Järjetöntä.
Olen 22-vuotias nuori nainen, seurustelen ja olen ollut enemmän tai vähemmän ihastunut jo noin kahden vuoden ajan erääseen tuttuun. Ihastumiseni aste vaihtelee, se laantuu kun en näe häntä, mutta nyt tänä kesänä olemme nähneet monta kertaa ja tämä on voimakkaampaa kuin koskaan.
Taisin huomata, miten upea hän on joskus lukiossa ensimmäisen kerran. Olimme samassa koulussa pienellä paikkakunnalla. Yläasteellakin oli jo jotain lievää mainintaa hänestä kaverienkin kesken.
Alun perin meitä ei yhdistänyt koulu vaan yhteinen harrastus, jossa tapasimme, mutta emme kovinkaan paljon puhuneet varsinkaan alkuvaiheessa. Hän on ja on aina ollut kovin ujo. Minä en vaikuta ujolta ulkopuoliseen silmään, mutta todellisuudessa voin olla hyvinkin ujo jos tilanne on tietynlainen.
Voisi sanoa, että olemme molemmat hyvin älyllisesti suuntautuneita ihmisiä, opiskelemme (eri )yliopistoissa. Silti ihastuin ennen kaikkea hänen ulkonäköönsä, mutta myös hänen yleiseen lahjakkuuteensa. Itsekin olen muidenkin kuin itseni mielestä hyvännäköinen ja koskaan ei ole ollut pulaa iskijöistä baarissa.
Ongelman tästä tekee eniten se, että seurustelen ja aivan onnellisesti, ainoa asia, joka seurusteluamme varjostaa onkin, että minulla on ja on aina ollut jonkinlainen halu kokeilla muutakin. Olen seurustellut 17-vuotiaasta lähtien nonstoppina pojan vaan välissä vaihtuessa ja olen kuitenkin vielä nuori. Ehkä täsäs ihastumisessanikin on pohjimmiltaan kyse siitä muun kaipuusta, jännnityksestä ja kokeilusta. En kyllä kokeilisi mitään erikoista tämän suhteen, sillä en halua sekottaa minun ja ihastukseni kaverisuhdetta enkä varsinkaan seurustelusuhdettani. En myöskään haluaisi seurustella tms. ihastukseni kanssa, varmaan enemmänkin vain nähdä, mitä jännittävää tapahtuisi jos välimme kehittyisivät jotenkin ja että ns. heruisiko :)
Veikkaan, että hän pitää minua älyllisesti arvossa korkeallakin. Tiedän myös, että hän pitää fiksuista ja kauniista naisista. En sitten tiedä, olenko ulkonäöltäni hänen tyyppiään. Hän on hyvin ujo ja vähäpuheinen normaalisti, mutta humalassa aivan erilainen, mikä jostain syystä vaan lisää hänen viehätysvoimaansa silmissäni. Humalassa olemmekin jotain epämääräistä hassuttelua harrastaneet, siis ei mitään seksuaalista, mutta kuitenkin sellaista, joka voisi näyttää ulkopuolisen silmään joltain. Muutama vuosi sitten koulun bileissä olimme aivan humalassa molemmat ja mielestäni flirttailimme aivan selvästi ja taisimme käydä useaan otteeseen sen verran lähellä tosiamme, että silloinen seurustelukumppanini tuskin olisi arvostanut. Silloin emme tunteneet vielä niin hyvin. Toisaalta en ole ainoa nainen, jolle hän on antanut moista huomiota, enkä myöskään ainoa nainen, joka häneen on ihastunut. Baarissa kuitenkin keskustelemme paljon ja syvällisesti, ja senlaatuista huomiota olenkin saanut häneltä paljon ja enemmän kuin muut.
Tämä alkaa käydä aika sietämättömäksi ja pakkomielteiseksi, mitä ei helpota seurustelemiseni. Pohjimmiltaan tahdonkin ehkä vaan tietää, mitä välillämme voisi tapahtua ja totta kai haluaisin sen villeimmän loppuhuipennuksen, joka tapahtuisi vuoden jännitysnäytelmän kautta. En usko, että hän osaisi ajatella minun olevan häneen ihastunut, ja jos hän olisi minuun, niin en usko että hän tekisi (uskaltaisi tehdä) ikinä mitään liikettä minun suuntaani, sillä olen seurustellut onnellisesti 2 ja puoli vuotta ja hän ei muutenkaan arvaisi olevansa minun silmissäni niin kuumaa kamaa. Missään vaiheessa en ole tehnyt selviä vihjauksia hänen suuntaansa, että olisin ns. kiinnostunut, vaikka todellisuudessa olen aika sekaisin hänestä jo.
Hän hakeutuu selvästi kyllä seuraani ja on iloinen minut nähdessään, mutta se nyt voi johtua muustakin kuin ihastumisesta. Pakko sanoa, että en tiedä, lähtisinkö häneltä heruttamaan huolimatta siitä, että seurustelen jos olisin varma että heruisi. Ehkä lähtisin. En ole mikään seurusteluun suuntautunut ihminen, joka haluaa perunamaan ja lapsia, vaan mieluummin tahdon seikkailua jos valita täytyy. Mitä te muut ihmiset tämmöseen sanotte?
Olen 22-vuotias nuori nainen, seurustelen ja olen ollut enemmän tai vähemmän ihastunut jo noin kahden vuoden ajan erääseen tuttuun. Ihastumiseni aste vaihtelee, se laantuu kun en näe häntä, mutta nyt tänä kesänä olemme nähneet monta kertaa ja tämä on voimakkaampaa kuin koskaan.
Taisin huomata, miten upea hän on joskus lukiossa ensimmäisen kerran. Olimme samassa koulussa pienellä paikkakunnalla. Yläasteellakin oli jo jotain lievää mainintaa hänestä kaverienkin kesken.
Alun perin meitä ei yhdistänyt koulu vaan yhteinen harrastus, jossa tapasimme, mutta emme kovinkaan paljon puhuneet varsinkaan alkuvaiheessa. Hän on ja on aina ollut kovin ujo. Minä en vaikuta ujolta ulkopuoliseen silmään, mutta todellisuudessa voin olla hyvinkin ujo jos tilanne on tietynlainen.
Voisi sanoa, että olemme molemmat hyvin älyllisesti suuntautuneita ihmisiä, opiskelemme (eri )yliopistoissa. Silti ihastuin ennen kaikkea hänen ulkonäköönsä, mutta myös hänen yleiseen lahjakkuuteensa. Itsekin olen muidenkin kuin itseni mielestä hyvännäköinen ja koskaan ei ole ollut pulaa iskijöistä baarissa.
Ongelman tästä tekee eniten se, että seurustelen ja aivan onnellisesti, ainoa asia, joka seurusteluamme varjostaa onkin, että minulla on ja on aina ollut jonkinlainen halu kokeilla muutakin. Olen seurustellut 17-vuotiaasta lähtien nonstoppina pojan vaan välissä vaihtuessa ja olen kuitenkin vielä nuori. Ehkä täsäs ihastumisessanikin on pohjimmiltaan kyse siitä muun kaipuusta, jännnityksestä ja kokeilusta. En kyllä kokeilisi mitään erikoista tämän suhteen, sillä en halua sekottaa minun ja ihastukseni kaverisuhdetta enkä varsinkaan seurustelusuhdettani. En myöskään haluaisi seurustella tms. ihastukseni kanssa, varmaan enemmänkin vain nähdä, mitä jännittävää tapahtuisi jos välimme kehittyisivät jotenkin ja että ns. heruisiko :)
Veikkaan, että hän pitää minua älyllisesti arvossa korkeallakin. Tiedän myös, että hän pitää fiksuista ja kauniista naisista. En sitten tiedä, olenko ulkonäöltäni hänen tyyppiään. Hän on hyvin ujo ja vähäpuheinen normaalisti, mutta humalassa aivan erilainen, mikä jostain syystä vaan lisää hänen viehätysvoimaansa silmissäni. Humalassa olemmekin jotain epämääräistä hassuttelua harrastaneet, siis ei mitään seksuaalista, mutta kuitenkin sellaista, joka voisi näyttää ulkopuolisen silmään joltain. Muutama vuosi sitten koulun bileissä olimme aivan humalassa molemmat ja mielestäni flirttailimme aivan selvästi ja taisimme käydä useaan otteeseen sen verran lähellä tosiamme, että silloinen seurustelukumppanini tuskin olisi arvostanut. Silloin emme tunteneet vielä niin hyvin. Toisaalta en ole ainoa nainen, jolle hän on antanut moista huomiota, enkä myöskään ainoa nainen, joka häneen on ihastunut. Baarissa kuitenkin keskustelemme paljon ja syvällisesti, ja senlaatuista huomiota olenkin saanut häneltä paljon ja enemmän kuin muut.
Tämä alkaa käydä aika sietämättömäksi ja pakkomielteiseksi, mitä ei helpota seurustelemiseni. Pohjimmiltaan tahdonkin ehkä vaan tietää, mitä välillämme voisi tapahtua ja totta kai haluaisin sen villeimmän loppuhuipennuksen, joka tapahtuisi vuoden jännitysnäytelmän kautta. En usko, että hän osaisi ajatella minun olevan häneen ihastunut, ja jos hän olisi minuun, niin en usko että hän tekisi (uskaltaisi tehdä) ikinä mitään liikettä minun suuntaani, sillä olen seurustellut onnellisesti 2 ja puoli vuotta ja hän ei muutenkaan arvaisi olevansa minun silmissäni niin kuumaa kamaa. Missään vaiheessa en ole tehnyt selviä vihjauksia hänen suuntaansa, että olisin ns. kiinnostunut, vaikka todellisuudessa olen aika sekaisin hänestä jo.
Hän hakeutuu selvästi kyllä seuraani ja on iloinen minut nähdessään, mutta se nyt voi johtua muustakin kuin ihastumisesta. Pakko sanoa, että en tiedä, lähtisinkö häneltä heruttamaan huolimatta siitä, että seurustelen jos olisin varma että heruisi. Ehkä lähtisin. En ole mikään seurusteluun suuntautunut ihminen, joka haluaa perunamaan ja lapsia, vaan mieluummin tahdon seikkailua jos valita täytyy. Mitä te muut ihmiset tämmöseen sanotte?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni on samanlainen tilanne, ja tuntuu järjettömältä. Olemme (25 vuotiaita) mieheni kanssa menneet vasta naimisiin ja seurustelleet 10 vuotta. Nyt olen ihastunut toiseen mieheen, jolla on jotain samantapaisia tunteita minua kohtaan, ja olo on outo. Rakastan miestäni ja tiedän, että haluan elää hänen kanssa loppuelämäni. Mieheni on juuri sellainen mies mitä haluan mieheni olevan, viihdyn hänen kanssaan, ja voin olla oma itseni.
Miksi ihmeessä menen sitten ihastumaan toiseen mieheen. En ymmärrä.
Sinällään olen ajatellut, että ehkä se on se viehätys ja mukava tunne siitä, että vaikka on varattu, niin kelpaisi myös jollekulle muullekin. Ja onhan ihastukseni kohta aivan mahtavan näköinen komistus ja todella mukava. Ystäväni ovat sanoneet, että ihminen ihastuu monta kertaa elämänsä aikana (myös varatut) ja tuolloin oma parisuhde usein vain vahvistuu, kun joutuu punnitsemaan onko oma mies juuri se mitä haluaa elämältään. Mutta silti on hieman syyllinen olo. Enkä tiedä pitäisikö asiasta kertoa miehelleni. Olen yleensä sitä mieltä, että parisuhteessa tulee olla rehellinen, mutta kannattaako toista huolestuttaa turhasta. Normaalisti kerromme kaiken toisillemme, mutta en tiedä haluaisinko itse tietää jos hän olisi ihastunut johonkin toiseen. En haluaisi ainakaan tietää kuka on kohteena, kun olen melko mustasukkainen ihminen.
Uskon, että tämä ihastus menee jossain vaiheessa ohi ja flirttailu ei ole mielestäni syy eroon. Itse en menisi koskaan sänkyyn asti, vaan tuolloin parisuhde olisi jo tuhoutunut. Flirttailua saa harrastaa. Tiedän että miehenikin sitä harrastaa, kun se kuuluu hänen luonteeseensa ja olemme siitä keskustelleet ja hän on kertonut sen olevan aivan viatonta.
Olen myös miettinyt, että onko väärin flirttailla varattuna toisten vapaiden miesten kanssa, kun flirttailun kohde saattaa saada toiveita ja tämä ei välttämättä tuntuisi itsestäni mukavalta, jos minulle tehtäisiin samalla tavalla.
Itselläni on samanlainen tilanne, ja tuntuu järjettömältä. Olemme (25 vuotiaita) mieheni kanssa menneet vasta naimisiin ja seurustelleet 10 vuotta. Nyt olen ihastunut toiseen mieheen, jolla on jotain samantapaisia tunteita minua kohtaan, ja olo on outo. Rakastan miestäni ja tiedän, että haluan elää hänen kanssa loppuelämäni. Mieheni on juuri sellainen mies mitä haluan mieheni olevan, viihdyn hänen kanssaan, ja voin olla oma itseni.
Miksi ihmeessä menen sitten ihastumaan toiseen mieheen. En ymmärrä.
Sinällään olen ajatellut, että ehkä se on se viehätys ja mukava tunne siitä, että vaikka on varattu, niin kelpaisi myös jollekulle muullekin. Ja onhan ihastukseni kohta aivan mahtavan näköinen komistus ja todella mukava. Ystäväni ovat sanoneet, että ihminen ihastuu monta kertaa elämänsä aikana (myös varatut) ja tuolloin oma parisuhde usein vain vahvistuu, kun joutuu punnitsemaan onko oma mies juuri se mitä haluaa elämältään. Mutta silti on hieman syyllinen olo. Enkä tiedä pitäisikö asiasta kertoa miehelleni. Olen yleensä sitä mieltä, että parisuhteessa tulee olla rehellinen, mutta kannattaako toista huolestuttaa turhasta. Normaalisti kerromme kaiken toisillemme, mutta en tiedä haluaisinko itse tietää jos hän olisi ihastunut johonkin toiseen. En haluaisi ainakaan tietää kuka on kohteena, kun olen melko mustasukkainen ihminen.
Uskon, että tämä ihastus menee jossain vaiheessa ohi ja flirttailu ei ole mielestäni syy eroon. Itse en menisi koskaan sänkyyn asti, vaan tuolloin parisuhde olisi jo tuhoutunut. Flirttailua saa harrastaa. Tiedän että miehenikin sitä harrastaa, kun se kuuluu hänen luonteeseensa ja olemme siitä keskustelleet ja hän on kertonut sen olevan aivan viatonta.
Olen myös miettinyt, että onko väärin flirttailla varattuna toisten vapaiden miesten kanssa, kun flirttailun kohde saattaa saada toiveita ja tämä ei välttämättä tuntuisi itsestäni mukavalta, jos minulle tehtäisiin samalla tavalla.