja todellakaan
pikaisesti.
neitsyet vaan sattuvat olemaan niin vastustamattomia ja unohtumattomia.
Sinulle sopii toinen tulimerkki,saat kaltaisesi. - arska-46
Olen itse Neitsytmies ja teen kyllä nopeita päätöksiä.Ota rohkeasti aloite,niin tiedät mitä hän tuntee sinua kohtaan.Ainakin itse haluan olla haluttu.Neitsyt kaipaa hellyyttä ja kehuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692522Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242217Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071993MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5971889Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401447